Kitinä

disasterpiece kirjoitti:Ensinnäkin, me siis tulisimme viettämään edelleen kolmistaan aikaa yhdessä ja mitään riitelyä ei tulisi lapsen läsnäollessa todellakaan olemaan vaan tärkeintä on että vietetään lapsen kanssa aikaa yhdessä ja keskitytään niinä hetkinä siihen että hällä on hauskaa ja hyvä olla.

Nyt muistinkin. Eräs puolituttu kaverihan erosi tuohon tilanteeseen. Toisn hän oli se lutkasika joka löysi uuden morsion eräältä polttarireissultamme. Pystyi sopimaan exän kanssa hommat hyvin ja kertoi viettävänsä pojan kanssa enemmän aikaa nykyään, kuin entisessä tilanteessa. En tiedä sitten mikä jako niillä on.

nowaysis kirjoitti:Tottakai ideaalitilanne olisi toimiva ydinperhe. Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, ei tuo sinun mutu-tuntumalla laukomasi syyllistämisskeida auta yhtään. Perehdy asiaan muistakin lähteistä kuin Savon Sanomien mielipidepalstalla, ja osallistu sitten keskusteluun.

Blaa, blaa, blaa. Mielipidepalstalla viitattiin asiantuntijoihin, ja heidän lausuntojaan löytyi myös netistä, kun vain etsi. Erityisesti korostettiin sitä, että alle 2-vuotias on liian pieni vuoroasumiseen.

Ja lampaaksi ei kenenkään tarvitsisi ryhtyä eron hetkellä. Lapsi on asia erikseen, mutta toiselle puolelle ei ole mitään syytä nostaa persettä pystyyn ja pyytää koivuhalkoa sisään.

EDIT. Korjataan vielä sen verran, että paljon vanhemmankaan lapsen tapauksessa vuoroasuminen ei välttämättä ole mkn hyvä asia. Esim. tässä mainitaan alle 4-vuotiaat: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... ielipiteet

Ei toki. Lapselle vähittäinen muutos on kuitenkin helpompi, kuin äkillinen ettei vanhempia enää koskaan näe yhdessä. Noin pientä on paljon helpompi fuulata kuin isompaa. Ei meilläkään koskaan(eron jälkeen) lapsen nähden ole huudettu, eikä monessa muussakaan tuntemassani yhteishuoltajuusperheessä. Jos molemmille on tärkeintä pitää yllä lapsen perusturvallisuutta, voi ne huutamiset ja mahdolliset huorittelut hoitaa muksun kuulumattomissa.

Lapsi voi toki aistia jännitteen, ja kyllä sille myös voi aikanaan kertoa että on erottu koska x. Ei sen mikään salaisuus pidä olla, tietty likaiset yksityiskohdat eivät kuulu lapselle. Korostaa vain sitä, että molemmat edelleen rakastavat lasta ja riidat ovat vain aikuisten välisiä, eikä kumpikaan ole poistumassa lapsen elämästä. Pysyvintä ovat äiti ja isä. Sillä pidetään yllä luottamusta jatkuvuteen.



Olen huomannut, että sellaisten joilla ei ole kokemusta tästä, on hyvin vaikea ymmärtää asiaa. Erityisesti jos oma maailmankuva ja persoonallisuus sattuu olemaan siitä jäykemmästä päästä.

Asiantuntijoiden mielipiteitä löytyy jokaisesta asiasta niin puolesta kuin vastaan, koska ylläripylläri, jokaisella on oma käsityksensä.

disasterpiece kirjoitti: Masalle: otti päähän se, että tartuit nyt vain kaksin käsin tuohon pettämisjuttuun, kun se ei ollut mun pointti ja sivuutin sen siitä syystä alkuperäisessä viestissäkin vähän ohimennen. .

Mutta se oli mun pointti, koska näytit syyttävän itseäsi kaikesta. IMO tossa tilanteessa sun on turha kaataa kuumaa vettä päällesi, vaan uskoa se asia että lopputulos olis luultavasti ollut sama teit mitä tahansa.

Erään kaverini ero ja huoltajuustapauksessa muistan sen, että älä allekirjoita ainuttakaan paperia ennen kuin lakimiehesi on sen lukenut. Tix voinee kertoa onko tuo varpaillaanolo höpöä vai totta.

Juristina ja miehenä voinen minäkin todeta, että omista oikeuksistaan on pidettävä kiinni kynsin hampain, koska miehet ovat näissä asioissa alakynnessä suhteessa 10–90.

nowaysis kirjoitti:Asiantuntijoiden mielipiteitä löytyy jokaisesta asiasta niin puolesta kuin vastaan, koska ylläripylläri, jokaisella on oma käsityksensä.

Ja perhetilanteet on aina melko yksilöllisiä, huono yleistää. On niitä vanhempia joita on parempi olla näkemättä lainkaan, ja muutos on paitsi iso myös välttämätön. Myös lapset reagoi keskenään erilailla. Mun on vaikea uskoa, että puolentoistavuoden ikäinen on rakentanut itselleen jonkun vankan sisäisen mielikuvan ydinperheestä ainoana mahdollisena elämäntapana. Lapset sopeutuvat kaikenlaiseen, varmasti myös kahteen turvalliseen kotiin.

Ja tuohon itsesyyttelyyn: Mun mielestä ihmissuhdeongelmissa on ihan tervettä kokeilla myös peiliinkatsomista. Tän kirjoittelun perusteella puoliso on jo aiemmin ottanut esille parisuhteen ongelmia, joihin on reagoitu laiskasti. Harvoin ongelma on kummassakaan yksin, mutta kyllä sen oman osuuden tiedostaminen on ihan hyvä lähtökohta jatkoneuvottelulle.

masa kirjoitti:

disasterpiece kirjoitti: Masalle: otti päähän se, että tartuit nyt vain kaksin käsin tuohon pettämisjuttuun, kun se ei ollut mun pointti ja sivuutin sen siitä syystä alkuperäisessä viestissäkin vähän ohimennen. .

Mutta se oli mun pointti, koska näytit syyttävän itseäsi kaikesta. IMO tossa tilanteessa sun on turha kaataa kuumaa vettä päällesi, vaan uskoa se asia että lopputulos olis luultavasti ollut sama teit mitä tahansa.

Erään kaverini ero ja huoltajuustapauksessa muistan sen, että älä allekirjoita ainuttakaan paperia ennen kuin lakimiehesi on sen lukenut. Tix voinee kertoa onko tuo varpaillaanolo höpöä vai totta.

Ei tässä tarvi hakea syyllisisiä ja uhreja, tilanne on nyt tämä ja näillä mennään tästä eteenpäin lapsen etuja ajatellen. Se mikä johti tähän ei tässä hetkessä merkkaa enää mitään, eikä katkeroituminen ja viha auta nyt yhtään eteenpäin.

Eipä ole varaa lakimiehiin, joten tuon saa kyllä varmaan unohtaa. Pitää koettaa olla silmä kovana kun papereita kirjoitetaan.

Meillä ei lakimiehille ollut tarvetta, lastenvalvoja(koulutustaan en tosin tiedä, liekö sossu vai juristi vai mikä lie?) riitti yhteishuoltajuuden varmistamiseen.

Riemumieli kirjoitti:Juristina ja miehenä voinen minäkin todeta, että omista oikeuksistaan on pidettävä kiinni kynsin hampain, koska miehet ovat näissä asioissa alakynnessä suhteessa 10–90.

Täytyy sanoa, et oon niiin väsyny kuuleen tätä jatkuvasti joka puolelta. Ja on muuten aika loukkaavasti sanottukin. Varsinkin kun kaikessa on aina kyse ihmisistä, ja kuinka HE hoitavat asiat.

Niin, niitä omia kokemuksia. Eli meillä on erottu kun muksu oli 4,5-vuotias. Me jäimme tytön kanssa samaan kuntaan kuin missä olimme asuneet ja pidimme esim hoitopaikat yms samoina, iskä muutti naapurikaupunkiin, vaikkakin käytännössä matkaa ei ole kuin kymmenisen kilometriä. Tietysti ero hetkellisesti vaikutti muksun turvallisuudentunteeseen, esim uudessa kodissa tarkisteli ulko-ovea iltaisin ettei meille pääse rosvoja. Epäilen tämän kuitenkin olleen meillä keskivertoa suurempaa, johtuen siitä, että muksun isällä kesti aikansa sopeutua uuteen tilanteeseen omien "juttujensa" vuoksi. Tätä kesti hetken, mutta kun kuitenkin olemme edelleen (vai taas) hyviä ystäviä iskän kanssa, tyttö pääsi siitä yli. Nykyäänkin toimin olkapäänä tarvittaessa exälleni.

Jo yhdessä asuessamme tytön isä teki vain iltatöitä, johtuen ammatistaan soitonopettajana. Lisäksi koulumatkat täytyisi järjestää jotenkin toiseen kuntaan. Tästä johtuen nykyäänkään muksu ei ole isällään kuin joka toinen viikonloppu. Toisaalta muksu on syys- ja hiihtolomat isällään, ja kesällä sen verran kuin isä pystyy tyttöä ottamaan. Tämä on valitettavaa, mutta tulee muuttumaan kunhan muksu vielä hieman kasvaa, koska minulle(kin) on tärkeää, että muksulla ja isällään on vahva side. Nykyään siis 8-vuotias.

nowaysis kirjoitti:Tottakai ideaalitilanne olisi toimiva ydinperhe. Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, ei tuo sinun mutu-tuntumalla laukomasi syyllistämisskeida auta yhtään. Perehdy asiaan muistakin lähteistä kuin Savon Sanomien mielipidepalstalla, ja osallistu sitten keskusteluun.

Shrinkissä ei saa nauraa, ja nyt on huono omatunto.

saira kirjoitti:Täytyy sanoa, et oon niiin väsyny kuuleen tätä jatkuvasti joka puolelta. Ja on muuten aika loukkaavasti sanottukin. Varsinkin kun kaikessa on aina kyse ihmisistä, ja kuinka HE hoitavat asiat.

Olen itsekin väsynyt kuulemaan tästä jatkuvasti joka puolelta. Luulisi että ajat muuttuisivat, mutta jostain syystä eivät.

annepa kirjoitti:No ni nyt oot hullu ihan paperillaki. Tervetuloa joukkoon Hyvä että asia tuli tapetille ja sille tehään jotain.

Tämä on varmaan tarpeeton itsestäänselvyys, mutta esitän sen silti:

Oli kyse mielen tai kropan sairauksista, niin potilaan itsensä kannattaa olla aktiivinen ja hakea tilaansa liittyvää tietoa niin paljon kuin mahdollista. En väitä, että maallikko pystyy tekemään automaagisesti oikeita diagnooseja, mutta oma perehtyminen asiaan auttaa sulkemaan vääriä pois.

Tämä toki edellyttäen, ettei ole korkeintaan kuin varttihullu

KKK kirjoitti:

annepa kirjoitti:No ni nyt oot hullu ihan paperillaki. Tervetuloa joukkoon Hyvä että asia tuli tapetille ja sille tehään jotain.

Tämä on varmaan tarpeeton itsestäänselvyys, mutta esitän sen silti:

Joo, olen samaa mieltä. Hämiksen kirjoitteluista ei kuitenkaan ole tullut ilmi se että hän epäilisi mitään F-diagnoosia ja siksi on hyvä että asia tuli toista kautta, kuin itsehuomioimisen kautta esille. Asia on nyt tiedossa ja sille jo tehdään jotain, mutta on silti tärkeää, että on oman tilansa suhteen aktiivinen. Varsinkin kun kyse on ilmeisesti tästä "varttihulluudesta"

Tsemppiä Hämis! Ja kaikki muutki hullut!

Muuten, en sano sanaa hullu halventavassa merkityksessä, kenenkään ei pidä loukkaantua. Minä olen itsekin hullu (olen ollut diagnosoidusti, eikä sitä ikinä ns diagnosoitu pois eli sanottu että "nyt olet terve"), joten saan käyttää sanaa hullu.

Riemumieli kirjoitti:

saira kirjoitti:Täytyy sanoa, et oon niiin väsyny kuuleen tätä jatkuvasti joka puolelta. Ja on muuten aika loukkaavasti sanottukin. Varsinkin kun kaikessa on aina kyse ihmisistä, ja kuinka HE hoitavat asiat.

Olen itsekin väsynyt kuulemaan tästä jatkuvasti joka puolelta. Luulisi että ajat muuttuisivat, mutta jostain syystä eivät.

Niin, tiedä sit onko mulla ystäväpiirissä jotenkin erikoisia mammoja, mut löytyy useampi expari, joilla oikeasti asiat toimivat lasten parasta ajatellen. Tyylillä uusioperheet muodostavat yhden suuren.

annepa kirjoitti: eikä sitä ikinä ns diagnosoitu pois eli sanottu että "nyt olet terve".

Vanha lääkärin ohje on, että ei ole terveitä ihmisiä. Ainoastaan huonosti tutkittuja.

NuoriDaavid kirjoitti:

annepa kirjoitti: eikä sitä ikinä ns diagnosoitu pois eli sanottu että "nyt olet terve".

Vanha lääkärin ohje on, että ei ole terveitä ihmisiä. Ainoastaan huonosti tutkittuja.

No olenki ollu kaukaa viisas enkä ole kutsunutkaan itseäni terveeksi edes pään osalta

annepa kirjoitti:

KKK kirjoitti:

annepa kirjoitti:No ni nyt oot hullu ihan paperillaki. Tervetuloa joukkoon Hyvä että asia tuli tapetille ja sille tehään jotain.

Tämä on varmaan tarpeeton itsestäänselvyys, mutta esitän sen silti:

Joo, olen samaa mieltä. Hämiksen kirjoitteluista ei kuitenkaan ole tullut ilmi se että hän epäilisi mitään F-diagnoosia ja siksi on hyvä että asia tuli toista kautta, kuin itsehuomioimisen kautta esille. Asia on nyt tiedossa ja sille jo tehdään jotain, mutta on silti tärkeää, että on oman tilansa suhteen aktiivinen. Varsinkin kun kyse on ilmeisesti tästä "varttihulluudesta"

Tsemppiä Hämis! Ja kaikki muutki hullut!

Muuten, en sano sanaa hullu halventavassa merkityksessä, kenenkään ei pidä loukkaantua. Minä olen itsekin hullu (olen ollut diagnosoidusti, eikä sitä ikinä ns diagnosoitu pois eli sanottu että "nyt olet terve"), joten saan käyttää sanaa hullu.

Olen tietoinen että varmaan F-diagnoosin alle kuulun, nythän kyseessä on F43.22, Sopeutumishäiriö, sekamuotoinen ahdistus ja masennusreaktio. On ollut kaikelaista, vaikea parisuhde joka kuormitti pitkän tovin, se että parisuhde loppui, muutto, töissä liikaa kaikkea jne jne jne. No, nyt olen tehnyt toimintasuunnitelman, mihin kuuluu se että otan työnantajan terveyspalveluista kaiken mahdollisen riemun irti ja käyn tilittelemässä psykalle sitä mitä ei muuten osaa setviä päässään tai kavereille. Liikuntaosastolla alkanut skarppailemaan, samoin syömisen. Seuraavaksi laitan tämän asunnon ruotuun, pistän CV:n ajan tasalle ja alan hoitamaan uutta työtä. Roikun tuolla niin kauan kuin tarvii, ei se älyllisesti ole haastavaa, vaan perkeleen puuduttavaa työtä jota on ihan liikaa. Typerät protokollat myös vituttelee koska luo vaan turhaa työtä.

Ei, ei ole tuollainen talo mun juttu. Vaikka esimieheni on mielestäni väärissä hommissa, ja aika mulkero noin ammatillisesti, niin nostan lakkia että avautumiseni palautekeskusteluissa johti toimenpiteisiin. Kyllä tää tästä kun saan palikat rauhassa järjestykseen!

saira kirjoitti:Niin, niitä omia kokemuksia. Eli meillä on erottu kun muksu oli 4,5-vuotias. Me jäimme tytön kanssa samaan kuntaan kuin missä olimme asuneet ja pidimme esim hoitopaikat yms samoina, iskä muutti naapurikaupunkiin, vaikkakin käytännössä matkaa ei ole kuin kymmenisen kilometriä. Tietysti ero hetkellisesti vaikutti muksun turvallisuudentunteeseen, esim uudessa kodissa tarkisteli ulko-ovea iltaisin ettei meille pääse rosvoja. Epäilen tämän kuitenkin olleen meillä keskivertoa suurempaa, johtuen siitä, että muksun isällä kesti aikansa sopeutua uuteen tilanteeseen omien "juttujensa" vuoksi. Tätä kesti hetken, mutta kun kuitenkin olemme edelleen (vai taas) hyviä ystäviä iskän kanssa, tyttö pääsi siitä yli. Nykyäänkin toimin olkapäänä tarvittaessa exälleni.

Kiitos tästä. Meillä tulee olemaan n. 25 km välimatkaa, mutta parissakymmenessä minuutissa sen ajelee. Sen verran pieni vielä, ettei tuollaisia turvattomuuden tuntemuksia varmaan niin paljoa. Jospa tämä tästä, asia on niin tuore ettei sitä edes tajua välillä todeksi.

Pari viikkoa menikin taas mukavissa, lähes normaaleissa merkeissä, mutta sunnuntaiaamusta alkaen ollut koko ajan v*tun alavireinen ja vihainen olo. Mitään ei saa aikaan, mitään ei jaksa, mitään ei halua. Rähiseminen sujuu kyllä. Töihin raahautuminenkin otti lähes yli-inhimillisen koville. Onneks tällä viikolla on miitti shrinkin kanssa, ehkä helpompi "avautua" kun on tää olo oikeasti päällä...

Tää on niin perseestä. Kun edes tajuais mikä näitä triggeröi.

KKK kirjoitti:Pari viikkoa menikin taas mukavissa, lähes normaaleissa merkeissä, mutta sunnuntaiaamusta alkaen ollut koko ajan v*tun alavireinen ja vihainen olo. Mitään ei saa aikaan, mitään ei jaksa, mitään ei halua. Rähiseminen sujuu kyllä. Töihin raahautuminenkin otti lähes yli-inhimillisen koville. Onneks tällä viikolla on miitti shrinkin kanssa, ehkä helpompi "avautua" kun on tää olo oikeasti päällä...

Tää on niin perseestä. Kun edes tajuais mikä näitä triggeröi.

Olikos niin, että otit pe tärpättiä?

^ Kyllä, mutta niin otin edelliselläkin viikolla yhtenä päivänä > ei vaikutusta.

KKK kirjoitti:^ Kyllä, mutta niin otin edelliselläkin viikolla yhtenä päivänä > ei vaikutusta.

Siinä meni hyvä teoria!

Ehkä Daven teoria ei päde, ja varsinainen syy on muualla, mutta ryypiskelyn jälkivaikutuksella aivokemiaan saa kyllä usein multiploitua vitutuksen määrän.