Uskomattomasta nimestään huolimatta elokuvassa ei oikeastaan ollut mitään muuta erityisen hauskaa. Loppupuolella oli hyvä toimintajakso junaradan liepeillä ja ruotsalaiset Kristina Wayborn ja Maud Adams olivat kauniita, mutta Steven Berkoff oli luvattoman huono roistona ja nimihahmokin jäi jokseenkin vaisuksi.
Suvinen kirjoitti:Closer.
Inhosin kaikkia leffan neljää päähenkilöä. Oliko se sitten tarkoitus vai ei - jos sen tietäisin, olisi arvostelu helpompaa.
Jos Jude Law:n esittämän Danin oli tarkoituskin olla selkärangaton paskiainen ja vätys, oli roolisuoritus Oscarin arvoinen.
Jos Natalie Portmanin esittämän Alicen oli tarkoitus olla kiukuttelevan teinin tasolla, olisin voinut siitäkin pystin antaa.
Jos Julia Robertsin Anna oli tyyppiesimerkki paskiaisia puoleensavetävästä itsetunnottomasta "taiteilijanaisesta", niin aplodit.
Raivostuttava elokuva. Clive Owenin Larry oli ainoa johon pystyi saamaan kosketuksen, joka jotenkin tuntui käyttäytyvän suurinpiirtein loogisesti.
Muista hahmoista tuli vain mieleen, että oikeastiko joku muka käyttäytyisi noin? Dialogi oli mukasukkelaa eikä jaksanut kiinnostaa.
Loppuratkaisu oli juuri ja juuri kelvollinen, mutta perin yllätyksetön.
Sinällään turhat puolitoista tuntia. Katsoihan tuon, juuri ja juuri. ½
Closer eilen kotona. En minäkään tästä ihmeemmin innostunut, mutta ei se nyt minusta raivostuttavakaan ollut. Ja tavallaan on ihan raikasta, että päähenkilöt eivät ole jotain yli-ihmisen ihannekuvia vaan myös raadollisia ja epämiellyttäviä.
Mutta sinänsä kyllä olen taas palannut ruotuun ja olen Suvisen kanssa samoilla linjoilla. Dialogi ei ollut niin säkenöivää kuin tekijät varmasti kuvittelevat. Ja muutenkin koko asetelma epätyypillisistä parisuhteista, joissa seksi kääntyy valta- ja alistuskeinoksi ihmisten välillä - myös sellaisten, jotka eivät sitä keskenään harrasta - oli käsitelty tavalla, joka tuo mieleen lähinnä juuri kotoa muuttaneiden taideopiskelijoiden innostuksen omasta eksitentiaalisesta syvämietteisyydestään. Plussaa kuitenkin Lontookuvista.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Syriana. En suosittelisi pahimmalle vihamiehellenikään, jos sellaisia olisi, sen verran sekavasta filmistä oli kyse. Karttakaa mahdollisimman tarkasti!
Siellä täällä on havaittavissa välähdyksiä käsikirjoituksessa, mutta ylöspano on erittäin eilistä. Jälleen kerran tehdään oudon lapsellisia virheitä. Kuten se, että toiminnallisissa kohtauksissa liike pysäytetään leikkaukseen ja käynnistetään uudelleen leikkauksella. Jos kerran tekniikka on kehittynyttä, miksei liikettä pyritäkään kuvaamaan sulavasti yhtenä katkeamattomana kuvasarjana. Tai ainakin leikata liikettä esittävät kuvat siten, että katsoja ymmärtää kuvattavan liikettä eikä töksöttämistä.
Fried green tomatoes
Kaikin puolin tyylikäs kuvaus tyttöjen välisestä ystävyydestä, erilaisuudesta ja ihmisen elämän vaikeudesta. Tätä on kuulemma hehkutettu yhtenä lesbouden kuvauksen huipputeoksista, mutta en kyllä ainakaan itse tuosta mitään niin erityisen lesboa löytänyt. Hieno leffa joka tapauksessa. (=4)½ / * * * * *
Virkistävä elokuva, jonka ideologia kumpuaa siitä miten arkipäiväisen helppoa tappaminen, murhaaminen ja terrorismi on. Tappajia eivät ole aivopestyjä huippuunsakoulutettuja supermiehiä, vaan ihan tavallisia ihmisiä, kuten sinä ja minä. Ja ihmisten kohtaloista päätetään ruokapöydän ääressä, kun lapset nauravat ympärillä täydellisessä idyllissä.
Mooresta päästiin vihdoinkin eroon, ja tilalle astui Timothy Dalton, Conneryn jälkeen särmikkäin Bond, joka tuo hahmoon mukaan enemmän inhimillisyyttä ja omaa kylmää kovuuttaan. Leffan taso tekee oikeutta hänelle, ja leffa jatkaa sarjan parempaa linjaa sekä toimintakohtauksissaan (kohtaus jossa Bond katkoo kengästään nauhat on ehdottomia suosikkejani koko sarjassa) että juonessaan. Leffaa katsoessa mietin jälleen sitä, kuinka tärkeä osa musiikilla on tunnelman luomisessa, ja suuri kiitos leffan onnistumisesta kuuluukin myös John Barrylle, joka ylsi parhaimpiensa (Pallosalama ja Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa) tasolle. A-han tunnusbiisikin on sarjan komeimpia.
Kalmankaara! Voiko olla coolimpaa nimeä! Jos olisin penskana nähnyt tämän, olisi siitä varmasti tullut yksi silloisista kestosuosikeistani. Valmistui vuonna 1977 Spielbergin The Duelin jälkeen ja ennen Carpenterin Christineä ollen jotakin näiden kahden väliltä.
Musta "paholaisauto" saapuu terrorisoimaan pientä aavikkopitäjää tappaen mielivaltaisesti porukkaa. Mutta ajaako tuota autoa kukaan!? Loistava halppiskauhuilu, harmi ettei ekstroja ollut mukana. Ja miten niin minulla on outo elokuvamaku?
Jason on ihan ykkönen. Niin huonoa, päätöntä ja kliseistä kauhua, mutta ah mä niin tykkään. On se Jason kehittynyt aika koneeksi matkan varrella
Noita jatko-osia katsottiin penskana urakalla todella huonokuntoisilta kopionkopionkopioilta. Noh, sitten kun viimein näki sen ensimmäisen ja alkuperäisen, olikin ihmetys suuri; missä ihmeessä se Jason on!? Eikä jo lähes "logon" osaan noussut jääkiekkomaskikaan löytynyt kuin vasta kolmannessa osassa. Siinä olikin ihmettelemistä.
99% ihmiskunnasta kuollut ja sitten sooloillaan suljetussa kaupungissa ja leikitään hippaa. Ollaan vähän terroristejä ja vähän vallankaappaajia. Eka halutaan tapaa yks tyyppi mutta sitten nusastaan sitä varmuudenvuoksi, sitten se pääseekin jo karkuun... Hii-o-hoi, empä ole ennen moista katsonut. Mut kyy, Charlize Theronin pompottamista trikoissa oli ihan jees katsella. Ei näyttänyt tissejä, petyin.
EDIT: Hitto kun ei kerran näyttänyt leffassa niin minä näytän ne kityssä.
Piti mennä katsomaan V niin kuin Verikosto, mutta lippuluukulla vaihdoinkin lennosta tähän. Kannatti. Tykkäsin. Näinkin puhkikalutusta ja satoja kertoja filmatusta aiheesta oli saatu mielenkiintoinen ja hieman erilainen elokuva. Jodie Foster onnistui olemaan limainen narttu ja Denzel oli ihan vaan sama heppu kuin kaikissa leffoissaan. Nyt kun miettii, niin juonikuvio oli niin tavallinen ja kliseissä löytyi, mutta Spike Lee onnistui painottamaan asioita niin, ettei tämä käynyt ihan tylsäksi.
Ebola kirjoitti:Ajattelin tässä katsoa taas moneen kertaan nähdyt Halloween 1-2 ja 4-6
Samanlaisiahan nämä ovat kuin Friday the 13th pätkät, mutta on tuo Maikkeli ihan kakkonen.
Sä harrastat kauheaa syrjintää! Friday-sarjasta jätit katsomatta sen parhaan osan ja Halloween-jatkumosta kakkosen jälkeen toiseksi parhaan jatko-osan, eli kolmosen! Siinä on muuten kipiä pätkä.
Sikäli olen kyllä eri mieltä kanssasi, että alkuperäinen Halloween on taidolla tehty, kauniisti kuvattu ja verellä mässäilyn sijasta hitaasti musiikin ja kuvauksen keinoin jännitystä rakentava kauhuklassikko, kun taas Perjantai-sarjan ensimmäinen osa on jo täysin Halloweenin suosiolla ratsastavaa halpissäikyttelyä. Joskin onnistuen hyvällä otsakkeella ja hienoilla gore-efekteillä nousemaan hieman tuon ajan muita teinislashereita korkeammalle.
En seNtään syrjintää, Friday pätkistä en vielä omista 1 ja 9 DVD:llä ja Halloweenista en jaksa katsoa kolmosta, se on jotenkin niin hämärä.
Olen kyllä samaa mieltä että Halloween on taidokas, koska pidän kauhuelokuvista joissa luodaan tunnelmaa musiikilla ym. tehosteilla, ei niinkään verellä ja mahdollisimman yksityiskohtaisilla tappokohtauksilla, vaikka nekin muilta osin herättävät kiinnostuksen. "Tavallaan itselläni toimii mitä huonompi sen parempi."
Esimerkiksi Friday the 13th kakkosen alkukohtaus toimii minulla todella hyvin, tietää että Jason tulee ja tilaisuuksia siihen on, mutta tilanne pitkittyy pitkittymistään.