Lähetetty: 03.09.2009 19:38
Eli lähinnä niin voi toimia saunassa/klubilla toisten rasvaäijien seurassa.Tiski kirjoitti:Minulla on sellainen kokemuspohjainen mutu, että aika lailla oman ideologiansa mukaan nuo puhuvat ja toimivatkin, mutta eivät sellaisissa viiteryhmissä ja tilanteissa joissa siitä voisi olla vahinkoa.
Kylläpäs kylmääkin tuo kauhistuttava fakta!Rasvaiset jutut leimataan vitsiksi ja niistä loukkaantuneet huumorintajuttomiksi ja perseestä puristelut on aina tuttavallisia tai isällisiä jne. Tosiasiassa johtajien arvostelu ja johtajia vastaan kohdistettu hyökkäys päättyy melkein aina siihen, että alainen lähtee. Kylmä fakta on, että sovinistijohtaja voi pääsääntöisesti toteutaa itseään ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Vain hyvin ison amerikkalaisomisteisen pörssiyhtiön kohdalla on minkäänlaista todellista riskiä negatiivisista seuraamuksista, kunhan ei nyt lehdelle haastattelua anna.
Ihmisen toiminnasta aiheutuu muutakin hänelle merkityksellistä kuin juridisia tai asemaan liittyviä seurauksia. Kuvittele sovinistipuristelijan arkipäiviä nuoren sihteerikkönsä kanssa ja vertaa niiden fiilistä sellaisen johtajan päiviin, joka kunnioittaa ja arvostaa omaa sihteeriään. Sikailijatyyppi ei todennäköisesti itse tiedosta oman toimintansa vaikutusta lähiympäristöönsä, mutta tämä tekee hänestä vain valheessa elämisen verran onnellisemman - eli ei paljon.
En tiedä, onko rankempaa, enkä ymmärrä miten se liittyy aiheeseen. Omasta näkökulmastani kaikenlainen fundamentaalien juttujen piilottelu on ikävää, riippumatta siitä kuinka normaalia tai yleistä se on. En myöskään osta tuota väittämääsi, että johtoportaassa ajatuksiaan ja puheitaan joutuisi miettimään jotenkin vähemmän kuin duunariasteella. Olisiko alakohtaista? Anyway, jos ainoa viiteryhmä, jonka seurassa voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään, on Suomalaisen klubin äijäkaarti, niin.. No, itseäni ei kiinnostaisi. Haluaisin vähintään parisuhteessani voida olla avoin ja rehellinen kaikesta tärkeästä, ja sitä tärkeämmäksi tämä muodostuu mitä rankempi duuni ja mitä kinkkisempiä rooleja on näyteltävänä ulkomaailmassa.Onko sovinistilla rankempaa kuin rasistilla, fasistilla, kaappihomolla tai pedofiilillä? Kaikkia löytyy johtoportaasta. Vrt. Kessselin tapettu homoseksuelli suuryrityksen johtaja, joka eli kaapissa. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin julkisen paheksunnan kohteena olevat asiat ovat joskus helpompia tuoda esiin (sovinismi) kuin julkisesti hyväksytyt asiat (homoseksuaalisuus). Se nyt vaan on osa (työ)elämää, että joissain tilanteissa on pakko pitää mölyt mahassa ja käyttäytyä kuten odotetaan. Johtajilla ei kuitenkaan nähdäkseni ole tässä kohtaa se kaikkein vaikein asema, vaan päinvastoin - mitä alempana olet ruokaketjussa, sen enemmän sinun on nuoltava ylempiesi persettä ja siedettävä heidän huonoja piirteitään ja peiteltävä omia poikkeavia ajatuksiasi.
En sanonut, ettei siitä voisi saada "jotain tyydytystä". Arvelen vain, ettei se tyydytys riitä tekemään ihmistä pitkällä tähtäimellä onnelliseksi. Paskaa siedetään, koska ei nähdä muita vaihtoehtoja kuin se, missä ollaan ja se, mistä tultiin. Koska nykytilanne on jollakin tavoin aiempaa parempi, sen oletetaan olevan paras mahdollinen väylä siihen, mitä oikeasti kaivataan.Miksi kukaan "sietäisi" noita asioita, jos ei saisi aidosti jotain tyydytystä rahasta ja/tai vallasta?Olen taipuvainen uskomaan, että raha&valta -kombinaatio ja sen käyttötavat ovat välineitä, joiden avulla nämä ihmiset pystyvät sietämään työtään, verkostojensa ylläpitämistä, epäkiinnostavien ihmisten seurassa kiinnostuneen esittämistä jne., eikä mikään itsetarkoitus, joka tekisi kenen tahansa tyypin elämästä automaattisesti parempaa.
Rajataan tarkastelu niihin, joilla on mahdollisuus päätyä johtajaksi.Ei se nyt ihan noin mene. Rahaa saa ehkä jos valitsee myydä persettään, mutta johtajaksi ei päädy pelkästään valitsemalla. Ravintoketjun huipulle tähtää liian moni, että se olisi vain valintakysymys.Rahaa ja valtaa saa kun suostuu tekemään tiettyjä valintoja, mutta missään ei ole sanottu ettei näiden valintojen tekeminen voisi olennaisesti huonontaa elämänlaatua muilla tavoilla.
Ei suoraan riippuvainen, mutta kyllä se jollakin tavoin vaikuttaa. Jos asut veneen alla ja elätät itsesi katusoittajana, tapaat eri ihmisiä kuin jos toimit kv korporaation johtotehtävissä. Ja suhteesi sukulaisiisi muodostuvat erilaisiksi, koska heidän suhtautumisensa sinuun on eri. Sitäkin enemmän ihmissuhteiden laatu riippuu omasta asenteesta muihin ihmisiin. Sovinismi on yksi tapa asennoitua, ja olisi hurjan typerää ajatella, etteikö sillä olisi vaikutusta. Taas voi kehittää ajatusleikin; ottaa esimerkiksi jonkun sovinistin ja miettiä, millaisia ihmissuhteita tällä samalla henkilöllä voisi olla, jos hän ei olisi sovinisti.Kuten totesin, esimerkiksi ihmissuhteiden perseellään olo tai olemattomuus ei ole asemasta millään lailla riippuvainen. Perhe, suku tai ystävät eivät riipu siitä mitä teet.
Heitäpä pari perustelua perään.Minä taas olen varma, että keskimäärin näin on. Yksilötasolla voi olla onnellinen vaikka missä tilanteessa.Jos vertailukohdetta vaihdetaan vaikka noihin muihin mainitsemiisi (humanisti, koodari), en ole enää ollenkaan varma että menestyneellä johtajalla olisi näistä parhaat mahdollisuudet olla onnellinen.