Sivu 32/119

Lähetetty: 23.06.2009 14:29
Kirjoittaja prosessi
Loma alkaa perjantaina. Vähän hirvittää, koska joudun kuulemma tutustumaan tuon yhden sukulaisiin, ja ne asuvat eri puolilla Suomea, joten joka paikassa on edessä yöpymisiäkin. Ehkä ei pitäisi pelätä, mutta kun en ole omille vanhemmilleni uskaltanut edes kertoa hänen olemassaolostaan, ja tekosyyt asian lykkäämiseen alkavat olla aika vähissä. Tavallaan surullista, että vanhemmillani on aina ollut niin voimakkaat mielipiteet kaikista elämäni käänteistä, ettei kovin paljoa innosta puhua omista asioistani heidän kanssaan.

Äiti on kyllä tainnut arvata, sillä hän oli jo aikaa sitten udellut pikkusiskoltani, miksi minulla on alkanut olla kovin paljon nimettömiä ystäviä, kun aiemmin olen ohjelmistani kertoessani täsmentänyt kuka/keitä on ollut mukana. Onneksi äiti sentään pelkää minua niin paljon, ettei hän uskalla kysyä mitään suoraan. Eilen kesälomasuunnitelmistani kysyessään, ja minun vastattuani lähteväni kiertämään Suomea tutustuakseni uusiin ihmisiin, hän kyllä hillitsi itsensä kunnioitettavalla tavalla ja jätti jopa kysymättä, keitä nämä ihmiset oikein ovat. Kysyi vain milloin olen tulossa takaisin, ja totesin etten vielä tiedä.

Lähetetty: 24.06.2009 13:59
Kirjoittaja prosessi
:cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: WSOY! :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer:

Lähetetty: 24.06.2009 14:22
Kirjoittaja exPertti
prosessi kirjoitti::cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: WSOY! :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer:
Mikä mahtaa tulla nimeksi?

Lähetetty: 24.06.2009 14:26
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
exPertti kirjoitti:Mikä mahtaa tulla nimeksi?
Mukelo?

Lähetetty: 24.06.2009 14:33
Kirjoittaja prosessi
Ylermi Ylihankala kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Mikä mahtaa tulla nimeksi?
Mukelo?
Älkää nyt hosuko, hyvät miehet. Kaikki ajallaan.

Lähetetty: 24.06.2009 15:16
Kirjoittaja prosessi
Suvinen kirjoitti:
prosessi kirjoitti::cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: WSOY! :cheer: :cheer: :cheer: :cheer: :cheer:
OMG :shock:

Hurrrrjasti onnea!!! Alppipolun huippu on jo ihan lähellä :D
Kiitos.

Nimim. "Emilia"

Lähetetty: 25.06.2009 10:51
Kirjoittaja prosessi
- Älä lyö päätäs tuolinjalkaan. Se voi sattua.
- Löinks mä pääni johonkin?
- Joo. Lisäks sulla pyörii silmät päässä. Mitä sulle oikeen tapahtu?
- Joku ajo autolla mun yli. Monta kertaa ristiin rastiin.

***

- Miks mulla on kaikki lihakset ihan kipeet?
- Sellaista vissiin sattuu liikenneonnettomuuksien yhteydessä.

Lähetetty: 25.06.2009 14:01
Kirjoittaja Frederik Krueger
Mitäköhän A_J:n kirjaprojektille kuuluu?

Entä onko ND:llä jo se kaavailemansa mopo, ja onko se jopa ajellut sillä? Tänäkin kesänä?

Lähetetty: 30.06.2009 9:39
Kirjoittaja Onslow
Aseluvan hankkitahinta oli pompsahtanut 32 eurosta 68 euroon. Mitähän tapahtuu niille noin 50-100 euron haulikoile ja pistooleille tämän myötä. Tokkopa noita ainakaan enää luvallisilla markkinoilla tulee liikkumaan..

Lähetetty: 21.07.2009 8:58
Kirjoittaja prosessi
*hupsista*

Lähetetty: 24.07.2009 0:00
Kirjoittaja Pulkannaru
^
Sitä on sitten leivottu ?

Lähetetty: 27.07.2009 12:45
Kirjoittaja prosessi
^
:D Kitinän miehillä on näköjään kovin monilla sama fiksaatio...

Mutta 'pullat hyvin uunissa' -aiheeseen palatakseni, hyväksyin tänään fb:ssä yhden ystäväpyynnön, joka ei kuitenkaan tullut kustannustoimittajaltani, vaan Foreign Rights Managerilta. Pitäisi vissiin pikkuhiljaa alkaa kirjoittaa sitä kässärin uutta versiota, niinku.

Lähetetty: 27.07.2009 13:33
Kirjoittaja Nehemiah James
prosessi kirjoitti:^
:D Kitinän miehillä on näköjään kovin monilla sama fiksaatio...
Pullien suhteen? Mmmjooo! Mä tykkään rahkapullista. Mustikkarahkaisena ehkä kaikkein eniten! Ja mokkapaloista. Saa toimittaa!

Lähetetty: 31.07.2009 8:01
Kirjoittaja exPertti
Miltä miehen vauvakuume tuntuu?

Lähetetty: 02.08.2009 23:52
Kirjoittaja prosessi
- Oliks sun elämä tälleen absurdia jo ennen muhun tutustumista?
- Ei.
- Huolestuttaaks se sua?
- Erittäin paljon... ...eiku mitä sä tarkotit?
- Niin siis, et huolestuttaaks sua ollenkaan, ku sun elämä on muuttunu tällaseks?
- Ei ainakaan vielä.
- Mitä siihen sit tarttettais, et alkais huolestuttaa?
- En tiiä. Katotaan.
...
- Tarkotitsä sillä paljolla huolestumisellas sitä, et sua huolestuttaaki enemmän se, ettei sun elämä ennen ollu näin absurdia?
- Joo.

(Dialogia edeltävät tapahtumat sensuroitu...)

Lähetetty: 03.08.2009 11:07
Kirjoittaja prosessi
exPertti kirjoitti:Miltä miehen vauvakuume tuntuu?
Samalta kuin naisen?

Avannon reunalla seisomista, ajatellen: "Ei pelota tarpeeksi, joten taidanpa hypätä pää edellä."

Lähetetty: 03.08.2009 11:12
Kirjoittaja NuoriD
prosessi kirjoitti: (Dialogia edeltävät tapahtumat sensuroitu...)
Ne just kiinnostaisivat..

Lähetetty: 03.08.2009 11:18
Kirjoittaja exPertti
prosessi kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Miltä miehen vauvakuume tuntuu?
Samalta kuin naisen?

Avannon reunalla seisomista, ajatellen: "Ei pelota tarpeeksi, joten taidanpa hypätä pää edellä."
Itse ajattelin vauvantuoksua, uskomattoman pieniä vaatteita, pientä kitinää ja tyytyväistä unen tuhinaa.

Lähetetty: 03.08.2009 11:34
Kirjoittaja prosessi
NuoriD kirjoitti:
prosessi kirjoitti: (Dialogia edeltävät tapahtumat sensuroitu...)
Ne just kiinnostaisivat..
Vaka vanha Väinämöinen... eiku ...maakuntamatkailua mustalla Maijalla...

Tosiasia 1: Eräs lampaidenomistaja on reissussa, eikä pääse nopeasti paikalle.
Tosiasia 2: Lampaat lähtevät livohkaan.
Tosiasia 3: Poliisit soittavat sille henkilölle, jonka nimi löytyy edelleen jostain syystä lammasrekisteristä.
Tosiasia 4: Tällä henkilöllä ei ole enää autoa, mutta tämä lupaa kuitenkin lähteä bussilla lammasjahtiin.
Tosiasia 5: Tämä henkilö miettii edelleen, että kahdestaan pienen lapsen kanssa lammasjahti ja aidanpaikkaus voi olla vähän haasteellista, joten hän pyytää pahaa aavistamattoman uuden miesystävänsä mukaan.
Tosiasia 6: Poliisit toteavat, että paikalle pääsee nopeammin poliisiautolla kuin bussilla.
Tosiasia 7: Bussikyyti vaihtuu Porvoossa Maijakyydiksi, lampaat palautetaan kotiin ja maasta ylös noussut aidankohta nuijitaan kiinni maahan vanhoja hevosenkenkiä "telttakeppeinä" käyttäen.
Tosiasia 8: Kokonaisuus saattaa vaikuttaa tottumattomasta hieman... niin ...absurdilta.

Lähetetty: 03.08.2009 11:35
Kirjoittaja prosessi
exPertti kirjoitti:
prosessi kirjoitti:
exPertti kirjoitti:Miltä miehen vauvakuume tuntuu?
Samalta kuin naisen?

Avannon reunalla seisomista, ajatellen: "Ei pelota tarpeeksi, joten taidanpa hypätä pää edellä."
Itse ajattelin vauvantuoksua, uskomattoman pieniä vaatteita, pientä kitinää ja tyytyväistä unen tuhinaa.
Ei kuulosta ollenkaan miehen vauvakuumeelta, vaan hurmosmamman vauvakuumeelta.

Lähetetty: 03.08.2009 11:37
Kirjoittaja exPertti
prosessi kirjoitti:
exPertti kirjoitti:
prosessi kirjoitti: Samalta kuin naisen?

Avannon reunalla seisomista, ajatellen: "Ei pelota tarpeeksi, joten taidanpa hypätä pää edellä."
Itse ajattelin vauvantuoksua, uskomattoman pieniä vaatteita, pientä kitinää ja tyytyväistä unen tuhinaa.
Ei kuulosta ollenkaan miehen vauvakuumeelta, vaan hurmosmamman vauvakuumeelta.
Ahaa. Olen sitten kai hurmosmamma.

Lähetetty: 03.08.2009 11:46
Kirjoittaja NuoriD
prosessi kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:
prosessi kirjoitti: (Dialogia edeltävät tapahtumat sensuroitu...)
Ne just kiinnostaisivat..
Vaka vanha Väinämöinen... eiku ...maakuntamatkailua mustalla Maijalla...

Tosiasia 1: Eräs lampaidenomistaja on reissussa, eikä pääse nopeasti paikalle.
Tosiasia 2: Lampaat lähtevät livohkaan.
Tosiasia 3: Poliisit soittavat sille henkilölle, jonka nimi löytyy edelleen jostain syystä lammasrekisteristä.
Tosiasia 4: Tällä henkilöllä ei ole enää autoa, mutta tämä lupaa kuitenkin lähteä bussilla lammasjahtiin.
Tosiasia 5: Tämä henkilö miettii edelleen, että kahdestaan pienen lapsen kanssa lammasjahti ja aidanpaikkaus voi olla vähän haasteellista, joten hän pyytää pahaa aavistamattoman uuden miesystävänsä mukaan.
Tosiasia 6: Poliisit toteavat, että paikalle pääsee nopeammin poliisiautolla kuin bussilla.
Tosiasia 7: Bussikyyti vaihtuu Porvoossa Maijakyydiksi, lampaat palautetaan kotiin ja maasta ylös noussut aidankohta nuijitaan kiinni maahan vanhoja hevosenkenkiä "telttakeppeinä" käyttäen.
Tosiasia 8: Kokonaisuus saattaa vaikuttaa tottumattomasta hieman... niin ...absurdilta.
:sir:

Lähetetty: 21.08.2009 10:43
Kirjoittaja prosessi
:( Ranskalaiset facebook-ystäväni ovat eronneet. Yli puoli vuotta kestänyt fb-päivitysten perusteella onnellisen oloinen suhde päättyi kuin seinään. Eivät ole enää edes fb-ystäviä keskenään. Lisäksi miespuolinen osapuoli oli karsinut muutenkin fb-ystävänsä puoleen, ihmettelen suuresti miksi itse edelleen olen mukana kuvioissa. Hän käy lisäksi satunnaisesti kommentoimassa minun fb-tapahtumiani, yleensä sattumanvaraisesti valituilla suomenkielisillä sanoilla. Joulunsa hän tulee suomenkielisen testin mukaan viettämään kaljun Mona Lisan kainalossa.

Lähetetty: 21.08.2009 12:04
Kirjoittaja huima
prosessi kirjoitti:Yli puoli vuotta kestänyt fuckbuddy-päivitysten perusteella onnellisen oloinen suhde päättyi kuin seinään. Eivät ole enää edes fuckbuddy-ystäviä keskenään. Lisäksi miespuolinen osapuoli oli karsinut muutenkin fuckbuddy-ystävänsä puoleen, ihmettelen suuresti miksi itse edelleen olen mukana kuvioissa. Hän käy lisäksi satunnaisesti kommentoimassa minun fuckbuddy-tapahtumiani, yleensä sattumanvaraisesti valituilla suomenkielisillä sanoilla. Joulunsa hän tulee suomenkielisen testin mukaan viettämään kaljun Mona Lisan kainalossa.

Lähetetty: 21.08.2009 12:34
Kirjoittaja prosessi
huima kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Yli puoli vuotta kestänyt fuckbuddy-päivitysten perusteella onnellisen oloinen suhde päättyi kuin seinään. Eivät ole enää edes fuckbuddy-ystäviä keskenään. Lisäksi miespuolinen osapuoli oli karsinut muutenkin fuckbuddy-ystävänsä puoleen, ihmettelen suuresti miksi itse edelleen olen mukana kuvioissa. Hän käy lisäksi satunnaisesti kommentoimassa minun fuckbuddy-tapahtumiani, yleensä sattumanvaraisesti valituilla suomenkielisillä sanoilla. Joulunsa hän tulee suomenkielisen testin mukaan viettämään kaljun Mona Lisan kainalossa.
Olen sitten sinisilmäisyyksissäni tulkinnut fb:n aivan pieleen. Luulin, että oveni taakse ilmaantuneet kolme cowboyta olivat vain sattumaa. :doh: