Kitinä

Suvinen kirjoitti:Crash
yhteiskunnallisen rakenteen ( muka ) raadollista ja paljasta ruotimista elokuvallisin keinoin. Pääosin pureudutaan rasisimiin sekä yhteiskuntaluokituksiin, jotka jenkkilässä kulkevat kyllä aikalailla käsi kädessä. On kliseitä; mustia jengiläisiä jotka ryöstelevät autoja, sikaniskarasistipoliiseja etc etc.
(...)
Elokuvan kaikki ratkaisut olivat ilmeisiä ja moneen kertaan nähtyjä, enkä käsitä mikä tässä nyt oli uutta.
Vai ovatko yhdysvaltalaiset niin sokeita, että tarvitsevat tällaisen elokuvan kertomaan heille, että heidän yhteiskuntansa on umpirasistinen?
Ainoa kiinnostava näkökulma oli se, kuinka osoitettiin etteivät vain valkoiset ole rasisteja, vaan mustat haukkuivat kaikkia latinoja, latinot "kinukkeja", ja kaikki sitten yhes koos "rättipäitä".

Clay kirjoitti:Mun mielestä siinä oli taas ihan hyvä tunnelma. Suurin osa niistä hahmoista ei ollut kliseisiä, kokonaan. Minä en tiennyt leffasta mitään etukäteen, en muista edes miksi kiinnostuin siitä, joten näin sen out of the blanket. Ja kokemus oli positiivinen. Leffa kuvasi enemmän ihmisiä kuin rotujen välisiä eroja, vaikka olikin hyvin roturealistinen. Osa oli tietysti ennalta-arvattavaa, eihän se muuten olisi jenkkileffa.

Nyt olen kyllä kerrankin vähän eri mieltä Suvisen kanssa kallistuen enemmän Clayn linjoille.

Minusta elokuva ei ollut mitenkään ensisijaisesti roturistiriitoja koskeva tai ainakaan tavanomainen rasismin käsittely. Kyse oli pikemminkin siitä, miten amerikkalaisen yhteiskunnan kylmyys ja kovuus purkautuu erilaisina aggressioina ja ongelmina. Toki multikulttuurisessa Kaliforniassa rasismi on ilmeinen väylä paineen purkamiseen, mutta kiinnostavampaa oli rasismin taustat.

Eikä minusta kuva sikaniskapoliisista, jonka henkistä kestävyyttä koettelee ensisijaisesti sairaan isän hoivaaminen ja kasvottoman vakuutusfirman kanssa käytävä absurdi byrokratiakafkailu, ja joka kuitenkin tekee tosipaikassa hienoja sankaritekoja rodusta huolimatta, ole niin kliseinen kuin Suvinen antaa ymmärtää. Tai mustat pikkurikolliset, jotka vaientavat omaatuntoaan löyhillä yhteiskuntakritiikeillä, salaliittoteorioilla ja omilla moralisäännöillään. Tai valkoiseen keskiluokkaan noussut musta ohjaaja, joka kamppailee oman miesidentiteettinsä kanssa. Tai päälleajon uhri, jonka omatkin liiketoimet paljastuvat ohimennen hieman erikoisiksi.

Ja ei, ehkä amerikkalaiset eivät tarvitse muistutusta rasisimista. Mutta ehkä he tarvitsevat muistutuksen siitä, mihin epäinhimillisyyteen kova kilpailuyteiskunta ihmisiä ajaa. Kuten Clay sanoo, elokuva kuvasi ennen muuta yksittäisten ihmisten kohtaloita ehdottaen samalla, että kenties esimerkiksi roturistiriidat saavat voimansa näistä kokemuksista eivätkä jostain löperöstä rotuopista.

Sitä paitsi, leffassa oli aika hieno tunnelma ja se kulki ihailtavasti.

Crash oli minustakin ihan loistava, tätä aion suositella myös opetuskäyttöön.(Viisi tähteä)
Hassua että jakaa mielipiteet noin jyrkästi. Tosin, kaikki elokuvat eivät samoin kosketa kaikkia, mielenkiintoista olisi tietää miksi joku näkee tietyn kohtauksen todella liikuttavana ja merkittävänä ja toinen taas pitää sitä ihan itsestään selvänä ja lähes turhanpäiväisenä. Tähän pitää mainita että American Beautyn tuulessa lentävä muovipussi on mielestäni yksi nykyelokuvan hienoimmista kohtauksista. Tästäpä avaankin ihan oman ketjun ja pysyttelen aiheessa..

Grimmin veljekset: Loistavasti toteutettu aikuisten satu sympaattisista huijariveljeksistä, joiden nokkeluus on lopulta koitua heidän kohtalokseen. Erityisesti pidin Heath Ledgerin esittämästä Jacobista, ehkä tavallani samaistun hahmon hölmöilyn ja epäonnistumisten takana olevaan hyväsydämisyyteen, joka tosin lopulta löytyy myös toisesta veljestä, vaikka aluksi sitä epäilinkin. Minulla oli ennakkokäsitykseni elokuvasta, mutta todellakin positiivisesti yllätyin ja kolusin myös kaikki ekstrat. Täynnä sangen rakastettavia hahmoja, hyviksiä ja pahiksia. Suosittelen kaikille. Täydet viisi tähteä.

The Big White:
Hassuhko musta komedia alaskalaisesta konkurssin partaalla olevasta matkatoimistovirkailijasta(Robin Williams), jonka vaimolla(Holly Hunter) on Touretten syndrooma. Ilmeisti lämpimässä ilmastossa tauti saattaisi helpottaa, ja miekkosemme keksii lunastaa viisi vuotta kateissa olleen veljensä miljoonan dollarin henkivakuutuksen. Ilman ruumista tämä ei kuitenkaan onnistu. Melkoinen soppa, jossa on pikkurikollisia, peräänantamaton vakuutustarkastaja(Giovanni Ribisi) huijariennustaja-vaimoinen( Alison Lohman), sekä ei kovinkaan kuollut mutta sitäkin vihaisempi veli(Woody Harrelson). Nokkelaa sanailua mutta ei ehkä ihan niin hyvä kuin odotin. Kolme tähteä.

Polyester

Francinella ei mene hyvin: Mies pettää ja jättää bimbon sihteerinsä kanssa, äiti on totaalinen hirviö, tytär hankkiutuu raskaaksi paikalliselle huligaanille ja kaiken kukkuraksi poika on naisten varpaita tallova jalkafetisisti.
Se, mitä sitten seuraa, onkin umpikahjoa menoa ja kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa... loppuratkaisua myöten. Tyylilleen uskollinen pikimusta komedia, joka on kulttimaineensa ansainnut.
/ * * * * *

The Changeling

Tämä on niitä leffoja, joiden kansikuvaa tuli penskana tuijoteltua R-kioskin vuokravideolehden mustilta kauhusivuilta. Jo pelkkä kansi näytti niin pelottavalle, että kuva tunkeutui uniin saakka. Samoin kävi mm. Amityvillen kannen kanssa. Tulipa muuten nyt mieleen, että tuo kansikuvahan oli melkein sellaisenaan kopioitu muistaakseni osioksi Silent Hill 3-peliinkin.

No mutta, olin kuullut juttuja, että tämä olisi erittäin onnistunut pelottavuudessaan ja eipähän tarvinnut siinä mielessä pettyä. Olenkin monta kertaa kironnut sitä, ettei enää yksikään kauhuleffa onnistu pelottamaan, mutta tänään meinasin pari kertaa oikeasti stopata/kelata kesken leffan kun ahdisti niin.

Oikein perinteinen kummitustalotarinahan tämä oli. Ei hienoja erikoisefektejä, eikä yhtäkkisiä BUU!-säikytyksiä. Vaan oikeasti tunnelmallista, hienosti rakennettua jännitystä. Wohoo! Ja nyt painajaisia katselemaan.

Suvinen kirjoitti:

urpiainen kirjoitti: Nyt olen kyllä kerrankin vähän eri mieltä Suvisen kanssa..

Jahas, vai niin, vai sillä tavalla. Se on sitten avioero edessä. Laukut voi noutaa rappukäytävästä.

Juu. Minustakin tuntui, että on otettava vähän etäisyyttä ennen kuin menee liian pitkälle.

Minusta, yllätys yllätys, tuo linkittämäsi arvio ei ollut kovinkaan osuva. Mutta niin sitä vain kokee asioita eri tavalla. Mutta silti minua vähän kummastuttaa tuo tuonkin arvion ylikorostunut tarttuminen rasismiin: amerikkalaiseksi elokuvaksi minusta poikkeuksellista ja hienoa oli juuri, että rasismi nähtiin yhtenä yhteiskunnallisten ongelmien purkautumiskanavana pikemminkin kuin jonain muusta sosiaalisesta todellisuudesta erillään olevana perusilmiönä, kuten usein ajatellaan (vaikka ei edes evoluutiopsykologiahörhöiltäisi). Ja mikä on tuo tuollakin näkynyt amerikkalainen tapa vimmaisena miettiä, onko joku hyvä vai paha? Minusta leffan hyviä puolia oli juuri se, että moisia mustavalkoisia kategorioita ei oikein voi siihen soveltaa. Niin kuin ei oikeaan maailmaankaan.

Kenen joukoissa seisot

Musiikkidokkari taistolaislauluista. Jäi jotenkin lämmin fiilis. Suurin osa vanhoista laulajista puhui noista ajoista pilke silmäkulmassa. Yksi teki pesäeron selittäen, että lauluissa on voimaa ja hän ei halua olla totalitaarisen maailman airueena edes retromielessä - ymmärrettävää sekin. Harmitti vähän, ettei puhujien nimiä kerrottu - olisi ollut mielenkiintoista tietää. Yksi laulajista oli leffankatselukaverini äidin serkku. Olen siis melkein sukua taistolaiselle.

urpiainen kirjoitti:Ja mikä on tuo tuollakin näkynyt amerikkalainen tapa vimmaisena miettiä, onko joku hyvä vai paha? Minusta leffan hyviä puolia oli juuri se, että moisia mustavalkoisia kategorioita ei oikein voi siihen soveltaa. Niin kuin ei oikeaan maailmaankaan.

Aivan, vaikka ehkä toistan jo useasti todettua, mutta tuossahan juuri(mielestäni)kuvattiin sitä, ettei kukaan ole puhtaasti hyvä tai paha, vaan toimii niinkuin parhaaksi näkee, joskus itsensä ja joskus muiden kannalta. Hieno esimerkki oli latino-isukki, jonka käytös ratkaisevassa tilanteessa oli juuri päinvastaista kuin 99% katsojista saattoi odottaa. Minusta leffa käsitteli myös uuden mahdollisuuden antamista, ja saamista. Tätä pidän hyvin tärkeänä arvona myös oikeassa elämässä, tietysti hieman riippuen mistä asiasta on kyse, mutta noin niinkuin arkipäiväisissä jutuissa.

p.s. minusta tuo englanninkielinen arvio oli hyvin pintapuolinen, siinä todettiin melko pitkälle mitä nähtiin, muttei pahemmin mietitty syitä tapahtumille tai sille, mitä ohjaaja ehkä loppujen lopuksi halusi sanoa. kyllähän kaikkea voi pitää pinnallisena paskana jos asenne on sellainen ettei suostu/pysty näkemään mitä muut elokuvassa näkevät. juu, puolustan raivokkaasti niitä elokuvia joista pidän, enkä ollenkaan suostu tajuamaan miksi kaikki eivät ymmärrä niiden nerokkuutta minusta tässä leffassa oli paljon tasoja, jotka eivät välttämättä aukea _edes_ minulle

Bad Taste

Klassikko, nauraa kihersin onnesta soikeana sohvalla.

BASTARDS

1108 kirjoitti:Bad Taste

Klassikko, nauraa kihersin onnesta soikeana sohvalla.

BASTARDS

Huippupätkä.
"I'm a Derek and Dereks don't run!"

Elukka kirjoitti:"I'm a Derek and Dereks don't run!"

Ja monta muuta kuolematonta kohtausta/heittoa:

Hauskat lokit kohdassa jossa Derek kaapii aivojaan kasaan
Moneen kertaan kuoleva aurinkolasipäinen alieni
Ääliö joka viiltää oman kurkkunsa auki kokin teroitettua veitsen
Derekin loistava "E-e-e-e-e-e-e-e-e-e-e" konepistooli efekti
Oksennuksen juonti show
I´m born again-läppä
Jne...

Doom oli yllättävän viihdyttävä action-pötkäle. Sopivasti ennalta-arvattavaa älämeesinne-bogoilua, ällöjä monstereita ja söpöinen urbaninkarli(panisin). Actionsarjassa saa neljä viidestä, normiasteikolla kolmosen.

Skeleton Key sen sijaan oli aikamoinen pettymys. Ei jänskättänyt yhtään, mikä nyt on aika paha rimanalitus, ottaen huomioon mun kehäkestävyyden mitä tulee säikyttelyyn. Ainut plussa hyvästä lopusta.

Ann kirjoitti:Doom oli yllättävän viihdyttävä action-pötkäle. Sopivasti ennalta-arvattavaa älämeesinne-bogoilua, ällöjä monstereita ja söpöinen urbaninkarli(panisin). Actionsarjassa saa neljä viidestä, normiasteikolla kolmosen.

Ääh, toi oli kökkö. Pelin legendaarisen maineen takia tuli ostettua, mutta toihan olikin täysin geneeristä scifikaurapuuroa. Ontto juoni, kliseistäkin kliseisemmät henkilöt. Vihollisetkaan ei olleet demoneja Helvetistä, vaan jotain Dr. Evilbadmaniacin kloonaamia geeniölliäisiä. Ne levitoivat silmäpallerot (Cacodemon?) olis olleet tosi yes, samoin kyborgihämähäkkidemoni. Tästä puuttui kyllä DooMin henki aivan totaalisesti. Ja mihin oli kadonneet singot ja plasmakiväärit? Minä olisin halunnut nähdä kun zombilauma kohtaa singonammuksen. (No, olihan siinä nyt edes vähän moottorisahailua ja BigFuckingGun, mutta eipä silläkään paljoa mässäilty.) Ainoa hyvä puoli koko leffassa oli se loppupuolen first person -osuus.
/ * * * * *

P.S. Sarjassa "pelistä leffaksi" soisin näkeväni Command & Conquer -saagan. Sen juonipuolessa on imua jos missä.

Elukka kirjoitti:"pelistä leffaksi"

En ole Doomia koskaan räiskytellyt, niin ei ollut sen tiimoilta mitään ennakko-odotuksia. Otin sen ihan vaan leffana, jota katsellessa saa huudella typeryyksiä ja iskeä namia nassuun.

Ann kirjoitti:

Elukka kirjoitti:"pelistä leffaksi"

En ole Doomia koskaan räiskytellyt, niin ei ollut sen tiimoilta mitään ennakko-odotuksia. Otin sen ihan vaan leffana, jota katsellessa saa huudella typeryyksiä ja iskeä namia nassuun.

Ah. No se selittääkin...
Ilmeisesti mulla oli sitten vaan ylilatautuneet odotukset sen suhteen, kun ko. peli oli niitä nuoruuteni ajan suuria legendoja.

Ann kirjoitti: ...ja iskeä namia nassuun.

Teettekö Sitä ihan eturivissä?

nypari kirjoitti: Teettekö Sitä ihan eturivissä?

Eiku sängyssä. Telkku on siinä sängynpäädyssä.

Capote
Tää oli hyvä! Monta tarinaa samassa, Truman Capoten eräänlainen henkilökuva, romaanin synnyn tarina ja toisaalta nuorallatanssia Capoten ja vangin suhteella. Luulisi, että se kimittävä homo (siis Capote, ei se toinen jota te aattelette) kävisi hermoille, mutta ei. Phillip Seymor Hoffman on loistava näyttelijä.

Tämän sekavan selityksen jälkeen: ****

Puhu hänelle

Almodovarin yksi koskettavimmista elokuvista. Rakkaus on käsittämätöntä. Tämä täytyy itse nähdä - ei pysty selittämään. Olen sanaton.

Ann kirjoitti:

Elukka kirjoitti:"pelistä leffaksi"

En ole Doomia koskaan räiskytellyt, niin ei ollut sen tiimoilta mitään ennakko-odotuksia. Otin sen ihan vaan leffana, jota katsellessa saa huudella typeryyksiä ja iskeä namia nassuun.

Eiköhän peli oltu tehty uuden Doom pelin pohjalta.

1108 kirjoitti:

Ann kirjoitti:

Elukka kirjoitti:"pelistä leffaksi"

En ole Doomia koskaan räiskytellyt, niin ei ollut sen tiimoilta mitään ennakko-odotuksia. Otin sen ihan vaan leffana, jota katsellessa saa huudella typeryyksiä ja iskeä namia nassuun.

Eiköhän peli oltu tehty uuden Doom pelin pohjalta.

No sitäpä ei juuri ole tullut edes nähtyä...

Katsoin uudelleen lämmityksen Pink Pantherista.

Kamalaa kuraa, Steve Martin ei omaksu rooliaan ja väkisin yrittää olla roolissaan yhtä hauska kuin itse Peter Sellers aikoinaan oli.

Tulos: Täyttä skeidaa.

*½

bedlam kirjoitti:

Elukka kirjoitti:Juoni noissa oli vähän epäuskottava, mutta hitot siitä...

Mistä lähtien scifileffoissa on pitänyt olla uskottava juoni?

Ööö... siitä lähtien kun "sci" scifissä on ollut yhtä suuri kuin Science.

---

Nuo mainitut ovat fantasiaa. Ne eivät tarvitse uskottavaa juonta, mutta pitää niidenkin olla uskottavia oman maailmansa säännöillä.

Scifistä loistoesimerkki on Stanislaw Lem. Tiedemiehen kirjoittamia ällistyttäviä visioita, joissa kuvataan sen ajan teoriapohjalta miten mikäkin olisi mahdollista.

Star Wars on sitten sitä kun ei edes yritetä selvittää miten se laser valo katkeaa yhtäkkiä 1,5 metrin päähän.

Vituttaa kun jokaista tuotosta, jossa on laser, avaruus ja aikaleikkimatkapallo kutsutaan tiedefiktioksi eikä fantasiaksi.

SnapaHead kirjoitti:Vituttaa kun jokaista tuotosta, jossa on laser, avaruus ja aikaleikkimatkapallo kutsutaan tiedefiktioksi eikä fantasiaksi.

No minä nyt en osannut ajatella kommenttiani minkään genrerunkkaroinnin kannalta, vaan kuinka suuri yleisö mieltää termin.

Pitäis kattoa sen yhen homon Canterburyn tarinoita, kun tuon Trilogy of Lifen sai halvalla Free Recordista. Aina jäänyt mieleen (jo lapsuudesta saakka) se, kun paholainen tai jokin vastaava pieraisee/ulostaa ihmisiä.


Voi että se osaa naarattaa. Käytinpä kyseistä kikkaa kerran D&D:a sessiota johtaessani ja ainakin minulla oli hauskaa. Tosin pelaajilta hymyt hyytyivät, kun demoni paskansi päälle d100 damagen verran jätettä.

Matrix Revolutions

Tehosteet edelleen ok, juoni pompöösi, dialogi tolkutonta. Harmittaa edelleen että "Matrixin" jälkeen Whazzuup-veljekset saivat Messiaskohtauksen ja 10-kertaisen budjetin käyttöönsä ilman että kukaan nähtävästi uskalsi puuttua kahden jatko-osan tekemiseen. Näille jätkille olisi tehnyt hyvää, että paikalla olisi ollut joku ystävä sanomassa "hei äijät, vittu OIKEESTI keventäkää vähän!"