Suvinen kirjoitti:Crash
yhteiskunnallisen rakenteen ( muka ) raadollista ja paljasta ruotimista elokuvallisin keinoin. Pääosin pureudutaan rasisimiin sekä yhteiskuntaluokituksiin, jotka jenkkilässä kulkevat kyllä aikalailla käsi kädessä. On kliseitä; mustia jengiläisiä jotka ryöstelevät autoja, sikaniskarasistipoliiseja etc etc.
(...)
Elokuvan kaikki ratkaisut olivat ilmeisiä ja moneen kertaan nähtyjä, enkä käsitä mikä tässä nyt oli uutta.
Vai ovatko yhdysvaltalaiset niin sokeita, että tarvitsevat tällaisen elokuvan kertomaan heille, että heidän yhteiskuntansa on umpirasistinen?
Ainoa kiinnostava näkökulma oli se, kuinka osoitettiin etteivät vain valkoiset ole rasisteja, vaan mustat haukkuivat kaikkia latinoja, latinot "kinukkeja", ja kaikki sitten yhes koos "rättipäitä".
Nyt olen kyllä kerrankin vähän eri mieltä Suvisen kanssa kallistuen enemmän Clayn linjoille.Clay kirjoitti:Mun mielestä siinä oli taas ihan hyvä tunnelma. Suurin osa niistä hahmoista ei ollut kliseisiä, kokonaan. Minä en tiennyt leffasta mitään etukäteen, en muista edes miksi kiinnostuin siitä, joten näin sen out of the blanket. Ja kokemus oli positiivinen. Leffa kuvasi enemmän ihmisiä kuin rotujen välisiä eroja, vaikka olikin hyvin roturealistinen. Osa oli tietysti ennalta-arvattavaa, eihän se muuten olisi jenkkileffa.
Minusta elokuva ei ollut mitenkään ensisijaisesti roturistiriitoja koskeva tai ainakaan tavanomainen rasismin käsittely. Kyse oli pikemminkin siitä, miten amerikkalaisen yhteiskunnan kylmyys ja kovuus purkautuu erilaisina aggressioina ja ongelmina. Toki multikulttuurisessa Kaliforniassa rasismi on ilmeinen väylä paineen purkamiseen, mutta kiinnostavampaa oli rasismin taustat.
Eikä minusta kuva sikaniskapoliisista, jonka henkistä kestävyyttä koettelee ensisijaisesti sairaan isän hoivaaminen ja kasvottoman vakuutusfirman kanssa käytävä absurdi byrokratiakafkailu, ja joka kuitenkin tekee tosipaikassa hienoja sankaritekoja rodusta huolimatta, ole niin kliseinen kuin Suvinen antaa ymmärtää. Tai mustat pikkurikolliset, jotka vaientavat omaatuntoaan löyhillä yhteiskuntakritiikeillä, salaliittoteorioilla ja omilla moralisäännöillään. Tai valkoiseen keskiluokkaan noussut musta ohjaaja, joka kamppailee oman miesidentiteettinsä kanssa. Tai päälleajon uhri, jonka omatkin liiketoimet paljastuvat ohimennen hieman erikoisiksi.
Ja ei, ehkä amerikkalaiset eivät tarvitse muistutusta rasisimista. Mutta ehkä he tarvitsevat muistutuksen siitä, mihin epäinhimillisyyteen kova kilpailuyteiskunta ihmisiä ajaa. Kuten Clay sanoo, elokuva kuvasi ennen muuta yksittäisten ihmisten kohtaloita ehdottaen samalla, että kenties esimerkiksi roturistiriidat saavat voimansa näistä kokemuksista eivätkä jostain löperöstä rotuopista.
Sitä paitsi, leffassa oli aika hieno tunnelma ja se kulki ihailtavasti.
/ 
minusta tässä leffassa oli paljon tasoja, jotka eivät välttämättä aukea _edes_ minulle 
Huippupätkä. 
/ 
