Kityurpot kysyvät ja kityurpot vastaavat
Täällä on kai useammin tapana olla frakit päällä, tietysti vuokrattuina. Tiedä häntä.urpiainen kirjoitti:No siis minulle ei ainakaan olisi tullut mieleenkään, että frakin pitäminen edellyttäisi jotain akateemisia ansioita. (Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö näin voisi olla.) Luulen myös, että jos väittelijä tyytyy frakkia vähemmän juhlalliseen pukeutumiseen, kysymys siitä, tuleeko vieraidenkin sitten myös pitäytyä pukulinjalla, on varmaan yleisempi etikettikysymys kuin vain väitöstilaisuuksiin liittyvä. Tai siis terveellä kaupunkilaisjärjellä ajatellen voisi kuvitella, että on vähän hassua pukeutua frakkiin, jos juhlakalu (väittelijä, sulhanen, mikälie) valitsee tumman puvun. Tiedä häntä. Itse en kovin monessa karonkassa ole ollut, mutta en oikeastaan muista, että kukaan vastaväittäjä-kustos-väittelijä-trion lisäksi olisi pukeutunut frakkiin. Nykyisin kai vastaväittäjäkin on useimmiten tyytyväinen, jos tumma puku riittää, eikä tarvitse erikseen hankkia asusteita. Kuinka monella nykyisin edes on frakki?
Mutta onko tämä nyt niin kovin tarkkaa? En ymmärrä, mikset voisi vieraana pukeutua iltapukuusi, vaikka miehesi ei frakissa olisikaan? Tuskin siitä nyt juhlahumussa kukaan jaksaa Lenitalle soittaa virallista valitusta.
Edit. Tarkemmin ajatellen (cf. Pressan itsarijuhlat), eikö pitkä iltapuku / tumma puku ole ihan eiketinmukainen combo?
Itselleni ei niin väliksi tuon pukeutumisen kanssa, mutta osa juhlista saattaa olla hieman semmosella ilmapiirillä että voi tulla pahaa silmää jos ei ole just niin kuin pitää. Huvinsa kullakin. Jään sitten kotiin täyttämään vaikka sanaristikoita jos niikseen tulee
Mä jotenkin olen jäänyt siihen käsitykseen että iltapuvun pituudella on merkitystä. Eli pitkä kun miehellä frakki, lyhyempi jos miehellä tumma puku. Noh, ota näistä selvää.
Yleensä ei kai olla niin vimpan päälle, on se vähän niin ja näin vaatia ihmisiä vuokrailemaan/ostamaan kalliita pukuja joita tuskin käytetään, hyvä jos enää koskaan.
No mutta, pääasia, että saa juoda ja syödä mahansa täyteen.
Mies totesi puheesta, että ensin kiitellään vastaväittäjää yms. ja sitten vaihtaa itse puheensa suomeksi, jolloin vieraiden puheet myös suomeksi. Käy se näinkin. Siinä karonkassa jossa itse olin, taisi olla sama juttu.
Ehdotin aikoinaan miehelle, että pitää semmoset pelkille miehille suunnatut juhlat, onko se sitten se ihan alkuperäinen tapa ollut vai onko sekin jonkunlainen muunnos.
Kiitos vinkeistä, urpsu <3
Mistäs vatusta tämän sitten tietää etukäteen? Vai soitellaanko ennen kekkereitä tyttömäisesti toisilleen Mitä sä laitat päälle -puheluita? Vai otetaanko molemmat huomioon ja vaihdetaan sitten paniikinomaisesti vessassa sopivampaa päälle? Palkataan yksityisetsivä? Vakooja? Yleisesti ottaen vieraan ei tule pukeutua juhlavammin kuin juhlakalun, juhlavuudessa tumma puku ja frakki on samalla viivalla = kummankin kanssa käytetään pitkää iltapukua, olettaen että tilaisuus on illalla (=klo 18 jälkeen).urpiainen kirjoitti:Luulen myös, että jos väittelijä tyytyy frakkia vähemmän juhlalliseen pukeutumiseen, kysymys siitä, tuleeko vieraidenkin sitten myös pitäytyä pukulinjalla, on varmaan yleisempi etikettikysymys kuin vain väitöstilaisuuksiin liittyvä. Tai siis terveellä kaupunkilaisjärjellä ajatellen voisi kuvitella, että on vähän hassua pukeutua frakkiin, jos juhlakalu (väittelijä, sulhanen, mikälie) valitsee tumman puvun.
Tässä vielä nyrkkisääntöjä:
Tumma puku kuuden jälkeen - iltapuku (tämähän voi olla lyhyempikin...)
Tumma puku päivällä - kokkarimekko/jakkupuku/ns. siisti vierailuasu
Tumma puku frakin sijasta - pitkä, juhlava iltapuku, virallinen nimi lienee juhlapuku
Frakki - juhlapuku
Work like a captain, play like a pirate.
Odottelinkin, että koska saamme Vesperiltä vastaukset. Eli vaikka mies valitsee tumman puvun juhlapuvuksi, tämä ei toki vie naisen oikeutta pukeutua juhlapukuun (pitkään iltapukuun)? Joten RP:llä ei huolta.Vesper kirjoitti:Mistäs vatusta tämän sitten tietää etukäteen? Vai soitellaanko ennen kekkereitä tyttömäisesti toisilleen Mitä sä laitat päälle -puheluita? Vai otetaanko molemmat huomioon ja vaihdetaan sitten paniikinomaisesti vessassa sopivampaa päälle? Palkataan yksityisetsivä? Vakooja? Yleisesti ottaen vieraan ei tule pukeutua juhlavammin kuin juhlakalun, juhlavuudessa tumma puku ja frakki on samalla viivalla = kummankin kanssa käytetään pitkää iltapukua, olettaen että tilaisuus on illalla (=klo 18 jälkeen).urpiainen kirjoitti:Luulen myös, että jos väittelijä tyytyy frakkia vähemmän juhlalliseen pukeutumiseen, kysymys siitä, tuleeko vieraidenkin sitten myös pitäytyä pukulinjalla, on varmaan yleisempi etikettikysymys kuin vain väitöstilaisuuksiin liittyvä. Tai siis terveellä kaupunkilaisjärjellä ajatellen voisi kuvitella, että on vähän hassua pukeutua frakkiin, jos juhlakalu (väittelijä, sulhanen, mikälie) valitsee tumman puvun.
Tässä vielä nyrkkisääntöjä:
Tumma puku kuuden jälkeen - iltapuku (tämähän voi olla lyhyempikin...)
Tumma puku päivällä - kokkarimekko/jakkupuku/ns. siisti vierailuasu
Tumma puku frakin sijasta - pitkä, juhlava iltapuku, virallinen nimi lienee juhlapuku
Frakki - juhlapuku
Luulen, että frakin vuokraaminen on sen verran katoavaa kansanperinnettä, että siihen ryhdytään vain poikkeustapauksissa, joihin myös hössötys kuuluu. Tuskin tulee huteja - tai jos tulee, se tuskin on erinomaisen vakavaa.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Oon palstan virallinen Kaarina Suonperä.urpiainen kirjoitti:Odottelinkin, että koska saamme Vesperiltä vastaukset.
OMG. Melko pelottavaa. Puolustaudun vaimomatskukoulutuksella!!
Ja siis noissa akateemisissä kekkereissä tuntuis olevan ihan omat säännökset, niistä olen vähän kujalla, kun lähipiirini on ihan vaan valkoista roskasakkia...
Juhlapuku on juhlavasta materiaalista valmistettu pitkä iltapuku. Iltapukukin voi olla pitkä olematta juhlapuku. Olihan tämä nyt tarpeeksi epäselvää?urpiainen kirjoitti:Eli vaikka mies valitsee tumman puvun juhlapuvuksi, tämä ei toki vie naisen oikeutta pukeutua juhlapukuun (pitkään iltapukuun)?
Work like a captain, play like a pirate.
No hyvä, voin siis pukeutua aina juhlapukuuni, miehen pukeutumisesta riippumatta. Väittelijänhän pukeutumisen määrää vastaväittelijän pukeutuminen. Täällä on lähes tulkoon aina ollut frakki. Huhut kertoo, että joskus vastaväittelijä on kuitenkin sovitusta poikennut ja tullut tummassa puvussa, jolloin väittelijä ei voi pitää frakkia. Tästä syystä mieskin ottaa tumman puvun varoiksi mukaan.
Mä luulen (tai mitä nyt tunnen) etteivät kyseiset juhlakalut ole ns. kovin akateemisia ts. eivät ylennä itseään koulutuksen perusteella (inssi on aina inssi ) joten etiketit ei niin justiinsa, ongelmanahan ovat aina nämä akateemisen akateemiset (yleensä hum. puolelta) vaimot. Niille kun kaiken pitää olla just niin kuin kirjassa lukee. Rasittavia tapauksia, IMO.
Mä luulen (tai mitä nyt tunnen) etteivät kyseiset juhlakalut ole ns. kovin akateemisia ts. eivät ylennä itseään koulutuksen perusteella (inssi on aina inssi ) joten etiketit ei niin justiinsa, ongelmanahan ovat aina nämä akateemisen akateemiset (yleensä hum. puolelta) vaimot. Niille kun kaiken pitää olla just niin kuin kirjassa lukee. Rasittavia tapauksia, IMO.
Ottamatta kantaa itse pukeutumiskysymykseen, niin eikö nimenomaan insinöörillä kuulu olla niin kuin manuaalissa lukee, ja humanistille kaikki on relativistista?RP kirjoitti:No hyvä, voin siis pukeutua aina juhlapukuuni, miehen pukeutumisesta riippumatta. Väittelijänhän pukeutumisen määrää vastaväittelijän pukeutuminen. Täällä on lähes tulkoon aina ollut frakki. Huhut kertoo, että joskus vastaväittelijä on kuitenkin sovitusta poikennut ja tullut tummassa puvussa, jolloin väittelijä ei voi pitää frakkia. Tästä syystä mieskin ottaa tumman puvun varoiksi mukaan.
Mä luulen (tai mitä nyt tunnen) etteivät kyseiset juhlakalut ole ns. kovin akateemisia ts. eivät ylennä itseään koulutuksen perusteella (inssi on aina inssi ) joten etiketit ei niin justiinsa, ongelmanahan ovat aina nämä akateemisen akateemiset (yleensä hum. puolelta) vaimot. Niille kun kaiken pitää olla just niin kuin kirjassa lukee. Rasittavia tapauksia, IMO.
No minä kanssa vähän ensin ihmettelin: esim. edellinen osallistumani karonkka oli sosiologikaronkka tuossa keväämmällä, ja siellä mainittiin erikseen, että kyseessä ovat sitten bileet casual-pukeutumisella (väittelijän aviomies toteutti tätä puvuntakilla ja shortseilla), kun taas kaikki osallistumani täysin formaalit frakkihipat pitkillä iltapuvuilla ovat olleet TKK:n karonkkia. Toisaalta, humanisteissa on varmasti näitä klingekolbeja, jotka haluavat myös osallistua maisteri/tohtoripromootioihin (en ole koskaan voinut ymmärtää!) pilkulleen vuosisataisten perinteiden mukaisesti. Josta aprikoos tuleekin mieleeni, että eivätkö nämä RP:n kekkerit olekin jossain nuoressa ammattikoulussa, joka Kepun aluepolitiikalla on mennyt vahingossa saamaan yliopisto-oikeudet? Tämä voisi selittää muuten oudolta kuulostavan haahuilun manuaalin noudattamisen ja vapaamman soveltamisen välillä.NuoriD kirjoitti:Ottamatta kantaa itse pukeutumiskysymykseen, niin eikö nimenomaan insinöörillä kuulu olla niin kuin manuaalissa lukee, ja humanistille kaikki on relativistista?RP kirjoitti:Mä luulen (tai mitä nyt tunnen) etteivät kyseiset juhlakalut ole ns. kovin akateemisia ts. eivät ylennä itseään koulutuksen perusteella (inssi on aina inssi ) joten etiketit ei niin justiinsa, ongelmanahan ovat aina nämä akateemisen akateemiset (yleensä hum. puolelta) vaimot. Niille kun kaiken pitää olla just niin kuin kirjassa lukee. Rasittavia tapauksia, IMO.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Niin no Lappeenrannassahan nämä. Ei sen puoleen, uutisia seuraamalla tietää että kyllä sieltä ihan fiksua hommaa saadaan ulos
Karonkat on muuten täällä rentoja, jos laskee vaimomatskun pois. Mä pidän tätä sinänsä plussana, koska voin olla niitten nörttien kanssa nurkalla naukkailemassa taskumatista kirkasta kun ei tarvitse vaimoilla vaimojen kanssa. Win-win!
Karonkat on muuten täällä rentoja, jos laskee vaimomatskun pois. Mä pidän tätä sinänsä plussana, koska voin olla niitten nörttien kanssa nurkalla naukkailemassa taskumatista kirkasta kun ei tarvitse vaimoilla vaimojen kanssa. Win-win!
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Itsellänihän ei siis ole itä-suomalaisen oppilaitoksen papruja (ainakaan nämä viimeiset), mutta huhujen mukaan ihan tyytyväisiä ovat etelässä ja lännessä työnantajat olleet koulut läpäisseitten tasoon.Riemumieli kirjoitti:Niinpä tietysti. Itä-Suomihan on täynnä parasta sontaa, kuten Jenssikoulu, jossa pressan pelle ukko huseeraa.
Suurimmat hutit kai kuitenkin lienevät ties minne sohitut lisäpisteet. Tampereen teekkarilassa on vissiin Porissa ja oliko Lappeenrannasta Mikkelissä ja ties mitä kekseliästä.
Came here for school, graduated to the high life
^No ainakin ne jotka itse tunnen ovat alallaan hyvin arvostettuja ja päässeet pitkälle tekniikan maailmassa. Se kai se tärkein on, tuottaa hyödyllisiä yksilöitä. Ei tarvinnut miettiä työpaikan saamista täälläkään taloudessa. Mikä on ihan kiva kun tuota jälkikasvuakin löytyy.
Mä olen tyytyväinen, että mies päätyi Lappeenrantaan eikä ottanut paikkaa matematiikan laitokselta (en muista missä päin maailmaa tuo paikka oli). Ne on jo liian HC nörttejä mun makuun, ei saa fiboja
Mä olen tyytyväinen, että mies päätyi Lappeenrantaan eikä ottanut paikkaa matematiikan laitokselta (en muista missä päin maailmaa tuo paikka oli). Ne on jo liian HC nörttejä mun makuun, ei saa fiboja
Minä olen siinä mielessä outo insinööri että luen AINA manuaalit.RP kirjoitti:Vastaa sinä diplomi-insinöörinä että kuinkas paljon niitä manuaaleja tulee luettua? Kuinka monta kertaa olisi pitänyt, jos jäi lukematta?
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.