Sivu 31/43
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 21.08.2014 16:54
Kirjoittaja urpiainen
Dawkins on siitä kummallinen hahmo, että se on kehittänyt itselleen elämäntavan - ja epäilemättä mahtavan bisneksen - siitä, että kinaa urpojen kanssa urpoilla argumenteilla. Oma suhtautumiseni itse asiaan taitaa myötäillä pitkälti Jamesin ja Yllen kantaa. Tosin sillä varauksella, että neuvoloihin voisi palkata moraalifilosofeja auttamaan (ottamatta normatiivista kantaa (toimintasuosituksen mielessä) itse asiaan) vanhempia käsitteellistämään asiaa järkevien argumenttien avulla ja siten muodostamaan itse asiaan rationaalinen kanta. Tuo jutussa esiintyvä "ajatusten" vaihto Dawkinsin ja vastapuolen välillä todistaa väkevästi, että moiselle olisi tarvetta, puolin ja toisin.
Näissä joukkiviestimien mässäilemissä moraalidebateissa on yleisemminkin se ongelma, että vastakkain on yleensä kaksi sellaista aika lapsen tasolla olevaa kantaa: toisaalla ovat asiat henkilökohtaisesti ottavat ja sitä kautta asioita sotkevat kiihkeytyjät (tai sitten uskovaiset), ja toisaalla sitten jonkin aivan toisen alan asiantuntijat, jotka suhtautuvat tavattomalla ylimielisyydellä debatin koskeman alan asiantuntijoihin ja puhuvat siksi juttuja, jotka ovat kenelle tahansa asiaa tuntevalle melkein plekkiä mielenkiinnottomuuksia. Dawkinsin yleisiä teemoja tukeakseni voisin ehkä arvella, että osin tässä on takana uskonnon koskemattomuuden taakka: esimerkiksi suomalaisissa kouluissa moraaliongelmien käsittelyn opettaminen on pääsääntöisesti ulkoistettu uskonnolle, jolloin uskonnollisen maailmankuvan hylkäävät henkilöt sitten tuppaavat vahingossa hylkäämään kaiken moraalidiskurssin. Tästä sitten seuraa tämä suomalainenkin todellisuus, jossa moraalista, maailmankatsomuksesta ja vastaavista asioista debattikirjallisuudessa, lehdissä ja television keskusteluohjelmissa kinaavat toisaalta uskovaiset ja toisaalta amatöörifilosofoivat fyysikot. Häviäjä on järki.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 15:14
Kirjoittaja James Potkukelkka
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 15:28
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ Komppaatko otsikkoa vai kirjoitusta?
Omat rahansa jokainen tietysti käyttää miten huvittaa.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 16:02
Kirjoittaja James Potkukelkka
Komppaan kirjoitusta, vaikka itse olenkin monesti käyttänyt kirjoituksessa mainittuja argumentteja.
Itse en lahjoita rahaa.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 19:13
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ Jos joku kahvipäydässä harkitsee rellun ostamista, niin voihan siitä sanoa mielipiteensä. Jos ei halua kuulla mielipiteitä lahjoittamisesta, niin ei sitten kerro kenellekään, vaan sujauttaa ne rahat pankkisiirtona vaan.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 19:28
Kirjoittaja Vesper
Mun mielestä on käsittämätöntä, ettei ihmiset tee hyväntekeväisyyttä. Kaikilla on siihen mahdollisuus, ja kuuluu ainakin minulla ihan perusarvoihin.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 19:59
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ Mitä nyt tarkoitat hyväntekeväisyydellä? Riittääkö se, että auttaa ympärillä oleviaan?
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 24.08.2014 20:38
Kirjoittaja Vesper
sivustahuutaja kirjoitti:^ Mitä nyt tarkoitat hyväntekeväisyydellä? Riittääkö se, että auttaa ympärillä oleviaan?
No se on jo hyvä alku, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys nykyisin. Itse olen joskus auttamishaluni kanssa jopa pulassa, pitäisi muistaa myös omat rajat.
Mutta kyllä mä koen että meillä kaikilla on mahdollisuus auttaa myös "tuntemattomia". Jos ei ole mahdollisuutta rahaa, voi antaa aikaa, eikä sekään vaadi mihinkään järjestöön liittymistä. Ja tietysti sen oman mieltymyksen mukaan, on ne sitten eläimiä, ihmisiä tai asioita.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 9:30
Kirjoittaja James Potkukelkka
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Kapeah ... 9209607222
Henk. koht. tämä ei mua kosketa, koska en tee naisten töitä, mutta varmastikin monessa perheessä näin.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 9:51
Kirjoittaja Vagabondo
^Ilmeisesti maksat edelleen HS:n nettisisällöstä? Ilmaiseksi tosta ei näy kuin muutama lause.
Mutta joo... Tuli vaan mieleen, että tossa viimeksi siivoojan käydessä mietin, että oikeastaan sitä kuuntelee ihan mielellään sitä pölynimurinkin ääntä, kun tietää ettei ole minkäänlaista tarvetta osallistua siivoukseen. Vaimon touhutessa on vähintään sellainen alitajuntainen tunne, että toimintaan pitäisi osallistua, ellei sitten kuulu ihan suorasanaista kehoitusta auttaa operaatiossa.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 9:51
Kirjoittaja urpiainen
Kiinnostava, mutta aika pinnalliseksi jäävä analyysi (mun on vain aina pakko sanoa tämä kaikista lehtijutuista...). Pitänee paikkansa, että on iso määrä tuollaisia teknisluonteisia suoritteita, joiden hoito aika useissa näennäisesti tasa-arvoisissakin suhteissa vain kuuluu miehelle jotenkin automaattisesti, koska ne nyt ovat miesten töitä. Ja vielä siten, että nainen saattaa jotenkin aktiivisesti olla kiinnostumatta, ymmärtämättä ja oppimatta näitä asioita, vaikka toki helposti kykenisikin. Samaan aikaan kai suurin osa jurakauden jälkeen syntyneistä miehistä osaa siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä jne aivan riittävällä tasolla. Tämä epäsymmetria korpeaa minua ei-niin-teknissuuntautuneena ja peukalo-keskellä-kämmentä olevana, puolihomona miehenkuvatuksena tietysti jotenkin henkilökohtaisestikin. On ikävä, että sukupuoleni asettaa minulle erilaisia työvelvoitteita ja osaamispaineita, joiden suuntaan en tunne mitään vetoa tai herraties lahjakkuutta.
Toisaalta sitten, sisäinen feministini on kyllä aistivinaan, että on tässä, vaikka naisen kirjoittama juttu onkin, mukana jonkinlaista alati yleistyvää ja kovasti vaivaannuttavaa miehistä uhriutumsta ja marttyyriutta. Aika iso osa tietämistäni miehistä, jotka valittavat tätä samaa asiaa - siis että he kyllä osaavat siivota ja laittaa ruokaa, mutta ruokakunnan naisella ei ole mitään hajua teknisistä töistä - kuitenkin käytännössä jättävät vastuun kotitöiden kokonaisuudesta huolehtimisesta ja suurelta osin käytännön toteutuksestakin naisen harteille. He kyllä silloin tällöin suorittavat jonkin erikoislaatuisen erityissiivoussuoritteen tai grillaavat viikonlopun illallisaterian, mutta sellainen jatkuva, tylsä, rutiininomainen ja näkymätön kodinhoitotyö on pitkälti naisen vastuulla. Osallistumattomuuttaan tylsiin arkitöihin he sitten eprustelevat sitten sillä, että kaatavat puun kerran vuosikymmenessä tai rakentavat pihalle terassin kaksi kertaa elämässään.
Eli minusta olisi aika luotaantyöntävä virhe koettaa vääntää tätä keskustelunavausta jonkilaiseksi miehet vastaan naiset -kilpalaulannaksi. Kiinnostavaa on sen sijaan se, miten niin monet tasa-arvon nimeen vannovat henkilötkin tosiasiassa ajatuvat hyvin perinteisiin rooleihin ajan kuluessa ja eritoten perheen kasvaessa. Valitettavasti tätä kiinnostavaa havaintoa on nykyisin muodikasta lähteä avaamaan halpahintaisen keittiöevoluutiopsykologian kautta, kuun kuitenkin kiinnostavat näköalat voisi avautua sosiologisemmista lähtökohdista.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 9:56
Kirjoittaja James Potkukelkka
^Kolumnisti mielestäni ei vääntänyt tästä mitään tasa-arvokysymystä. Hänen pointtinsa ymmärtääkseni oli ainoastaan, että eronneelle naiselle on ongelmallista, että hän ei ole liiton aikana lainkaan osallistunut ns. miesten töihin.
Tai noh, ehkä mukana oli vähän itseruoskintaa.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 9:57
Kirjoittaja James Potkukelkka
Vagabondo kirjoitti:^Ilmeisesti maksat edelleen HS:n nettisisällöstä?
Joo. Maksan aivan mielelläni. Paperihesaria ei tule. Maksamisessa on lukemisen vaivattomuuden lisäksi se hyöty, että tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:04
Kirjoittaja urpiainen
James Potkukelkka kirjoitti:^Kolumnisti mielestäni ei vääntänyt tästä mitään tasa-arvokysymystä. Hänen pointtinsa ymmärtääkseni oli ainoastaan, että eronneelle naiselle on ongelmallista, että hän ei ole liiton aikana lainkaan osallistunut ns. miesten töihin.
No ei se ehkä siitä tasa-arvokysymystä (ihan viisaasti) ihan suoraan tee, mutta onhan se nyt vähintään implikoitu ikään kuin keskustelun seuraavana askeleena (lopussahan on jotain siitä, miten kirjoittaja itsekin poimii tasa-arvosta rusinat pullasta ja vapaamatkustaa toisissa aspekteissa). Veikkaan, että verkkohesarin kommenttiketju meneekin aika nopeasti, ainakin osin, tähän miehet v. naiset -inttämiseen (hermo ei kestä tarkistaa, osuuko veikkaukseni ollenkaan oikeaan).
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:06
Kirjoittaja James Potkukelkka
urpiainen kirjoitti: Veikkaan, että verkkohesarin kommenttiketju meneekin aika nopeasti, ainakin osin, tähän miehet v. naiset -inttämiseen (hermo ei kestä tarkistaa, osuuko veikkaukseni ollenkaan oikeaan).
Onko paavilla hassu hattu?
Verkkokeskustelu redusoituu aina vähämieliseksi inttämiseksi,
TJEU.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:13
Kirjoittaja exPertti
En pysty yleistämään tuota kirjoitusta kaikkiin, mutta jäin pohtimaan että mitkä asiat jäisivät tekemättä/osaamatta jos jäisinkin lasten kanssa yksin. Ja vertasin sitä siihen mitkä asiat jäisivät tekemättä jos minä putoiaisin kuvioista pois.
En osaa sanoa pystyisinkö tyhjentävästi kertomaan pikkuiselle kuukautisista sitten kun aika tulee ja letin tekeminen lapselle ei kokeiluista huolimatta tunnu olevan minun hommiani. Muutamaa tiettyä ruokaa voisin jäädä kaipaamaan (jota en osaa ainakaan vielä tehdä), mutta...
Minun lähtiessäni, total fucking chaos.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:15
Kirjoittaja elco
exPertti kirjoitti:
Minun lähtiessäni, total fucking chaos.
Vähänniinq täällä.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:32
Kirjoittaja So Hard
James Potkukelkka kirjoitti:hyöty, että tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Mä taas tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kun en tilaa Hesaria. Tilauksen lopettaminen oli kuin olisi taakka pudonnut harteilta.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:34
Kirjoittaja James Potkukelkka
So Hard kirjoitti:James Potkukelkka kirjoitti:hyöty, että tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Mä taas tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kun en tilaa Hesaria. Tilauksen lopettaminen oli kuin olisi taakka pudonnut harteilta.
Tuo on toki ihan relevantti näkökanta.
Mutta käytännössä en halua olla pelkästään Ylen ja iltapäivälehtien uutisoinnin varassa. Hesarissa on kuitenkin välillä hyvää informaatiota.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:35
Kirjoittaja elco
So Hard kirjoitti:
Mä taas tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kun en tilaa Hesaria. Tilauksen lopettaminen oli kuin olisi taakka pudonnut harteilta.
Joo, merkittävästi vähemmän vituttaa kun ei lue hesaria. Suosittelen.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:37
Kirjoittaja So Hard
James Potkukelkka kirjoitti:So Hard kirjoitti:James Potkukelkka kirjoitti:hyöty, että tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.
Mä taas tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi kun en tilaa Hesaria. Tilauksen lopettaminen oli kuin olisi taakka pudonnut harteilta.
Tuo on toki ihan relevantti näkökanta.
Mutta käytännössä en halua olla pelkästään Ylen ja iltapäivälehtien uutisoinnin varassa. Hesarissa on kuitenkin välillä hyvää informaatiota.
Satunnaiskäytössä maksumuurin kierto "open new private windowilla" on ihan toimiva ratkaisu.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 10:39
Kirjoittaja James Potkukelkka
Musta tuntuu, että Hesari on viimeisen parin vuoden aikana hiukan vähentänyt mokutusta.
Nykyään esim. verkkokeskustelussa pääsee läpi mielipiteitä, joita muutama vuosi sitten ei taatusti olisi päässyt.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 23:00
Kirjoittaja Vesper
Kertokaa nyt että mitä miesten hommia teidän kodinhegettäret ei osaa? Itse en keksi kovin montaa "miesten juttua" jota en osaisi. En osais esim. korjata auton jotain juttuja, mutta ei kai kovin moni mieskään enää.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 23:08
Kirjoittaja sivustahuutaja
^ tekniikka tuntuu tökkivän. Jos wlan ei toimi tietyllä salauksen ja merkistön yhdistelmällä, niin selvittämättä jää. Perus pura-ja-kokoa-hommat ei myöskään suju.
En tosin ymmärrä miksi se ero on juuri naiselle ongelma. Nainen saa aina jonkun korjaamaan tietokoneen, mutta se äijä ei hevillä löydä vapaaehtoista merinosukkien pesijää.
Tutkimusten mukaan on fiksua jakaa kotiduunit perinteisesti.
Re: Päivän mielipidekirjoitus
Lähetetty: 29.08.2014 23:21
Kirjoittaja Vesper
sivustahuutaja kirjoitti:Tutkimusten mukaan on fiksua jakaa kotiduunit perinteisesti.
Mä olen huomannut, että miehille on ongelma jos nainen osaa vähän turhan hyvin miesten hommat.
Mua taas ei yhtään haittaa, jos mies on tosi hyvä imuroimaan!