Sivu 4/6

Lähetetty: 10.01.2011 14:32
Kirjoittaja annepa
Riemumieli kirjoitti: Harva on analyyttisesti niin taitava, että osaa arvioida tilaansa ja vielä harvemmin sellainen, jolla on ollut ns. vaikea lapsuus. Vanhemmat kun ovat jumalia ja esim. väkivaltainen vanhempi on jumala^2, koska on terrorisoinut perhettään ja hallinnut pelolla.

Vastaavasti tällaisilla yksilöillä on harvoin kykyä empatiaan, koska ovat oppineet, että inhimillisellä lämmölle ei ole sijaa elämässä.
Joo ehkä, mut ei se oikeuta tommosta käytöstä. Vaikka oonki haukkunu ko. miehen maanrakoon ja halunnu piestä sen, niin ihan aidosti toivon että se saa päänsä kuntoon (kunhan ensin myöntäisi että vikaavikaa on), koska tuo näyttää ihan hirveeltä. En toivo kelleen tommosta mitä sillä näyttää olevan. Lisäksi se tietysti tekisi ystävättäreni onnellisemmaksi ja sitä kautta olisin itsekin onnellisempi.

Lähetetty: 10.01.2011 14:37
Kirjoittaja Riemumieli
Nimenomaan ei oikeuta. Aikuisen on kannettava vastuu itsestään. Jos ei osaa hakea apua/ei tunnusta olevansa sairas/häiriintynyt/mitä muuta tahansa, niin minkäs teet. Kumppanin tai lähipiirin ei tarvitse sietää puheena olevaa käytöstä, ei, ei ja ei.

Valitettavasti tällaisten ihmisten kumppaneiksi hakeutuu empaattisia kärsijöitä, jotka yrittävät ja yrittävät ja pilaavat samalla oman mielenterveytensä. Sinänsä outoa, että sekoilija haluaa lähteä, koska mikäs sen mukavampaa kuin kiduttaa puolisoa. Tosin luulisin, että kyse on vain leikistä ja totisessa paikassa palataan kotiin häntä koipien välissä.

Lähetetty: 10.01.2011 14:44
Kirjoittaja Dumis
Tänään on paska päivä töissä, ei jaksa tehdä mitään.
Just pakolliset saan aikaan ja sitten annan olla, huomenna sit väännän kaiken vimpan päälle. Kiva viikonloppu tiedossakin, tulis jo :)

Lähetetty: 10.01.2011 14:46
Kirjoittaja Riemumieli
Viikoloppu meni jo, missasitko???

Lähetetty: 10.01.2011 14:51
Kirjoittaja Dumis
Riemumieli kirjoitti:Viikoloppu meni jo, missasitko???
Joo, oli vähän "menoja", semmoista se on meikällä välillä.

Lähetetty: 10.01.2011 14:55
Kirjoittaja annepa
Riemumieli kirjoitti:Sinänsä outoa, että sekoilija haluaa lähteä, koska mikäs sen mukavampaa kuin kiduttaa puolisoa. Tosin luulisin, että kyse on vain leikistä ja totisessa paikassa palataan kotiin häntä koipien välissä.
Joo, helpompiakin tapoja päästä akasta eroon on jos kerran oikeasti haluaa. Ei tarvis kuin valehdella että on pettänyt, niin akka lähtis ja samantien. Ei tarvis edes pettää. Toisaalta yks läimäsy ajais kans saman asian, kerran avokämmentä niin akka lähtis (onneksi tämä ei ole toteutunut tai ollut edes uhka).

Lähetetty: 10.01.2011 15:05
Kirjoittaja nowaysis
küllküll kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Miksi miehen olisi sen vaikeampi puhua tunteistaan kuin naisenkaan?
Ei siihen mitään biologista estettä olekaan.
Miehen aivojen kemia on aika erilainen kuin naisilla, ja ne miehen hormonit eivät edistä sosiaalista tunteiden jakamista ja (yli)analysointia samoin kuin naisten. Ts. miesaivojen selviytymisen kannalta tunnepuhe ei ole ollut elintärkeää, toisin kuin seksin harrastaminen ja autojen rassaaminen sen jälkeen, kun pyörä oli keksitty.

Toki tässä suuri rooli on myös sillä, miten mies on kasvatettu ja millaisen roolin hän on omaksunut. Mutta että ei se kaikki johdu vain kasvatuksesta ja ympäristöstä.

Lähetetty: 10.01.2011 15:12
Kirjoittaja Niba
annepa kirjoitti:
Riemumieli kirjoitti:Sinänsä outoa, että sekoilija haluaa lähteä, koska mikäs sen mukavampaa kuin kiduttaa puolisoa. Tosin luulisin, että kyse on vain leikistä ja totisessa paikassa palataan kotiin häntä koipien välissä.
Joo, helpompiakin tapoja päästä akasta eroon on jos kerran oikeasti haluaa. Ei tarvis kuin valehdella että on pettänyt, niin akka lähtis ja samantien. Ei tarvis edes pettää. Toisaalta yks läimäsy ajais kans saman asian, kerran avokämmentä niin akka lähtis (onneksi tämä ei ole toteutunut tai ollut edes uhka).
Jos toinen haluaa mennä, niin menkööt, mitä sitä pidättelemään?
Mulle tää pettämisjuttu on kyllä sellanen että kerran kokeneena, olis heti lusikat jakoon, paitti että ne on kaikki mun. Aikös avoliitoissa samaa vois soveltaa että ennen avoliittoa olleet kuuluu omistajalleen? Avoehto miltäs se kuulostaisi. Joka tapauksessa ei voi pakottaa ketään rakastamaan eikä asumaan kanssaan. Jos jos joku nainen rakastaa miestään ei se riitä syyksi yhteiseloon, nainen on vain laiska etsimään uutta ja miksi sitä uutta edes tarvisi, kasvaisi vain hetken lisää yksin..

Musta olis kiva pettää ensin ja hankkia oikea syy? ;)

Aivojen kemioista sanoisin sen että hormonit muokkaavat aivot erilaisiksi, sitten kun aivot ovat täysi-ikäiset ne toimivat eri tavalla johtuen hormonien aiheuttamasta muokkauksesta rakenteessa, varsinkin sikiöaikana ja jossain määrin sen jälkeisen yksilönkehityksen aikana. Samat välittäjäaineet siellä kuitenkin ovat toiminnassa sekä miehen että naisen aivoissa. Kuten tiedämme aivokurkiaisen joka on aivopuoliskojen välillä lienee suurin ero keskimäärin miesten ja naisten välillä. tunteet muodostuvat alemmissa aivojen osissa ns. hypotalamuksessa, tunteet sitten hallitaan aivokuoren varsinkin otsalohkon toiminnalla Jos joku tunne pääsee naisilla paremmin pntaan voitaisiin jopa väittää johtuvan tunteita suodattavan aivokuorenosan heikommasta toiminnasta?

Lähetetty: 10.01.2011 15:16
Kirjoittaja So Hard
annepa kirjoitti:Joo, helpompiakin tapoja päästä akasta eroon on jos kerran oikeasti haluaa. Ei tarvis kuin valehdella että on pettänyt, niin akka lähtis ja samantien. Ei tarvis edes pettää. Toisaalta yks läimäsy ajais kans saman asian, kerran avokämmentä niin akka lähtis (onneksi tämä ei ole toteutunut tai ollut edes uhka).
Puhutko nyt yleisesti vai juuri tästä ihmisestä? Yllättävän moni ei lähde kummastakaan.

Lähetetty: 10.01.2011 15:17
Kirjoittaja So Hard
nowaysis kirjoitti:
küllküll kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:Miksi miehen olisi sen vaikeampi puhua tunteistaan kuin naisenkaan?
Ei siihen mitään biologista estettä olekaan.
Miehen aivojen kemia on aika erilainen kuin naisilla, ja ne miehen hormonit eivät edistä sosiaalista tunteiden jakamista ja (yli)analysointia samoin kuin naisten. Ts. miesaivojen selviytymisen kannalta tunnepuhe ei ole ollut elintärkeää, toisin kuin seksin harrastaminen ja autojen rassaaminen sen jälkeen, kun pyörä oli keksitty.

Toki tässä suuri rooli on myös sillä, miten mies on kasvatettu ja millaisen roolin hän on omaksunut. Mutta että ei se kaikki johdu vain kasvatuksesta ja ympäristöstä.
Kiitti! Paras tekosyy ikinä! <3

Lähetetty: 10.01.2011 15:19
Kirjoittaja NuoriD
nowaysis kirjoitti: Mutta että ei se kaikki johdu vain kasvatuksesta ja ympäristöstä.
Häh? Kumpi meistä on kulttuurirelativisti ja kumpi evopsykoilija, kysyn vaan? Eiks öklissä opeteta, että kaikki lähtee kasvatuksesta, mitä hän?

Ps. älä vuodata sydänvertasi, jos muistin taas väärin koulutuksesi.

Lähetetty: 10.01.2011 15:19
Kirjoittaja annepa
So Hard kirjoitti:
annepa kirjoitti:Joo, helpompiakin tapoja päästä akasta eroon on jos kerran oikeasti haluaa. Ei tarvis kuin valehdella että on pettänyt, niin akka lähtis ja samantien. Ei tarvis edes pettää. Toisaalta yks läimäsy ajais kans saman asian, kerran avokämmentä niin akka lähtis (onneksi tämä ei ole toteutunut tai ollut edes uhka).
Puhutko nyt yleisesti vai juuri tästä ihmisestä? Yllättävän moni ei lähde kummastakaan.
Nimenomaan tästä ihmisestä. Tiedän että lähtisi, on lähtenyt ennenkin. Siksi kehuinkin häntä, kun hän oli aivan maansa myynyt, että hän on ihan hemmetin vahva ihminen, kun monet jää vaan hakattavaksi tai petettäväksi. Hän ei jäänyt. :jee:

Lähetetty: 10.01.2011 15:19
Kirjoittaja NuoriD
So Hard kirjoitti:
annepa kirjoitti:Joo, helpompiakin tapoja päästä akasta eroon on jos kerran oikeasti haluaa. Ei tarvis kuin valehdella että on pettänyt, niin akka lähtis ja samantien. Ei tarvis edes pettää. Toisaalta yks läimäsy ajais kans saman asian, kerran avokämmentä niin akka lähtis (onneksi tämä ei ole toteutunut tai ollut edes uhka).
Puhutko nyt yleisesti vai juuri tästä ihmisestä? Yllättävän moni ei lähde kummastakaan.
Eiks se ollu niin, että nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla, mutta mitäs sitten, jos on heikko viinapää?!

Lähetetty: 10.01.2011 15:22
Kirjoittaja Dumis
NuoriD kirjoitti:

No eikös ne nyrkit sit heilu luonnollisemmin?

Lähetetty: 10.01.2011 15:23
Kirjoittaja annepa
NuoriD kirjoitti:
Eiks se ollu niin, että nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla, mutta mitäs sitten, jos on heikko viinapää?!
Kuulema nuha lähtee nussimalla O_o

Lähetetty: 10.01.2011 15:29
Kirjoittaja nowaysis
NuoriD kirjoitti:
nowaysis kirjoitti: Mutta että ei se kaikki johdu vain kasvatuksesta ja ympäristöstä.
Häh? Kumpi meistä on kulttuurirelativisti ja kumpi evopsykoilija, kysyn vaan? Eiks öklissä opeteta, että kaikki lähtee kasvatuksesta, mitä hän?

Ps. älä vuodata sydänvertasi, jos muistin taas väärin koulutuksesi.
No muistit taas väärin koulutukseni, ja olen täällä aiemminkin korostanut biologian merkitystä monessakin asiassa. Tällä hetkellä kiinnostus painottuu neuropsykologiseen tutkimukseen persoonallisuuden sekä sukupuolen vaikutuksesta aivoihin(fyysiseen, mm. solujen rakenteeseen sekä hormonituotantoon) ja sitä kautta ihmisen käytökseen.

Lähetetty: 10.01.2011 15:31

Jä sä siis meinaat, että miehet pettää, kun se on niiden biologiaa, eikä ne voi sille mitään!!1. Senkin Sika!

Lähetetty: 10.01.2011 15:36
Kirjoittaja nowaysis
No onhan sille naisenkin pettämiselle jos jonkinlaista evolutiivitaavista selitystä olemassa. Lähinnä tarkoitin sitä, että koska miehellä ja naisella on biologisessa mielessä eri tehtävä, on alleviivatusti luonnollista että tämä ero näkyy muuallakin kuin pissavehkeiden muodossa.

Lähetetty: 10.01.2011 15:38
Kirjoittaja nowaysis
So Hard kirjoitti:
Kiitti! Paras tekosyy ikinä! <3
Ellen tuntisi GBF -puoltasi, saattaisin ottaa tämän ylenkatsovana vittuiluna tai viittauksena oletettuun tietämättömyyteeni ko. aiheesta ;)

Lähetetty: 10.01.2011 15:47
Kirjoittaja küllküll
nowaysis kirjoitti:Ts. miesaivojen selviytymisen kannalta tunnepuhe ei ole ollut elintärkeää, toisin kuin seksin harrastaminen ja autojen rassaaminen sen jälkeen, kun pyörä oli keksitty
Ehanaa!
Voitko editoida postaustasi sen verran, että lisäät tuohon listaan kalsarikännäämisen ja xboxin hipelöinnin? Printtaan postauksesi sitten Tärkeän Näköiselle Paperille ja heiluttelen sitä aina, kun ilkeä hallitus yrittää patistaa johonkin epäolennaisiin hommiin kuten siivoukseen tai lastenkaitsemiseen: "kyllä minä kulta muuten, mutta kun nuppi ei kestä. Syytä evoluutiota, älä minua" :D

Lähetetty: 10.01.2011 15:50
Kirjoittaja nowaysis
Kirjoista ja netistäkin löytynee jopa minuakin meritoituneempia (sic) lähteitä, jotka väittävät samaa ;)

Lähetetty: 10.01.2011 15:54
Kirjoittaja NuoriD
No jos otetaan provohattu hetkeksi pois päästä, niin onhan ne miesten ja naisten aivot tutkitusti vähän erilaiset.

Lähetetty: 10.01.2011 16:01
Kirjoittaja So Hard
nowaysis kirjoitti:
So Hard kirjoitti:
Kiitti! Paras tekosyy ikinä! <3
Ellen tuntisi GBF -puoltasi, saattaisin ottaa tämän ylenkatsovana vittuiluna tai viittauksena oletettuun tietämättömyyteeni ko. aiheesta ;)
Wat? Sehän oli vilpitöntä kiitollisuutta. Ikinä ei enää keksiä tekosyitä kun ei halua puhua tunteista eikä analysoida parisuhdetta. Mieti nyt: "Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että se ei ole minulle miehenä mahdollista. Aivot ei pelaa semmoisessa. Sinun pitää alkaa lesboksi jos haluat sellaista. Minulta saat vain kyrpää."

Male heaven.

Lähetetty: 10.01.2011 16:03
Kirjoittaja huima
nowaysis kirjoitti: GBF -puoltasi,;)
Lollasin.

Aika paha isku.

Lähetetty: 10.01.2011 16:06
Kirjoittaja Vesper
So Hard kirjoitti:Minulta saat vain kyrpää.
Nuuh!