Kitinä

Mayah kirjoitti:Hankin elukan vasta sitten kun mulla on sille oikeasti aikaa, mulla on siihen varaa ja mulla on auto. Tai sitten hankin silloin lapsen.

Niin, vaikka mua ei usein tältä kantilta ymmärretäkään, mun mielestä eläimen hankkiminen on vähän kuin lapsen hankkiminen. Molemmat ovat avuttomia, täysin huoltajastaan riippuvaisia rääpäleitä, jotka rajoittavat elämää aika tavalla.

Vaikka todella eläinrakas olenkin, oon jotenkin ajatellut sillä tavalla että eläimet, lapset ja omakotitalot hankitaan vasta sitten, kun siinä on 2 ihmistä päättämässä yhteisistä, kenties loppuelämää koskevista asioista.

Ja kyllä se on mulle aika ehdoton nou-nou, jos naisella on edellisestä suhteesta lapsia. Eläimet eivät toki oo ihan yhtä vakava nou-nou periaatteellisella tasolla, mutta käytännön tasolla monesti valitettavasti on.

Ja mitä tohon siedättämiseen tulee, niin vasta mä viimeksi seurustelin 2½ vuotta kissanaisen kanssa, jonka luona kävin pieniä annoksia kerrallaan ja pidemmät yhteiset ajat yleensä sitten mun luona. Eipä tuo allergia valitettavasti tuntunut aikaa myöten helpottuvan. Jos siitä nyt jotain positiivista jäi käteen, niin paremman allergialääkkeen löytäminen.

^Eli me ei sit kuitenkaan olla niinku ment to be? Itkuhan tässä tulee.

Stinky kirjoitti:^Eli me ei sit kuitenkaan olla niinku ment to be? Itkuhan tässä tulee.

Sheivaa mirris. Manala varmasti tykkäis!

Manaaja kirjoitti: Ja mitä tohon siedättämiseen tulee, niin vasta mä viimeksi seurustelin 2½ vuotta kissanaisen kanssa, jonka luona kävin pieniä annoksia kerrallaan ja pidemmät yhteiset ajat yleensä sitten mun luona. Eipä tuo allergia valitettavasti tuntunut aikaa myöten helpottuvan. Jos siitä nyt jotain positiivista jäi käteen, niin paremman allergialääkkeen löytäminen.

Hö. No ei kaikilla ole samanlaista vastetta. Onneksi on ees paremmat lääkkeet sit nyt.

Jaaha. Mitähän sitä sitten viikonlopun tekis. Meni bileet jäihin, perhe on reissussa ja poikamiesviikonloppu edessä. Hmm..

Steele meni nyt sit..

Kaktukset >>> elukat

Elppis kirjoitti:Steele meni nyt sit..

Mä en vielä tahdo uskoa sitä todeksi. Ohan se ennenkin ollut "kuollut".

Manaaja kirjoitti:Niin, vaikka mua ei usein tältä kantilta ymmärretäkään, mun mielestä eläimen hankkiminen on vähän kuin lapsen hankkiminen. Molemmat ovat avuttomia, täysin huoltajastaan riippuvaisia rääpäleitä, jotka rajoittavat elämää aika tavalla.

Vaikka todella eläinrakas olenkin, oon jotenkin ajatellut sillä tavalla että eläimet, lapset ja omakotitalot hankitaan vasta sitten, kun siinä on 2 ihmistä päättämässä yhteisistä, kenties loppuelämää koskevista asioista.

Ootko ihan tosissas?

Miksi ihmeessä eläinrakkaan ihmisen pitäisi sen takia, että mahdollisesti ehkä joku eläinallerginen saattaisi tulla vastaan pantata eläimen ottamista, että on joku krooninen nuhanenä sanomassa että ei se nyt käy? Vertaus lapseen on melkoisen huono, koska eläimen antaminen pois hyvään kotiin on aika paljon simppelimpi operaatio kuin lapsen deletointi elämästä ja jos nyt elefanttia tai merikilpikonnaan ei ole hankkimassa, niin sidonnaisuus ei ole kyllä kuin pieni murto-osa eliniästä muutenkaan.

Olen itsekin kissa-allerginen, mutta ei se ole ongelmaksi muodostunut. Jos joku katsoo parhaaksi laittaa yhteiselon kattien kanssa edelle yhteiselolle ihmisen kanssa, niin eiköhän se ole silloin muutenkin aika turhanaikainen suhde.

masa kirjoitti:Jaaha. Mitähän sitä sitten viikonlopun tekis. Meni bileet jäihin, perhe on reissussa ja poikamiesviikonloppu edessä. Hmm..

Kaapelitehtaalla olis pienet bileet ...

Mä pääsen ehkä kääntämään otoksia tästä kirjasta englannin kielelle:

http://www.atenakustannus.fi/index.php? ... rja_id=298



Ehkä.

Suvinen kirjoitti:

Toimistorotta kirjoitti:Jos joku katsoo parhaaksi laittaa yhteiselon kattien kanssa edelle yhteiselolle ihmisen kanssa, niin eiköhän se ole silloin muutenkin aika turhanaikainen suhde.

Kissaihmisen sielunelämä tuppaa olemaan vähän sellainen, että se kissa on kaikista tärkein. Koiraihmisistä en osaa sanoa. Mutta noin yleisestikin on minusta vähän ylimielistä todeta kotieläimen olevan niin toisen luokan perheenjäsen, että sen yli astuu ihan mikä tahansa ihmissuhde. Aika kova paikka se olisi monelle luopua pitkäaikaisesta perheenjäsenestä uuden tullessa kuvioihin. Itse en ainakaan uskoisi moiseen kovin kepeästi pystyväni. Onneksi ei tarvitsekaan. Yksin asuessani vältin tietoisesti lemmikin ottamista vähän samoista syistä kuin Manaajakin, oma kissanihan jäi vanhempieni luo maalle, kaikille paras ratkaisu.

Jotakuinkin näin. Oli se kova paikka jättää kisuni äidille, mutta niillä on/oli siellä muutenkin paremmat oltavat. Enemmän tilaa, tuttu ympäristö. Olen toki itsekin allerginen, mutta pärjään lääkityksellä. Miehellä ei taas mikään lääke ole tarpeeksi, noin puoli tuntia max. pysyy oireettomana niiden avulla.

Mä poden todella usein kissakuumetta, ja onhan se ikävää ettei tähän talouteen ole koskaan sellaisia tulossa, osaksi perhettä.

Elppis kirjoitti:Mä pääsen ehkä kääntämään otoksia tästä kirjasta englannin kielelle:

http://www.atenakustannus.fi/index.php? ... rja_id=298



Ehkä.

Loistokasta. Onnea etukäteen jo.

Suvinen kirjoitti:Kissaihmisen sielunelämä tuppaa olemaan vähän sellainen, että se kissa on kaikista tärkein. Koiraihmisistä en osaa sanoa. Mutta noin yleisestikin on minusta vähän ylimielistä todeta kotieläimen olevan niin toisen luokan perheenjäsen, että sen yli astuu ihan mikä tahansa ihmissuhde.

Kirjoitinkohan turhan epäselvästi. Yhteiselo = yhdessä asuminen. Ei kai se enää mikä tahansa ihmissuhde ole, jos harkitaan yhdessä asumista? Enkä myöskään ottanut olettamaksi, että ihmissuhde astuu kotieläimen yli, vaan otin olettamaksi sen, että jos niin ei käy, niin ihmissuhde tuskin on niin merkityksellinen että yhteiseloasteelle eteneminen olisi edes aiheellista.

Aika kova paikka se olisi monelle luopua pitkäaikaisesta perheenjäsenestä uuden tullessa kuvioihin. Itse en ainakaan uskoisi moiseen kovin kepeästi pystyväni. Onneksi ei tarvitsekaan. Yksin asuessani vältin tietoisesti lemmikin ottamista vähän samoista syistä kuin Manaajakin, oma kissanihan jäi vanhempieni luo maalle, kaikille paras ratkaisu.

Siis välttelit eläimen ottamista siksi, että et tiedä kenen kanssa mahdollisesti päädyt parisuhteeseen? Sen ymmärrän, että jos ei katso että oma aika ja elämän säännöllisyys eivät sovi elukan ottamiseen. Mutta jos minä jostain syystä haluaisin ottaa elukan, en kyllä hetkeäkään miettisi potentiaalisen mahdollisen tulevan kumppanin rajoitteita. Vain nykyisen kumppanin.

Ei kai kukaan sanonut, että se olisi kepeää, mutta esimerkiksi omalla kohdallani ei ole ollut kovinkaan suuri ongelma, että elukat siirtyvät vanhempien hoitoon siinä kohtaa kun saman katon alle siirtyminen on ollut ajankohtaista. Jos se olisi ollut suuri ongelma, olisin katsonut että olen itse se kakkossijalle jäävä.

RP kirjoitti:

Suvinen kirjoitti:

Toimistorotta kirjoitti:Jos joku katsoo parhaaksi laittaa yhteiselon kattien kanssa edelle yhteiselolle ihmisen kanssa, niin eiköhän se ole silloin muutenkin aika turhanaikainen suhde.

Kissaihmisen sielunelämä tuppaa olemaan vähän sellainen, että se kissa on kaikista tärkein. Koiraihmisistä en osaa sanoa. Mutta noin yleisestikin on minusta vähän ylimielistä todeta kotieläimen olevan niin toisen luokan perheenjäsen, että sen yli astuu ihan mikä tahansa ihmissuhde.

Jotakuinkin näin.

Koiraihmisellä sama homma. Se hurtta on perheenjäsen. Ei ois vaikia valita jos joku sanois että "koira tai minä". Multa kysyttiinkin, kun olin tota pötkyä ostamassa, että "miksi koiraksi se tulee" (tarkoituksena ilmeisesti saada vastauksena seurakoira tia metästyskoira tms). Sanoin että se tulee perheenjäseneksi.

annepa kirjoitti:Koiraihmisellä sama homma. Se hurtta on perheenjäsen. Ei ois vaikia valita jos joku sanois että "koira tai minä".

Aika tyhmä saisi olla jos noin sanoisi, joskin kuulin kyllä vähän aikaa sitten tapauksesta jossa sankari laittoin kumppaninsa kissat myyntiin konsultoimatta tätä. Olin tippua tuolilta.

Omalla kohdalla se keskustelu on mennyt siihen malliin, että molemmat ovat todenneet että tämä parisuhde tässä alkaa olla aika vakavalla mallilla ja olisi kiva asustella samassa osoitteessa, yhdessä todettu että se ei vain ole mahdollinen yhtäkö elukkojen kanssa. Toinen on sitten tehnyt ratkaisunsa ihan itse ja tehnyt päätöksen, eli niinkuin laittanut ne läheiselleen asustamaan. Jos päätös olisi ollut toinen, niin siitä olisi voinut päätellä että ei se ehkä toiselle niin tärkeä suhde olekaan, ja arvioida sitten että onko suhdetta aihetta jatkaa jos kehitysmahdollisuuksia ei ole.

Mä en enää koskaan halua elää jonkun toisen valitsemien eläinten kanssa samassa taloudessa.
3 x malinois riitti ikuisiksi ajoiksi. Koirat on jees, mutta haluan olla itse päättämässä asunko sellaisen kanssa vai en (ja minkälainen koira, se on tärkee juttu!!!1)

Manaaja kirjoitti:...eläimen hankkiminen on vähän kuin lapsen hankkiminen. Molemmat ovat avuttomia, täysin huoltajastaan riippuvaisia rääpäleitä, jotka rajoittavat elämää aika tavalla.

Sillä erolla, että lapsi kuitenkin kehittyy ja jossain vaiheessa naru alkaa löystyä. Eläimissä olet sidottu hamaan loppuun asti.

bliss kirjoitti:Mä en enää koskaan halua elää jonkun toisen valitsemien eläinten kanssa samassa taloudessa.
3 x malinois riitti ikuisiksi ajoiksi. Koirat on jees, mutta haluan olla itse päättämässä asunko sellaisen kanssa vai en (ja minkälainen koira, se on tärkee juttu!!!1)

Mulla on aina ollut ajatustapana "kuka koira", ei niinkään minkälainen koira.

Elppis kirjoitti:

bliss kirjoitti:Mä en enää koskaan halua elää jonkun toisen valitsemien eläinten kanssa samassa taloudessa.
3 x malinois riitti ikuisiksi ajoiksi. Koirat on jees, mutta haluan olla itse päättämässä asunko sellaisen kanssa vai en (ja minkälainen koira, se on tärkee juttu!!!1)

Mulla on aina ollut ajatustapana "kuka koira", ei niinkään minkälainen koira.

Vähän niinq sama asia eri sanoilla. Vrt. kuka ihminen - minkälainen ihminen

Suvinen kirjoitti:No ei se kylläkään ollut se syy, tarkoitin siis että koin lemmikin pidon sen verran vastuulliseksi hommaksi yksin ollessani että en halunnut moiseen ryhtyä. Viittasin siis Manalan eläin vs. lapsi- kommenttiin. Onneksi siksi, että nykyinen kumppani on kissoille allerginen, ja näin ollen kissaton tulevaisuus on näillä näkymin edessä.

No tuota lemmikin pidon vastuullisuuttahan miettii yksi jos toinenkin kissa- tai koirakuumeinen, onneksi. Minä vaan kun kommentoin sitä ajatusta, että lemmikin hankkiminen pitäisi lykätä jonkun teoreettisen parisuhdeprosepektin vuoksi. Olen tässä asiassa Elcolinjalla, eli asioilla on tapana järjestyä.

olöf kirjoitti:

Manaaja kirjoitti:...eläimen hankkiminen on vähän kuin lapsen hankkiminen. Molemmat ovat avuttomia, täysin huoltajastaan riippuvaisia rääpäleitä, jotka rajoittavat elämää aika tavalla.

Sillä erolla, että lapsi kuitenkin kehittyy ja jossain vaiheessa naru alkaa löystyä. Eläimissä olet sidottu hamaan loppuun asti.

Itse koiran omistaneena ja kahden lapsen isänä kommentoin, että kyllä eläimen hankkiminen sitoo omistajansa 100:sti eläimeen kiinni siihen saakka kunnes eläin on saavuttanut määränpäänsä. Lapsieni kohdalla asia on ihan eri juttu. He ovat 100%:sti nyt aikuisia eivätkä he kaipaa enään hoivaa. Pärjäävät omillaan, tekevät omat ruokansa, pesevät pyykkinsä jne. Joten lapseni eivät sido minua laisinkaan.
Kun eläimen hankkii talouteensa, olkoon se mitä lajia tahansa, se vaatii todella paljon aikaa omistajaltaan ja sitoo omistajan elämän tähän eläimeen.

Sain juuri tyttärelleni puhuttua järkeä, kun hän oli vouhottamassa koiran hankkimista itselleen(on kova koirahullu), että onko hänellä todella aikaa olla sitten sen kanssa niin, että sen hoitaminen ei pelkästään jää siihen, että viet sen aamu- ja iltakuselle. Eläimen ottaminen vaatii paljon muutakin. Hän on nuori opiskelijatyttö ja tuntuu, että ei koskaan ole kotona. Onneksi järki voitti hänellä ja hän on toistaiseksi ilman koiraa. Sanoin hänelle, hankkikoon sitten itselleen koiran, kun hänellä todella on aikaa sitoutua huolehtimaan siitä, koko koiran elämän ajan.

martza kirjoitti:Joten lapseni eivät sido minua laisinkaan.

Mä taidan olla naiivi, mutta yo. lause ei tule meikäläistä koskaan koskemaan.

Elppis kirjoitti:

martza kirjoitti:Joten lapseni eivät sido minua laisinkaan.

Mä taidan olla naiivi, mutta yo. lause ei tule meikäläistä koskaan koskemaan.

En ymmärrä. Lapseni eivät sido minua niin kuin, jos minulla olisi vaikka koira tai kissa. En joudu ruokkimaan heitä, käyttämään aamu- tai iltakusella jne. Lapset kehittyvät aikuisiksi ja oppivat tulemaan fyysisesti toimeen omin avuin. Kotieläimät taasen eivät.

Henkisenä tukena olen lapsilleni, mutta heidän perustarpeittensa tyydyttämiseen, he eivät tarvitse minua.

Juu juu, oikeassa olet. Sana "laisinkaan" ei taas sovi tähän.