Ihan hevonpaskaahan se on väittää muuta. Sanan "rotu" rasistisuudesta toki voi taittaa peistä maailman tappiin asti. Kyllä ne kaikki nätitkin sanat saadaan hienosti demonisoitua kun oikein tarvitsee omaa muka-suvaitsevaisuuskilpeään kiilloittaa. Ihonväri on yksi tekijä, mutta ei toki mikään merkittävin.urpiainen kirjoitti:Nääh. Kuten olen selittänyt, ymmärrän rasismin ytimen olevan siinä, että vaikka tieteellinen evidenssi on täysin päinvastaista, pidetään itsepintaisesti kiinni harhaluulosta, että ihmislaji jakautuisi luonnollisesti rotuihin jonkin ulkoisen tuntomerkin, kuten ihonvärin, perusteella, ja että tämä "rotujako" toisi esiin muitakin biologis-perinnöllisiä rotutyypillisiä ominaisuuksia.
Toisekseen, jos sanon "rotu" ja katson itse kuuluvani "rotuun", miten helvetissä olen rasisti ja ketä kohtaan? Olenko mielestäsi vähemmän rasisti omia "rotukumppaneitani" kohtaan kuin muita rotuja, esimerkiksi Laronin kääpiöitä kohtaan, jotka ovat kuulemma mm. immuuneja kaikille syövän muodoille, ja siten OMAAVAT SELVIÄ BIOLOGIS-PERINNÖLLISIÄ EROJA omaan rotuumme verrattuna.
Niin ja puhumattakaan siitä että ne on keskimäärin noin 120-senttisiä. Mutta se lienee joku silmänkääntötemppu vaan sekin, eikä sitä lasketa.
Mistä lähtien et ole erottanut chihuahuaa ja vinttikoiraa toisistaan? Useimmat meistä sattuvat olemaan aika sekarotuisia, mutta eipä se taitaisi ihmisillä sen kummallisempaa rotutyyppihyväksyntää vaatia kuin koirilla tai kissoillakaan, paitsi että tietysti leimattaisiin heti rasistiksi. Tärkeämpää kuin tuntuu olevan silmien sulkeminen eroilta, kuin erojen tosiasiallinen hyväksyminen ja arvostaminen.
Evoluutio on tuottanut kaikille nisäkäslajeille eri rotuja ja alalajeja. Me ihmiset sen sijaan olemme pitkästä evoluutiollisesta kehityskaarestamme huolimatta (vai juuri siitä johtuen?) sen verran ylivertaisia ja keinotekoisen sokeasti tasapäistett...-arvoisia, että meille evoluutio on tuottanut ainoastaan rasismin.
Ja mitä itse sanaan "rotu" tulee, niin onhan se vähän hankala, eikä sen käyttöä ymmärtääkseni suositella hirveästi oikein missään piireissä. Sen käyttöön liitettävä automaattinen stigma rasismista sen sijaan on kuitenkin vähän turhan paksua.