Sivu 4/6

Lähetetty: 11.07.2008 14:09
Kirjoittaja NuoriDaavid
sanctus kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Toi ois kyllä helekutin kova levyn nimi!
Vähän epäilen, etteikö esim. 60 -luvun lopun tai 70 -luvun alun underground -liike olisi tuottanut jo vähintään em. nimistä biisiä. Kuulostaa hyvin M.A. Nummismaiselta. Muistaakseni Vanhalla Ylioppilastalolla suoritettiin aikanaan kovaakin pahennusta herättänyt "yhdyntäperformanssi flyygelin päällä", jossa Nummisella oli jonkinlainen osa ja arpa.

Yleisenä havaintona täytyy myöntää, että melko kauan tyypit ovat jaksaneet innostua tuo feikin "tuhmanpuhumisesta". Tai no. Daa. "Tuhman puhuminen" on toki aina kiinnostavaa. Eiks jeppis.
Aijai. Nyt sanctus muistaa väärin

Asiasta kukkaruukkuun, oletko ollut jossain onnettomuudessa?

Lähetetty: 11.07.2008 14:11
Kirjoittaja sanctus
Siis tarinankerrontahan ei edellytä mitenkään totuudessa pysymistä. Ja olethan sä nyt kuitenkin luonut varmaan suht pitkäjänteisellä kyntämisellä suht hyvän nettipersoonan. Ei mitenkään persoonallisen ja erottuvan hahmosi kiinnostuksen kohteiden osalta, mutta universaalin ja tunnistettavan.

Tosin juuri nyt en tiedä, mikä on pikkupaikkakuntalaisille nauramisen hyväksyttävyys tai kiinnostaako ihmisiä edes stereotyyppinen hahmo pikkupaikkakunnalta.

Mutta kyllähän sun kannattaa edelleen työstää varmaan jotain omaelämänkerrallista. Ehkä. En tiiä.

Lähetetty: 11.07.2008 14:13
Kirjoittaja exPertti
Gat kirjoitti:Nykyään on vaikeaa, kun tuo 75-vuotias "vanhus" haluaa päästä tähän tietokoneelleni. Siis katsomaan warettamiani teinipornoleffoja, joita osaa arvostaa. On teinivideokasettejakin, mutta se ne isä on jo katsonut puhki. Voitte sanoa pervoksi, mutta miksikä miehen maku muuttuisi "kypsyessä"? Minulle hankalaa sikäli, että jos isän koneelle päästän, se on siinä 6-8 tuntia ja vastustaa keskeytysyrityksiä kiivaasti enkä pääse tänne omaan huoneeseenikaan silloin (Siis itse pornoa katsomaan ja nettailemaan). Kerran en päässyt tänne omaan huoneeseen nukkumaankaan kuin vasta kello neljä aamulla!
Minulla oli tähän sopiva kuvakin.

Kuva

Lähetetty: 11.07.2008 14:15
Kirjoittaja sanctus
NuoriDaavid kirjoitti:Aijai. Nyt sanctus muistaa väärin
Kappas. The Sperm! Tuo undergroundin toinen suuri nimi Suomen Talvisota 1939-1940:n ohella. Aika paha huti nyt tuli, mutta hyvä, että korjausliike oli pikainen.

Lähetetty: 11.07.2008 14:34
Kirjoittaja NuoriDaavid
:sir:

Mutta mites se toinen juttu?

Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen?

Lähetetty: 11.07.2008 15:06
Kirjoittaja sanctus
NuoriDaavid kirjoitti:Mutta mites se toinen juttu?
Öö. Onko meillä jokin juttu? Vai "juttu"?

Lähetetty: 12.07.2008 0:48
Kirjoittaja Rouva Pupu
Varmaan viikon selibaatti... sen jälkeiset nelisen viikkoa onkin mennyt päivittäisen kuuman erotiikan merkeissä :h:

Lähetetty: 12.07.2008 1:25
Kirjoittaja ninnithequeen
Te ette haluu tietää.

Lähetetty: 16.07.2008 22:32
Kirjoittaja daddykillkill
Mä näen jo oikeasti päiväunia lähetyssaarnaaja-asennosta vaimon kanssa. Että niin eroottisissa merkeissä meni tämä kesä. Saatana.

Lähetetty: 16.07.2008 22:39
Kirjoittaja ninnithequeen
daddykillkill kirjoitti:Mä näen jo oikeasti päiväunia lähetyssaarnaaja-asennosta vaimon kanssa. Että niin eroottisissa merkeissä meni tämä kesä. Saatana.
Heiheihei, seksi on ihan parasta just pamahduksen jälkeen. Oikeesti. Musta tuli ihan seksihullu synnytyksen jälkeen. Ja jo raskauden aikanakin. Naureskelin vaan ukolle ku lasketun ajan jälkeen nussiskeltiin että jokohan se lähtis, mut eih. Eikä ukkookaan se iso maha häirinny. Mua kyllä vähän, en ehkä tuntenu itteeni kovin eroottiseksi...mut panetti kokoajan kuitenki :D
Lähetyssaarnaajakin onnistui kuitenkin hyvin, lasketun ajan jälkeenkin.

Lähetetty: 16.07.2008 23:04
Kirjoittaja SikaMika
Olisikos näistä mihinkään?

Tapaus 1: Kyseessä se Elämäni nainen. Pian yhdynnän jälkeen huokailen miksi hänen pitää olla niin vaikea, tarkoittaen että hänestä ei taida oikein olla seurustelijaksi. Neito paukauttaa länsi-Suomen murteellaan vastapalloon "mitä sää ny valitat, justhan mää annoin sulle"! Syötävän kaunis nainen...*huokaus*

Tapaus 2: Neito2 kysyy baarissa, että pitääkö paikkansa että sä panet kaikkia. Vastaan, etten ihan kaikkia. Parin tunnin päästä lähdettiin meille. Ihan jees nainen...

Tapaus 3: Hinkutan Ruisrockissa jonkin bändin keikalla vaatteiden läpi siittimelläni Neito2:n persettä ja puhun tuhmia korvaan. Lähdettiin pian meidän majapaikkaamme.

Tapaus 4: Rupattelen erään kerran aiemmin ohi mennen näkemäni neito3:n kanssa Tamperelaisessa baarissa. Välillä kävin rupattelemassa tuhmia/tyhmiä erään toisen neidon korvaan viereisessä pöydässä ja sitten palasin takaisin puhumaan tuhmia neito3:n korvaan. Lähdettiin yöksi neito3:n luokse. Kuvankaunis nainen...

Tapaus 5: Mentiin erään seurueen kanssa Tamperelaiseen baariin. Ovesta sisään päästyämme seurueen mielestäni ainoa Kaunis Nainen, neito4, nykäisee mut hihasta tanssilattialle ja pakottaa tanssimaan laulaen mulle Irinan "Pokka(?)"-kipaletta. EDIT: Tässä välissä vastasin taas kysymykseen "pitääkö paikkansa että sä panet kaikkia"! 10 min myöhemmin seisomme baarin pihalle neuvottelemassa ehdoista.
Mä: "Väsyttää vitusti ja olen kännissä, taidan lähteä kämpille nukkumaan. Vai mennäänkö teille?"
Neito4: "Ai panemaan vai?"
Mä: "Niin"
Neito4: "No mennään"
Taksimatkalla joudun vastailemaan lisäkysymyksiin aiheista Koko, Taidot, Mieskunto. Onneksi tiesin Oikeat vastaukset. Kaunis nainen, erityisen kiihkeä ja hyvä hommassaan...

Turussa jätin väliin erään parikymppisen pystytisun tuttavuudentekoyritykset, ihan vain siitä syystä ettei panettanut yhtään. Hänkin oli oikein mukiinmenevän näköinen nuori nainen. Tämä niinq Gatille tiedoksi.

Eli aika vauhdikkaan eroottinen kaksiviikkoinen ollut...

Lähetetty: 17.07.2008 0:12
Kirjoittaja Gat
Nyt vituttaa. Käsittämätöntä. Toinen maailma. Ylivertaisia olentoja saanniltaan ties millä perusteella. Karhua perkele.

Lähetetty: 17.07.2008 7:11
Kirjoittaja BrianW
SikaMika kirjoitti:Olisikos näistä mihinkään?

Turussa jätin väliin erään parikymppisen pystytisun tuttavuudentekoyritykset, ihan vain siitä syystä ettei panettanut yhtään. Hänkin oli oikein mukiinmenevän näköinen nuori nainen. Tämä niinq Gatille tiedoksi.

Eli aika vauhdikkaan eroottinen kaksiviikkoinen ollut...


Gat kirjoitti:Nyt vituttaa. Käsittämätöntä. Toinen maailma. Ylivertaisia olentoja saanniltaan ties millä perusteella. Karhua perkele.
Noh. Tässä taas nähdään, että vanhat kansanviisaudet pitävät paikkansa. Sellaiset kuin:

"Toiminta palkitaan"

ja

"Satisfaction = enough action"

Ja se toiminta on ihan muuta kuin Karhun ryystäminen.

Lähetetty: 17.07.2008 8:03
Kirjoittaja sipsi
Ehkä se ku kävin duunailemassa yhtiä kaveruksia, en tosin yhtäaikaa niinku ne ois halunnu, vaan ajattelin reilusti jakaa ne eri kerroille. Tosin se kusipäsempi oli niistä parempi.. Mut mikäänhän ei estä ottamasta uusintakertaa tän jälkimmäisen kanssa. 8)

Tai sit se ku lähettelin ns.kuumia tekstiviestejä yhen ihmisen kanssa mahdollisesta luontoseksistä, mut sit siitä ei tullukaan mitään, koska ulkona oli kuulemma liikaa sääskiä..

Joo-o, johan sitä on ollu oikein hurjan eroottinen kesä tähän asti. Mut ei haittaa, ku nyt alkaa loma.

Lähetetty: 17.07.2008 8:06
Kirjoittaja sipsi
Gat kirjoitti:Nyt vituttaa. Käsittämätöntä. Toinen maailma. Ylivertaisia olentoja saanniltaan ties millä perusteella. Karhua perkele.
Nojoo, mut ethän sä voi yleistää ja ajatella et SikaMika on joku normityyppi. 8)

Lähetetty: 17.07.2008 16:59
Kirjoittaja daddykillkill
ninnithequeen kirjoitti:Heiheihei, seksi on ihan parasta just pamahduksen jälkeen. Oikeesti.
Mulle taas on kerrottu, että piNpan pitää antaa rauhassa parantua tulehdusvaaran takia eikä mennä kiKKelillään heti sohimaan. Onko mua kusetettu? Kele!

Lähetetty: 17.07.2008 17:12
Kirjoittaja Elppis
daddykillkill kirjoitti:
ninnithequeen kirjoitti:Heiheihei, seksi on ihan parasta just pamahduksen jälkeen. Oikeesti.
Mulle taas on kerrottu, että piNpan pitää antaa rauhassa parantua tulehdusvaaran takia eikä mennä kiKKelillään heti sohimaan. Onko mua kusetettu? Kele!
Hei kumiukot nussikaa, nyt on riemu RAKKAHIN aika!

Lähetetty: 17.07.2008 17:14
Kirjoittaja Gat
BrianW kirjoitti:
Gat kirjoitti:Nyt vituttaa. Käsittämätöntä. Toinen maailma. Ylivertaisia olentoja saanniltaan ties millä perusteella. Karhua perkele.
Noh. Tässä taas nähdään, että vanhat kansanviisaudet pitävät paikkansa. Sellaiset kuin:

"Toiminta palkitaan"

ja

"Satisfaction = enough action"

Ja se toiminta on ihan muuta kuin Karhun ryystäminen.
Duoda... en minä saa olen ollut karhunryystäjä tai melkein vesipoika. Ja eiköhän Sialla tuoppi lähellä ollut noissa tilanteissa. Eniten vituttaa (jos nuo on aitoja kuvauksia) että miten helvetissä noin yksinkertaisella tyylillä ja lauseilla ilman muuta naiset leviää? Mitään inöf aktionia ei noissa ole, pelihän on selvä heti. Sen täytyy johtua Sian ulkonäöstä. Sian nähneet tietävät, että ei se niin kummoinen ole, hyi helvetti. Jos ei habitus, ainoa selitys on rinnakkaistodellisuus.. jota minun on vituttavaa seurata livenä tai netissä.

Joo vittu Juhaniturbohaltijakin sai pillua ja heti vain SÄTISSÄ puhuttelemiltaan naisilta. Eivät edes nähneet sitä ja panemaan piti lähteä. Eikä se kummoisia niille sanonut. Paremmin kai minä monulle meileissä. Täytyy olla rinnakkaistodellisuus mun kiusaksi. Hannuhanhien maailma.

Lähetetty: 17.07.2008 17:22
Kirjoittaja SikaMika
Gat kirjoitti: Duoda... en minä saa olen ollut karhunryystäjä tai melkein vesipoika. Ja eiköhän Sialla tuoppi lähellä ollut noissa tilanteissa. Eniten vituttaa (jos nuo on aitoja kuvauksia) että miten helvetissä noin yksinkertaisella tyylillä ja lauseilla ilman muuta naiset leviää? Mitään inöf aktionia ei noissa ole, pelihän on selvä heti. Sen täytyy johtua Sian ulkonäöstä. Sian nähneet tietävät, että ei se niin kummoinen ole, hyi helvetti. Jos ei habitus, ainoa selitys on rinnakkaistodellisuus.. jota minun on vituttavaa seurata livenä tai netissä.
Noihan nyt oli suurimmaksi osaksi rankasti lyhennettyjä versioita tapahtuneista. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, etten mä silkalla ulkonäölläni noihin tilanteisiin ajaudu, siinä olet oikeassa; mun ulkonäköni ei riitä selittämään noita tilastoja ja prosentteja. Voisiko selitys olla niinkin yksinkertainen (mutta sulle käsittämätöntä rinnakkaistodellisuutta) kuin itsevarmuus, huumorintaju ja pakkien saamisen sietokyky? Jos nainen viihtyy sun seurassasi, se ei ole yleensäkään pahasta. Kokeile joskus...

Lähetetty: 17.07.2008 17:40
Kirjoittaja Gat
SikaMika kirjoitti:Voisiko selitys olla niinkin yksinkertainen (mutta sulle käsittämätöntä rinnakkaistodellisuutta) kuin itsevarmuus, huumorintaju ja pakkien saamisen sietokyky? Jos nainen viihtyy sun seurassasi, se ei ole yleensäkään pahasta. Kokeile joskus...
ÖÖÖ. parempi etten TÄMÄN viestin jälkeen jatka. Menee taas siihen samaan.

Mutta jos oletetaan, siis oletetaan, että sait siltä yhdeltä nymfiltä, jonka kanssa vuonna kivi ja kuokka jaoimme taksin.. niin sä sanoit sille vain: "Jos tiedät tän biisin nimen, maksan sun matkan". No eihän tiennyt (Black Hole Sun), mutta ihan varmaan jo tuosta lauseestasi kaikui huumorintaju ja itsevarmuus? Sitten halasit sitä, minä myös jäljitellen, mutta vaikutti vaivautuneelta mun kanssa. Siis (no vaikka et olisi saanutkaan, unohda, vain esimerkki) ei sun saati jumalauta jonkun Runkkutontun (sanaton jalkahieronta) saati rahrah Joudenin (havainnoimani, kysyi horoskooppeja, puhui mambosta viitaten vaakamanboon) tyyli vaikuta mitenkään nokkelalta tai huumorintajuiselta. Ehkä itsevarmuus sanoa banaliteetteja. Tai itsevarmuuskaan.. esmes Negaduck vaikuttaa sori hyvin epävarmalta ainakin palstalla, mutta niinpä vaan skoretti palstan jo kadonnutta blondi-baarivipeltäjää. Te vain OLETTE OLEMASSA, ja se riittää naisille. Ei kaikille naisille toki, mutta vähällä vaivalla kohtuullinen saantiprosentti, oletan.

Ja daa, olenhan minä tottunut pakkeihin. Nyttemmin en angstitu edes kun täältä aistin, että viimeksi vonkaamani Suvisen kanssa ei kannata yritellä. Ainoa misu muuten, jonka kanssa (kai palstamaineen takia) heittäydyin itsevarman härskiksi: Tsekkailin avoimesti ja ilmoitin kuvittelevani miltä näyttää alastomana. Ei suuttunut. Mutta kun minä olen minä ja se siitä.

Mutta muutenhan naiset ON joskus viihtyneet seurassani, vuorokausitolkulla, päivät ja yöt. Mutta ei ole ymmärtäneet antaa, (No joo, paitsi ne kerrat jolloin olisin ilmeisesti saanut :roll: ). Mutta ne oli (melkein, ei ihan) kaikki suurella meilailuvaivalla netin deittipalstoilta. Pitkällinen homma. Kaikki liian kaukana. Nyt olen vanhettunutkin ja liian kaukana olevistakaan nettinaisista ei löydy sopivia ikäkynnyskin huomioiden. Se alku pitää olla, että sen verran samanhenkinen, että jotain sanottavaa löytää. Kun ei mulla onnistu hieromalla lähintä naarasta :D Baarit.. joo.. ei toimi mulle. Siellä pitäisi kai tykätä baarissa olemisesta ensin.

Lähetetty: 17.07.2008 18:03
Kirjoittaja SikaMika
Gat kirjoitti:
Mutta jos oletetaan, siis oletetaan, että sait siltä yhdeltä nymfiltä
En muista tapausta. Kuka oli kyseessä?
Gat kirjoitti: Ehkä itsevarmuus sanoa banaliteetteja. Te vain OLETTE OLEMASSA, ja se riittää naisille.
Sä olet tapasi mukaan väärässä. Muista mainitsemistasi sankareista en sano mitään, mutta mun selkeästi vahvin puoleni verbaalikkona on nopea älyäminen ja hauskan sisällön tuottaminen interaktiivisesti ns. lennossa. Ilmiö toki on kiivaimmillaan kun on tullut otettua muutama tuoppi/päivä, mutta en mä selvinpäinkään tuppisuuksi jää, jos muu porukka on samalla aaltopituudella.
Se on yleensä totta, että nämä hauskaapitäessä käydyt "keskustelut" eivät ole järin vakavia. Vakaville keskusteluille on aikansa ja paikkansa, se on asia mitä mm. sä et ole vieläkään tuntunut tajuavan. Jos mä alkaisin jauhamaan baarissa karhujen soidinmenoista tai Jeesuksesta, saisin mäkin runkkia kotona Karhupulloon. Sä et viihdy baareissa tai miiteissä, koska siellä jauhetaan lähinnä banaalia paskaa. Sadannen kerran: mikset hakeudu foorumille, jossa pääset toteuttamaan itseäsi vakavampien aiheiden parissa??
Gat kirjoitti: Mutta muutenhan naiset ON joskus viihtyneet seurassani, vuorokausitolkulla, päivät ja yöt. Mutta ei ole ymmärtäneet antaa
Sä et ymmärtänyt ottaa. Jos olisit, sun elämäsi voisi näyttää tänään erilaiselta. Mutta kuka se Gatin/katin hännän nostaa jollei Gat itse?

Lähetetty: 17.07.2008 19:21
Kirjoittaja Gat
SikaMika kirjoitti: En muista tapausta. Kuka oli kyseessä?
Antaapa olla. Vain olettamus, ja tässä esimerkkinä vain koska ainoa kerta kun oletin nähneeni sinut ensikosketuksessa potentiaaliseen skoreen.
SikaMika kirjoitti: Sä olet tapasi mukaan väärässä. Muista mainitsemistasi sankareista en sano mitään, mutta mun selkeästi vahvin puoleni verbaalikkona on nopea älyäminen ja hauskan sisällön tuottaminen interaktiivisesti ns. lennossa. ?
No uskotaan juuri sinulla sitten niin. Tosin lievästi ärsyttävää, että silkalla tyhjännaurattamisella skorettaa. Mutta tuskin kaikki skorettajat ovat niin hupiveikkoja. Tai nokkelia. Joidenkin ei tarvitse puhuakaan mitään (syitä miksi se yksi tapaus minua niin vitutti). Taikka minusta vaikkapa meidän tuntemamme JuhaniTurbohaltija ei ole varsinaisesti huumorimiehiä, ei sinne päinkään, haudankaivajan äänikin. Mutta niinpä vaan itsestäänselvästi saa, on saanut Citystä ja Kitinästäkin kun täällä oli. Tuokaan hauskuuttaminen ei riitä yhteiseksi nimittäjäksi skorettamiseen. Minua paremman näköisiä varmaan kaikki, ja nuorempia (nuori olen ollut minäkin.. )mutta niin erinäköisiä, että sekään ei ihan selitä. Väitän edelleen, että te riittää, että vain OLETTE OLEMASSA rinnakkaistodellisuudessa, jota minulle yksityishelvettinä näytetään :D
SikaMika kirjoitti: jos muu porukka on samalla aaltopituudella.
Se on yleensä totta, että nämä hauskaapitäessä käydyt "keskustelut" eivät ole järin vakavia. Vakaville keskusteluille on aikansa ja paikkansa, se on asia mitä mm. sä et ole vieläkään tuntunut tajuavan. Jos mä alkaisin jauhamaan baarissa karhujen soidinmenoista tai Jeesuksesta, saisin mäkin runkkia kotona Karhupulloon. Sä et viihdy baareissa tai miiteissä, koska siellä jauhetaan lähinnä banaalia paskaa.
No enhän minäkään aina vakava ole tai itseäni niin älylliseksi luule. Tuo "samalla aaltopituudella" kyllä merkkaa. Tyypillisessä Varkautelaisessa (tai missä vaan) baarissa viihtyminen ja sosiaalinen jutustelu olisi minulle sama kuin ehkä joillekin pitää KauniitaRohkeita aidosti kiinnostavana. En nyt syytä, että sellainen on "banaalia paskaa", mutta kumminkaan se ei minua kiinnosta. Ja skorettaakseen täytyisi viihtyä siellä ja päästä niihin "banaalia paskaa" jauhaviin porukoihin, ja olla "samalla aallonpituudella". Varkaudessa tarttisi siis olla hirveän innostunut sudeettisavolaisen merkonomi- tai duunarijengin jutuista. Penkkiurheilua, kalastusta, sukulaisia, "parhaimmillaan" ikivanhaa nörttitarinaa. Kuultu jo. Kaiken lisäksi ne on tunteneet toisensa lapsuudesta asti. Ihan eri eläinlaji. Siis vittu minä sen fiksumpi ole, ei vaan kiinnosta. En innostu sosiaalielämästä vain siksi, että siinä on ah oh ihmisiä.
SikaMika kirjoitti: Sadannen kerran: mikset hakeudu foorumille, jossa pääset toteuttamaan itseäsi vakavampien aiheiden parissa??
Minä luen niitä. Kirjoittaisin, jos olisi jotain kysyttävää, jota en muuten löydä. Ja tuskinpa tiede- uskonto/filosofia- avaruus- ja keskiaikafoorumit on varsinaisesti pokausmestoja? :D

Kitinässä vielä, koska tämä on minulle pelleilypaikka. Vessanseinä. Ei suurtakaan vaivaa enää, kun olen kokonaan lopettanut vakavampien kirjoittamisen täällä. Niistäkin tässä ympäristössä hupina oli vain sadomasoilu tympeiden urbaanioikeistolaisten tai jonkun Petrin vastakkaisten asenteiden kanssa. Meni liikaa aikaa ja vaivaa, lopetin.
SikaMika kirjoitti:
Gat kirjoitti: Mutta muutenhan naiset ON joskus viihtyneet seurassani, vuorokausitolkulla, päivät ja yöt. Mutta ei ole ymmärtäneet antaa
Sä et ymmärtänyt ottaa. Jos olisit, sun elämäsi voisi näyttää tänään erilaiselta. Mutta kuka se Gatin/katin hännän nostaa jollei Gat itse?
Kipeän totta. Se oli silloin se.
Nykyään nettideittailua rajoittaisi kasvavat ikävuodet. Todellakin, paitsi että aiheiltaan jututettavat vähänkään samanhenkiset ovat kaukana, niiden määrä supistuu minimiin jos ikäni pitää kertoa. Yleensä olen minäkin KIRJALLISESTI ollut sen verran huuliveikko (Yhdistelmä asiaa, pelleilyä ja flirttiä), että sanoisin melkein kakskymmentä aikoinaan treffeille heltyi. Jos ja kun muutan Orimattilaan kunnolla niin ehkä valikoima laajenee, vain tunti Hesaankin, puoli Lahteen.

Mutta silleen: hieman vaikempi sauma kuin teillä, jotka niin viihdytte baarissa/miiteissä, koette sen omaksi viiteryhmäksenne, pari sukkeluutta tai jalkahieronta ja panemaan.

Eli yhdistelmänä oletus siitä rinnakkaistodellisuudesta:
-Ulkonäkönne (no, se vaihtelee laidasta laitaan)
-Itsevarmuus ja huumori (joillakin)
-Jota kummasti helpottaa kun aidosti viihdytte baareissa paskaa puhumassa ja koette sen samanhenkisenä porukkana. Teillä on valmis henkinen koti siellä.

Eri eläinlaji, eipä mahda mittään. :roll:

Lähetetty: 17.07.2008 19:34
Kirjoittaja Bliss
^Edellisiin kommentoiden. SikaMika on ihq :h:

Tähän mennessä MUN eroottisin tekoni tälle kesälle oli viimeöinen reissu Espooseen. Saatan uusia sen huomenna, jos en "jaksa" ajaa kotiin keikan jälkeen. :P

Lähetetty: 17.07.2008 19:53
Kirjoittaja Gat
Bliss kirjoitti:^Edellisiin kommentoiden. SikaMika on ihq :h:
Juu, tuon perusteella voit antaa Sialle, ellet ole antanut jo. :lol: On se ihmeellistä teillä ihmisillä.

Lähetetty: 17.07.2008 20:06
Kirjoittaja BrianW
Gat kirjoitti:
Bliss kirjoitti:^Edellisiin kommentoiden. SikaMika on ihq :h:
Juu, tuon perusteella voit antaa Sialle, ellet ole antanut jo. :lol: On se ihmeellistä teillä ihmisillä.
Mitäpä pkle kitiset, kun olet itse täysin omaehtoisesti valinnut tuon epäihmisyyden. Sä olet vaan niin masonkistinen luonne, että susta on kivempi valittaa, kuin tehdä yhtäkään järkevää tekoa ruikutustesi poistamiseksi.

Kumma käsittys sekin sulla, että naiset vain antaa. Kyllä minä ainakin koitan pitää huolen, että myös saa.