Melnais kirjoitti: Tuolloin koitin painottaa sitä että elämässä yleensäkin on ongelmia, olkoon sitten yksin tai yhdessä. Esimerkiksi koitin nostaa millaisia ongelmia yksinäisyys aiheuttaa, varsinaiseksi parisuhdemanifestiksi en ajatustani ollut sorvannut.
Okei, ehka et, mutta nyt saimmekin peliin mukaan geenit.
Eika tuo sittenkaan kay oikein vastavaitteeksi sita vastaan, etteiko kulttuurimme varsinkin pari-kolmikymppisten kohdalla pyorisi hyvinkin paljon parisuhteen ja seksin ymparilla.
Ja vaitatko, etta ihminen, joka kulkee kehdosta hautaan ilman parisuhdetta tai seksia, ei olisi jaanyt paitsi omakohtaista kokemusta naista asioista?
Melnais kirjoitti:
Jotenkin nään tämän kommentin vain vahvistavan ylläolevaa. Et sinä ole niin poikkeava kuin arvelet, varmasti reaalimaailmassa on olemassa ihmisiä joiden kanssa viihtyisit sekä toisinpäin.
Tiedan, etten ole niin poikkeava kuin sina arvelet minun arvelevan minun olevan, ja tiedan, etta jossakin saattaa olla ihmisia joiden seurassa viihdyn, ja tiedan, etta tuo on aika huono vastavaite kulttuurimme tilaa kohtaan.
Exsat kirjoitti:
Luuletko, etten tiennyt tätä? Yritin vaan saada sinua ajattelemaan asiaa joltain toiselta kannalta.
Minulla ei ole aavistustakaan siita, miten sina naet taman kulttuurin, mutta ajattelin sinun tuon tilanteen reaalioloissa ymmartavan.
Exsat kirjoitti:
Et sinä ole niin riippuvainen muiden valinnoista kuin kuvittelet.
Itse asiassa olen (ja sina olet myos).
Exsat kirjoitti:
Jos jokin sinun elämääsi rajottaa, niin omat ennakko-oletuksesi ja epäluulosi.
Ennakko-oletukseni?
Flirttipuistossa eraana iltana kaytiin keskustelu, jota en valitettavasti ottanut talteen, mutta joka kulki suurinpiirtein nain (henkiloiden nimet muutettu):
tollorunkkari: en oikein jaksa enaa ihmiskuntaa. se on kokonaisuutena aika paska.
tyyppi: mikset sitten tapa itseasi?
tollorunkkari: miksi minun pitaisi tappaa itseni?
tyyppi: jos naet maailman noin paskana, en ymmarra miksi taalla enaa karvistelet
tollorunkkari: mutta maailmassa on paljon muuta mielenkiintoista - ei minun tarvitse viettaa aikaa paa-asiassa ihmisten parissa
tyyppi: ihmiskunta on osa maailmaa. oikeastaan se on niin merkittava osa maailmaa, etta sinun pitaisi tappaa itsesi, jos et ihmiskunnasta kokonaisuutena valita
Ja tyypilla oli kokemusta parisuhteesta. Ja han edustaa kulttuuriamme. Ja aikaisemmin han oli sanonut, etta jos en parisuhteile, en ela.
Exsat kirjoitti:
Koska olet viimeeksi pyytänyt jotain mielenkiintoista tyttöä treffeille?
Tuo on henkilokohtainen kysymys, enka oikein usko, etta silla olisi taman asian suhteen merkitysta. Mutta vastaus kysymykseen milloin olisin itse pyytanyt? (On eri asia, jos toinen pyytaa.) Selvana kasvokkain en koskaan.