CandyMan kirjoitti:En muista mihin kaikkeen kyseinen nainen on syyllistynyt, joten referoitko vielä tähän hänen tekemänsä pahimmat mokat, jotta kity-jury voi päättää tuomiosta?
Kyseisen naisen perustoimintamalleja jokaisessa tilanteessa ovat mairea lipevöinti ja sen jälkeen selkäänpuukotus, sanojensa syöminen ja vastuun pakoilu, hajota ja hallitse -menetelmä alaisia johdettaessa ja absurdi, pikkumainen vallankäyttö.
Kokouksissamme tehdään jatkuvasti päätöksiä seuraavalla tavalla: Esitellään vaihtoehdot A ja B. Äänestetään. Enemmistö kannattaa vaihtoehtoa A. Rehtori toteaa: "No niin, enemmistö kannattaa vaihtoehtoa A. Teemme kuitenkin tavalla B, koska minä päätän."
Yksi naikkosen bravuureista on opehuoneen työpöydät puhtaaksi -tempaus. Jo vuosia tempaus on toistunut säännöllisin väliajoin: ensin tulee komento, että opehuoneen pöydiltä pitää siivota kaikki tavarat, paperit ja kirjat yms, pois. (Siinä ei ole mitään järkeä, koska mehän tarvitaan niitä tavaroita koko ajan eikä niille ole kunnon säilytystiloja eivätkä sotkuiset pöydät ketään häiritse.) Syntyy yleistä hälinää. Jossain vaiheessa naikkonen ryntää kansliasta naama punaisena kirkumaan, miksei pöytiä ole siivottu. Muutaman kerran hän on viikonloppuna itse roudannut kamat johonkin ihme siivouskomeroon, josta niitä on ollut kiva etsiä. On kuulemma joskus työntänyt jonkun tavaroita jätesäkkiinkin.
Siivousepisodit olisivat sinänsä ihan viihdyttäviä - kaikkihan riippuu asenteesta ja tilannekomiikan tajusta, ja ainahan on kiva, kun on vähän draamaa - mutta mittani täyttyi, kun jouduin itse tulilinjalle. Minut on aikoinaan valittu duuniin sijaiseksi varasijalle. Pari viikkoa ennen koulun alkua naikkonen sitten soitti, että nyt olisikin töitä tarjolla. Lipevää lirkuttelua, suostuttelua ja lupaus siitä, että jos nyt tulen sijaiseksi, saan vakituisen viran, kun se vapautuu. No, sen toivossa otin paikan, vaikka oli jo ollut muita suunnitelmia.
Maireaa, ylitsevuotavan ystävällistä kohtelua kesti puolitoista vuotta; aina välillä naikkonen sivusi sitä, kuinka minä sitten saan vakiviran. Sitten virkajuttu tuli ajankohtaiseksi, ja *bang*: "Minä olen sittenkin päättänyt, että virka laitetaan avoimeen hakuun." Ilman mitään perusteluja.
Kuukauden asiaa sulateltuani ja kaunaa kerättyäni tiedustelin meilitse, mikähän oikein mättää. Vastaus: "On hyvin ikävää joutua sanomaan tämä nyt näin suoraan, mutta en ole ollut sinuun aivan tyytyväinen. Et ole hoitanut kunnolla luokkasi ilmoitustaulua." No totta tosiaan, luokkahuoneessani on peräseinällä ilmoitustaulu, jonne en noina kahtena lukuvuotena ollut huomannut liimailla julisteita...
Seurasi erä myrkyllistä meilinvaihtoa ja kevään viimeisenä päivänä dramaattinen loppuselvittely apinaraivokohtaus- ja ovenpaiskontahengessä. Sain vielä vuoden väliaikaisen pestin, mutta naikkonen antoi ymmärtää, että se on vähän niinqu armopaloja.
Myöhemmin sain kiertoteitse kuulla, että virkaa on itse asiassa koko ajan pedattu eräälle yläasteen maikalle, joka haluaa vaihtaa lukioon, kunhan hänen lapsensa ovat tarpeeksi isoja (lukio-open työmäärä on suurempi kuin peruskoulu-open), ja nyt he ovat tarpeeksi isoja. Tällä kyseisellä rouvalla ei ole päivääkään lukiokokemusta ja koulutustakin vähän vähemmän kuin minulla, mutta hän taitaa minua huomattavasti paremmin nuoleskelun jalon taidon, siinä syy.
Syksyllä olen vittuillut mm. tapetoimalla koko luokkahuoneen hienoilla pinkeillä "Suuri runokilpailu" -julisteilla ja työntämällä yhden rullalle käärityn julisteen pomon postilokeroon, mukana viesti: "Hei! Kaikki julisteet eivät mahtuneet luokkani ilmoitustaululle. Tässä sinulle yksi kanslian piristykseksi!" Tämä ei varmaankaan parantanut mahdollisuuksiani saada virka, mutta virkisti muuten mieltä.