Kitinä

EveryWoman kirjoitti:Siis: Jos viehätyn potentiaalisesta petoskumppanista ainoastaan seksuaalisesti, viehättyneisyys ei saa minua harkitsemaan pettämistä. Jos viehätyn muutenkin kuin seksuaalisesti, ja viehätys on riittävän voimakasta luodakseen seurusteluhalua, en edelleenkään ole kiinnostunut pettämisestä, koska uuden suhteen voi aloittaa rehellisestikin. Joten ainoa toimenpide, jota saatan riittävän viehättävän henkilön kohdalla ryhtyä harkitsemaan, on ero silloisesta suhteesta.

Löytääkö joku aukkoja? Voisiko ajatella, että on olemassa jokin mystinen kolmas rima, sellainen jonka ylittäjän kanssa tulee silmitön tarve harrastaa seksiä siinä paikassa, välittömästi, ilman että ehtii ensin jättää kumppaninsa - koko loppuelämän tärveltymisenkin uhalla? Opponoikaa.

No käskystä. Niinkuin namusetä tuolla aiemmin totesi niin kaikki ovat 100% uskollisia hairahdustensa välissä. Vaikka rimasi ovat noin nykytilanteessa ja vaikka vakaa aikomus on ne pitääkin noin niin elämässä tapahtuu yllättäviä asioita ja aina ne omat reaktiot eivät ole niin loogisia ja harkittuja kuin mitä sitä kuvittelisi. Yritän siis sanoa, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. En suinkaan yritä siis väittää, että juuri sinä tulisit pettämään ketään. En itsekään aio pettää. Väitän silti, että on olemassa mahdollisuus, että ajautuu tilanteeseen, jossa asiat eivät ole läheskään niin ideaalissa tilassa kuin missä niiden kuvittelee ja toivoo olevan jatkossa.

ak kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Siis: Jos viehätyn potentiaalisesta petoskumppanista ainoastaan seksuaalisesti, viehättyneisyys ei saa minua harkitsemaan pettämistä. Jos viehätyn muutenkin kuin seksuaalisesti, ja viehätys on riittävän voimakasta luodakseen seurusteluhalua, en edelleenkään ole kiinnostunut pettämisestä, koska uuden suhteen voi aloittaa rehellisestikin. Joten ainoa toimenpide, jota saatan riittävän viehättävän henkilön kohdalla ryhtyä harkitsemaan, on ero silloisesta suhteesta.

Löytääkö joku aukkoja? Voisiko ajatella, että on olemassa jokin mystinen kolmas rima, sellainen jonka ylittäjän kanssa tulee silmitön tarve harrastaa seksiä siinä paikassa, välittömästi, ilman että ehtii ensin jättää kumppaninsa - koko loppuelämän tärveltymisenkin uhalla? Opponoikaa.

No käskystä. Niinkuin namusetä tuolla aiemmin totesi niin kaikki ovat 100% uskollisia hairahdustensa välissä. Vaikka rimasi ovat noin nykytilanteessa ja vaikka vakaa aikomus on ne pitääkin noin niin elämässä tapahtuu yllättäviä asioita ja aina ne omat reaktiot eivät ole niin loogisia ja harkittuja kuin mitä sitä kuvittelisi. Yritän siis sanoa, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. En suinkaan yritä siis väittää, että juuri sinä tulisit pettämään ketään. En itsekään aio pettää. Väitän silti, että on olemassa mahdollisuus, että ajautuu tilanteeseen, jossa asiat eivät ole läheskään niin ideaalissa tilassa kuin missä niiden kuvittelee ja toivoo olevan jatkossa.

EW hakeekin tässä sitä, että toimisi sellaisessa tilanteessa eri tavalla kuin mitä perinteisesti ollaan ajateltu.

Että ei ensimmäisenä nussita kahta viikkoa sitä tyyppiä ja sitten ilmoiteta et hei, oon tässä paneskellut naapuria ja meille tulee vauva - nyt tuli ero. Vaan ihastumisen ja mahdollisesti tulevan seurustelukumppanin vaihdon myötä sitten kerrottaisiin ensin omalle siipalle että hei, nyt on tämmöinen tilanne etc.

Yhden yön suhteet eivät EW:tä kiinnosta, joten ne ovat poissuljettuja. Toki ihmisethän muuttuvat, mutta kyllä noin niinkuin tiettyyn aikaikkunaan sidottuna sitä pystyy sanomaan että meenkö nyt panna luikahuttamahan vai enx, joupoks.

Näin mie tuon tulkitsisin. Tosin en ole ewokin ajatuksia aiemminkaan aina tulkinnut oikein, joten lähdekritiikki lienee paikallaan.

Mylwin kirjoitti:Näin mie tuon tulkitsisin. Tosin en ole ewokin ajatuksia aiemminkaan aina tulkinnut oikein, joten lähdekritiikki lienee paikallaan.

Ihan samoin tulkitsin itsekin. Hain vain sitä, että nykytilanteesta ei voi tehdä ennustuksia pitkällä aikavälillä eli liittyen sun edellisen postaukseen se ns "pettämisen tarve" voinee tulla takaoven kautta vaikkei sitä olisi odottanut. Äsh.. en ole varma uskonko tuota itsekään. Syytä mennä nukkumaan.

Mylwin kirjoitti:Ei kai se kenessäkään ole sisäänrakennettuna. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, onko pettämiseen tarvetta vai ei.
Jos on hyvässä parisuhteessa, jossa seksi toimii niin ei. Luulisin, että pettämisen taustalla kun on aina pohjimmiltaan jokin valuvika parisuhteessa, oli se sitten fyysistä tai emotionaalista - jotain sellaista halutaan siltä henkilöltä kenen kanssa petetään jota ei kotoa saa.

Eräs palstalainen kertoi hiukan aiemmin saaneensa selville exänsä tapailleen ja ilmeisesti sekstailleen muita naisia hänen ohellaan, vaikka samainen henkilö oli samalla halukas vakiinnuttamaan heidän suhteensa ja muuttamaan yhteen petetyn kanssa. Uskotko että tässäkin pettämisen taustalla oli jokin perustavanlaatuinen valuvika heidän välisessä (orastavassa) parisuhteessaan (siis sen lisäksi että mies yksinkertaisesti katsoi oikeudekseen huidella samalla myös muualla), tai mahdollisesti seksin huono laatu?

Ihmisillä on erilaisia moraalikäsityksiä, johan se näistäkin keskusteluista on käynyt ilmi että joillekin pettäminen on kuolemanvakava asia kun taas joillekin toisille paljon kevyempi ja "inhimillinen" asia. Tiedä sitten mikä kaikki siihen vaikuttaa: kasvatus, omat kokemukset saavana tai toteuttavana osapuolena jne. Samahan se on vaikka työelämässä, politiikassa tai bisnismaailmassa: eri ihmisillä on erilainen käsitys miten saa toimia ja miten pitkälle saa mennä päämääriensä saavuttamisessa.

Uskon edelleen yhtenä tärkeänä (mutta ei todellakaan ainoana, kts. yllä) tekijänä olevan myös sukupuolivietin voimakkuus. Kovin aktiivisten hormonihiirten on yksinkertaisesti vaikeampi tyytyä vain yhteen (hyväänkään), vaikka olosuhteet, ympäristön paine tai vaikka silkka mukavuudenhalu olisivatkin ajaneet kyseisen henkilön kiinteään parisuhteeseen jonkun yksittäisen henkilön kanssa.

Mitä tulee pointtiin siitä että pettämisen sijasta jättää edellisen ennen uuden kanssa vehtaamista, tämä on toki yksi (varsin kannatettava) tapa toimia, mutta jonkun kanssa yhteisen omakotitalon ja kymmenlapsisen perheen hankkinut henkilö ei välttämättä ajattele asiaa näin yksioikoisesti, kun veri yllättäen vetääkin muualle.

Uskon valitettavasti myös joissakin kannanotoissa mainittuun "tilaisuus tekee varkaan"-tekijään. Jos ei ole yhtikäs mitään vaaraa kiinnijäämisestä vaikka sillä useamman viikon yksinäisellä työmatkallaan ja eteen sattuu jollain kummallisella tavalla once-in-a-lifetime tapaus ja irtiotto arjesta, luulen että yllättävän monesta "ei koskaan!"-tapauksesta tulee "korvaan tämän erheeni olemalla entistä parempi puoliso tulevaisuudessa". Olen eri kanavia myöten kuullut ihan tarpeeksi esimerkkejä esim. Venäjälle työmatkoja usein tekevistä (suomalais)miehistä, joilla on yllättäen rajan takana oma vakituinen tyttöystävä, jolle saatetaan jopa lupailla tyhjiä yhteisestä tulevaisuudesta kunhan pääsee nykyisestä vaimostaan eroon. Juu, ei varmasti kaikilla, jotkut vain lukevat iltaisin sarjakuvia tai vemputtavat hotellihuoneessaan käteen ajatellen vaimoaan ja lapsiaan. Ja tietenkin vastaavasti naisten seksilomamatkat ties minne vinkuintiaan.

En tiedä mitä oikeastaan halusin sanoa. Vaikuttaa vain siltä että pettäminen on paljon yleisempää kuin mitä ihmisten vakuutteluista voisi kuvitella, mutta toki on vastaavasti paljon ihmisiä jotka eivät todennäköisesti tule pettämään koskaan elämässään, syystä tai toisesta. Se etten itse ole vielä tähän päivään mennessä hairahtunut lienee osittain sekä omien periaatteitteni että olosuhteiden ansiota, ei vain jommankumman. Toivon ja pyrin siihen etten tule pettämään tulevaisuudessakaan ketään.

ak kirjoitti:"pettämisen tarve" voinee tulla takaoven kautta vaikkei sitä olisi odottanut.

Puretaanpa tuo "pettämisen tarve" pienempiin osiin. Pettäminen käsitetään yleensä seksuaaliseksi teoksi, joka tehdään suhteen ulkopuolella kumppanilta salassa, koska sen tiedetään loukkaavan kumppania ja koska kumppanille on joko rivien välistä tai eksplisiittisesti ilmaistu, ettei niin tultaisi toimimaan suhteen aikana. Asiasta ja siihen liittyvistä muista asioista saatetaan lisäksi jälkikäteen valehdella, jotta teko ei tulisi ilmi. Teossa on siis 2-3 olennaista osaa:

• 1. seksuaalinen teko, motivaationa seksuaalinen halu (tosin joskus harvoin päämotivaatio voi olla jokin muukin kuin tuo),
  2. petos - joko suoranainen sopimusrikkomus tai sitten kaksinaamainen käytös (= henkilö toimii eri tavalla kuin on antanut kumppaninsa ymmärtää), motivaationa sinkku- ja parisuhde-elämän hyvien puolien saaminen yhtä aikaa, ja
  3. valehtelu, motivaationa edellisten tapahtumien pimittäminen kumppanilta, jotta kohta 2. voisi säilyä voimassa.

Kohdat 2 ja 3 ovat kuitenkin jo rakenteellisesti kestämättömiä. Parisuhde-elämä, jossa kumppanin kanssa ei voi jakaa kaikkia oman elämän tärkeitä asioita ja tapahtumia, ja jossa häneltä täytyy lisäksi aktiivisesti pimittää erilaisia asioita (näiden määrähän tapaa vielä lisääntyä ajan myötä, koska asiat liittyvät toisiinsa), ei lisää elämänlaatua sillä tavalla, joka itselleni tekee parisuhteesta osallistumisen arvoisen. Minä siis tiedän, että jos petän ja/tai valehtelen, suhteen voi vetää saman tien vessasta alas, koska sinkkuelämä on minulle mukavampaa kuin sellainen suhde. Ja koska tiedän tämän, yllä mainitsemani motivaation lähteet kohdista 2 ja 3 katoavat. Motivaatiota pettämiseen ei ole, joten pettämisen tarvetta (1+2+3) ei ole mahdollista tulla mistään puun takaa.

Tarve seksuaalisiin tekoihin (1) kyllä teoriassa voisi yllättäen syntyä, vaikka minulla onkin yhteensä yli kymmenen vuoden kokemus siitä, että parisuhteessa ollessani olen kiinnostunut seksistä ainoastaan kumppanini kanssa. Silti: enhän voi varmaksi tietää - ehkä joku päivä tapaan jonkun, joka kiinnostaisi minua seksuaalisesti seurustelusta huolimatta. Tällainen seksuaalinen kiinnostus ei kuitenkaan yksinään riitä motivoimaan pettämistoimenpidettä, kuten ylläolevasta huomataan. Jos kiinnostus kasvaa jotenkin ylipääsemättömän suureksi, lopetan parisuhteeni ennen seksiaktia, jos todellakin näen aktin parisuhdettani arvokkaampana. Sama romanttisten ihastusten kohdalla: jos haluan olla jonkun muun kanssa, järjestän asian valehtelematta läheisilleni.

Ainoa tilanne, jossa saattaisin tulla pettäneeksi siitä huolimatta että en ole motivoitunut toimimaan niin, olisi sellainen jossa en itse tiedostaisi pettäväni (vrt. Geetzun "en muistanut seurustelevani"). Sellaista varten minun pitäisi kyllä olla jotenkin aivan älyttömän sekaisin päästäni, ja koska pään sekoittaminenkaan ei kiinnosta minua yhtään, en oikein näe miten olisi mahdollista että päätyisin sellaiseen tilaan. Lisäksi suhteen varmaan pitäisi olla aika huonoissa kantimissa, jotta olisi mahdollista etten tajuaisi seurustelevani jos kuitenkin jotenkin tajuissani olisin. Ja huonoissa kantimissa olevassa suhteessa minä nyt en muutenkaan vanhene - sellaiset jutut lopetan jo kauan ennen kuin pettäminen käy mielessäkään (rima korkealla -kompleksi).

Kaikesta tästä voinee päätellä, että jos on aivan hemmetin kranttu ja vaatelias parisuhdeasioissa, ja sattuu saamaan haluamansa, niin pettämishommelit ovat taaksejäänyttä (tai vaihtoehtoisesti kokematta jäänyttä) elämää. Ainakin allekirjoittaneen osalta.

CandyMan kirjoitti:Kovin aktiivisten hormonihiirten on yksinkertaisesti vaikeampi tyytyä vain yhteen (hyväänkään)

Mutta eihän parisuhteessa ole mikään pakko tyytyä vain yhteen, vaikka ei alentuisikaan pettämään kumppaniaan. Pettämiseksi teko muuttuu vasta silloin, kun siitä valehdellaan kumppanille ja/tai annetaan ymmärtää ettei suhteen ulkopuolista seksiä harrasteta. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tekemistä sukupuolivietin voimakkuudella tai moniavioisuudella (= taipumus haluta useita partnereita) - jotka muuten mielestäni eivät suinkaan välttämättä ole keskenään suorassa korrelaatiossa - muka olisi epärehellisen luonteen kanssa.

CandyMan kirjoitti:Samahan se on vaikka työelämässä, politiikassa tai bisnismaailmassa: eri ihmisillä on erilainen käsitys miten saa toimia ja miten pitkälle saa mennä päämääriensä saavuttamisessa.

Ja valitettavan monella on varsin harhaisia käsityksiä siitä, millä tavalla haluamansa ylipäätään voi saavuttaa. Saavutan unelmieni parisuhteen ja upean seksielämän pettämällä miestäni ja salaamalla asian! *huokaus*

EveryWoman kirjoitti:Parisuhde-elämä, jossa kumppanin kanssa ei voi jakaa kaikkia oman elämän tärkeitä asioita ja tapahtumia, ja jossa häneltä täytyy lisäksi aktiivisesti pimittää erilaisia asioita (näiden määrähän tapaa vielä lisääntyä ajan myötä, koska asiat liittyvät toisiinsa), ei lisää elämänlaatua sillä tavalla, joka itselleni tekee parisuhteesta osallistumisen arvoisen. Minä siis tiedän, että jos petän ja/tai valehtelen, suhteen voi vetää saman tien vessasta alas, koska sinkkuelämä on minulle mukavampaa kuin sellainen suhde.

Kuulostaa ylevältä.

Joka tapauksessa, normaali-ihmisellä on parisuhteessa paljon muitakin, ja jopa paljon raadollisempia, asioita kuin kaikkien salaisuuksien jakaminen toisen kanssa. Esimerkiksi yhteinen omaisuus, jälkikasvu, yhteinen aika läheisen ihmisen kanssa jne. Se että nämä ovat olemassa ei tarkoita etteikö eteen voisi tulla suuria kiusauksia, joita kuvittelee pystyvänsä havittelemaan vaarantamatta samalla parisuhdettaan ja siitä saamiaan positiivisia asioita.

On aivan mahdollista että sinä kuulut ihmisiin jotka kaikkein epätodennäköisimmin pettäisivät missään tilanteessa. Ilmeisesti jotain sitten muuttui erittäin radikaalisti tuossa suhteessa ajatus- ja arvomaailmassasi 14-vuotiaasta. Toisaalta puhe ja vakuuttelu on myös halpaa, sen osaavat kaikki.

Jos kiinnostus kasvaa jotenkin ylipääsemättömän suureksi, lopetan parisuhteeni ennen seksiaktia, jos todellakin näen aktin parisuhdettani arvokkaampana.

Paitsi jos syystä tai toisesta katsot pystyväsi pitämään molemmat ainakin riittävällä tasolla.

Intressinä ei kai kenelläkään ole yrittää todistaa että teoriassa sinäkin saattaisit olla pettäjä. Jyrkät vakuuttelut vastakkaisesta ehkä kuitenkin herättävät kyynisempien herkät bullshit-mittarit eloon, ja tulee halu muistuttaa ettei edes (parisuhde)historia ole aina varma tae tulevaisuudesta, eikä edes puhtaalla logiikalla "koska A+B=C => on loogisesti mahdotonta että voisin milloinkaan pettää kumppaniani" todista välttämättä mitään jos tunteet pääsevät valloilleen. Ellet sitten ole suippokorvavulkaani.

EveryWoman kirjoitti:

CandyMan kirjoitti:Kovin aktiivisten hormonihiirten on yksinkertaisesti vaikeampi tyytyä vain yhteen (hyväänkään)

Mutta eihän parisuhteessa ole mikään pakko tyytyä vain yhteen, vaikka ei alentuisikaan pettämään kumppaniaan. Pettämiseksi teko muuttuu vasta silloin, kun siitä valehdellaan kumppanille ja/tai annetaan ymmärtää ettei suhteen ulkopuolista seksiä harrasteta. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tekemistä sukupuolivietin voimakkuudella tai moniavioisuudella (= taipumus haluta useita partnereita) - jotka muuten mielestäni eivät suinkaan välttämättä ole keskenään suorassa korrelaatiossa - muka olisi epärehellisen luonteen kanssa.

Noin siinä tapauksessa jos uskoo kumppaninsa (josta ei kuitenkaan halua erota) ajattelevan asioista samalla tavalla, JA jos ei kuulu niihin ihmisiin jotka sallivat mielellään itselleen enemmän erivapauksia kuin muille. Vaikka ei periaatteessa olisi läpipaha ihminen, saattaa jollekin poloiselle tulla halu sekä toteuttaa mielihalujaan, että pitää kiinni nykyisistä saavutetuista eduista. Ei siihen Hitleriä tarvita.

EveryWoman kirjoitti:

CandyMan kirjoitti:Samahan se on vaikka työelämässä, politiikassa tai bisnismaailmassa: eri ihmisillä on erilainen käsitys miten saa toimia ja miten pitkälle saa mennä päämääriensä saavuttamisessa.

Ja valitettavan monella on varsin harhaisia käsityksiä siitä, millä tavalla haluamansa ylipäätään voi saavuttaa. Saavutan unelmieni parisuhteen ja upean seksielämän pettämällä miestäni ja salaamalla asian! *huokaus*

Ulkopuolinen tuskin pystyy arvioimaan mikä tekee kunkin henkilön onnelliseksi. Ei se ole mikään kosminen ja kaikille yhteinen asia. Ehkä joku tuntee olonsa autuaaksi ja voimakkaaksi kun pystyy pyörittämään useampaa naista/miestä kerralla, tai saa sekä vakituisen parisuhteen että irtoseksin hyvät puolet osakseen. Ainakin niin kauan kun ei ole pelkoa kiinnijäämisestä ja siitä seuraavasta pahasta.

-Superior- kirjoitti:Ihmisen moraalisesta ajattelusta paljastaa paljon se, tulkitseeko hän tekoaan lopputuloksen vai tekemänsä havainnollisen vääryyden kautta. Jos tekonsa pahuuden ja vahingoittavuuden ytimessä näkee pääasiallisesti sen, kuinka lopullista ja determinoivaa tuskaa on toiselle aiheuttanut, on kyseessä loogis-objektiivisen väittämäni mukaan ihminen, joka on pahuuden ruumiillistuma. Mida on siis pahuuden ruumiillistuma.

Moraalisesta näkökulmasta tappamisen ja pettämisen rinnastaminen on hyvinkin validi tapa havainnoida omaa paskamaisuuttaan. Moraalisen tietoisuuden omistava ihminen ei ala luokitella toisille aiheuttamaansa kipua ja tuskaa vähemmän pahaksi, pahaksi, miedoksi tai ansaituksi, vaan tuntee vastuunsa. A posteriori -tason eettisyys kun on joka tapauksessa jo määritelmällisesti vähälahjaisille.

Hmm? Ankarana kantilaisena Supa pitää Spinozaa määritelmällisesti vähälahjaisena?

SingleMalt kirjoitti:

safi kirjoitti:naiset kykenevät varmasti ihan samaan.

Taatusti, ja jopa paljon röyhkeämmin.

Kaverini oli juuri viikonlopulla törmännyt kuppilassa samassa firmassa työskentelevään siivoojaneitokaiseen. Neito oli het ilmoittanut kaverilleni, että on jo toukokuusta lähtien ollut syvästi ihastunut tähän. Itse kaveri ei ollut edes huomannut koko neitoa aiemmin.
Neito oli heti pyytänyt kaveria soittamaan ja käymään "kahvilla", johon kaveri oli vastannut, että hän kyllä elää avoliitossa tällä hetkellä.

Neito kuittasi vaan kylmästi, "no, se ei ole mun ongelma."

Kaverin ongelma taisi olla, että neito ei ollut riittävän hyvännäköinen. Jos neito olisi ollut todellinen håttis, niin varmaan kaverisi olisi hänet huomannut työpaikalla.

-Superior- kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Eritelläkseni sitä näkemystäni, että menneisyydessä kumppaniaan pettänyt henkilö voi nykyisyydessä ja tulevaisuudessa olla uskollinen (sen sijaan että vain valehtelee olevansa, kuten jotkut väittävät).

Entä jos joku pettäisi mielellään ja oikein vartoisi sopivaa tilaisuutta, mutta ketään sopivaa ei vain koskaan tulisi vastaan?

Epätodennäköinen skenaario, ellei sitten "sopiva" olisi huomattavasti ko. henkilön oman tason yläpuolelta.

NuoriDaavid kirjoitti:

-Superior- kirjoitti:Entä jos joku pettäisi mielellään ja oikein vartoisi sopivaa tilaisuutta, mutta ketään sopivaa ei vain koskaan tulisi vastaan?

Epätodennäköinen skenaario, ellei sitten "sopiva" olisi huomattavasti ko. henkilön oman tason yläpuolelta.

Sopivuuteen voitaneen lukea myös esim. vastapuolen halukkuus yhdyntämiseen. SM:n kertomuksen mies ei ollut sopiva, koska ei halunnut ryhtyä leikkiin.

Tosin SingleMaltin kertomuksessa puhuttiin mitalin toisesta puolesta, eli varatun pokaamisesta, ei niinkään varattuna pokaamisesta. Saattaa myös olla ettei siivoojaneiti (tai -rouva?) tiennyt kohteen varatusta statuksesta, ja esitetty punchline oli vain jonkinlainen hämmentynyt reaktio uuteen tietoon.

En tiedä mistä johtuu että tosi monen tuntemani naisen historiasta löytyy yksi tai useampia pidempiä suhteita varattuihin miehiin. Tosin joissakin tapauksissa status on selvinnyt vasta vähän myöhemmin, mutta suhde ei ole kuitenkaan loppunut uuteen tietoon. Jotkut puolustelevat varattuun sekoamista sillä että kun se vaan oli niin ihana ihminen, ja kun kaikki parhaat ovat jo joka tapauksessa varattuja. En voi kuin vain kuunnellessani muuten niin järkevän naisen selittävän kuinka oli jäänyt koukkuun mieheen joka jatkuvasti lupasi vielä joku päivä jättävänsä perheensä kyseisen naisen vuoksi. Wake up and smell the bullshit.

Mä muuten tiedän, etten pystyisi sekä syömään, että säästämään kakkua samaan aikaan. Jos pettäisin, se tulisi ilmi väistämättä, sillä omantunnon tuskat olisivat sitä lajia, että se saisi puolison vähintäänkin huomaamaan, että kaikki ei ole hyvin, eikä minusta olisi valehtelijaksi ainakaan pitemmän päälle. Tai ainakaan uskottavaksi valehtelijaksi. Siispä, miksi ihmeessä pettäisin, kun se teko tietäisi parisuhteeseen väistämättä ongelmia ja ison kriisin, mahdollisesti eronkin ja niin helvetisti pahaa oloa, etten nyt juuri viitsisi edes ajatella. Sen verran enemmän pahoja kuin hyviä puolia pettämisessä näen, että sellainen teko olisi mahdotonta hyväksyä itseltään enää uudestaan.

Onhan se mahdollista, että masennun vakavasti ja elämä vittumaisuudessaan heittää eteen jonkun, johon tunnen auttamatonta vetoa, ja jostain syystä kuvittelen päässäni että hei se voisi helpottaa, niin silloin saattaisin hairahtua. Masentuneena voi turvautua aika epätoivoisiin keinoihin parantaa oloaan. Ja sittenkään, vaikka masentuisin, sellainen käytös ei olisi todennäköistä. Minä en mene kenellekään ehdottelemaan mitään tai hakemaan uusia tuttavuuksia, joten pitäisi olla olemassa jonkun, joka just sopivaan saumaan tulis ehdottelemaan. Plus ettei olis ihan yökkö. Ja sit tarvis vielä aikaa ja paikan ja tilaisuuden. Menee vähän hankalaks.

Niin ku mikään kännipettäminenkään ei tuu kyseeseen.

Jep. Se 100% oli vähän liioiteltu. Enemmän se on 99,9% varmasti olen uskollinen.

Vaiks kuinka oon käännelly ja väännelly asiaa päässäni, ni en nää sellasta tilannetta, jossa voisin pettää. Paitsi tuo psyykkiset ongelmat - kohta. Eikä tarvi kenenkään väittää, etten ymmärrä pettämisen olevan monisyinen juttu. Jep, opiskeltu on.

CandyMan kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:tiedän, että jos petän ja/tai valehtelen, suhteen voi vetää saman tien vessasta alas, koska sinkkuelämä on minulle mukavampaa kuin sellainen suhde.

Kuulostaa ylevältä.

Kuinkas nyt niin? Minusta se kuulostaa lähinnä nörttimäiseltä. Mutta kukin pitäköön tulkintansa.

Joka tapauksessa, normaali-ihmisellä on parisuhteessa paljon muitakin, ja jopa paljon raadollisempia, asioita kuin kaikkien salaisuuksien jakaminen toisen kanssa. Esimerkiksi yhteinen omaisuus, jälkikasvu, yhteinen aika läheisen ihmisen kanssa jne. Se että nämä ovat olemassa ei tarkoita etteikö eteen voisi tulla suuria kiusauksia, joita kuvittelee pystyvänsä havittelemaan vaarantamatta samalla parisuhdettaan ja siitä saamiaan positiivisia asioita.

Varmasti monille voi tulla kiusauksia, ja varmasti moni kuvittelee voivansa tulla onnelliseksi petoksella, valehtelulla ja mutkia oikomalla. En ole täällä heiluttamassa mitään kaikki ovat aina 100% uskollisia -lippua. Enkä edes pettäjät joutuvat helvettiin -lippua. Jos joku tosiaan uskoo voivansa olla sillä tavalla onnellinen, suosittelen ehdottomasti että hän testaa uskomustaan käytännössä. Suosittelen silti myös rehellisyyteen pyrkimistä ja oppimiskeskeistä asennetta tilanteessa, jossa yhtäkkiä huomaa seurustelevansa vieraalta tuntuvan, perseeseen ammuttua karhua muistuttavan ihmisen kanssa. Useimmiten nämä tyypit kun vielä syyttävät petettyä osapuolta elämänsä pilaamisesta tyyliin Kaikki olisi hyvin, jos vain ämmä lakkaisi nalkuttamasta / äijä epäilemästä. Sellainen on itsepetosta, ja itsepetoksen taas voidaan lukuisien esimerkkien kautta havaita johtavan onnettomuuteen.

On aivan mahdollista että sinä kuulut ihmisiin jotka kaikkein epätodennäköisimmin pettäisivät missään tilanteessa. Ilmeisesti jotain sitten muuttui erittäin radikaalisti tuossa suhteessa ajatus- ja arvomaailmassasi 14-vuotiaasta. Toisaalta puhe ja vakuuttelu on myös halpaa, sen osaavat kaikki.

Onneksi minua ei juuri kiinnosta, pidetäänkö minua Kitinässä uskollisena vai ei. Poikaystävän mielipide jo sitten kiinnostaakin, samoin kuin häntä kiinnostaa minun mielipiteeni hänen persoonallisuudestaan (niin tämän kuin muidenkin juttujen osalta). Olen muuten kanssasi eri mieltä siitä, että kaikki osaisivat keskustella esimerkiksi minun kanssani tavalla, joka saisi minut vakuuttumaan heidän uskollisuudestaan. Päin vastoin. Yleensä jo muutama ensimmäinen kysymys, jonka esitän keskustelukumppanille (esimerkiksi taannoin kun nettideittailin), paljastaa ettei heillä ole todellista käsitystä oman uskollisuutensa asteesta. Mutta semmoista se nyt vaan on.

Jos kiinnostus kasvaa jotenkin ylipääsemättömän suureksi, lopetan parisuhteeni ennen seksiaktia, jos todellakin näen aktin parisuhdettani arvokkaampana.

Paitsi jos syystä tai toisesta katsot pystyväsi pitämään molemmat ainakin riittävällä tasolla.

Semmoinen olisi suunnilleen yhtä epätodennäköistä kuin vaikkapa se, että syystä tai toisesta katsoisin voivani lähteä bikineissä Hietsuun nauttimaan olostani, vaikka ulkona on parikymmentä astetta pakkasta. Jotkut syy-seuraussuhteet vain ovat sen verran selkeitä, että niiden hämärtymiseksi pitäisi tapahtua ihmeitä. Jokaisella ihmisellä on jotakin sellaista, jonka hän voi kohtuullisella varmuudella olettaa tietävänsä aina ja kaikissa tilanteissa. Kuinka todennäköisesti sinä jonakin tulevaisuuden hetkenä unohdat, että 1+1=2? Kaipa se voi olla mahdollista - mutta toisaalta sen todennäköisyys on niin pieni, ettei sinun kannata antaa tuon tapahtuman riskin halvaannuttaa elämääsi.

Intressinä ei kai kenelläkään ole yrittää todistaa että teoriassa sinäkin saattaisit olla pettäjä.

No jaa, kyllä maailmasta löytyy aika paljon niitäkin, jotka eivät voi sietää ajatusta siitä että olisi olemassa ketään josta pettämisen välttäminen ei tunnu ikävältä. Ties mikä siihenkin on syynä. Itse asiassa olen ollut myönteisesti yllättynyt siitä, että sinulla ei näytä olevan tarvetta kuluttaa moiseen energiaa (en kovin usein netissä törmää noinkaan neutraaliin sävyyn yltäviin opponentteihin!). Aiheesta on hedelmällisempää keskustella, jos siinä ei jatkuvasti takerruta moisiin epäolennaisuuksiin.

Jyrkät vakuuttelut vastakkaisesta ehkä kuitenkin herättävät kyynisempien herkät bullshit-mittarit eloon

Jotkut tulkitsevat tekstini "vakuutteluna", vaikka tavoitteena on pikemminkin keskustella uskollisuuden mekanismeista ja siitä, onko sellaisia olemassa vai ei (vai pitääkö kaikista ihmisistä aina ajatella, ettei heihin voi tässä asiassa luottaa). Käytän itseäni esimerkkinä siksi, että satun tietämään omat mekanismini paremmin kuin muiden - en siis siksi että minulla olisi tavoitteena saada kasa tuntemattomia ihmisiä vakuuttuneiksi siitä, että olen uskollinen (aika hullunkurinen ajatus).

Minua motivoi näiden mekanismien esittelyyn ensisijaisesti se, että olen käytännössä huomannut kuinka äärimmäisen tärkeää parisuhteen onnistumisen kannalta luottamus on. Ja kuinka toisaalta nykyisin tuntuu olevan jonkinlainen "fiksuuden" merkki epäillä kaikkia kaikesta, jo ennen kuin epäilemiseen on edes mitään konkreettista syytä. Kumppania epäilemällä voi kuitenkin saada koko suhteen ajautumaan väärille raiteille, silloinkin kun kummallakin on pelkkiä puhtaita jauhoja pusseissa. Olen nähnyt tällaista tapahtuvan niin paljon, että haluan tehdä ainakin vähimmän minkä voin osoittaakseni ettei epäileminen aina kannata (tietenkään en tällä tarkoita että typeryys ja sinisilmäisyys olisi sen kannattavampaa).

Jää tietenkin lukijoiden vastuulle miettiä, onko höpötyksissäni järkeä vai ei. Jos puhun jonkun mielestä puhdasta paskaa, hän saa ilman muuta olla sitä mieltä. Eiväthän muiden mielipiteet minun parisuhteeni tilaan vaikuta (ne vaikuttavat eniten heidän omiin parisuhteisiinsa).

ja tulee halu muistuttaa ettei edes (parisuhde)historia ole aina varma tae tulevaisuudesta, eikä edes puhtaalla logiikalla "koska A+B=C => on loogisesti mahdotonta että voisin milloinkaan pettää kumppaniani" todista välttämättä mitään jos tunteet pääsevät valloilleen. Ellet sitten ole suippokorvavulkaani.

"Jos tunteet pääsevät valloilleen"? Tarkoittanet impulsiivisia mielijohteita, vaistoja? Minä määrittelen tunteeksi vain sellaisen, joka tuntuu samalta vielä seuraavanakin päivänä, ja vielä silloinkin kun on ajatellut asian läpi itselleen rehellisesti ja kaikkien osapuolien näkökulmasta. Jos kokee sellaista tunnetta, ei ole mitään tarvetta rynnätä impulsiivisesti ja paniikinomaisesti toteuttamaan mielihaluaan, vaan voi hyvin järjestellä elämänsä ensin niin ettei tunnetta seuraamalla ainakaan valehtele tai petä ketään.

Jos taas kokee refleksinomaista tarvetta vaikkapa käydä kuksimassa jotakuta hyvänpäiväntuttua, siis sellaista tarvetta joka hälvenisi ajattelemalla asiat kokonaisvaltaisesti kunnolla läpi, sen kiireellinen toteuttaminen saattaa tuntuakin tarpeelliselta. Miksi? Koska henkilö pelkää/tietää (alitajuisesti) menettävänsä sen tunteen, ellei toimi nopeasti. Minä en kuitenkaan pidä tällaisten ohimenevien impulssien mukaan poukkoilua erityisen kiinnostavana tapana elää, joten niiden mukaan toimimista ei pitkiin aikoihin ole ollut mitään vaikeuksia välttää (ajan myötä ne myös vähenevät ja heikkenevät voimakkuudeltaan, jos niitä ei noudata). En pidä uskottavana sellaista ajatusta, että tässä kuvattu, varsin syvään juurtunut asenteeni muuttuisi yhtäkkiä - impulsiivisesti - joksikin aivan muuksi.

Sitä pidän kyllä mahdollisena (vaikkakaan en todennäköisenä), että minusta ajan myötä ja joidenkin aivan erityisten kokemusten seurauksena tulisi vähitellen impulsseja seuraava ihminen. Silloinkin kyllä kertoisin asiasta poikaystävälleni - kyseessähän olisi aivan perustavanlaatuinen persoonallisuuden muutos - ettei hän joutuisi elämään siinä harhaluulossa että minuun voi luottaa samalla tavalla kuin ennenkin. Siis: impulsiivinenkin tyyppi voi edelleen olla rehellinen.

Jos tämä vastaa suippokorvavulkaanin määritelmääsi, niin sitten tunnustaudun sellaiseksi.

EveryWoman kirjoitti: Yleensä jo muutama ensimmäinen kysymys, jonka esitän keskustelukumppanille (esimerkiksi taannoin kun nettideittailin), paljastaa ettei heillä ole todellista käsitystä oman uskollisuutensa asteesta.

Esimerkkejä, esimerkkejä! Meinaan mimmosia kysymyksiä heität?

Geetzu kirjoitti:

nowaysis kirjoitti:Ihana lumipyry! <3 Jos saisin poikavauvan tällaisena päivänä, nimeäisin hänet Pyryksi

Kaksoset Lumi ja Pyry, ihQdaaa!!111

Naapurissani asui joskus (20 vuotta sitten Espoossa) sisarukset Sara, Pyry, Tuuli ja Pilvi... jos nyt kaikki muistan oikein.

multinikki kirjoitti: Naapurissani asui joskus (20 vuotta sitten Espoossa) sisarukset Sara, Pyry, Tuuli ja Pilvi... jos nyt kaikki muistan oikein.

Meskasia?

...

-Superior- kirjoitti:Miltä tuntuu luottamus, kun se on määritelmällisesti ainoastaan idea jostakin sellaisesta, mitä ei ole mahdollista verifioida todellisuuteen varauksitta?

Sama juttu kuin uskon kanssa. Uskon, että minulle käy hyvin tuntuu hyvältä - paremmalta kuin Uskon, että elämäni menee perseelleen. Jokaisella on uskomuksia ja epäuskomuksia, luottamusta ja epäluottamusta, siitä huolimatta että mitään noista ei voi aukottomasti perustella.

-Superior- kirjoitti:Etenkin, kun olennaisinta ei välttämättä niinkään ole itse kumppanin uskollisuus, vaan omat käsitykset ja arvelut siitä. Miksi oikeastaan pitää ylipäätään edes luottaa? Mitä sitten jos ukkosi panee muita? Ehkä tarve luottamukselle onkin lähimmillään vain itseluottamuksen puutetta?

En monestakaan syystä pidä optimaalisena tilannetta, jossa uskoisin kumppanini olevan uskollinen, mutta todellisuus olisi tuon uskomuksen kanssa ristiriidassa. Sanalla sanoen parisuhde ei sellaisessa tilanteessa pääse kasvamaan terveesti, ja kasvupotentiaaliltaan halvaantunut suhde taas ei itselleni ole riittävän arvokas ylläpidettäväksi. Kuten sanottu: sinkkunakin on mukavaa.

Mida kirjoitti:mimmosia kysymyksiä heität?

Ei mulla mitään tenttikysymyslistaa täällä ole. Kysymykset muodostuvat tilanteen mukaan. Mutta joo: suurin osa ihmisistä ei tunnu olevan kovin sinut kyseenalaistamisen kanssa. Jos tyypin pasmat menevät sekaisin keskustelukumppanin kyseenalaistaessa hänen uskomuksiaan (aiheena uskollisuus tai mikä tahansa muu), niin kuinka uskottavaa on, että henkilö olisi itse kyseenalaistanut niitä itsessään?

EveryWoman kirjoitti:

Mida kirjoitti:mimmosia kysymyksiä heität?

Ei mulla mitään tenttikysymyslistaa täällä ole. Kysymykset muodostuvat tilanteen mukaan. Mutta joo: suurin osa ihmisistä ei tunnu olevan kovin sinut kyseenalaistamisen kanssa. Jos tyypin pasmat menevät sekaisin keskustelukumppanin kyseenalaistaessa hänen uskomuksiaan (aiheena uskollisuus tai mikä tahansa muu), niin kuinka uskottavaa on, että henkilö olisi itse kyseenalaistanut niitä itsessään?

Juuh. Oli ja on strategiana täälläkin.

Mä vaan jäin miettimään, että oonko jättäny jotain tonkimatta tähän uskollisuusasiaan liittyen... vaikee uskoo et olisin.

En itse asiassa ole varma olenko koskaan pettänyt siinä mielessä, miten sana yleisesti ymmärretään. Mutta yksien tai parien treffien jälkeen olen kerran mennyt pussaamaan toista ja eräällä toisella kertaa ottanut ex-kihlatun viereeni samaan petiin nukkumaan.

Vaikka seurustelusta tai mistään vakavammasta ei ollut kummassakaan tapauksessa siis puhuttu, silti omatuntoa pahasti kolkutti. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse oli vain nukkumisesta vierekkäin, mutta koska en voi sataprosenttisen varmaksi sanoa, olisinko ryhtynyt puuhaan jos sitä olisi ehdotettu, oli teko kaikesta huolimatta väärin.

Jälkeenpäin ajateltuna noiden tapahtumien syynä oli varmaankin jonkilainen paniikki tulevan parisuhteen näyttäessä todennäköiseltä. En tiedä kuulostaako tuo nyt sitten yhtään järkevältä.

Oma itsekäs valintani: olen uskollinen. Mä olen välillä piinallisenkin rehellinen, joten mua kalvaisi hillitön syyllisyys ja lopulta tunnustaisin kuitenkin. Mun on myös helpompi uskoa toisen olevan uskollinen, kun itsekin olen.

Ei mua ole koskaan kyllä houkuttanutkaan naapurin nurmikko aidan toisella puolella.