Perssutiperjantai
Mä tsemppasin itseni lähtemään illan rientoihin käymällä ihanassa kaupassa ostoksilla. Ei, siellä ei myyty kenkiä! Nyt pitäisi vielä jaksaa siistiytyä, laittautua ja lähteä. Reittioppaan mukaan matkaan menee ikuisuus, masentavaa olla niin myöhään perillä.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Ei mikään ihme, tuttu tunne tuollaisen ikävän tapahtuman jälkeen. Jaksuja! Ole kaverien ja läheisten kanssa, se auttaa.Sudenhenki kirjoitti:Yritin välttää kotiin tulemista viimeiseen asti. Kaikki kaverit olivat kuitenkin jossain, niin pakko oli sitten kotiin uskaltautua. Saatana että hermostutti hissin luona niin helkkaristi että tärisin kauttaaltaan.
Kikkelis kokkelis.
Korkkasin juuri punkkupullo ja nautiskelen sitä odottellen Oulumisua kylään. Rauhallinen ilta tiedossa: Leffaa ja ehkä kävelylle. Kaivariin ei jaksa lähteä tuijoittamaan paukkuja teinien sekaan.
Huomenna pitäisi mennä lyhyeen aamuvuoroon ja sitten isän kanssa mökille kuuntelemaan syyllistämistä ja vittuilua. Vituttaa jo valmiiksi huominen.
En nyt oikein tiedä mitä tekisin tuon misun kanssa. Hän ei ole se oikea, mutta ihan mukavaa hänen kanssaan on. Lisäksi on hyviä syitä viettää rauhallisia iltoja. Rahaa säästyy, kun ei ole pakko mennä baariin. Mutta onko tämä oikea syy tapailla ketään? No, vastauksen taidan tietää itsekkin, mutta... olen kai aika paska ihminen.

Ei minun pitänyt tänään mitään urheilla, mutta puhelimella herätettiin just kun olin sohvalle nukahtamassa, lähdin sitten uimaan ja vielä pyöräilemään alkukotiin kun vanhuksetkin olivat palautuneet kesälomaltaan. Nyt väsyttää, mutta löysin sattumalta vielä pari olutta repun pohjalta jotka ajattelin nauttia ja sammua sitten sängylle.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Sekin joo. Repisköhän sitä ees huomiselle lippuun jostain rahat, perseestä vaikka. Ketuttaa muutkin jutut. Joskus niin vaan tekee..bedlam kirjoitti:Et päässy metallisoimaan, sekö ketustaa?
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Mie näin muuten eilen yöllä tupakilla ollessa ketun joka juoksi jäniksen perässä. Hassua.bedlam kirjoitti:Höh. Itse asiassa mua kiinnostaa eräs kettu... Mullon kerrankin Insidejuttu!KisSandra kirjoitti:Kettu. Ei kiinnosta. Piste.
Et päässy metallisoimaan, sekö ketustaa?
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
- Ann 2005
Tämä kököttää kahden vanhoillisen 65+ sukulaisnaisen kanssa samassa luukussa jo toista vuorokautta. Vaihdetaanko?KisSandra kirjoitti:Sekin joo. Repisköhän sitä ees huomiselle lippuun jostain rahat, perseestä vaikka. Ketuttaa muutkin jutut. Joskus niin vaan tekee..
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Juuei, ei ihan välttämättä.. *hekottelee vahingoniloisena*Bluntly kirjoitti:Tämä kököttää kahden vanhoillisen 65+ sukulaisnaisen kanssa samassa luukussa jo toista vuorokautta. Vaihdetaanko?
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Jossakin paukkuu, aivan kuin ilotulistus.. Ehkä teatrialla. Ei näkynyt parvekkeelle ja pidemmälle en nyt jaksa lähteä tekemään selvityksiä.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Ei vittu. Mä olen koko päivän lukenut tän ketjun nimen väärin. Pystytisuperjantai.. No, kohtahan tuo vorokausi vaihtuu ja saan taas lukea jotain muuta aivan päin kettua.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Töistä kotiuduttu, nyt vois vetää iltapalaksi kanariisisalaattia. Baarikärpästelykin ois kiinnostanut, mutta ei ollut suraa niin jätin väliin. Eikä kotonakaan ole mitään alkoholiin viittaavaakaan, sidu ois voinu maistua. Tai kylmä sandels
Huomenna vihdoin viimeinen työpäivä, katkeaa 8 päivän putki! Sitten pariks päivää koti-Poriin kavereiden nurkkiin möllöttämään, tartten ihmisseuraa ja lämpöä. Tähän väliin Mikko A. vois laulaa ihmisen ikävästä. Pitäis käydä ostamassa keittiöön matto ja pällistelemässä sellasta ming-tasoa tv:lle, entinen tason kuvatus alkaa vetelemään viimisiä ison ja painavan telkun alla. Ettei vaan romahtais. Niinkuin emäntä.