Miltei poikkeuksetta olen aina kärsinyt pienestä kevätmasennuksesta. Nyt siitä ei ole tietoakaan. Näin uusin silmin katsottuna, kevät onkin aika hienoa aikaa...vaikka onkin vasta aluillaan.
Hiusväriallergia ei yleistynyt anafylaksiaksi vaan selvisin koko pään punaiseksi turpoamisella. Onnen maksimoimiseksi sain haleja nyyhkiessäni olevani sikaniska.
Sain tänään kohtuullisen paljon aikaan siivousrintamalla + elukoille laskettua juomavedet. Lisäksi sauna on justiinsa lämpiämässä. Odotellessa kyttäillään B5:sta. Kaikki on jotakuinkin mallillaan.
Posti toi aimo annoksen vinksahtaneita DVD-leffoja, mm. NJJ:n kuvauksen perusteella tosi kajahtaneelta kuulostavan Polyesterin sekä muutaman tuotantokauden Ren & Stimpyä. Happy Happy Happy, Joy Joy Joy! Ei liene vaikea arvata, missä merkeissä viikonloppu menee?
Posti toi loistavia kirjoja ja innovaatiotyökaluja.
Duunirintamalla kuuluu positiivisia vireitä sen suhteen, että voi olla mahdollista päästä tekemään erittäin merkittävää duunia merkittävän kokoisessa organisaatiossa sopivassa pestissä.
Kohta voisi mennä kuumaan kylpyyn, laittaa stereoista Lauryn Hillin riimittelyt soimaan koko tilan täydeltä ja chillata hyvän kirjan kanssa. Joskus (*) on vaan niin mukavaa olla minä.
KäNppä on siivottu ja itsenikin jynssäsin suihkussa oikein putipuhtaaksi ja tänään töissä valmistelin jo huomisen päivän hommia niin, että päästäisiin mahd. aikaisin kotiinkin sieltä! Nyt on niin aikaansaanut olo
Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...