Lähetetty: 08.02.2006 3:25
Mietin mikä olisi oikea vastaus (ei sillä ettei laskupää riittäisi), mutta tosiaan tuon otsikon teonsanan huomioiden voin vastata rehellisesti: en kertaakaan.
Kitinää elämästä, ihmisistä ja kaikesta muusta tärkeästä
https://beta.kitina.net/
Mulla on vähän samanlainen kokemus viime vuodesta. Melkein puolet vuodesta seurustelin. Se oli elämäni tähän asti vakavin yritys luoda toimiva, oikea ihmissuhde toiseen aikuiseen ihmiseen. Suhteesta jäi minulle kaunis muisto, vaikka siitä toipumiseen menikin noin puoli vuotta. Tänä aikana en yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut aktiivinen intiimirintamalla. Nyt sitten elokuun jälkeen en ole lähestynyt toden teolla ketään. Viimeksi kun oli tilaisuus harrastaa seksiä, kieltäydyin. Tavallaan minua harmitti, koska olisin kaivannut läheisyyttä ja halimista ja se oli vielä ihminen josta pidin. Tilanne vain oli väärä ja kieltäytyminen oli ainoa oikea teko siinä vaiheessa. Minua harmittaa, kun en osaa suhtautua naimiseen kevyesti. Välillä tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että voisihan sitä naida napsauttaa jonkun kanssa. En kuitenkaan usko, että sellainen tekee minua onnelliseksi. Ehkä mieluummin haluaisin olla oikeasti tärkeä jollekin ihmiselle ja pitää siitä toisesta ihmisestä niin paljon, että haluan jakaa intiimin asian hänen kanssaan.Lolita kirjoitti:Mielestäni viime vuosi oli aika siveellinen, joten siihen nähden yllättävän useaa. Siveellisin sinkkuvuosi seksuaalisesti aktiivisena.
Turbohaltija kirjoitti:Minä taas en ole moista kokenut. :RolloTomasi kirjoitti:
Mun ymmärtääkseni kityrunkkarit nussivat toinen toisiaan muiden katsellessa, joten tietäisivät seksielämänsä ilman kysymistäkin.
Puhuin "julkinussinnasta" ja kyllä Turbohaltija sitä havainnoimassa oli, vaikka tuossa tyypilliseen tapaansa sievistelee.RolloTomasi kirjoitti: Muistin varmaan Gattacan tietotoimiston uutiset väärin.
Lolita kirjoitti:Mielestäni viime vuosi oli aika siveellinen, joten siihen nähden yllättävän useaa. Siveellisin sinkkuvuosi seksuaalisesti aktiivisena.
Turbohaltija kirjoitti:Mulla on vähän samanlainen kokemus viime vuodesta. Melkein puolet vuodesta seurustelin.. Se oli elämäni tähän asti vakavin yritys luoda toimiva, oikea ihmissuhde toiseen aikuiseen ihmiseen.
Vastavuoroisesti:Gattaca kirjoitti:
Mites jos
-mieluiten olisitte lutkailematta ja pukkeilematta
-jos lutkailette ja pukkeilette, ette vihjailisi palstoilla mitään
-tai kertoisitte sitten suoraan
Eikä tuota ihme sievistelyä koko ajan. Tavat kuin elukoilla, ja se korvataan kaunopuheilla.
Ihme "silmistään pois lykkäämisfetissi" lilolla menossa aina ja ikuisesti. Oh, unohdin tietysti adoniksen, jolle lilo suo antaumuksellisesti hyväksyntänsä.Lilo kirjoitti:
Mitä jos poistuisit tältä palstalta ihan oikeasti kun niin olet maininnut tekeväsi? Ja myös pysyisit poissa?
(Elämää en enää jaksa kehottaa hankkimaan.)
Herra rekkamies joka ei tiedä minusta yhtään mitään voisi jättää väliin nämä epämääräisen katkerilta kuulostavat kommentit.slam kirjoitti:Ihme "silmistään pois lykkäämisfetissi" lilolla menossa aina ja ikuisesti. Oh, unohdin tietysti adoniksen, jolle lilo suo antaumuksellisesti hyväksyntänsä.Lilo kirjoitti:
Mitä jos poistuisit tältä palstalta ihan oikeasti kun niin olet maininnut tekeväsi? Ja myös pysyisit poissa?
(Elämää en enää jaksa kehottaa hankkimaan.)
Olen niin vitun pettynyt ja katkeroitunut sinun toimintaasi kityssä. Sietäisit hävetä ja yrittäisit samalla lopettaa tuon räksytyksen. räyh, räyhLilo kirjoitti:
Herra rekkamies joka ei tiedä minusta yhtään mitään voisi jättää väliin nämä epämääräisen katkerilta kuulostavat kommentit.
*huokaus*slam kirjoitti:Ihme "silmistään pois lykkäämisfetissi" lilolla menossa aina ja ikuisesti. Oh, unohdin tietysti adoniksen, jolle lilo suo antaumuksellisesti hyväksyntänsä.Lilo kirjoitti:
Mitä jos poistuisit tältä palstalta ihan oikeasti kun niin olet maininnut tekeväsi? Ja myös pysyisit poissa?
(Elämää en enää jaksa kehottaa hankkimaan.)
Toki. Lupaan lopettaa "räksytyksen" sinä samana päivänä kun sinä alat kirjoittaa ymmärrettäviä tekstejä ja Gattaca löytää ongelmiinsa syitä muustakin kuin ympäröivästä maailmasta.slam kirjoitti:
Olen niin vitun pettynyt ja katkeroitunut sinun toimintaasi kityssä. Sietäisit hävetä ja yrittäisit samalla lopettaa tuon räksytyksen. räyh, räyh
Lilo kirjoitti:
Toki. Lupaan lopettaa "räksytyksen" sinä samana päivänä kun sinä alat kirjoittaa ymmärrettäviä tekstejä ja Gattaca löytää ongelmiinsa syitä muustakin kuin ympäröivästä maailmasta.
Ei pelkoa siitä.Lilo kirjoitti: Gattaca löytää ongelmiinsa syitä muustakin kuin ympäröivästä maailmasta.
No, lisätään se vaatimuslistan jatkoksi. Taitaa olla se ensimmäinen näistä joka tulee tapahtumaan.nexie kirjoitti:Lilo kirjoitti:
Toki. Lupaan lopettaa "räksytyksen" sinä samana päivänä kun sinä alat kirjoittaa ymmärrettäviä tekstejä ja Gattaca löytää ongelmiinsa syitä muustakin kuin ympäröivästä maailmasta.
...and hell will freeze over
Kannatatko sanavapautta vai et? Haluatko burkhan päähäsi ja istua kännyt ristissä moskeijan nurkissa? Sitä meininkiä ei löydy täältä ja se on sinänsä hyvä.Gattaca kirjoitti:..
Mites jos
-mieluiten olisitte lutkailematta ja pukkeilematta
-jos lutkailette ja pukkeilette, ette vihjailisi palstoilla mitään
-tai kertoisitte sitten suoraan
Eikä tuota ihme sievistelyä koko ajan. Tavat kuin elukoilla, ja se korvataan kaunopuheilla.
Sananvapauden nimissä sanon, että ajattelen sinua runkatessaniHellBell kirjoitti:Kannatatko sanavapautta vai et? Halauatko burkhan päähäsi ja istua kännyt ristissä moskeijan nurkissa? Sitä meininkiä ei löydy täältä ja se on sinänsä hyvä.
Anna ihmisten elää. Anna ihmisten elää siten kuin haluavat. Anna ihmisten ilmaista itseään.
Relaa. Ja vielä kerran..
R E L A A
Mielestäni kirjoitan liian ymmärrettävää tekstiä ja se jopa hieman harmittaa toisinaan, kun ei ole mitään hauskoa keksittyä.Lilo kirjoitti:
Toki. Lupaan lopettaa "räksytyksen" sinä samana päivänä kun sinä alat kirjoittaa ymmärrettäviä tekstejä ja Gattaca löytää ongelmiinsa syitä muustakin kuin ympäröivästä maailmasta.
Ihme ongelmia olet nyt kehittänyt tästä. Mitäs väliä sillä on, jos joku/jotkut vihjailee sitä sun tätä? Tehköön mitä tekee tai olkoon tekemättä.Gattaca kirjoitti: ..
Eniten minua kuvottaa just tuo kaksinaamainen sievistely. Vanhassa viktoriaanisessa yhteiskunnassa pantiin kuin kanit, mutta sievisteltiin puheissa. Nyt pannaan kuin kanit, ja VIHJAILLAAN siitä, mutta ei saa YMMÄRTÄÄ itse kertomaansa tai edes NÄHDÄ kun toiset panee.
Kuin "Keisarin uudet vaatteet" paitsi että se syyllinen on nykyään lapsi joka sanoo ettei Keisarilla ole vaatteita.
Toiselle antaa ja joka toiselle ei... Mitä sinä nyt vielä haluat tietää?nexie kirjoitti: *huokaus*
Ja taas täysin omituinen ja epämääräinen kommentti a.k.a. slamäys, jonka tarkoitusperät ja sisältö jäävät ainoastaan valistuneiden arvailujen varaan![]()
*kuvotus*
Miksi vihjalija vihjailee toimistaan? Haluaako hän rispectiä ja kunnioitusta aikamiespojilta, joille ei koskaan mitään siunaannu tämän maailman porttoloistaHellBell kirjoitti: Miksi aukaista kaikki arvoitukset ja suuttua jos ne eivät ole auetakseen? Jos vihjailijat haluavat pitää jutun vihjailun asteella, niin sittenpä niin. Jos joku haluaa siihen mennä möläyttämään sitten kaikenlaista spekulaatiota, niin sittenpä niin. Mutta kukaan ei ole velvollinen raportoimaan yhtään mistään mitään.
No -kele ja haloooooo. Kun panoksesi tälle palstalle koostuu 99 %:n varmuudella pillu-/nussimisliitännäisiä aiheista, öklötys on väistämätön. Eli ongelmana ei ole _vain_ pilKun paikka lauseessa, vaan pilLun liian suuri esiintymistiheys teksteissäsi.slam kirjoitti:
Mielestäni kirjoitan liian ymmärrettävää tekstiä ja se jopa hieman harmittaa toisinaan, kun ei ole mitään hauskoa keksittyä.
Joskus voi olla, että en huomaa kirjoittaa aivan kaikkea esille tai tarpeaksi oikein, jotta neitikin ymmärtäisi, missä mennään tai muutkin... hmm.
Elä muistele vanhoja juttuja.Gattaca kirjoitti:Helykkä:
Juu, mutta mut BANNATTIIN osin siksi, että ymmärsin tekstinsä niinkuin ne olivat halunneet ymmärrettävän! Sitä vaan ei saa SANOA. Ehkä laskivat leikkiä, tai jos panivat niin hyviä panoja heille. Se ei ollut pointtini.
Taas pistät spekulaatiota kehiin. Keskityt liikaa toisten asioihin. Sitä paitsi, jos Turbo on _ystäväsi_, onko oikein kohdella ystävää ja tämän ihmissuhteita tuolla tavalla? Ja vaikkei olisikaan ystävästä kyse, niin siltikin.. peruspointti löytyy kunnioittamisesta, toisen ihmisen kunnioittamisesta. Tiedät kaikki nämä, et vain ole sisäistänyt niitä - koska et halua sisäistää niitä.Nyt Turbonkin kanssa mietityttää, oliko hänelle viimeksi piparia tarjonnut ystävä jompikumpi joista epäilen ja jotka moisen ovat jyrkästi "moraalisesti närkästyneinä" kieltäneet