Sivu 4/13

Lähetetty: 25.01.2012 12:58
Kirjoittaja NuoriDaavid
exsu kirjoitti:
exPertti kirjoitti: Toisaalta tässä maassa on melkein parhaat mahdollisuudet maailmassa mennä niin pitkälle kuin vaan kyvyt riittävät jos on vaan henkistä pääomaa. Tietty toisilta se voi vaatia enemmän kesätöitä yms lisävaivaa kuin muilta, mutta se on oikeasti saavutettavissa.
Tästä me ollaan eri mieltä.
Siis siitä, että Suomessa mahdollisuudet ovat melkein parhaat mahdollisuudet maailmassa? Ette kait oo?

Lähetetty: 25.01.2012 12:58
Kirjoittaja exsu
exPertti kirjoitti:
Ja mitä pidät suurimpina epäkohtina maassamme koulutuksellisesti?
En ollut sitä mieltä että jossain muussa maassa on välttämättä merkittävästi paremmin, vaan sitä mieltä, että tässä maassa tuo ei ole mahdollista. Kommenttini koulutuksen suuriin epäkohtiin tulikin jo aiemmin viittauksessa tutkimuksiin, joiden mukaan rikkaan perheen pösilö menestyy työelämässä köyhän perheen lahjakasta lasta paremmin.

Pelkästään mahdollisuus käydä samoilla oppitunneilla ei vielä riitä. Perheen asema yhteiskunnassa ja vanhempien sosiaalinen pääoma vaikuttavat moniin asioihin, esimerkiksi viranomaisten, terveydenhuollon tai koulun kanssa asioidessa saa ihan erilaista palvelua, jos osaa puhua viranomaisille heidän omaa kieltään. Tämä tietysti korostuu ongelmatilanteissa, jos esimerkiksi lapsi ei saa ajoissa apua tai tukea ongelmiinsa. Samoin, jos lapsi joutuu huolehtimaan sisaruksistaan tai vanhemmistaan kotona, on asetelma koulunkäynnin kannalta ihan erilainen kuin lapsella, joka saa olla lapsi.

Lähetetty: 25.01.2012 12:59
Kirjoittaja exPertti
urpiainen kirjoitti:No katso nyt hyvä mies ihan ehdokkaiden kannanottoja. Esimerkiksi aamun Hesarissa kaivettiin niistä kannaotoista keskeisimpiä eroja ehdokkaiden sisäpolitiikassa. Sellaisiksi löydettiin esimerkiksi juuri erot tässä puhumassani suhtautumisessa mahdollisuuksien tasa-arvon suhteeseen tulonjaon tasa-arvoon. Esimerkiksi.
Millaiseksi näet kannanottojen suhteen konkrettisiin tekoihin?

Lähetetty: 25.01.2012 13:00
Kirjoittaja NuoriDaavid
elco kirjoitti: Ja jos Pol reinkanoisi niin eiköhän se vihreiden listoilta lähtisi ponnistamaan.
:) Still going strong!

Lähetetty: 25.01.2012 13:02
Kirjoittaja Vagabondo
urpiainen kirjoitti:
Vagabondo kirjoitti:Mä en kiellä tukitekijöiden merkitystä, mutta en pidä niiden epätasa-arvoa yhteiskunnallisena ongelmana.
Mun mielestä tämä on ristiriitaista.
Koska sun mielestä kaikki on yhteiskunnan vastuulla ja yhteiskunnan vika. Mun mielestä yhteiskunta tekee osansa ja se epätasa-arvo mikä on jäljellä on vanhempien vastuulla. Vanhemmat pystyy antamaan lapsilleen elämässä pärjäämisen eväät tulotasosta riippumatta, jos omaavat terveet arvot ja elävät vastuullisesti. Sä jotenkin tunnut pitävän köyhiä siihen kykenemättöminä rassukoina. Ei kaikkia köyhät ole lapsensa heitteille jättäviä alkoholisteja ja niidenkin lapset pystyy opiskelemaan Suomessa sitä mihin mielenkiinto ja lahjat riittävät.

Lähetetty: 25.01.2012 13:03
Kirjoittaja exPertti
exsu kirjoitti:En ollut sitä mieltä että jossain muussa maassa on välttämättä merkittävästi paremmin, vaan sitä mieltä, että tässä maassa tuo ei ole mahdollista. Kommenttini koulutuksen suuriin epäkohtiin tulikin jo aiemmin viittauksessa tutkimuksiin, joiden mukaan rikkaan perheen pösilö menestyy työelämässä köyhän perheen lahjakasta lasta paremmin.

Pelkästään mahdollisuus käydä samoilla oppitunneilla ei vielä riitä. Perheen asema yhteiskunnassa ja vanhempien sosiaalinen pääoma vaikuttavat moniin asioihin, esimerkiksi viranomaisten, terveydenhuollon tai koulun kanssa asioidessa saa ihan erilaista palvelua, jos osaa puhua viranomaisille heidän omaa kieltään. Tämä tietysti korostuu ongelmatilanteissa, jos esimerkiksi lapsi ei saa ajoissa apua tai tukea ongelmiinsa. Samoin, jos lapsi joutuu huolehtimaan sisaruksistaan tai vanhemmistaan kotona, on asetelma koulunkäynnin kannalta ihan erilainen kuin lapsella, joka saa olla lapsi.
Jos potentiaalia on vähän ja/tai se on suunnattu johonkin muuhun toimintaan kuin oppimiseen niin sitten tietty asia on eri. Isommilla resursseilla saa helpommin apua.

Mutta puhuinkin siitä, että jos sinulla on potentiaalia ja halua voit mennä pitkälle tässä maassa koulutuksellisesti. Tietty ensimmäiset työpaikkasi sitten pitää ansaita kun ei ole valmiita suhteita.

Lähetetty: 25.01.2012 13:08
Kirjoittaja urpiainen
Vagabondo kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:
Vagabondo kirjoitti:Mä en kiellä tukitekijöiden merkitystä, mutta en pidä niiden epätasa-arvoa yhteiskunnallisena ongelmana.
Mun mielestä tämä on ristiriitaista.
Koska sun mielestä kaikki on yhteiskunnan vastuulla ja yhteiskunnan vika.
Höpö höpö.

Lähetetty: 25.01.2012 13:08
Kirjoittaja annepa
elco kirjoitti:
Jostain luin, että hyvä kriteeri valinnalle on kenenkä kannattajat ärsyttävät vähiten. Että kun miettii preka-eetuja, anarkomarkoja, taideväkeä, koijärven aktivisteja, tulliniemen kahlekuninkaita, kettutyttöjä, (ex-)kommareita, maailmanhalaajia jne niin ei ole kuulkaa vaikea valinta ei.
No voi vittu, nyt keikahti taas vaaka toiseen suuntaan. On tämä vaikiaa.

Lähetetty: 25.01.2012 13:11
Kirjoittaja So Hard
annepa kirjoitti:Toisaalta tämä aloiteasia oli aika ruma, suurin osa Niinistön aloitteista koski rahanantoa kotisedulle Salon suuntaan. Haaviston raha-aloitteet oli tyyliä "junaradan parantaminen", "opintorahan korottaminen", "energian säsätön ja uuden energiateknologian kehittäminen" ja "pks:n jäteongelman ratkaiseminen". Että voisin protestoida myös tommosta Niinistön toimintaa vastaan.
Kumpikin kosiskeli omaa äänestäjäkuntaansa, aloitteidenhan ei ole edes tarkoitettu menevän läpi. Toiminta ministerinä on se mitä pitää punnita.

Lähetetty: 25.01.2012 13:11
Kirjoittaja masa
elco kirjoitti:kun miettii preka-eetuja, anarkomarkoja, taideväkeä, koijärven aktivisteja, tulliniemen kahlekuninkaita, kettutyttöjä, (ex-)kommareita, maailmanhalaajia jne niin ei ole kuulkaa vaikea valinta ei.
Se on sitä Kallion D-alueella asuvaa äänestäjäpossea se.

Lähetetty: 25.01.2012 13:14
Kirjoittaja So Hard
masa kirjoitti:
annepa kirjoitti: Minulle on käytännössä ihan sama että Niinistö vai Haavisto, mutta koska osa suomalaisista on niin umpimielisiä että miettivät että ei pressa voi olla sivarihomo, niin on pakko äänestää sivarihomoa. Protestoin umpimielisyyttä ja syrjintää vastaan ja tasa-arvon puolesta.
Minusta tuo jos joku kuulostaa umpimielisyydeltä.
Joo, jos on niin pragmaattinen että pitää armeijan ylipäällykkyydessä hyvänä juttuna kapteenin arvoa ja sivariutta negativiisena asiana ja taas edustusasiassa toyboyta huonona juttuna, niin on umpimielinen. Mikähän sitten olisi, jos Niinistöllä olisi kainalossa joku tissiblondiini ja ei äänestäisi Niinistöä sen takia? Umpimielinen taas?

Päätös ehdokkaasta on tehty kokonaisuuden peruteella. Haavistolla on väärä puoluetausta, väärä agenda, väärä puoliso ja taloustilanne ei puolla rahanjakajien valitsemista päättäviin asemiin.

Lähetetty: 25.01.2012 13:14
Kirjoittaja exsu
exPertti kirjoitti: Mutta puhuinkin siitä, että jos sinulla on potentiaalia ja halua voit mennä pitkälle tässä maassa koulutuksellisesti. Tietty ensimmäiset työpaikkasi sitten pitää ansaita kun ei ole valmiita suhteita.
Kuten jo aiemmin Vagan kanssa todettiin, näinhän se on. On niitä, jotka vastoin kaikkia odotuksia voivat saada koulussa hyviä numeroita, irtaantua oletuskaavasta ja saavuttaa samoja asioita kun muutkin. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet.

Lähetetty: 25.01.2012 13:15
Kirjoittaja So Hard
NuoriDaavid kirjoitti:
exsu kirjoitti: kyllä mä sain paljon (negatiivista) palautetta siitä, kun jätin sen meidän lähiön ja muutin toiseen kaupunkiin lukioon. Kuvittelin olevani jotain parempaa!
Tää on kyllä niin uskomatonta, oikein watuttaa.

Itse törmäsin tähän onneksi elämäni ainoan kerran ja vain sivusta, kun ollessani perushoitajana kahvihuoneessa siivoojat ryhtyivät selän takana haukkumaan työkaveriaan, joka oli lähtenyt jatko-opiskelemaan perushoitajaksi.
Demarikateus tosielämässä.

Lähetetty: 25.01.2012 13:20
Kirjoittaja masa
exsu kirjoitti: kyllä mä sain paljon (negatiivista) palautetta siitä, kun jätin sen meidän lähiön ja muutin toiseen kaupunkiin lukioon. Kuvittelin olevani jotain parempaa!
ROFL! Mä olen kuullut landella käydessäni että mulla on "hesassa asuminen noussut päähän"

Olen siis ollut kotisudulta pois vuodesta -97 lähtien, asunut Helsingissä 2,5 vuotta ja olen viimeiset 15 vuotta ollut ihan eri kuvioissa kuin ne samat tyypit jotka ovat edelleen niissä samoissa kuvioissa kuin vuonna 97.

Lähetetty: 25.01.2012 13:21
Kirjoittaja NuoriDaavid
exsu kirjoitti: terveydenhuollon tai koulun kanssa asioidessa saa ihan erilaista palvelua, jos osaa puhua viranomaisille heidän omaa kieltään.
Mä yritän kamppailla tätä vastaan, mutta se vaatii tietoista ponnistelua. Hyvin helposti käy niin, että kun pukumies hiukset juuri parturoituna ja muodikkaat silmälasit päässä fiksusti selittää oireita, niin niitä kuuntelee herkemmin, kuin jos postimies töksähtelevästi haisevissa vaatteissa 80-luvun lasit päässä selittää niitä. Mutta kuten sanottu, yritän tietoisesti kamppailla tätät vastaan.

Lähetetty: 25.01.2012 13:23
Kirjoittaja exPertti
exsu kirjoitti:Kuten jo aiemmin Vagan kanssa todettiin, näinhän se on. On niitä, jotka vastoin kaikkia odotuksia voivat saada koulussa hyviä numeroita, irtaantua oletuskaavasta ja saavuttaa samoja asioita kun muutkin. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet.
Kyllä koulussa yleensä menestyvät ne joilla on potentiaalia ja halua. Jos pidät sitä oletuskaavana niin sitten se on sitä.

Lähetetty: 25.01.2012 13:26
Kirjoittaja Vagabondo
urpiainen kirjoitti:
Vagabondo kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: Mun mielestä tämä on ristiriitaista.
Koska sun mielestä kaikki on yhteiskunnan vastuulla ja yhteiskunnan vika.
Höpö höpö.
Nyt vastaukset huokuu sisällön puutetta, jolloin ainoa johtopäätös jonka voi vetää, on ettei sisältöä löydy ja vänkäät vastaan ainoastaan koska totuus tuntuu sinusta pahalta. Jään kuitenkin vielä odottamaan, jos avaisit omaa tulkintaasi missä kulkee yksilön ja yhteiskunnan vastuun raja siinä minkälaisen maailmankuvan, kasvuolosuhteet ja sosiaalisen pääoman vanhemmat lapselleen tarjoaa.

Minähän olen nyt esittänyt, että tulotasosta riippumatta vanhemmat voivat tarjota hyvän pohjan ponnistaa elämässä eteenpäin riippuen vanhempien valinnoista ja näiden valintojen tekeminen on vanhempien vastuulla. Samoin olen todennut, että opiskelu onnistuu puhtaasti valtion tuella, ainakin valitsemalla opiskelukaupunki pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, minkä ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus edes helsingistä kotoisin olevalle. Mielestäni tämä täyttää tasa-arvoisen kohtelun olettaman yhteiskunnan taholta ja yhteiskunta hoitaa tällä menettelyllä oman vastuunsa.

Lähetetty: 25.01.2012 13:30
Kirjoittaja masa
urpiainen kirjoitti:
masa kirjoitti:
annepa kirjoitti: Minulle on käytännössä ihan sama että Niinistö vai Haavisto, mutta koska osa suomalaisista on niin umpimielisiä että miettivät että ei pressa voi olla sivarihomo, niin on pakko äänestää sivarihomoa. Protestoin umpimielisyyttä ja syrjintää vastaan ja tasa-arvon puolesta.
Minusta tuo jos joku kuulostaa umpimielisyydeltä.
:nuts:
Niin. urpiaisen mielestä on oikein paheksua henkilöitä jotka paheksuvat henkilöä joka ei täytä paheksuvan henkilön kriteereitä presidentiksi.

Tosin sanoen urpiainen on ilmentymä siitä tahosta joka varaa aina ja ikuisesti oikeuden osoittaa sormella kaikkia niiitä tahoja jotka eivät hyväksy urpiaisen hyväksymia asioita.

Tämä on syy miksi minä vihaan niin syvästi vihervasemmistolaista sataankaarihöpönassupossea. Teidän ylemmyyydentuntonne on kuvottavan oksettavaa, vaikka toisaalla huudatte kilpaa rakastavanne kaikkia niiden erilaisuuden vuoksi.

Lähetetty: 25.01.2012 13:31
Kirjoittaja NuoriDaavid
Haavistosta oli kyllä vaikea olla pitämättä kun hän eilen Ajankohtaisessa kakkosessa (no pun intended) kertoi, miksi yliopisto jäi kesken.

Kertoi, että ensimmäisellä valtio-opin luennolla joku ennen luentoa piti katsauksen vallankumouksen nykytilasta ja Haavisto alkoi miettiä, onkohan hän nyt sittenkään oikeassa paikassa ja päättikin lähteä yrittäjäksi ja perustikin sittemmin 20 henkeä työllistäneen kirjapainon :)

Lähetetty: 25.01.2012 13:31
Kirjoittaja exsu
exPertti kirjoitti: Kyllä koulussa yleensä menestyvät ne joilla on potentiaalia ja halua. Jos pidät sitä oletuskaavana niin sitten se on sitä.
Miten sä määrittelet ton potentiaalin? Musta tuntuu, että me puhutaan eri asioista. Mä teen gradua vähän aihetta liipaten, joten en ehkä nyt pääse ihan samaan maailmaan sun kanssa tässä, oon liikaa kiinni niissä tutkimuksissa.

Yleensä peruskoulussa "menestymiseen" eli hyvien numeroiden saamiseen on vahvasti kärjistettynä kaksi tietä. Joko omaksuu opetetut asiat helposti ja nopeasti tai sitten on valmiudet ja kiinnostus tehdä paljon töitä. Ja molemmilla pitää olla lisäksi jonkinlaiset kyvyt omaksua uutta tietoa, eli ei mitään valtavaa kriisitilannetta, hoitamatonta lukihäiriötä, keskittymishäiriötä tai vastaavaa akuuttina. Lähiaikuisten rooli on tässä erityisen tärkeä, asiat helposti omaksuvien kohdalla siinä, että saisi edes jostain mielekkäitä haasteita, ja niiden toisten kohdalla siinä, että säilyy jonkinlainen usko siihen, että yrittäminen palkitaan.

Lähetetty: 25.01.2012 13:32
Kirjoittaja NuoriDaavid
Aprikos! Meillä on asiat hyvin, kun meillä on varaa työaikana kinastella netissä siitä, onko asiat Suomessa hyvin vai huonosti!

Lähetetty: 25.01.2012 13:36
Kirjoittaja exPertti
exsu kirjoitti:Miten sä määrittelet ton potentiaalin? Musta tuntuu, että me puhutaan eri asioista. Mä teen gradua vähän aihetta liipaten, joten en ehkä nyt pääse ihan samaan maailmaan sun kanssa tässä, oon liikaa kiinni niissä tutkimuksissa.

Yleensä peruskoulussa "menestymiseen" eli hyvien numeroiden saamiseen on vahvasti kärjistettynä kaksi tietä. Joko omaksuu opetetut asiat helposti ja nopeasti tai sitten on valmiudet ja kiinnostus tehdä paljon töitä. Ja molemmilla pitää olla lisäksi jonkinlaiset kyvyt omaksua uutta tietoa, eli ei mitään valtavaa kriisitilannetta, hoitamatonta lukihäiriötä, keskittymishäiriötä tai vastaavaa akuuttina. Lähiaikuisten rooli on tässä erityisen tärkeä, asiat helposti omaksuvien kohdalla siinä, että saisi edes jostain mielekkäitä haasteita, ja niiden toisten kohdalla siinä, että säilyy jonkinlainen usko siihen, että yrittäminen palkitaan.
Näen potentiaalin juuri sellaisena, että pystyy omaksumaan uusia asioita ilman mitään lisäapuja. Jos kaipaat saavuttaaksesi edes perusoppimäärän apua niin eihän sinulla ole sellaista potentiaalia jolla voisi saavuttaa huipputuloksia.

Tietty sellaisia voidaan raahata porukan mukana ja tässä maassa on kaiken maailman tukiopetuksia ja mukautettuja opetussuunnitelmia, jonka avulla nämä ihmiset voivat mennä niin pitkälle kuin heidän henkilökohtainen potentiaalinsa mahdollistaa. Mutta ihminen voi olla älyllisesti vaan niin korkealla kuin hänen potentiaalinsa mahdollistaa.

Lähetetty: 25.01.2012 13:38
Kirjoittaja Melnais
Jos Haavisto ei olisi ollut ehdokkaana lainkaan ääni olisi kai pitänyt antaa puolueuskollisesti Lipposelle ihan antamisen ilosta. Toisella kierroksella sitten Niinistö, josta varmaan löytyy hieman enemmän diplomaattia ja uudistajaa kuin Väyrysestä olisi löytynyt.

Jossittelut sikseen, koska Haavisto on ehdolla, en äänestä muita.

Lähetetty: 25.01.2012 13:41
Kirjoittaja exsu
exPertti kirjoitti: Mutta ihminen voi olla älyllisesti vaan niin korkealla kuin hänen potentiaalinsa mahdollistaa.
Tää ei ole ihan yksiselitteistä. Mitattu korkein älykkyysosamäärä on naisella, joka vastailee jonkun lehden lukijoiden kysymyksiin. Pelkkä äly ei sinällään ole kovin käyttökelpoista.

Lähetetty: 25.01.2012 13:43
Kirjoittaja exPertti
exsu kirjoitti:
exPertti kirjoitti: Mutta ihminen voi olla älyllisesti vaan niin korkealla kuin hänen potentiaalinsa mahdollistaa.
Tää ei ole ihan yksiselitteistä. Mitattu korkein älykkyysosamäärä on naisella, joka vastailee jonkun lehden lukijoiden kysymyksiin. Pelkkä äly ei sinällään ole kovin käyttökelpoista.
Mutta minä ainakin täällä väitän, että näin halutessaan motivoitunut ihminen mistä tahansa yhteiskuntaluokasta voi opiskella hyödyntäen täyttä potentiaaliaan. Toisaalta yhteiskuntamme mahdollistaa myös sen, että tosi älykkäät ihmiset älyävät jättäytyä yhteiskuntamme "kunniakansalaisksi" tukiaisille. Ja kaiken siltä väliltä.