Reportaaseja uudenvuodenyöstä alkaen

[exPertti]

Aika monta yh-äippää täältäkin löytyy, joiden olisi ehkä kannattanut vielä yksi kerta miettiä, ennen kuin tilaus laitetaan vetämään.

Kysypä niiltä, kuinka moni katuu lastensa syntymistä.

Niin tätä minä koetin ND sanoa. Että joskus parisuhteenkin tärkeyden ylittää uuden ihmisen maailmaan tulemisen tärkeys.

[Ylermi Ylihankala]

Toki voi nusauttaa jo ekoilla treffeillä, mutta kannattaa kuitenkin huolehtia ehkäisystä.

Ja sunkin rouva voi lähteä karvaranteen matkaan siinä missä kenen muunkin. Pertsa on tosin suojassa omassa ajatuskuplassaan, mutta me muut olemme kuin kaislaveneet elämän myrskyissä.

[NuoriD]

Toki voi nusauttaa jo ekoilla treffeillä, mutta kannattaa kuitenkin huolehtia ehkäisystä.

Ja sunkin rouva voi lähteä karvaranteen matkaan siinä missä kenen muunkin. Pertsa on tosin suojassa omassa ajatuskuplassaan, mutta me muut olemme kuin kaislaveneet elämän myrskyissä.

Rouva voi lähteä, mutta minä en

[exPertti]

Pertsa on tosin suojassa omassa ajatuskuplassaan, mutta me muut olemme kuin kaislaveneet elämän myrskyissä.

Que?

[Frederik Krueger]

Aika monta yh-äippää täältäkin löytyy, joiden olisi ehkä kannattanut vielä yksi kerta miettiä, ennen kuin tilaus laitetaan vetämään.

Oletko satavarma että tulet olemaan nykyisen vaimosi kanssa yhdessä kuolemaan saakka? Jos teille tulee ero esim. 10 vuoden kuluttua, voidaanko silloinkin todeta että ehkä teidän olisi pitänyt miettiä vielä kerran ennen yhteisten lasten hankkimista? Ette selvästikään tunteneet toisianne tarpeeksi hyvin, kun kuitenkin erositte lopulta.

Ennenkuin sanot että ei se ole aikuisille lapsille enää niin paha homma jos vanhemmat eroavat, olen parilta näin kokeneelta kuullut aivan muuta.

Vaikka järkeä saakin käyttää, ei Suomen kaltaisessa maassa mielestäni tarvitse niin paljoa pelätä eläkeikäänsä asti milloin vihdoinkin uskaltaa hankkia lapsia. Keskimäärin suomalaiset hankkivat lapsia kovin myöhään.

[Frederik Krueger]

Aika monta yh-äippää täältäkin löytyy, joiden olisi ehkä kannattanut vielä yksi kerta miettiä, ennen kuin tilaus laitetaan vetämään.

Kysypä niiltä, kuinka moni katuu lastensa syntymistä.

Tuo on aika heikko argumentti, koska jokainen rakastaa lapsiaan, ja sen jälkeen kun he ovat syntyneet, ei tietenkään luopuisi heistä.

Joten missä ongelma, varsinkaan jos kyseiset lapset eivät itsekään ole jälkikäteen sitä mieltä että heidät olisi pitänyt jättää laittamatta alulle?

[Ylermi Ylihankala]

Rouva voi lähteä, mutta minä en

Sulla on vaan defenssi päällä. Kaiketi asia on sinulle atm liian iso ja arkakin. Kunhan rahassa kypsyttelet ja liuotat patoutumat, niin ei se perheidylli ehkä olekaan kuin korttitalo ...eivais, ravistelu tekee välillä itse kullekin gutaah.

[prosessi]

Kiitos uusistakin onnitteluista.

Lapsen hankkiminen on kuitenkin elämän suurimpia päätöksiä.

Tietyssä iässä se lapsen hankkimisen lykkäämispäätös voi johtaa siihen, ettei sitä suurta päätöstä enää voikaan tehdä.

Yhdessä vietettyä aikaa enemmän merkitsee mielestäni se miten paljon on erilaisia asioita koettu. Henkkoht-mietteissäni eniten se, kuinka heikkona ja huonona on toisen nähnyt. En haluu tunkee tähän sanaa 'kriisi' mutta sinne päin viittilöin. Joskus vuosi antaa enemmän kuin viisi. Ihmis- ja tilannekohtaista.

Sitäpaitsi, mä olen vähän sitä mieltä että ennalta ei oikein voi tietää millaista se vanhemmuus on ja miten siihen kukin tulee suhtautumaan/sopeutumaan. Aina voi olettaa, mutta tarinat kertoo ettei asiat aina mene niin kuin luulee. Joten tältäkin osin yhdessäolo aika ei ole tae suuntaan taikka toiseen.

Näistä samaa mieltä. Entisessä elämässäni minulla ei olisi ollut minkäänlaisia edellytyksiä tehdä tällaisia päätöksiä näin nopeasti, mutta tilannetta nyt helpotti kummasti se, että itsessäni ne ensimmäisen lapsen saamiseen liittyvät muutokset olivat jo tapahtuneet (tunnetuin seurauksin), joten minä tiesin jo valmiiksi, minkälaiset luonteenpiirteet mahdollisella isäkandidaatilla ovat poissuljettuja niin, etten niistä missään tapauksessa halua tinkiä. Ja toisen osapuolen soveltuvuutta tulevan lapsen isäksi on kumman paljon helpompaa arvioida, kun voi sivusta seurata, miten hyvin tämä pärjää, jaksaa ja viihtyy jo olemassa olevan uhmaikäisen lapsen kanssa.

No mitä niiden olis pitäny miettiä?.

Esim: "Tunnenko mä tän tyypin"? "Onko siitä lastemme isäksi"?

No höh, eivätkö suorittamani kenttäkokeet uhmaikäisen lapsen ja tulevan lapsen isäkandidaatin yhteiselosta keittiö-lastenhuoneella varustetussa yksiössä ole minkään arvoisia? Vähän veikkaan, että aika monella miehellä olisi ollut ongelmia selviytyä tuosta testistä, kun omankin kanssa silloin ihan alkuaikoina (=ensimmäisinä päivinä, kun nuo olivat tavanneet ensimmäisiä kertoja) käytiin seuraavanlaisia dialogeja:

- Mitä mietit?
- En taida just nyt pystyä miettimään yhtään mitään, pään sisällä on vaan harmaata kaaosta.
- Miks?
- No kun tää kaikki.

Siinä mielessähän tilanteemme ovat olleet kovin erilaisia, että minulle parisuhde on arjen osalta ollut lähinnä kevyempää, kun arkea jakamassa on ollut toinen aikuinen, kun taas hänelle se on ollut todella vaativa sopeutumisprosessi, vähän kuin synnytyssairaalasta olisikin saanut suoraan uhmaikäisen leikki-ikäisen, ilman minkäänlaista siedätyshoitoa monin tavoin vaivattomamman, pikkuhiljaa kasvavan vauvan muodossa.

[NuoriD]

Kysypä niiltä, kuinka moni katuu lastensa syntymistä.

Tuo on aika heikko argumentti, koska jokainen rakastaa lapsiaan, ja sen jälkeen kun he ovat syntyneet, ei tietenkään luopuisi heistä.

Joten missä ongelma, varsinkaan jos kyseiset lapset eivät itsekään ole jälkikäteen sitä mieltä että heidät olisi pitänyt jättää laittamatta alulle?

No eipä missään, jos kaikki ovat tyytyväisiä.

[prosessi]

Höh, meinasin vastata Lapitiille, mutta viestinsä olikin kadonnut. Piti vain miettiä mitä oikein vastaan, mutta näköjään viivyttelin liikaa.

Joka tapauksessa, tässä on joutunut enemmänkin miettimään geenejä ja sosiaalisia siteitä enemmänkin, puhumattakaan siitä, että jossain takaraivossa elää helposti pieni kysymys, mikä asia milloinkin itse kunkin käytöstä ohjaa. Mukelon näkökulmasta mies ilmestyi kuvioihin tavallaan hyvään, mutta toisaalta huonoon aikaan. On aivan selvää, että mukelon leimautumisvaihe ei vielä ole ohi, minkä seurauksena miehestä on jo nyt tullut hänelle ratkaisevan merkitsevä ihminen, jonka eleitä, ilmeitä ja muitakin käyttäytymismalleja mukelo jatkuvasti imitoi. Tämän seurauksena mukelo alkaa koko ajan enemmän ja enemmän muistuttaa miestä olemukseltaan ja käytökseltään, vaikka heillä ei ole yhteisiä geenejä. Hyvän asian siitä tekee se, että miehessä tietenkin itsensä näkeminen mukelon olemuksessa on asia, joka lisää kiintymystä, mutta toisaalta taas noin voimakas leimaantuminen ihmiseen, johon ei ole mitään juridisia siteitä, on riski tässä muuttuvassa maailmassa. Osittain tuo riski tietenkin pienenee sillä, että tuleva lapsi muodostaa miehen ja mukelonkin välille minun kauttani pysyvän siteen.

Lapitiin viesti sai minut myös miettimään taas uusiksi minun ja mieheni tutustumista, ja erityisesti sitä, miten varhaisessa vaiheessa mies halusi tavata mukelon. Näin jälkikäteen mietittynä siinä taisi aika paljon olla sitä, että mies halusi heti tietää koko totuuden siitä mihin hän oikein on sekaantumassa, jo ennen kuin hän oli ehtinyt kiintyä minuun liikaa. Kun ei ole tarpeeksi kattavaa kokemusta lasten kanssa elämisestä, tuollaisia arvioita voi olla melko mahdotonta tehdä vain teoretisoimalla. Onnekseni mukelo on sosiaalisesti taitava... Ja nopeastihan tuo edellisessä viestissäni mainitsemani harmaa kaaos katosi, sillä asuntoilmoituksia katsottaessa mies jo kesäkuussa pohdiskeli, että mahtuisiko niihin kiinnostaviin asuntoihin kolmaskin lapsi.

Noin muuten oma asemani tässä parisuhteessa on kovasti aiemmista poikkeava. Siinä missä aina ennen olen ollut jonkinlainen tukipylväs, jolta on pitänyt löytyä vastaus kaikkiin ongelmiin ja vastoinkäymisiin, nyt olenkin päätynyt huolehtimisen kohteeksi. On jotenkin kummallista, että ennen lähinnä jonkinlaisena kaiken kestävänä peruskivenä käsitelty minä olenkin päätynyt sellaiseen tilanteeseen, että minua muistutetaan päähineestä jos ulkona on kylmä, ohjaillaan kaupungilla ovista ja rullaportaisiin vyötärölle tarttumalla, kysytään jaksamisestani jne. Aivan kuin mies ihan oikeasti näkisi lävitseni ja tajuaisi, miten helposti minäkin kuitenkin menen rikki. Tavallaan helpottavaa, mutta ehkä myös vähän pelottavaa.

[exPertti]

Pertsa on tosin suojassa omassa ajatuskuplassaan, mutta me muut olemme kuin kaislaveneet elämän myrskyissä.

Que?

Jaha, eli kyseessä oli vaan tyhjänpäiväinen heitto loukkaamistarkoituksessa.

En tajua mistä edes leikillinen käsitys mistäkään pullossa elämisestä on syntynyt, mutta se luo mielestäni muutaman ongelman:
- Koska elän pullossa normaalielämän murheilta suojassa en voi mitenkään käsittää esimerkiksi Ylermin kokemaa elämää suurempaa tuskaa kun hän ammatistaan huolimatta ajaa toitsullaan ylinopeutta aamuruuhkassa miettien olisiko pitänyt kumppanille aamulla lähtiessä kauniimmin sanoa.
- Olettamus voi herättää osassa ihmisistä halua toivoa, että kuNpa Pertillä menisikin huonommin. Että hänkin saisi osansa elämän kovuudesta.

Kumpikaan ei kuulosta erityisen hyvältä puhumattakaan toivottavasta. Tämä siis kapeasti oman pulloni suusta katsottuna.

Tämä voi tulla kaikille shokkina, mutta jospa totuus olisikin toinen.

[prosessi]

Lauantaina oli burleskipikkujoulut. Ensimmäiset pikkujouluni, joissa joulupukki esitteli kulkusiaan lavalla. Tosin kulkuset oli ommeltu kiinni kalsareitten etumukseen, mutta ajatushan on tärkein.

Oma pukeutumiseni tuotti aikalailla haasteita, kun mikään ei oikein enää mahdu tämän mahani päälle, eikä oikeantyyppisiä vaatteita todellakaan ole kaupoissa tarjolla. Lopulta kehitin hieman omintakeisen ratkaisun, jossa käytin olkaimetonta leninkiä hameena niin, että se joustava yläosa, joka oli tarkoitettu tissien päälle, peittikin vatsakumpua. Toimi yllättävän hyvin hameeseen sopivan paidan kanssa, kuten myös alkoholittomat Mansikka Margaritat, joita muut juhlavieraat välillä katselivat paheksuen. Niistä kun ei päälle päin näe ettei niissä ole viinaa, kun taas minusta näkee päälle päin, ettei alkoholin juominen ole erityisen suotavaa.

Mies puolestaan päätyi taas pukeutumaan parhaimpiinsa, ja laskeskelikin käyttäneensä parasta pukuaan lähes yhtä usein meidän tuntemisemme aikana, kuin viimeisten kymmenen vuoden sisällä ennen minua. Tosin yksi noista tuntemisemme aikana toteutuneista käyttökerroista ei sentään ollut minun syytäni, vaan yliluutnantiksi ylentäminen. (Nyt se sekopää odottelee kertauskutsuja, unelmoi yhdeksän päivän putkesta...) Mutta omaa syytään, kun näyttää niin kohtuuttoman hyvältä laadukkaassa tummassa puvussa, hatun ja kävelykepin kera. Mielestäni hän voisi alkaa käyttää varsinkin hattua ja keppiä ihan joka päivä, siinä kun on jotain niin äärimmäisen luontevaa hänelle.