Kitinä

Lapsilta vanhemmilleen, päivittäin.

Tiedätkö dkk, mikä tuossa teillä parhaillaan menossa olevassa vaiheessa on kaikkein merkillisintä?
Vaikka on väsynyt ja elämä vähän vaikeaa uusien asioiden kanssa, juuri tuota vaihetta kaipaatte noin kahden vuoden kuluttua vallan silmittömästi

No jaa

Itse kehottaisin laskemaan, kuinka monta kuukautta ekasta kahdestatoista on JO kulunut

Eiqu, kukin tavallaan. Mutta jokainen kuukausi, viikko ja päivä antaa uutta kokemusta siitä, miten ja miksi juuri tämä pieni ihminen toimii näin tai noin. Puhumattakaan siitä, kun se alkaa itse kertoa, mikä kiukuttaa ja miksi teki noin(koska halusi kokeilla <3)

Jotenkin minä ainakin kaipaan sitä aikaa, kun ei KOKO AJAN tarvinnut vahtia mitä koiruuksia jr seuraavaksi keksii. Vauva on helppo vaikka valvottaakin

Bliss kirjoitti:juuri tuota vaihetta kaipaatte noin kahden vuoden kuluttua vallan silmittömästi

Hmjoo. Varmaan noinkin.
Viimeistään silloin noussee isille ajatus vauva-aikojen paluusta, kun jätkä könyää aamuviideltä kotiin räkä poskella, liimatuubi nenässä ja kaikissa sateenkaarenväreissä zeniittiä kohti sojottava irokeesi päässä... mun tuurilla ja perintötekijöillä tuosta pikku pullerosta kasvaa todellinen ilmestyskirjan peto teini-iässä.

^Mä nyt lähinnä pitäydyin tässä 3-vuotisuhmassa
Täällä varmaan luvassa samansuuntaista teinihölmöilyä jos äitiinsä tulee. Tosin ilman liimatuubeja ja muita kemiallisia yhdisteitä, paitsi hiusmallissa...

daddykillkill kirjoitti:Juniorin aamupäivät menee nykyisin levottomissa merkeissä. Olis tissillä koko ajan, mutta kiukuttelee sille. Ei oikein osaa nukkua, vaan heräilee vähän väliä, kääntelee ja vääntelee itseään ja ynisee. Tätä kestää muutama minuutti, sitten nukahtaa taas hetkeksi. Uni on katkonaista, josta seuraa väsymystä ja kiukuttelua.

Onkohan tämä nyt sitä koliikkia?

Teillä noin kuukauden nuorempi kun meidän junnu, ja hällähän oli se vaihe, ettei nukkunut oikein ollenkaan. Ähisi, tissitti, ähisi, itkeskeli, eikä mikään oikein tuntunut olevan hyvin. Vaihe meni ohi. Nyt on nukkunut jo about kuukauden (?) päikkäreitä tosi hienosti ja suolistokin tuntuu olevan ketsävämpi, enää ei joka pierua itketä.

Nyt kun kirjotan, on oikeesti uskomatonta huomata, että vaikka ikää on plakkarissa 3 kk, en enää muista kun sinne päin mitä tapahtui milloinkin. Onneksi mulla on tapana kirjoitella tärkeimmät jutut päiväkirjatyyppiseen kalenteriin. Tsekkasin vuoden 2006 kalenteria, kun esikoinen syntyi, ja totesin että tää on ihan samanlainen. Samat kakkarytmit, ääntelyt, samat muistiinpanot, jopa lähes täysin samat mitat, painoa tällä kakkosella on vähän enemmän, taitaa johtua rintamaidosta. Esikoinenhan oli alusta asti korvikkeella, sai vain vähän rintamaitoo kun ei huolinut.

Sit kun vaavi kasvaa, vielä vaativammaksi, muistaa kuinka helppoa oli yhden vauvan kanssa, vaikka vähän väsyneenäkin. Kyl se uhmaikä ja jatkuva vahtiminen, kenties vielä jotain erityistä päälle (kuten meidän esikoisen diabetes, on rankkaakin) niin kyllä se on lomaa, kun saa olla vain vauvan kanssa kun esikoinen on mummolassa hoidossa.

Bliss kirjoitti:^Mä nyt lähinnä pitäydyin tässä 3-vuotisuhmassa
Täällä varmaan luvassa samansuuntaista teinihölmöilyä jos äitiinsä tulee. Tosin ilman liimatuubeja ja muita kemiallisia yhdisteitä, paitsi hiusmallissa...

Vieläkö 3-vuotiaskin uhmailee ihan täysillä? Auts.

Alexandra kirjoitti:

Bliss kirjoitti:^Mä nyt lähinnä pitäydyin tässä 3-vuotisuhmassa
Täällä varmaan luvassa samansuuntaista teinihölmöilyä jos äitiinsä tulee. Tosin ilman liimatuubeja ja muita kemiallisia yhdisteitä, paitsi hiusmallissa...

Vieläkö 3-vuotiaskin uhmailee ihan täysillä? Auts.

Nyt se uhma vasta kunnolla pärähtää käyntiin...

Meillä siinä 4,5 -vuoden kypsässä iässä kiskoi Sokoksen kirjaosastolla muutaman opuksen hyllystä lattialle. Tuo oli ehkä pahin, tarkoituksella törkein ja mulle noloin akti. Myös muksiminen ja potkiminen oli tuolloin hyvin yleistä. Pari kuukautta tuon jälkeen helpotti huomattavasti, ja nykyisin jos tulee pettymysraivarit, niin oma-alotteisesti menee omaan huoneeseensa ovi kiinni pillittämään. Jollain tasolla ehkä tajuaa, ettei semmoisesta asioista kuin vaikka mehun loppumisesta viisivuotiaan kuulu oikeasti enää kimpaantua.

Mä muistelen lämmöllä niitä ekaa kahta viikkoa, kun vain nukuttiin ja syötiin.
Sitten alko ne loputtomalta tuntuvat vatsavaivat, jotka ihan koliikiksikin muodostui. Valvottiin pahemman puoliskon kanssa kilpaa ja saatiin lopulta helpotusta vyöhyketerapiasta.

Sit oliki kuukaus-pari ihanan seesteistä aikaa, kunnes alko nuo tuloillaan olevat hampaat kiusaamaan ajoittain ihan urakalla. Semmosia ajoittaisia kipupiikkikausia. Vieläkään ei ykskään läpi, mutta ylhäällä kolmessa kohti ainaski hirmu turvoksissa ja ikenen kohalla ihan pinnassa semmonen pieni terävä tuntuukin. Alas ei anna niin hyvin tutkailla...

Suppoja menis varmaan enempi ku lääkäri sallis, tai tuntuu ainaski siltä. Nyt taas ajoittain hinkkaa itkun lomassa myös noita korviaan. Jos ei lakkaa hieromasta, tarvinnee varmaan huomenissa käyttää lääkärissä ennenku reissuun lähetään. Kyllä se vaan niin on, että tuntikausia itkevä lapsi vie voimat. Vaikka osaa tuo kyllä toki olla myös hirmu hyväntuulinen ja nauravainenkin. Ja liikkuu sen minkä ehtii. Tuon jokapaikkaan mönkimistaitonsa olis kyllä ehkä voinu opetella hiukka myöhemmin... saa olla silmät selässä ja mahassa.

Tämä nyt ei ole vielä ajankohtaista, mutta aikani kuluksi:

Mietin tässä jo etukäteen sitä päivää, kun lasta tarvitsee ruveta kasvattamaan. Blogissa hehkuttamani "vauvakuiskailu" osoittautui hevonpaskaksi. Telkkarissa pyörivää "supernanny"-sarjaa olen katsonut jonkinasteisella mielenkiinnolla. Casesta toiseen siinä toistuu muutama perusjuttu:
- kun mukulaa ojennetaan, vanhempi laskeutuu samalle tasolle ja käskee lopettamaan ei-toivotun toiminnan
- jos tämä ei tehoa, pannaan penska jäähylle X minuutiksi

Onko kukaan käyttänyt näitä? Tehokasta vai kukkua?

daddykillkill kirjoitti:Tämä nyt ei ole vielä ajankohtaista, mutta aikani kuluksi:

Mietin tässä jo etukäteen sitä päivää, kun lasta tarvitsee ruveta kasvattamaan. Blogissa hehkuttamani "vauvakuiskailu" osoittautui hevonpaskaksi. Telkkarissa pyörivää "supernanny"-sarjaa olen katsonut jonkinasteisella mielenkiinnolla. Casesta toiseen siinä toistuu muutama perusjuttu:
- kun mukulaa ojennetaan, vanhempi laskeutuu samalle tasolle ja käskee lopettamaan ei-toivotun toiminnan
- jos tämä ei tehoa, pannaan penska jäähylle X minuutiksi

Onko kukaan käyttänyt näitä? Tehokasta vai kukkua?

Siskontytön (4,5v.) kanssa oon todennut että riippuu ihan penskasta, sovellettavia käytäntöjä kaikki näköjään.
Ennen lapsen syntymää oli muuten miehen kanta tähän kurinpidolliseen kasvatukseen kova, jätkä elää kovassa kurissa ja nuhteessa, nyt siitä on tullut ihan sofits jätkän synnyttyä. Taidan minä hoitaa pojun kasvaessa siihen "kommennettavaan ikään" sen suurimman kurin meidän taloudessa

^ Tunnistan tuosta kyllä itseni.

Toisaalta tässä on ilmassa pientä pistän-paremmaksi-kuin-omat-vanhempani -henkeä. Meillä oli ruumiillinen kuritus käytössä ja sen ajattelimme jättää konstivalikoimasta pois - jo siksi, etten halua herätä keskellä yötä siihen että Mannerheimin Lastensuojeluliiton SWAT-team potkii ovet sisään ja heittelee kyynelkaasua lapsiaan """pahoinpitelevien""" silmille...

daddykillkill kirjoitti:Tämä nyt ei ole vielä ajankohtaista, mutta aikani kuluksi:

Mietin tässä jo etukäteen sitä päivää, kun lasta tarvitsee ruveta kasvattamaan. Blogissa hehkuttamani "vauvakuiskailu" osoittautui hevonpaskaksi. Telkkarissa pyörivää "supernanny"-sarjaa olen katsonut jonkinasteisella mielenkiinnolla. Casesta toiseen siinä toistuu muutama perusjuttu:
- kun mukulaa ojennetaan, vanhempi laskeutuu samalle tasolle ja käskee lopettamaan ei-toivotun toiminnan
- jos tämä ei tehoa, pannaan penska jäähylle X minuutiksi

Onko kukaan käyttänyt näitä? Tehokasta vai kukkua?

Hmm... riippuu vallan lapsesta ja lapsen iästä. Mä olen hoitanut elämäni aikana aikaa montaa lasta, ja jokaisen kanssa on ollut ne tekniikat, jotka ovat kuin automaattisesti tullut esiin, sitä on sellainen kun lapsi vaatii olevan.

Ei noita ainakaan etukäteen voi päättää ihan kauheesti että mitä tekee ja miten. Tulee ainakin pettymään kovasti jos...

2-vuotiaallamme oli joskus niin pahoja uhmakohtauksia et tiukka syli (lue:mikään kokeilluista konsteista) ei toiminut, ja vein jäähylle omaan sänkyynsä. Se toimi - pari kertaa.

Nyt on pahimmat päänhakkaus-puremis-uhmakohtaukset ohitettu, mut tietysti on uhmaiässä vieläkin, ja tulee olemaan, kuten Blisskin sanoi. Mut kunhan oppis neuvottelemisen jalon taidon niin kyl se siitä.

Suosittelen vauva-lehden ja kaksplussan silloin tällöin vilkaisemista, niissä on monesti kivoja lyhyitä juttuja, joista saa hyviä vinkkejä. Kasvatusoppaat on vähän liikaa. Tai tietysti jos osaa lukea niitä oikein. ... sekoamatta.

daddykillkill kirjoitti:
Toisaalta tässä on ilmassa pientä pistän-paremmaksi-kuin-omat-vanhempani -henkeä. Meillä oli ruumiillinen kuritus käytössä ja sen ajattelimme jättää konstivalikoimasta pois - jo siksi, etten halua herätä keskellä yötä siihen että Mannerheimin Lastensuojeluliiton SWAT-team potkii ovet sisään ja heittelee kyynelkaasua lapsiaan """pahoinpitelevien""" silmille...

Tostahan on tutkimusta, että fyysisyys kurituksessa = lapsen nolaamista. Ei voi tehdä hyvää pääkopalle. Onneksi on laissakin kielletty nykyään.

Sitä muuten miettii ettei halua toistaa omien vanhempiensa virheitä, mut tulee sit tehtyä omat. Ihan varmasti. Mä yritän itse vaan relata, että kyllähän mä olen RIITTÄVÄN hyvä. Mut onhan tää - vastuu on iso, mielettömän iso. Mutta myös mielettömän hieno haaste, kuin lahja.

Elppis kirjoitti:

Ennen lapsen syntymää oli muuten miehen kanta tähän kurinpidolliseen kasvatukseen kova, jätkä elää kovassa kurissa ja nuhteessa, nyt siitä on tullut ihan sofits jätkän synnyttyä. Taidan minä hoitaa pojun kasvaessa siihen "kommennettavaan ikään" sen suurimman kurin meidän taloudessa

Mites mustakin tää tuntui jotenkin niin tutulta....

Alexandra kirjoitti:

daddykillkill kirjoitti:
Toisaalta tässä on ilmassa pientä pistän-paremmaksi-kuin-omat-vanhempani -henkeä. Meillä oli ruumiillinen kuritus käytössä ja sen ajattelimme jättää konstivalikoimasta pois - jo siksi, etten halua herätä keskellä yötä siihen että Mannerheimin Lastensuojeluliiton SWAT-team potkii ovet sisään ja heittelee kyynelkaasua lapsiaan """pahoinpitelevien""" silmille...

Tostahan on tutkimusta, että fyysisyys kurituksessa = lapsen nolaamista. Ei voi tehdä hyvää pääkopalle. Onneksi on laissakin kielletty nykyään.

Sitä muuten miettii ettei halua toistaa omien vanhempiensa virheitä, mut tulee sit tehtyä omat. Ihan varmasti. Mä yritän itse vaan relata, että kyllähän mä olen RIITTÄVÄN hyvä. Mut onhan tää - vastuu on iso, mielettömän iso. Mutta myös mielettömän hieno haaste, kuin lahja.

Sä oot niin ihanan romanttinen. Mitä aineita käytät ja saako niitä helsingistä?!

Elppis kirjoitti:
Sä oot niin ihanan romanttinen. Mitä aineita käytät ja saako niitä helsingistä?!

Hihi, hihi... hih hih... hih

(Saahan tää palsta mut iloiseksikin)

Juu, saa saa... hih hih

Riemumieli kirjoitti:Aika mielenkiintoista. Itse kutsun lastani aina etunimellä, mikä ei kuitenkaan korreloi mitenkään sen kanssa, miten arvokas asia hän minulle on.

AINA? Ihan ainako? Onpa tylsää.

Mun mielestä noi telkkarin Supernannyt on tosi hyviä. Nannyillä on juuri sellainen asenne, jota itse arvostan. Ne ei huuda tai alista, eivät käy käsiksi satuttaakseen, mutta asettavat rajat ja selittävät lapsille miksi vaativat toimimaan tietyllä tavalla. Itse käytän ojentamisessa ja kasvatuksessa yleensäkin(myös oppilaitten kanssa) sitä tapaa, josta uskon kyseiselle lapselle olevan eniten hyötyä. Joillekin riittää hienovarainen vihjailu, toiset etsivät rajojaan rankemman kautta. Koitan välttää päästämästä vahingoniloista "mähän sanoin" -asennetta valloilleen, vaan kääntää sen enemmänkin "huomasitko nyt miksi kielsin" -tyyliseksi opettavaiseksi tapahtumaksi

Jäähyjä nykyisin harvoin tarvitaan, mutta monesti tuli kannettua itkupotkuraivarit saanut kiukkupylly omaan sänkyynsä kiljumaan, jos ei syliinkään rauhoittunut. Takaisin tuli rauhoituttuaan ja kun oli valmis pyytämään anteeksi, jos tilanne sitä vaati. Ilmeisesti ihan toimiva taktiikka siis, ja mielestäni osoittaa ihan fiksulla tavalla, että tuollaista käytöstä ei täällä katsella. Mun mielestä on myös tärkeää, että halutessaan saa huutaa ja kiukutella, mutta tällekin on oma paikkansa. Se ei kuitenkaan ole kassajono tai ruuhkabussi, joissa alkavan kiukuttelun on yleensä saanut kuriin uhkaamalla perua karkkipäivän

No täällä yks vastarannan kiiski joka pyrkii karsimaan lastensa kasvatuksesta perineisen rangaistus-palkinta-ajattelun. On niitä muitakin tapoja.

Alexandra kirjoitti:AINA? Ihan ainako? Onpa tylsää.

Mietin tuota pari viime päivää eikä se pidä ollenkaan paikkaansa. Pikkumies, jamppa ja julle ovat muutamia lisänimistä. Kulta rakas ja muut vastaavat eivät vain ole minua.

Mida kirjoitti: No täällä yks vastarannan kiiski joka pyrkii karsimaan lastensa kasvatuksesta perineisen rangaistus-palkinta-ajattelun. On niitä muitakin tapoja.

Kunhan ei siirrä kasvatusta yhteiskunnalle tyyliin lapsen on saatava tehdä vapaasti mitä vain, muuten tulee traumoja ja luovuus kärsii.

Riemumieli kirjoitti:

Mida kirjoitti: No täällä yks vastarannan kiiski joka pyrkii karsimaan lastensa kasvatuksesta perineisen rangaistus-palkinta-ajattelun. On niitä muitakin tapoja.

Kunhan ei siirrä kasvatusta yhteiskunnalle tyyliin lapsen on saatava tehdä vapaasti mitä vain, muuten tulee traumoja ja luovuus kärsii.

Olen huomannut, että helposti ihmisiä huolettaa jos joku ei tee niinku "pitäis".