Kitinä

^^ Juu, hyvin pelattu Ninni.

Pikkunen on kuulemma kellahtanut ensimmäistä kertaa tänään auttamatta mahalleen. Se oli iloinen hetki isomman kanssa. Nyt lähinnä alan pohtia kauhulla sitä, kun isompi alkoi kadota näköpiiristä kovaa vauhtia kaupassa.

Pieniin lapsiin ei ole luottaminen. Kävimme viimeisenä lomavkonloppuna kaupassa mummon kanssa ja kun aloimme pakkaamaan tavaroita, poika sanoi menevänsä viereiseen akvaarioliikkeeseen kaloja katsomaan.

Kohta mummo sanoi, että tuolla se poika juoksee kaupan ovesta ulos ja minä että ei voi juosta, kun on akvaarioliikkeessä kaloja katsomassa. Lähdin sitten kuitenkin katsomaan, kun mummo kivenkovaan väitti, että siellä se menee.

Ja siellähän se meni. Tuli juuri ulko-ovesta takaisin sisään itkien isää etsiessään. Oli matkalla Alkoon minua huudellen, mikä juomistapani tuntien oli hupsua. No loppu hyvin, kaikki hyvin, mitään järkevää selitystä paniikkilähdölle ei ollut. Ei vain huomannut, että olimme samassa paikassa muutaman metrin päässä.

exPertti kirjoitti:Sisarkateus ja mustasukkaisuus. Ideoita miten päästä näistä ohi?

En ole keksinyt muuta kuin tasapuolisuuden ja kompromissien tekemisen. Joskus toimii, joskus ei.

Vaimo palaa huomenna työelämään reilun parin vuoden kotona olon jälkeen. Saas nähdä miten tuo heijastuu. Mites teillä jo työelämään palanneilla sujui työhönpaluu?

Onnee bedlamille! ...ja ihan rohkeesti lannoittamaan!

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Mites teillä jo työelämään palanneilla sujui työhönpaluu?

Raskainta tais olla se, että kämppä jää aina aamulla kaaoksen valtaan. Töistäpaluun ja lasten ruokinnan jälkeen alat sitten siivota, tehdä seuraavan päivän ruokaa, pyykätä. Sitten onkin iltapalat ja nukutustoimet jonka jälkeen vielä jatkat huoltotoimenpiteitä kunnes kaadut zombiena soffalle tai sänkyyn. Äitiysloman aikaan oli aina ruoka valmiina pöydässä kun tulit kotiin ja kämppäkin muistutti ihmisasumusta.

^Aletaan olla siis aika lähellä sitä lumihanki, kirves ja perhe -skenaariota vai miten se nyt menikään

küllküll kirjoitti:

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Mites teillä jo työelämään palanneilla sujui työhönpaluu?

Töistäpaluun ja lasten ruokinnan jälkeen alat sitten siivota, tehdä seuraavan päivän ruokaa, pyykätä...jne...

...ja sitten mulla ainakin tuli ero.

...eli kyllä se ylermi hyvin menee

^Nitan synnyttyä meillä ei tullu eroa - kun toinen oli töissä, toinen kotona. Minä sain baarissamme valita työvuoroni UK:n työvuorojen mukaan. No ei kai siinä vaiheessa tullutkaan kun monesti kirjaimellisesti toinen tuli ja samalla ovenavauksella toinen lähti. Ei pal tapeltu ei.

On se nyt taas vaikeaa.

Kotitöiden tärkeysjärjestys tärkeimmästä vähemmän tärkeään on paneminen - ruoanlaitto & kaupassa käynti - roskien vienti - pyykinpesu - tiskaaminen - imurointi - muu siivoaminen. Jos ei meinaa aika riittää, tinkikää loppupäästä. Tiskaamisenkin voi korvata kertisastioilla, pyykinpesun vaatteiden ostamisella, ruoanlaiton takeawaylla ja ulkona syömisellä tai vaikka kaiken panemisesta alkaen näpsäkällä kotiapulaisella. Priorisointikysymyksiä kaikki!

So Hard kirjoitti: Priorisointikysymyksiä kaikki!

Niin. Älkää nyt helvetti soikoon kukaan pahastuko, mutta onhan palstallamme monta valittajatyyppiä. Tai ainakin monta, jotka mässäilevät vaikeuksillaan. Hyväksyn sen, koska ilmeisesti heillä ei ole ketään muutakaan, jolle purkaa möykkyään.

Mä näen lapsenhoidon ja perhe-elämän vaikeudet koko lailla unikeskeisinä. Eli hommat sujuu, kun nukkuu riittävästi. On jotenkin halpaa tehdä itsestään joku marttyyri sillä, että lapsen tultua kaikki muu jää tai ainakin kärsii. Kyseessä kun on yhtälö, jossa saa ja luopuu. Jos ei ymmärrä iloita saamisesta, niin se on sitten henkilökohtainen voivoi ja ehkä se lapsi ei sittenkään ollut se oma juttu.

Eli eihän se lapsi sinänsä yhtään parisuhdetta tuhoa. Jos kummallakin on TAHTOA, niin hommat lähtee jossain vaiheessa rullaamaan. Siihen voi mennä vuosia ja usein meneekin, mutta tahdosta se on kiinni.

^Komps! Näin niinkuin yleisesti aika moni asia on itsestä ja omista valinnoista kiinni.

Kreitsu kirjoitti:^Aletaan olla siis aika lähellä sitä lumihanki, kirves ja perhe -skenaariota vai miten se nyt menikään

No ei ny sentään. Pari kertaa on kyllä ollut lähellä, että ajaisin kaikki ikkunasta ulos. Kun kaikki kolme alkavat huutaa ja itkeä yhtä aikaa, niin varaventtiili viheltää aika äkkiä. Eleen tosin tekee melko tarpeettomaksi se, että asumme maan tasalla...

Kapinoiva esikoinen on varmaan kolmatta tai neljättä päivää ihan kiltisti, pientä rutinaa lukuunottamatta. Oli ihan täpinöissään kun pääsi isin kanssa viemään pahveja keräyspisteeseen ja ostamaan sähköasennustarvikkeita rautakaupasta

Siisteyden tasosta on kyllä ollut pakko oppia tinkimään, se on myönnettävä. Vuorokaudessa ei vaan ole tunteja määräänsä enempää.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Siihen voi mennä vuosia ja usein meneekin, mutta tahdosta se on kiinni.

"Nokialainen nuoriso-ohjaajamme" haastaa totuuden sanoja. Nuorempana sitä ajatteli asian näin, että "jos ei omalla painollaan suju, niin akka vaihtoon". Toki asiat olivat tuolloin helpompia, ei ollut asuntovelkaa, skidejä, tukka takana ja elämä edessä - elämä joka oli yksi suuri lihallisten nautintojen smorgasbord. Joka lajia sai ja piti maistaa!

Nyttemmin on ollut pakko ruveta tietoisesti raivaamalla raivaamaan sitä yhteistä aikaa. Kun saapi nipistettyä laatuaikaa illan silloin, toisen tällöin niin sen voimin jaksaa taas montaa paskaa päivää.

küllküll kirjoitti:Kun saapi nipistettyä laatuaikaa illan silloin, toisen tällöin niin sen voimin jaksaa taas montaa paskaa päivää.

Tää on niin totta. Jos koko elämä, jokainen hetki, pyörii vain kodin & lasten ympärillä, vanhemmat erkanevat toisistaan ja jossain vaiheessa sitä huomaa, ettei olekaan enää muuta yhteistä kuin just ne velat ja lapset.

Mirkku kirjoitti:jossain vaiheessa sitä huomaa, ettei olekaan enää muuta yhteistä kuin just ne velat ja lapset.

Näin kävi meillä kotona. Enkä halua että samoin käy omallakin kohdalla.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Jos ei ymmärrä iloita saamisesta, niin se on sitten henkilökohtainen voivoi ja ehkä se lapsi ei sittenkään ollut se oma juttu.

Puhut viisaita, uskon että homma teillä skulaa, onnea ja jaksamista matkaan! =)

Yllämainittu lainattuna siksi että monesti sivustaseuraavana niin toivoisi että ihmiset miettisivät näitä asioita enemmän etukäteen. Koska jos sen lapsen saatuaan huomaa että tämä ei nyt ollukaan mun juttu niin taas on yksi (tai useampi) ihmiselämä huonolla alulla, lasta kun ei voi palauttaa. Malttakaa mielenne, mielipide "en halua lasta" on paljon helpompi vaihtaa tarvittaessa kuin "haluan lapsen nyt!"

Tähän topicciin kirjoitettujen viestiensä perusteella Ylermi taitaa sittenkin olla viisas ja hyvä ihminen.

AngryBird kirjoitti:Tähän topicciin kirjoitettujen viestiensä perusteella Ylermi taitaa sittenkin olla viisas ja hyvä ihminen.

Ylermi on lukenut jonkun naminami-kutikuti-oppaan.

AngryBird kirjoitti:Tähän topicciin kirjoitettujen viestiensä perusteella Ylermi taitaa sittenkin olla viisas ja hyvä ihminen.

Niiin ja Ylermi sentään puhuu kokemuksella ja onnistumisen tuomalla varmuudella.

Vähän toinen juttu kuin palstan parhaat laihdutustieteilijät.




Koska muuten pertsalle on kakkonen tullut?

Onnittelut siittä.

masa kirjoitti:Koska muuten pertsalle on kakkonen tullut?

Onnittelut siittä.

Alkukeväästä päätti maailmaan tulla. Kiitokset.

Georgina kirjoitti:
Yllämainittu lainattuna siksi että monesti sivustaseuraavana niin toivoisi että ihmiset miettisivät näitä asioita enemmän etukäteen. Koska jos sen lapsen saatuaan huomaa että tämä ei nyt ollukaan mun juttu niin taas on yksi (tai useampi) ihmiselämä huonolla alulla, lasta kun ei voi palauttaa. Malttakaa mielenne, mielipide "en halua lasta" on paljon helpompi vaihtaa tarvittaessa kuin "haluan lapsen nyt!"

Ei se miettiminen aina vain auta, vaikka miten päin pyörittelisi. Helposti tekee virheen ja kuvittelee liikaa vaikka kuinka realistisesti sen yrittäisi tehdä ja itsetuntemusta löytyisikin sen osilta.

Ihan kokemuksesta sanoisin "että en halua lapsia" mielipidettä ei todellakaan kannata vaihtaa lennosta jos ja kun huomaa lasta odottavansa. Sama myös jos suunnitelmallisesti puuhaan lähtee. Jotkut asiat ei vaan muutu vaikka kuinka yrittää järkeillä ja varautua.

Omasta puolesta voin sanoa, että kovan työn tehneenä olen jo monta askelta oikeassa suunnassa vihdoin ja viimein tullakseni sinuiksi tämän äitiyteni kanssa.

Mutta, mä en ole Ylermi, ja olen sitä mieltä että pahin mahdollinen juttu ikinä on laittaa parisuhde tauolle minkään asian takia. Mä en pidä taukoa sen eteen työstämisestä, mä en halua herätä joku aamu ja todeta että kuka helvetti tuo vieressä oleva on kun suurin aika on mennyt perheen pyörittämiseen ja itsensä vakuuttelemiseen siitä että kun pahin häslinki on ohi niin voi keskittyä siihen parisuhteeseen.

Mutta mulla näin, koska se parisuhde ensin jotta hyvä perhe-elämä on mahdollista.

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Mä näen lapsenhoidon ja perhe-elämän vaikeudet koko lailla unikeskeisinä.

IME pienten lasten kanssa väsymys ja onnellisuus kulkevat käsikädessä.

Olet oikeassa. Kunnon väsymystila vastaa itselläni humalatilaa, humalassa aina hauskempaa, ja kun on hauskaa olla very happy.

RP kirjoitti:Ei se miettiminen aina vain auta, vaikka miten päin pyörittelisi. Helposti tekee virheen ja kuvittelee liikaa vaikka kuinka realistisesti sen yrittäisi tehdä ja itsetuntemusta löytyisikin sen osilta.


Mutta, mä en ole Ylermi, ja olen sitä mieltä että pahin mahdollinen juttu ikinä on laittaa parisuhde tauolle minkään asian takia.

Musta jo se että on ajatellut asian perinpohjin on minusta hyvä. Vaikka esim. sulla nyt kaduttaisi valinta niin uskon että niinsanotusti "seisot valinnan takana" ja sulla on pyrkimys olla hyvä äiti. Olen varma että se riittää asian saavuttamiseen! Jos lapsi tehdään heppoisin perustein, ei ongelmien saapuessa varmasti ole samalla tavalla eväitä käsitellä niitä.

Mä en ymmärtänyt Ylermin tekstiä niin että hänkään olisi ollut valmis laittamaan parisuhteen tauolle.