Sivu 27/50

Lähetetty: 06.01.2012 17:56
Kirjoittaja exsu
Nii ja luen niitä bodauslehtiä, -blogeja ja -palstoja kans. Niissä menee homma välillä ihan syömishäiriöisen puolelle, kun mietitään paljonko yhdessä purkkatyynyssä on hiilareita.

Lähetetty: 09.01.2012 13:32
Kirjoittaja Vagabondo
Ylermi Ylihankala kirjoitti:Kuten aloittajalle oli ymmärtääkseni tärkeää mm. lihasmassan säilyminen
Itseasiassa lihasmassan säilyttäminen ei ole nyt ykkösprioriteetti. Mä pudotan tällä hetkellä painoa nopeammin kuin lihasmassan ja suorituskyvyn kannalta olisi optimaalista ja en ole pitänyt kuntosalia ohjelmassa. Energiankulutus tällähetkellä arviolta 3000-3400 kcal/päivä ja ruokailu on noin 2000 kcal/päivä. Teoriassa painoa pitäisi hävitä yli 0,1 kcal/päivä, jos luvut pitää paikkansa. Tammikuussa olen toistaiseksi hieman edellä ja hävikkiä on syntynyt keskimäärin 0,2 kcal/päivä. Harrastukset on kuitenkin sen verran voimaa vaativia, että tuskin mitään mittavaa henkistä kriisiä lihasten surkastumisesta pääsee syntymään.

Vielä noista lisäravinteista. Ilmankin varmaan pärjäisi, mutta totuin niitä urheiluaikoina käyttämään ja olen todennut, että minulla ne helpottavat syömisen kontrollointia. Syön tällähetkellä ainoastaan lisäproteiinia. Annoskoko tarjoaa 40g protskua tiiviissä 200 kcal paketissa. Mulla nälkä pysyy aika hyvin poissa kun syön yli 100g proteiiniä päivässä, joten lisäravinne vapauttaa minut syömään myös hiilaripitoisempia aterioita. Kotimaisen viljan kokonaan välttäminen helpottaa himoa syödä leivonnaisia, leipää, pastaa ja pitsaa. Mun on helpompi olla kokonaan ilman kuin syödä vain vähän. Noista herkuista mun lisäkilotkin on varmaan kertynyt.

Motivaation hiipuminen on ollut viimevuosina kuitenkin se ratkaiseva tekijä. Aikansa menee hyvin ja paino tippuu 5-10 kg, jonka jälkeen motivaatio laihduttamiseen hiipuu. Ei jaksa välittää mitä ja minkä verran syö ja paino alkaa hiipiä takaisin. Mä epäilen noiden huonojen kausien syyksi yhtä lääketieteellistä ongelmaa, jota on nyt parikuukautta hoidettu ja oma vireystaso on selvästi noussut, joten tällä hetkellä usko on vahva, että laihduttamisen jälkeenkin jaksaa pitää syömisen kurissa. Tää tänne julkisesti tuleminen oli lähinnä varakeino motivaation hakemista varten, jos motivaation puutetta alkaa ilmetä.

Lähetetty: 09.01.2012 13:45
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
Vagabondo kirjoitti:Tää tänne julkisesti tuleminen oli lähinnä varakeino motivaation hakemista varten, jos motivaation puutetta alkaa ilmetä.
Hyvä, että tulit, koska tulemattomuus on kieron ihmisen merkki. Mulla on vanhemmiten (kohta 35-v) liikunta muuttunut salitouhusta (3 krt/vko) aerobiseen. En saa nykyisellään salireenistä ollenkaan hyvää oloa, mitä saan aina aerobisesta. Parhautta mulle on ehdottomasti pallopelit ja yleensäkin kilpaileminen. Vaikka teen sitä suht alhaisella tasolla, ei siitä saatavia hyviä fiiliksiä saa mistään muualta, ei lähellekään. Lenkki- yms. touhun vaatima motivaatio tulee siis sen hyödystä pallopelejä varten. Laihduttaa mun ei tällä liikunnalla (4-5 krt/vko) tarvitse, voin syödä lähes mitä mieleni tekee.

Lähetetty: 09.01.2012 13:49
Kirjoittaja Bluntly
Pentele kun ei palelisi kokoajan.

Lähetetty: 09.01.2012 19:14
Kirjoittaja nowaysis
Mä näköjään silleen, että 90% ajasta ajatus mistä tahansa ruuasta kuvottaa. Korkeakaloriset täsmäiskut ajoitettava niihin aikoihin, kun jotain saa alas. Mut uskon, että arkeen palaaminen ja 8h yössä nukkuminen vois avittaa.

Lähetetty: 10.01.2012 21:49
Kirjoittaja Bluntly
Alku on kivinen. Huomasin jääkaapissa olevan kananmunien viimeisen käyttöpäivän olevan tänään. No eihän niitä voinut poiskaan heittää.

Lähetetty: 10.01.2012 21:54
Kirjoittaja Kottarainen
Bluntly kirjoitti:Alku on kivinen. Huomasin jääkaapissa olevan kananmunien viimeisen käyttöpäivän olevan tänään. No eihän niitä voinut poiskaan heittää.
Korjatkaa minua, mutta itse olen tyynen rauhallisesti mussuttanut munia viikkoja viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Ei ne niin äkkiä mene pilalle ja jos menee niin kai sen hajusta huomaa.

Missä muuten säilytätte munia? Meillä on jääkaapissa (tai nykyään ei ole, lapsen allergian takia), olen joillakin nähnyt huoneenlämmössäkin. Missä niitä kuuluu säilyttää?

Lähetetty: 10.01.2012 21:59
Kirjoittaja Bluntly
En ole koskaan ollut kovinkaan tarkka käyttöpäivistä (ja maksanut siitä), mutta nyt käytin tuota tekosyynä. Oli aika nälkä.

Lähetetty: 10.01.2012 21:59
Kirjoittaja Kiukkutipu
^^Mä olen aivan tyynesti mm. paistanut kuukaudenkin vanhoja ("vanhoja") kananmunia. Ihan ovat olleet kelvollisia eikä missään nimessä pilaantuneita.

Säilytän jääkaapissa mutta esim. mun äiti säilyttää lämpimässä eikä ne miksikään mene. Ehkä leivonnassa vähän iäkkäät munat eivät toimi niin hyvin kuin tuoreet.

edit. KANANmunat. Senkin pervot.

Lähetetty: 10.01.2012 22:36
Kirjoittaja Vesper
Ihmiset, ettekö te erota viimeistä käyttöpäivää parasta ennen päiväyksistä?!

Ja munat säilyy parhaiten viileässä ja valolta suojattuna, ei kuitenkaan jääkaapissa.

Lähetetty: 10.01.2012 22:55
Kirjoittaja sivustahuutaja
Vesper kirjoitti:Ja munat säilyy parhaiten viileässä ja valolta suojattuna
Jep. Lämpöisessä ja pimeässä munat löystyvät.

Lähetetty: 10.01.2012 22:57
Kirjoittaja Niba
Kyllä joulunjälkeiset laihdutukset ja tipattomat tammikuut on ihan paskaa, olenko sanonut jo aiemmin, ei se mitään. Huijatkaa itseänne hounat..

Lähetetty: 10.01.2012 23:06
Kirjoittaja Pulkannaru
Pari päivää ennen joulua 2011 -> tänään: -5kg
Työstressin lasku normaalimmalle tasolle on auttanut paljon. Jonkun verran ois vielä puserrettavaa..

Lähetetty: 10.01.2012 23:10
Kirjoittaja Vesper
sivustahuutaja kirjoitti:
Vesper kirjoitti:Ja munat säilyy parhaiten viileässä ja valolta suojattuna
Jep. Lämpöisessä ja pimeässä munat löystyvät.
Kyllä ne joskus kovettuukin.

Lähetetty: 10.01.2012 23:46
Kirjoittaja Pulkannaru
^
Onneksi on jäänyt kuitenkin koaguloitumatta!!1

Lähetetty: 11.01.2012 7:57
Kirjoittaja Manaaja
Kuukauden yli menee aika kevyesti, ja jääkaapissa. Jos viinikaappini olisi suurempi, säilyttäisin varmaan siellä, mutta koska siellä yleensä asuu viinien lisäksi salaatit (rucola etunenässä) ja jostain jäänyt pursotettava kermavaahto satunnaisia irkkukahveja varten, on tila kahdeksan pullon kaapissa vähän kortilla.

Lähetetty: 11.01.2012 9:48
Kirjoittaja masa
Kottarainen kirjoitti: Missä muuten säilytätte munia? Meillä on jääkaapissa
Ota vielä ne siitä paketistaan pois, niin kanan perseen aromit pääsee helpommin leviämään kaapin muihin ruokiin.

Pöydällä, rasiassa.

Lähetetty: 11.01.2012 10:19
Kirjoittaja NuoriDaavid
Härreguud kuulkaas. Nyt on sattunut kummia. Paino on edelleen n 81. Olisko syynä se, että en nykyään jaksa mennä syömään työpaikalla lounasta, vaan otan vaan kahvin ja jonkun reissarin tms.

Lähetetty: 11.01.2012 10:21
Kirjoittaja Manaaja
masa kirjoitti:
Kottarainen kirjoitti: Missä muuten säilytätte munia? Meillä on jääkaapissa
Ota vielä ne siitä paketistaan pois, niin kanan perseen aromit pääsee helpommin leviämään kaapin muihin ruokiin.

Pöydällä, rasiassa.
Mitä munia sä oikein ostat jos ne haisee kanan perseelle?

Lähetetty: 11.01.2012 10:24
Kirjoittaja So Hard
Eipä kevyttä toimistotyötä tekevä leveyskasvuikäinen pelkkään perusolemiseen kauheasti ravintoa tarvitse. Monet kollegat eivät syö lounasta juuri koskaan ja ne jotka syövät, menevät usein salaattilinjalla.

Lähetetty: 11.01.2012 10:24
Kirjoittaja masa
Manaaja kirjoitti: Mitä munia sä oikein ostat jos ne haisee kanan perseelle?

No harvemmin ne munat on pinnaltaan täysin puhtaita. Varsinkin jos hakee mulkkusensa suoraan maatalon myynnistä.

Lähetetty: 11.01.2012 10:33
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:Eipä kevyttä toimistotyötä tekevä leveyskasvuikäinen pelkkään perusolemiseen kauheasti ravintoa tarvitse. Monet kollegat eivät syö lounasta juuri koskaan ja ne jotka syövät, menevät usein salaattilinjalla.
Mulla on raskas toimistotyö kun joudun lukemaan kitinää.

Lähetetty: 28.01.2012 19:36
Kirjoittaja Hans Jörgen
Otettiin myös ruodusta lipsuneen kaverini kanssa ravintola-illan suuruinen veto siitä, kumpi pudottaa suhteellisesti enemmän painoa toukokuun loppuun mennessä. Molemmilla tavoitteena lähemmäs kymppikilo, itse olisin tyytyväinen -8kg:aan tuohon mennessä. Keinona se perinteinen, eli kulutan enemmän kuin syön.

Lähetetty: 28.01.2012 21:18
Kirjoittaja Bluntly
Projekti etenee satunnaisista repsahduksista huolimatta oikein mukavasti. Oikeastaan voisi ruuvata tavoitetta asteen verran kovemmaksi.

Lähetetty: 30.01.2012 2:39
Kirjoittaja Noppaelain
masa kirjoitti:
Manaaja kirjoitti: Mitä munia sä oikein ostat jos ne haisee kanan perseelle?
No harvemmin ne munat on pinnaltaan täysin puhtaita. Varsinkin jos hakee mulkkusensa suoraan maatalon myynnistä.
Kananmuniahan ei varsinaisesti pestä. Peseminen heikentäisi säilyvyyttä. Näköjään googlen mukaan pestyt munat ovat B-laatua, jota esim. teollisuus voi käyttää.

Ja tosiaan säilyvät iän kaiken. En ole koskaan nähnyt syömäkelvottomaksi pilaantunutta munaa. Rakenne ei varmaan ole parin kuukauden päästä päiväyksestä ennallaan.