Melnais kirjoitti:Saatan myös uskoa ettei suhteen kannalta kuviopäättelyllä ole juuri mitään arvoa vaan sillä miten älyään käyttää vuorovaikutuksessa toisen kanssa.
Juuri näin. Ja todettakoon, ettei kuviopäättelytesteissä pärjääminen mitenkään automaattisesti korreloi sen kanssa, että olisi kykenevä toimivaan vuorovaikutukseen toisen kanssa.
Minusta on mennen tullen jotain kuviotestiä merkittävämpää se, että tähän ketjuun jo kauan aiemmin kirjoittamani viestin kriteerit täyttyvät kaikki, minkä lisäksi sitten muitakin etuja löytyy, joita en olisi pitänyt mitenkään välttämättöminä, jopa ne "pituus (186 senttiä ND:lle tiedoksi!), urheilullisuus ja akateemisuus (lisuri ND:lle tiedoksi!)".
prosessi kirjoitti:Kaikenlaista sitä päätyykin miettimään. Tämä on vissiin jonkinlainen reportaasi nykyisestä suhtautumisestani parisuhteiluun, ja ehkä myös tutustumismatkasta omaan itseeni.
Tässä viimeisten puolentoista vuoden aikana en ole ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta, että aloittaisin uuden parisuhteen yhtään kenenkään kanssa. Olen luonnollisestikin tavannut paljon ihmisiä, miehiäkin, mutta aina jos keskustelut ovat alkaneet saada tiettyjä varoittavia piirteitä, olen tavalla tai toisella luikerrellut karkuun tilanteesta. Suorista varsinaisista treffiehdotuksista olen kieltäytynyt, kuten myös muutamasta sellaisesta tapauksesta, jotka ovat olleet sitä mieltä, että kaupunkiin muuttamisen jälkeen olisin oikein oiva seurustelukumppani, esihistoriallisten viritelmien käytännössä kaaduttua siihen, että niihin aikoihin asuin korvessa. Ei niin, että noissa tapauksissa olisi varsinaisesti mitään vikaa, mutta siinä missä aiemmin minulla ei ole ollut mitään sen tarkempaa käsitystä siitä, minkälainen potentiaalisen seurustelukumppanin oikein pitäisi olla, nyt minulla on käytännössä kolme kriteeriä, jotka ehdokkaan olisi ehdottomasti täytettävä, jotta edes miettisin mitään mahdollisia seurusteluja. Ja vaikka ne eivät liity millään tavoin mihinkään "pituuteen, urheilullisuuteen ja akateemisuuteen", niiden täyttäminen on monin verroin noita vaikeampaa.
Tärkeysjärjestyksessä eniten tärkeästä vähiten tärkeää ne ovat seuraavat:
Ensinnäkin ehdokkaan pitäisi kyetä näkemään mukelon olemassaolo selkeän positiivisena tekijänä sen sijaan, että mukelo olisi vain siedettävä "myötäjäinen", jota minun hyvät puoleni kompensoivat. Tämä karsii suoraan pääosan ehdokkaista. Toisekseen ehdokkaalla pitäisi olla eettisesti hyväksyttävä arvomaailma. Tämäkin karsii ehdokkaita roimalla kädellä, vaikkakin ihmismyönteinen arvomaailma usein kyllä kulkee kimpassa sen kanssa, että näkee olemassaolevan lapsen henkilökohtaisen arvon. Se, jonka mielestä Suomeen mahtuu maahanmuuttajia ja jonka mielestä sosiaalinen ja taloudellinen turvaverkko ovat inhimillisyyden tunnusmerkkejä, on herkästi myös sitä mieltä, että sydämeen mahtuu kumppanin lisäksi myös tämän lapsi. Mutta tällaisia aidosti avarasydämisiä ihmisiä tuntuu vain olevan kovin vähän.
Kolmanneksi ehdokkaan pitäisi olla kykenevä perustelemaan käsityksiään hyvin ja pitämään niistä tarvittaessa kiinni. Samalla hänen kuitenkin pitäisi kyetä myös kuuntelemaan ja sisäistämään toisenlaisia näkökulmia, ja tarvittaessa jopa muuttamaan kantaansa. Tämä on ehkä se vaativin ominaisuus, koska tavallaan nuo piirteet ovat hieman ristiriitaisia. Mutta tiedän ainakin itse vaivatta kykeneväni moiseen, joten ei sen mahdotonta pitäisi olla. Tässä yhteydessä olisi tietenkin olennaista myös huomata, että koska minulla hyvin suuresta osasta asioita ei ole kovinkaan voimakasta kantaa, tai ainakaan niistä kiinni pitäminen ei ole minulle erityisen tärkeää, annan usein äärimmäisen helposti periksi. Niin helposti, ettei toinen osapuoli välttämättä edes huomaa saaneensa tahtonsa läpi. Sen sijaan hän aivan varmasti huomaa jokaisen tilanteen, jolloin minulla on voimakas mielipide, josta en ole valmis tinkimään. Niinpä olen monesti elämässäni joutunut sellaiseen tilanteeseen, että jos vaikka pidän kiinni joka kymmenennestä mielipiteestäni, toinen osapuoli päätyy syyttelemään minua siitä, että minun täytyy aina saada tahtoni läpi. Vasta kun alan heitellä esimerkkejä päinvastaisista tilanteista, toinen tajuaa kokonaistilanteen, ja ehkä jopa sen, kuinka helppo kumppani minä yleensä olen. Minä en kuitenkaan ole valmis mitenkään alkaa viestimään, että "nyt me muuten tehdään niinku sä halusit" aina kun niin tapahtuu, joten jonkinlainen herkkyys tuollaisen huomaamiselle toisella pitäisi olla. (Sinänsä hupaisaa on, että sama kaava toistuu mukelon kohdalla. Annan periksi hyvin suuressa osassa mukelon toiveista, kävelkööt yksikenkäisenä sahanpuruntuoksuisessa autopaidassa, mutta sitten on asioita, joissa en jousta pätkääkään, kuten esineiden liian kovakourainen kohtelu yms. Saa nähdä tuleeko mukelo olemaan sitä mieltä, että olen tyhmä pomottaja. Jotenkin en kyllä usko, lapset tuppaavat olemaan aikuisia tarkkanäköisempiä.)
![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy"){kind=icon}
eiku 