Sivu 26/39
Lähetetty: 23.01.2012 12:49
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:Ökyasunnosta on siis vähän hassua uutisoida, jos ei esim. ministerin kohdalla aina muisteta ministerin nauttivan ökypalkkaa, ökytyösuhdetuja ja paistattelevan ökyjulkisuudessa, josta tavis voi vain ökyunelmoda.
Mun todellisuudentaju on varmasti sumentunut, mutta mä en koe, että ministerin palkka olisi mitenkään "ökypalkka".
Duuni on kyllä äärimmäisen rankka. Urpilainenkin lienee tällä hetkellä jo taas brysselissä. Eilen oli Hakaniemessä työväentalolla siihen aikaan, kun olin menossa nukkumaan.
Lähetetty: 23.01.2012 12:51
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:linkkaamaani aika normaalia hintatasoa edustavaa asuntoa lähellekään pyydetyllä hinnalla, sillä sellaisen pykää itse 200K€.
Miksi et tee niin ja kääräise 350 000 voittoa?
Lähetetty: 23.01.2012 12:52
Kirjoittaja EveryWoman
Riemumieli kirjoitti:Miksi Haavisto on koko kansan edustaja? Vihervasemmistoterrorismi ei kostuta minun simpukkaani, en pidä poliittisista broilereista, koulujen kesken jääminen ei herätä innostuntani, sivarius ei saa minulta kunnioitusta, teinin pokaaminen kehitysmaasta ei sekään.
Siksi, että suurin osa kansasta kiinnittää huomionsa muuhun kuin luettelemiisi epäolennaisuuksiin.
Lähetetty: 23.01.2012 12:52
Kirjoittaja So Hard
NuoriDaavid kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:linkkaamaani aika normaalia hintatasoa edustavaa asuntoa lähellekään pyydetyllä hinnalla, sillä sellaisen pykää itse 200K€.
Miksi et tee niin ja kääräise 400 000 tonnia voittoa?
Samaa mää kansa ihmettelen, kun hyvää tonttiakaan tuskin saa tuolla 200 K€:llä.
Lähetetty: 23.01.2012 12:55
Kirjoittaja Vagabondo
So Hard kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:perusasunto
Voi hyvä tavaton. Ei suomalaisen perusasunto maksa liki 600K, ei sinne päinkään.
Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin Espoossa sillä rahalla ei saa kuin perusasunnon. Turha kuvitellakaan ostavansa sillä vielä mitään luksusta. Sama koskee kyllä Helsingin kantakaupunkiakin. Maakunnissa vastaava talo irtoaa 200K€-350K€. Muut isommat kaupungit sitten hintatasossa siihen väliin.
Lähetetty: 23.01.2012 12:59
Kirjoittaja EveryWoman
Vagabondo kirjoitti:Mä en itsekään ymmärrä millä rahoilla ihmiset täällä asuntoja ostelee ja eikä ne ymmärrä mitään rahan päälle, sillä en ostaisi esimerkiksi linkkaamaani aika normaalia hintatasoa edustavaa asuntoa lähellekään pyydetyllä hinnalla, sillä sellaisen pykää itse 200K€.
Espoon nykyhintasolla luksusta alkaa mielestäni samaa siellä miljoonan hintaluokassa. Linkki noin niinkuin esimerkiksi. Ero Niinistön kämpän spekseihin on mielestäni merkittävä:
http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/6859057
Niinistö on viimeisen päälle laskelmoiva ja pitää huolta kansansuosiostaan (esim. äänesti kansan vihaamaa eduskunnan lisärakennusta vastaan, vaikka varmasti osasi laskea kuinka häviävän pieni osa sen kustannukset olivat budjetista, ja hyvin tiesi kuinka kipeästi sitä tarvittiin). Nostamaton eläkekin on nostamatta vain toistaiseksi (sen voi nostaa myöhemmin, eli Niinistö ei menetä sitä vaikka ei nyt nostaisikaan).
Sopii hyvin kuvioon, että ei pröystäile asumisellaan vaikka voisi.
Lähetetty: 23.01.2012 13:01
Kirjoittaja So Hard
Vagabondo kirjoitti:So Hard kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:perusasunto
Voi hyvä tavaton. Ei suomalaisen perusasunto maksa liki 600K, ei sinne päinkään.
Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin Espoossa sillä rahalla ei saa kuin perusasunnon. Turha kuvitellakaan ostavansa sillä vielä mitään luksusta. Sama koskee kyllä Helsingin kantakaupunkiakin. Maakunnissa vastaava talo irtoaa 200K€-350K€. Muut isommat kaupungit sitten hintatasossa siihen väliin.
Minusta on turha höpistä mitä jokin maksaa maakunnissa, kun pääkaupunkiseudun asumisväljyys on pääkaupunkiseudun asumisväljyyttä.
Lähetetty: 23.01.2012 13:03
Kirjoittaja masa
Lähetetty: 23.01.2012 13:03
Kirjoittaja So Hard
EveryWoman kirjoitti:Niinistö on viimeisen päälle laskelmoiva
Onks tääkin nyt uskomus ja aavistus, samassa sarjassa sen kanssa että Pekka on taas hyvis jolla on Obama-luokan ohjusveneen potentiaali räjäyttää Suomen talouskasvu taivaisiin?
Voisko olla vaan niin, että Sauli tykkää asua missä asuu ja on ostanut sellaisen kämpän mistä tykkää. Ei, kyllä loogisempi selitys on se, että kaveri on niin kärmes, että arkensa tärkeimmätkin asiat on hankittu pelkästään Mäntyniemi mielessä.
Lähetetty: 23.01.2012 13:03
Kirjoittaja Vagabondo
So Hard kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Miksi et tee niin ja kääräise 400 000 tonnia voittoa?
Samaa mää kansa ihmettelen, kun hyvää tonttiakaan tuskin saa tuolla 200 K€:llä.
Tonttimaa on mielestäni ihan ylihintaista pääkaupunkiseudulla ja pidän sitä suurinpana syynä paikalliselle hintatasolle.
Mä saisin tällä hetkellä arviolta noin 100% voittoa, jos myisin nykyisen asuntoni. Talon rakentaminen työn tekemisen ohella tuhoaa kaiken harrastuksiin ja perheeseen käytettävissä olevan vapaa-ajan, joten en ole tällä hetkellä innokas rakentamaan uutta. Toisaalta oletan taloon sijoittamani varallisuuden olevan kohtuullisesti inflaatiosuojattuna taloon kiinnitettynä, enkä varsinaisesti tarvitse sitä rahaa tällä hetkellä, vaan sille voi olla myöhemmin enemmän käyttöä.
Lähetetty: 23.01.2012 13:04
Kirjoittaja NuoriDaavid
So Hard kirjoitti:Vagabondo kirjoitti:So Hard kirjoitti:
Voi hyvä tavaton. Ei suomalaisen perusasunto maksa liki 600K, ei sinne päinkään.
Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin Espoossa sillä rahalla ei saa kuin perusasunnon. Turha kuvitellakaan ostavansa sillä vielä mitään luksusta. Sama koskee kyllä Helsingin kantakaupunkiakin. Maakunnissa vastaava talo irtoaa 200K€-350K€. Muut isommat kaupungit sitten hintatasossa siihen väliin.
Minusta on turha höpistä mitä jokin maksaa maakunnissa, kun pääkaupunkiseudun asumisväljyys on pääkaupunkiseudun asumisväljyyttä.
Vagabondon ajatuskulku ei kyllä ole aukoton. Jos joku rakentaisi kuuhun 100:n neliön omakotitalon, jonka rakentamiskustannus olisi vaikkapa 100 miljardia euroa, niin olisiko se luksustalo? Sehän olisi omakotitaloksi pieni.
Omasta mielestäni omatkotitalo kuussa olisi aivan käsittämätöntä luksusta.
Lähetetty: 23.01.2012 13:05
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:So Hard kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Miksi et tee niin ja kääräise 400 000 tonnia voittoa?
Samaa mää kansa ihmettelen, kun hyvää tonttiakaan tuskin saa tuolla 200 K€:llä.
Tonttimaa on mielestäni ihan ylihintaista pääkaupunkiseudulla ja pidän sitä suurinpana syynä paikalliselle hintatasolle.
Mä saisin tällä hetkellä arviolta noin 100% voittoa, jos myisin nykyisen asuntoni. Talon rakentaminen työn tekemisen ohella tuhoaa kaiken harrastuksiin ja perheeseen käytettävissä olevan vapaa-ajan, joten en ole tällä hetkellä innokas rakentamaan uutta. Toisaalta oletan taloon sijoittamani varallisuuden olevan kohtuullisesti inflaatiosuojattuna taloon kiinnitettynä, enkä varsinaisesti tarvitse sitä rahaa tällä hetkellä, vaan sille voi olla myöhemmin enemmän käyttöä.
Siis rakentaisitko sä sen 550 000:n talon itse 200 000:lla vai et? Anna nyt selvä vastaus.
Lähetetty: 23.01.2012 13:05
Kirjoittaja So Hard
NuoriDaavid kirjoitti:Omasta mielestäni omatkotitalo kuussa olisi aivan käsittämätöntä luksusta.
No eihän se voi olla, kun tonttimaa on niin halpaa.
Lähetetty: 23.01.2012 13:10
Kirjoittaja masa
EveryWoman kirjoitti:
Sopii hyvin kuvioon, että ei pröystäile asumisellaan vaikka voisi.
Eihän toi eroa Haaviston asumisesta lainkaan. Haavisto asustelee seudulla jossa neliöhinnat ovat 6000 eurosta ylöspäin. Eli sekin punkkailee asunnossa jonka arvo liikkunee 700 000 tietämillä.
Lähetetty: 23.01.2012 13:10
Kirjoittaja Vagabondo
NuoriDaavid kirjoitti:
Siis rakentaisitko sä sen 550 000:n talon itse 200 000:lla vai et? Anna nyt selvä vastaus.
Enkö mä heti alkuun sanonut, että sen paritalonpuolikkaan rakentaa 200 000:lla.
EDIT: Tontti tietenkin tulee päälle. En ole ihan varma laaksolahden hintatasosta, mutta yleisesti espoosta perustontti, johon ton kokoisen talon rakentaa, irtoaa 150K-200K.
Lähetetty: 23.01.2012 13:13
Kirjoittaja Vagabondo
masa kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:
Sopii hyvin kuvioon, että ei pröystäile asumisellaan vaikka voisi.
Eihän toi eroa Haaviston asumisesta lainkaan.
Tätä mä yritin jo ensimmäisessä viestissä tuoda esiin.
Lähetetty: 23.01.2012 13:18
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Siis rakentaisitko sä sen 550 000:n talon itse 200 000:lla vai et? Anna nyt selvä vastaus.
Enkö mä heti alkuun sanonut, että sen paritalonpuolikkaan rakentaa 200 000:lla.
EDIT: Tontti tietenkin tulee päälle. En ole ihan varma laaksolahden hintatasosta, mutta yleisesti espoosta perustontti, johon ton kokoisen talon rakentaa, irtoaa 150K-200K.
Eli sä itse rakentaisit sen 400 000:lla ja pystyisit myymään 550 000:lla. Kuinka kauan sulta menisi siihen, jos tekisit ko. hommaa kokopäiväisesti?
Lähetetty: 23.01.2012 13:19
Kirjoittaja Vagabondo
So Hard kirjoitti:So Hard kirjoitti:
Ei suomalaisen perusasunto maksa liki 600K, ei sinne päinkään.
Minusta on turha höpistä mitä jokin maksaa maakunnissa, kun pääkaupunkiseudun asumisväljyys on pääkaupunkiseudun asumisväljyyttä.
Päättäisit nyt haluatko tarkastella asiaa kansallisesti vai paikallisesti. Mä tarkastelen asiaa lähinnä rakennusteknisesti. Paljonko neliöitä, minkälaisista materiaaleista ja minkälaisella varustelulla, joskin myös sijainnilla on merkitystä. Eirassa luksustasoon pääsee jo vähemmillä neliöillä.
600K ei Espoossa tarjoa kuin peruslähiön perusmateriaaleilla ja perusneliöillä. Ei siellä vielä ole mitään massiivisia kylpyläosastoja uima-altaineen tai muita vastaavia selkeästi luksustason ominaisuuksia.
Lähetetty: 23.01.2012 13:23
Kirjoittaja Vesper
So Hard kirjoitti:Tiedän, että moni joka muuten äänestää Saulia äänesti ekalla kierroksella Haavistoa koska äänesti Väyrystää vastaan.
Mulla on näitä tuttuja useita ja siskokin juuri tunnusti kuuluvansa posseen.
Lähetetty: 23.01.2012 13:25
Kirjoittaja So Hard
Vagabondo kirjoitti:Ei siellä vielä ole mitään massiivisia kylpyläosastoja uima-altaineen tai muita vastaavia selkeästi luksustason ominaisuuksia.
Eli susta 100 neliön penthouse keskustassa ei ole luksusasunto? Kyllähän minä nyt niin näkisin, että Niinistön asumistasoon ei pääse 95% suomalaisista. Pitääkö olla joku 99,9% ennen kuin saa käyttää sanaa luksus?
Lähetetty: 23.01.2012 13:28
Kirjoittaja Vesper
EveryWoman kirjoitti:masa kirjoitti:Haukiohan on täydellinen pressan puoliso!
Kyllä edustusrouvalta kaivataan edes hieman välittömyyttä ja sydämellisyyttä. Jos tuohon Haukion profiiliin yhdistäisi vaikka Victorian persoonallisuuden, niin täydellisyydestä voisi alkaa puhua (tausta, koulutus ja profiili muuten kyllä ok). Tyylinkään ei tarttis olla tuollainen isoäiti-look. Häviää mm. Sarkozyn vaimolle 6-0, vaikka on selvästi nuorempi ja ihan nättikin.
Mä luulen että Jenni on vaan ujo. Puhjennee kukkaan kunhan Salesta tulee pressa ja Jenni saa hengähtää helpotuksesta.
Lähetetty: 23.01.2012 13:32
Kirjoittaja Vagabondo
NuoriDaavid kirjoitti:Eli sä itse rakentaisit sen 400 000:lla ja pystyisit myymään 550 000:lla. Kuinka kauan sulta menisi siihen, jos tekisit ko. hommaa kokopäiväisesti?
Omakotitalon rakentamiseen kuluu ammattilaisilta 2 - 3 miestyövuotta riippuen asunnon koosta etc. Valmistumisaikatauluun vaikuttaa siis paljonko käyttää alihankintaa, joka vastaavasti nostaa hintatasoa. Tolla budjetilla sanoisin mulla kuluvan 2 vuotta, mutta yksin on paska rakentaa, joten ottaisin ainakin osaksi aikaa toisen avuksi, jos alkaisin ammattimaisesti rakentaa, mikä laikkaisi katteita. Verothan tosta joutuu aika nopeasti maksamaa. Oliskohan ollu kolmannen talon kohdalla. Vuokratontille rakentamalla saa vielä paremmat katteet. Ongelma on vain tonttien saatavuus, joka Espoossa vaatii arpaonnea, eikä niitä saa kuin yhden.
Kyllähän tolla liksoille pääsee ja moni sitä on harrastanutkin. Ensin pari taloa myyntiin ja kolmas omaksi. Mä pidän nyt varmaan ainakin 10 vuotta taukoa ennen kuin alan uudestaan rakennuspuuhiin.
Lähetetty: 23.01.2012 13:32
Kirjoittaja So Hard
Vesper kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:masa kirjoitti:Haukiohan on täydellinen pressan puoliso!
Kyllä edustusrouvalta kaivataan edes hieman välittömyyttä ja sydämellisyyttä. Jos tuohon Haukion profiiliin yhdistäisi vaikka Victorian persoonallisuuden, niin täydellisyydestä voisi alkaa puhua (tausta, koulutus ja profiili muuten kyllä ok). Tyylinkään ei tarttis olla tuollainen isoäiti-look. Häviää mm. Sarkozyn vaimolle 6-0, vaikka on selvästi nuorempi ja ihan nättikin.
Mä luulen että Jenni on vaan ujo. Puhjennee kukkaan kunhan Salesta tulee pressa ja Jenni saa hengähtää helpotuksesta.
Kovat on vaateet, kun pitää olla koulutetun uranaisen lisäksi näyttelijä-huippumallin näköinen, prinsessakasvatus ja luonteva tv-esiintyjä. Sitä vastoin tyhmänpuoleinen parturikampaaja kelpaa toki juuri sellaisenaan, koska homo.
Lähetetty: 23.01.2012 13:35
Kirjoittaja exPertti
So Hard kirjoitti:Kovat on vaateet, kun pitää olla koulutetun uranaisen lisäksi näyttelijä-huippumallin näköinen, prinsessakasvatus ja luonteva tv-esiintyjä. Sitä vastoin tyhmänpuoleinen parturikampaaja kelpaa toki juuri sellaisenaan, koska homo.
No näinhän se on, pitää olla akateeminen, fiksu ja filmaattinen, hyvin toimeentuleva ja silti vaikuttaa hieman herkältä villapaitaiselta runoilijalta ja/tai rentulta kitaranrämpyttäjältä että saa naista.
Tai sitten suoraan somaliankoneesta.
Lähetetty: 23.01.2012 13:35
Kirjoittaja NuoriDaavid
Vagabondo kirjoitti: Ongelma on vain tonttien saatavuus, joka Espoossa vaatii arpaonnea, eikä niitä saa kuin yhden.
.
Häh? Kyllä niitä tontteja ihan rahalla myydään. Mistä arpajaisista sä puhut? En mä ainakaan mihinkään arpaisiin osallistunut, vaan katsoin mitä on myynnissä ja ostettiin kun päästiin hinnasta yhteisymmärrykseen.