Sivu 241/1309

Lähetetty: 15.01.2009 15:26
Kirjoittaja Valkonikki
NuoriDaavid kirjoitti:
exPertti kirjoitti: Mutta näillä samoilla kriteereillä joutaisi korjata tekniikankin palkat oikealle tasolle.
.
No totta munassa pitäisi. Kuten olen sanonut moneen kertaan, kaikki koulutetut ovat suomessa palkkakuopassa. Ratkaisu tähän ongelmaan ei kuitenkaan ole lääkäreiden palkkojen alentaminen.
Tosiasiassa insinöörien matalapalkkaisuus on koko Suomen kansantalouden ja siten myös verorahoilla kustannettujen lääkärien etu. Se on ainoa syy miksi näinkin syrjäisessä maassa on niin mittavaa tuotekehitystoimintaa.

Helpoin tapa vähentää julkissektorin lääkäripulaa olisi lakkauttaa KELA:n tuki yksityissairaanhoidosta kokonaan ja siirtää vastaava raha julkissektorin palkkamenojen katteeksi. Syrjäseutulisät ja vaarallisen työn lisät kohdalleen hullujen ja humalaisten hoitamisesta, niin yksityissektorin ylikorostunut vetovoima voisi tasoittua. KELA:n korvaukset vääristävät yksityishoidon hintaa ja nostavat siten perusteetta yksityissektorin palkkoja verrattuna julkissektoriin. Ei mitään muutakaan elinkeinotoimintaa rahoiteta vastaavalla tavalla.

Lisäksi lääkärien pätevöitymisprosessiin voitaisiin määrätä pakolliseksi tietty määrä julkissektorin työtä. Lääkärintutkinto on kuitenkin erittäin kallis yhteiskunnan kustantama koulutus, josta voi perustellusti vaatia jotain vastinetta yhteiskunnalle. Pakkotyöväitteet sikseen, kenenkään ei ole pakko opiskella suomalaisessa julkisella rahalla maksetussa yliopistossa.

Lähetetty: 15.01.2009 15:27
Kirjoittaja urpiainen
NuoriDaavid kirjoitti:Maassa on lahjakkuutta vain rajallinen määrä. On potilaan etu, että ainakin osa lahjakkaista ja rahanahneista kansalaisista haluaa lääkäreiksi.

Miksi lääkärin palkkauksen tulisi olla keskivertoakateemisen tasoa, kun lääkäriksi hakeutuu keskivertoakateemista lahjakkaampaa väkeä ja potilaiden etu on, että näin on jatkossakin?

Lääkäripulaa ei ole. Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan ennen. Maaseudun terveyskeskuksissa (ja joissakin huonosti johdetuissa kaupunkiterveyskeskuksissa) on pulaa lääkäreistä. Mikäs ihme se on? Miksi vähintään lisensiaattitason henkilöt haluaisivat asua maaseudulla keskellä ei mitään hoitamassa hulluja ja/tai humalaisia?
No minulla kai tässä on ongelmana se, että en oikein usko lääkärien poikkeuksellisen laajaan lahjakkuuteen. Uskoisin, että suuri osa lääkärijengistä on nytkin aika keskinkertaista porukkaa. Siltä ne ainakin vaikuttavat, joten tuskin määrän lisäys mitään radikaalia tasonlaskua aiheuttaisi. Toinen mitä en oikein näe, on tuo lääkäripulan kielto. Kuten Pertsa sanoo, jos lääkärien tarjonta ei kykene tyydyttämään lääkärien kysyntää, olisi tarjontaa lisättävä.

Ja nämä kaksi epäuskoani - lääkärien muita ylemmän kyvykkyyden epäily ja lääkäripulan kiellon epäily - voitaisiin minusta yhdistää konstruktiivisella tavalla. Eikö sinun ND markkinauskovaisena pitäisi olla valmis siihenkin, että lääkärikunnan sisälläkin kilpailua parhaimmista paikoista lisättäisiin? Vähemmän lahjakkaat/ahkerat saisivat tyytyä heikommin palkattuihin nuhaupseerinvirkoihin periferian terveyskeskuksissa. Voihan sieltä hakea parempaan virkaan, jos ei tyydytä. Lääkärimäärän pitäisi vain olla niin iso, että nuo perusviratkin täyttyisivät, vaikka sitten niillä, jotka eivät svengaavampiin paikkoihin pääse. Ei tuo perusterveysdenhoito näinkään järjestettynä tasoltaan kyllä voisi paljoa laskea - päinvastoin, nyt tasoa laskee ylihinnoiteltujen lääkärien aiheuttama lääkäripula ja siihen liityvä kiire pikemminkin kuin peruspetterin liian vähäiset lahjat yleislääkäriksi. Toisaalta, ehkä tällainen järjestely saattaisi lisätä hieman eriarvoisuutta yksityisen ja julkisen puolen väleillä, en tiedä.

Lähetetty: 15.01.2009 15:34
Kirjoittaja sivustahuutaja
NuoriDaavid kirjoitti:Nykyään lääkärin homma on suomen yleiseen palkkatasoon nähden hyvin palkattua. Potilaiden etu on, että näin on jatkossakin.
Eli niukka, kallis ja erinomainen hyödyke on parempi kuin runsas, halpa ja hyvä? Itse taidan olla eri mieltä. Parhaalla on aina paikkansa, mutta terveydenhuollosta isolle siivulle kelpaisi nopea ja 'vain' hyvä hoito.
NuoriDaavid kirjoitti:Huomioiden progressiivinen verotus ja opiskelun vaatima aika, kestää nytkin varsin pitkän ajan, ennen kuin lääkäri saa ammattikoulun jälkeen palkkatyöhön menneen luokkakaverinsa kumulatiivisessa nettoansiossa kiinni.
Tuo on ihan totta. Lisäksi lääkärien palkka on ihan hyvin suhteessa muihin 'kovemman luokan' akateemisiin duuneihin. Esim. rahoitusalalla kauppatieteiden maisteri tienasi vuonna 2008 mediaanipalkkana 4900e/kk. Muuten mediaaneissa ekonomit ja DI:t jäävät jälkeen lääkäreistä, mutta pitää muistaa, että molempien ryhmien heikoin aines on aika kevyitä osaajia lääkäreihin nähden. Kovempien ekonomien ansioita kuvaava F75 desiili oli 2008 vuonna 5720e. Tuo summa on samaa luokkaa kuin lääkärien palkat yksityisellä keskimäärin ja erikoisempien lääkärien julkisella sektorilla.

Kyllä suomessa on selvää niukkuutta lääkäreistä. Lääkäreita kannattaisi kouluttaa hieman enemmän vaikka kokeiluluontoisesti, jotta nähtäisiin kuinka tämä vaikuttaisi tarjontaan esim. terveyskeskuksissa.

Lähetetty: 15.01.2009 21:03
Kirjoittaja NuoriDaavid
urpiainen kirjoitti: No minulla kai tässä on ongelmana se, että en oikein usko lääkärien poikkeuksellisen laajaan lahjakkuuteen.
Ehkäpä palkkatasoa pitäisi siis korottaa,että saataisiin alalle pätevämpää porukkaa ;)

Minä uskon rahan voimaan. Kummassa uskot keskimäärin olevan parempia jääkiekkoilijoita, NHL:ssä vai SM-liigassa?
urpiainen kirjoitti: Ja nämä kaksi epäuskoani - lääkärien muita ylemmän kyvykkyyden epäily ja lääkäripulan kiellon epäily - voitaisiin minusta yhdistää konstruktiivisella tavalla. Eikö sinun ND markkinauskovaisena pitäisi olla valmis siihenkin, että lääkärikunnan sisälläkin kilpailua parhaimmista paikoista lisättäisiin? Vähemmän lahjakkaat/ahkerat saisivat tyytyä heikommin palkattuihin nuhaupseerinvirkoihin periferian terveyskeskuksissa. .
Näinhän juuri tapahtuu.

Rahalla saa. Laitetaan tk:een lisää liksaa, niin kyllä minäkin saattaisin lähteä oikeisiin töihin.

Ei keskiverto lääkäri mikään nero ole. Inhorealismia kuitenkin on, että siellä gaussin käyrän oikeassa reunassa on väkeä vain se määrä, joka siellä on. Onko kansantaloudenkaan etu,että koko oikea laita koulutettaisiin lääkäreiksi?

Itse näkisin maaseututk:n lääkäripulan lähinnä keinotekoisesti tekohengitetyn maaseudun oireena. Syytämällä riittävästi verovaroja maaseudulle saadaan siellä asumaan tietty määrä ihmisiä, muttta koulutettuja nuoria sinne ei saada pakotettua asumaan. Mahtaako tavallisessa pienessä maaseutukunnassa olla lääkärien lisäksi muita lisensiaatteja? Tuskin.

Lähetetty: 15.01.2009 21:37
Kirjoittaja Chap
NuoriDaavid kirjoitti:Mahtaako tavallisessa pienessä maaseutukunnassa olla lääkärien lisäksi muita lisensiaatteja? Tuskin.
Huhun mukaan pienissä maaseutukunnissa voi hyvinkin olla filosofian lisureita.

Lähetetty: 16.01.2009 1:09
Kirjoittaja Zeb
NuoriDaavid kirjoitti:Mahtaako tavallisessa pienessä maaseutukunnassa olla lääkärien lisäksi muita lisensiaatteja? Tuskin.
Juuei, enkä itse liksasta riippumatta lähtisi periferiaan. Paitsi tietty sinne Chapin yllävihjaamaan.

Kouluttamismäärien lisääminen ei ole tähänkään mennessä kuin syventänyt nuhapumppupulaa. Itse en sanoisi syyksi liksaa vaan hyvin vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työnkuvaansa, kuten potilasfrekvenssiin ja viikkotyöaikaan julkisella puolella. Niin joo, eikä sekään julkisen puolen houkuttelevuutta lisää, että joka ikinen vapaapäivä pitää osata neuvotella suunnilleen puoli vuotta aiemmin, ja silti sen saaminen on työn ja tuskan takana, jos yleensä onnistuu.

En halua olla enemmän kuin naimisissa työni kanssa, koska elämääni kuuluu muutakin. Jos edellytykseksi muotoutuisi muusta elämästä luopuminen vaihtaisin mieluummin puutarhuriksi. Niin nytkin, jos koko lopputyöurani olisi todennäköisesti puitteiltaan nykyisen kaltainen. Puutarhuriksi voisi ehkä juuri tälläkin äo:lla jopa päästä.

Lähetetty: 16.01.2009 10:47
Kirjoittaja urpiainen
NuoriDaavid kirjoitti:
urpiainen kirjoitti: No minulla kai tässä on ongelmana se, että en oikein usko lääkärien poikkeuksellisen laajaan lahjakkuuteen.
Ehkäpä palkkatasoa pitäisi siis korottaa,että saataisiin alalle pätevämpää porukkaa ;)
Ei kun minä en usko, että lahjakkuusero lääketieteen ja monien muiden korkeakoulualojen opiskelijoiden välillä olisi niin iso, etteikö sitä saataisi hyvällä koulutuksella kompensoitua. Uumoilisin, että aika iso osa hakeutuu lääkärikoulutukseen sukuperinne- ja arvostustekijöiden kautta, ei puhtaasti odotettavan palkkapusiin kokoa silmälläpitäen (eritoten, kun vaikkapa kauppat, tekn, ja valt. yoilla on tutkimusten mukaan niin epärealistisen korkeat luulot valmistuvien aloituspalkoista). Eli isomman osa korkeakoulutettavista ohjaaminen nimenomaan lääketiteteelliseen koulutukseen tuskin tarkoittaisi merkittävästi vähempilahjaisten ajaustumista lääkäreiksi.
ND kirjoitti:Rahalla saa. Laitetaan tk:een lisää liksaa, niin kyllä minäkin saattaisin lähteä oikeisiin töihin.
No tätä yhtälöähän voi tasapainottaa muuttamalla lääkärien hintaa, kysyntää tai tarjontaa. Ymmärrän, että suosit henkilökohtaisesti hinnankorostusta, mutta jos tosiaan ainoa argumentti sille, miksi yhteiskunnan näkökulmasta ei kannattaisi mieluummin lisätä lääkärien tarjontaa, on lääkärien väitetty niukkuuden vaivaama poikkeuslahjakkuus, en ole ollenkaan vakuuttunut.
ND kirjoitti:Mahtaako tavallisessa pienessä maaseutukunnassa olla lääkärien lisäksi muita lisensiaatteja? Tuskin.
No, kaikki kunnia lääkärien pitkälle koulutukselle, korkealle osaamiselle ja vastuulle, joista pitääkin maksaa, mutta ei tuo lisensiaattiuden korostaminen tässä ole kovin järkevää. Tutkintonimikkeet kun ovat lääkäreillä vähän harhaanjohtavia: lisensiaatti on perustutkinto, ja väitöskirjoista, joihin olen jopa joskus joutunut tutustumaan, hämmästyttävän suuri osa sisältää lähinnä hyvin simppeliä tilastotiedettä. Siis tasoltaan sellaisia cum laude valtiotieteen maisteri-graduja.
Zeb kirjoitti:Itse en sanoisi syyksi liksaa vaan hyvin vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työnkuvaansa, kuten potilasfrekvenssiin ja viikkotyöaikaan julkisella puolella. Niin joo, eikä sekään julkisen puolen houkuttelevuutta lisää, että joka ikinen vapaapäivä pitää osata neuvotella suunnilleen puoli vuotta aiemmin, ja silti sen saaminen on työn ja tuskan takana, jos yleensä onnistuu.

En halua olla enemmän kuin naimisissa työni kanssa, koska elämääni kuuluu muutakin. Jos edellytykseksi muotoutuisi muusta elämästä luopuminen vaihtaisin mieluummin puutarhuriksi. Niin nytkin, jos koko lopputyöurani olisi todennäköisesti puitteiltaan nykyisen kaltainen. Puutarhuriksi voisi ehkä juuri tälläkin äo:lla jopa päästä.
Minusta tämä kuulostaa aika hyvältä, ja tukee tätä täällä esitettyä käsitystä: lisää lääkäreitä äkkiä, jotta ne, jotka eivät kykene kilpailemaan halutuimmista huippuviroista Suomen Turussa, menevät kiltisti Tyrnävän terveyskeskukseen - tai ryhtyvät puutarhureiksi. Nythän ainakin oman ystäväpiirini lääkäreistä suuri osa käyttää hullua lääkärimarkkinatilannetta hyväkseen tekemällä Helsingissä yksityispuolella n. 25-tuntista viikkoa ja pitämällä min. 4 kk lomaa vuodessa. Ihan jees, jos samaan aikaan ei olisi tätä lääkäripulaa.

Lähetetty: 16.01.2009 11:13
Kirjoittaja NuoriDaavid
^Nyt kun olen yön yli nukuttuani saanut kaivettua Urpiaisen sieraimestani ja saanut herkkähipiäisen olemukseni rauhoittumaan, niin voin jatkaa keskustelua.

Tottakai lääkärien koulutusmäärien rajoittamishalu minun tapauksessani todellisuudessa perustuu vain ja ainoastaan haluun huolehtia omasta markkinatilanteestani. Mitä vähemmän lääkäreitä, sen parempi.

Silti aidosti uskon, että mitä enemmän lääkäreitä, sitä huonompia lääkäreitä. Varmaankin Urpiainenkin uskoo, että silloin, kun 10% ikäluokasta luki ylioppilaaksi, keskiverto ylioppilas oli lahjakkaampi, kuin nykyään?

Mutta absoluuttinen totuus on, että suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan aiemmin, kansa on terveempää ja suomessa ei ole sen vähemmän lääkäreitä asukasmäärään nähden, kuin muuallakaan länsimaissa. Kaikissa länsimaissa maaseudulla on pulaa lääkäreistä ja yleensä homma on pyritty ja jouduttu hoitamaan laittamalla lisää liksaa periferian hommiin.

Kuten jo aiemmin totesin, kansainvälisesti arvioiden suomilääkärit eivät ole hyvin palkattuja. Sen sijaan kansainvälisesti arvioiden muut akateemiset ovat keskimäärin alipalkattuja.

Yhteiskunnan kannalta maaseudun lääkäripulan hoito koulutusmääriä lisäämällä on uskoaksen kalliimpi ratkaisu kuin se, että pulaterveyskeskuksissa nostetaan liksaa niin paljon, että tekijöitä löytyy.

Kaltaiseni rahanahneet paskiaiset kyllä ryömivät koloistaan esiin, kunhan korvaus on riittävä.

Urpiaisen ystäväpiirin laiskottelu kertoo varmaankin enemmän Urpiaisesta kuin lääkäreistä. Omassa ystäväpiirissäni painetaan töitä vähintään 40 tuntia viikossa ja itse aion tänä vuonna pitää elämäni ensimmäisen talviloman.

Lähetetty: 16.01.2009 11:17
Kirjoittaja sivustahuutaja
NuoriDaavid kirjoitti:Silti aidosti uskon, että mitä enemmän lääkäreitä, sitä huonompia lääkäreitä. Varmaankin Urpiainenkin uskoo, että silloin, kun 10% ikäluokasta luki ylioppilaaksi, keskiverto ylioppilas oli lahjakkaampi, kuin nykyään?
Mitäs huonoa tuossa olisi? Vai väitätkö ettei lääkäreiden kesken nyt olisi tasoeroja? Jos tasoeroja on nytkin, niin kärsiikö potilas siitä, että hän lääkäriin pääsemättömyyden sijaan pääseekin 1% huonommalle ja 5% halvemmalle lääkärille?

Lähetetty: 16.01.2009 11:32
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Silti aidosti uskon, että mitä enemmän lääkäreitä, sitä huonompia lääkäreitä. Varmaankin Urpiainenkin uskoo, että silloin, kun 10% ikäluokasta luki ylioppilaaksi, keskiverto ylioppilas oli lahjakkaampi, kuin nykyään?
Mitäs huonoa tuossa olisi? Vai väitätkö ettei lääkäreiden kesken nyt olisi tasoeroja? Jos tasoeroja on nytkin, niin kärsiikö potilas siitä, että hän lääkäriin pääsemättömyyden sijaan pääseekin 1% huonommalle ja 5% halvemmalle lääkärille?
Tuo nyt olikin lähinnä sivujuonne, perussyy koulutusmäärien lisäämisen vastustamiseen on toki halu huolehtia omasta markkinatilanteestani.

Toki potilaan etu olisi päästä Tohmajärvellä 1% huonommalle lääkärille, kuin nykytilanne, jossa lääkäriä ei ole välttämättä lainkaan.

Mutta yleisesti ottaen; onhan selvää, että mitä enemmän populaa otetaan mukaan, sitä lähemmäs keskiarvoa siirrytään missä tahansa asiassa.

Jos luokasta otetaan desiilin pisimmät, niin he ovat keskimäärin pidempiä kuin pisin kolmannes. En kannata porukan ylikouluttamista millekään alalle.

Lähetetty: 16.01.2009 12:57
Kirjoittaja sivustahuutaja
NuoriDaavid kirjoitti:Mutta yleisesti ottaen; onhan selvää, että mitä enemmän populaa otetaan mukaan, sitä lähemmäs keskiarvoa siirrytään missä tahansa asiassa.
Tuossa ei kuitenkaan ole mitään huonoa sinänsä.
NuoriDaavid kirjoitti:En kannata porukan ylikouluttamista millekään alalle.
Eihän pieni sisäänoton kasvattaminen ole vielä ylikouluttamista? Jotta pieni lisääminen olisi ylikouluttamista täytyisi nykyisen määrän olla täsmälleen oikea tai jopa liian suuri. Kummankaan puolesta ei löydy tietoa, joten voidaan aika varmoin mielin olettaa ettei pienestä lisäyksestä olisi ainakaan suurta haittaa ja tavoiteltavat hyödyt ovat selkeitä.

Lähetetty: 16.01.2009 13:02
Kirjoittaja urpiainen
sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:En kannata porukan ylikouluttamista millekään alalle.
Eihän pieni sisäänoton kasvattaminen ole vielä ylikouluttamista? Jotta pieni lisääminen olisi ylikouluttamista täytyisi nykyisen määrän olla täsmälleen oikea tai jopa liian suuri. Kummankaan puolesta ei löydy tietoa, joten voidaan aika varmoin mielin olettaa ettei pienestä lisäyksestä olisi ainakaan suurta haittaa ja tavoiteltavat hyödyt ovat selkeitä.
Luulen, että tässä on kyseessä lähinnä Daven huonosti piilottelema kaappisosialismi. Hän kannattaa selvästi markkinoiden kahlitsemista tiukalla, poliittisesti ohjatulla säännöstelyllä. Ei silti, etteikö Suomessa olisi vahvat perinteet tässä asiassa. Luotetaan markkinoihin, mutta suojellaan tiukalla valtiopuuttumisella niitä kaikkein heikoimpia ja huono-osaisimpia, jotka ovat kaikkein haavoittuvimpia markkinoiden kasvottoman vallan kourissa: pankkiireja ja lääkäreitä.

Lähetetty: 16.01.2009 13:17
Kirjoittaja NuoriDaavid
urpiainen kirjoitti: Luulen, että tässä on kyseessä lähinnä Daven huonosti piilottelema kaappisosialismi. Hän kannattaa selvästi markkinoiden kahlitsemista tiukalla, poliittisesti ohjatulla säännöstelyllä.
:D Busted!

Lähetetty: 16.01.2009 13:18
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Mutta yleisesti ottaen; onhan selvää, että mitä enemmän populaa otetaan mukaan, sitä lähemmäs keskiarvoa siirrytään missä tahansa asiassa.
Tuossa ei kuitenkaan ole mitään huonoa sinänsä.
Riippuu siitä, mitä halutaan. Jos halutaan huippujääkiekkoilijoita, niin Terve Suomi ja Kaikki Pelaa (TM) ei ole hyvä juttu. Jos sen sijaan haluaa, että joka poika saa pelata, niin se on hyvä juttu.

Lähetetty: 16.01.2009 13:19
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Luulen, että tässä on kyseessä lähinnä Daven huonosti piilottelema kaappisosialismi. Hän kannattaa selvästi markkinoiden kahlitsemista tiukalla, poliittisesti ohjatulla säännöstelyllä.
Ei tuollainen markkinavoiman suojaaminen ole sosialismia, vaan lääkereiden 'kapitalistista' ajattelua. Tuossa pyritään selkeästi tarjontaa rajoittavaan kartelliin hyödyntäen pehmeitä sosialististisia poliitikkoja.

Lähetetty: 16.01.2009 13:38
Kirjoittaja Onslow

Lähetetty: 16.01.2009 14:10
Kirjoittaja Teraslilja_m
Varsin kiva inflaatio. Rahan arvo tippuu lähes kymmenesosaan vuorokaudessa ;-)
Sadan biljoonan seteli Zimbabwessa
Zimbabwe otti perjantaina käyttöön sadan biljoonan dollarin setelin eli rahan, jossa on ykkösen perässä 14 nollaa. Samalla otettiin käyttöön myös kymmenen biljoonan, 20 biljoonan ja 50 biljoonan Zimbabwen dollarin pikkusetelit.

Torstain epävirallisen kurssin mukaan suurimman setelin arvo olisi ollut reilut 200 euroa, mutta perjantaihin mennessä se oli jo pudonnut noin 25 euroon.

Lähetetty: 16.01.2009 14:21
Kirjoittaja Vesper
Onslow kirjoitti:Huimaa
Huh, onneks multa on jo umppari ja sappi poistattu! Vähän kyllä umpparileikkauksessa ihmettelin, kun jalat piti laittaa niihin gynen vastaanotolta tuttuihin telineisiin...

Lähetetty: 16.01.2009 22:51
Kirjoittaja Onslow
Huhhuh.

Onko tämä nyt sitä Grand Theft Auto-sukupolvea?

Järjettömäksi on kyllä meno mennyt. Ammuntaa, tuhopolttoja ja pahoinpitelyitä :wink:

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200901 ... 2_hi.shtml

Lähetetty: 16.01.2009 22:53
Kirjoittaja Rouva Pupu
^Jossain lehdessä oli tänään myös juttu siitä miten yhdeksäsluokkalainen oli lyönnyt rehtoria päähän nyrkillä kun rehtori oli käskyttänyt välitunnille.

Liian monta oli-sanaa.

Lähetetty: 16.01.2009 22:56
Kirjoittaja Onslow
Rouva Pupu kirjoitti:^Jossain lehdessä oli tänään myös juttu siitä miten yhdeksäsluokkalainen oli lyönnyt rehtoria päähän nyrkillä kun rehtori oli käskyttänyt välitunnille..
Alan kallistua sille kannalle, että väkivaltaisilla videopeleillä tosiaankin on vaikutusta.

Lähetetty: 16.01.2009 23:04
Kirjoittaja Rouva Pupu
Niin, tuosta ensimmäisestä uutisesta. Ympäri nettiä kun pyörii eräänlaisia huhuja ja "silminnäkijä" huomioita niin veikkaisimpa ettei kyseiset "nuoret" ole väkivaltapelejä ehtineet pelailla... Mutta katsotaan vahvistuuko huhut vai ei.

Lähetetty: 16.01.2009 23:10
Kirjoittaja Zeb
urpiainen kirjoitti:Minusta tämä kuulostaa aika hyvältä, ja tukee tätä täällä esitettyä käsitystä: lisää lääkäreitä äkkiä, jotta ne, jotka eivät kykene kilpailemaan halutuimmista huippuviroista Suomen Turussa, menevät kiltisti Tyrnävän terveyskeskukseen - tai ryhtyvät puutarhureiksi.
Melko kalliita puutarhureita haluat yhteiskunnalla maksattaa. Varo vaan ettei ne Tyrnävälle kiristetyt kuitenkin keksi kiusallaan suorittaa jonkun poliittisen broilerin tutkinnon ja päädy kostoksi SMP:n listoille siirtämään koko arkadianmäkeä Posiolle. Toki yhteiskunnan varoilla koulutetaan yhtä sun toista kulttuurihippiä (eikä mulla ole sitä oikeastaan mitään vastaan) mutta aika harva taitaa maksaa koulutuksensa puoliksikaan niin hyvin takaisin kuin nämä ahneet nykylääkärinkakkiaiset jotka ei nyt vaan suostu jättämään perhettään ja kotiaan ja muuttamaan Tyrnävälle.
Nythän ainakin oman ystäväpiirini lääkäreistä suuri osa käyttää hullua lääkärimarkkinatilannetta hyväkseen tekemällä Helsingissä yksityispuolella n. 25-tuntista viikkoa ja pitämällä min. 4 kk lomaa vuodessa.
Aika erilaista jengiä tunnet kuin vaikka omat ystäviksi jääneet kollegat. Ollaan sitten varmaan varsinainen nössötohtorisukupolvi kun ei ymmärretä huolehtia omista eduistamme, tai ehkä tämä kertoo enemmän meidän välisistä eroistamme, kun ystäväpiiri jopa saman ammattikunnan sisällä on kuin yö ja päivä.

Voit kutsua taas herkkähipiäiseksi. Veikkaan kuitenkin että urpiaisellekin sulkasato saattaisi sattua jos joku koulutuksesi perusteella vaatisi sinua muuttamaan paikkaan, jossa eniten kirjakahvilaa muistuttava laitos on paikallinen Esson baari.

Lääkärimarkkinatilanteesta vielä vanha virsi. Lääkäritiheys Suomessa on korkeampi kuin koskaan ja ymmärtääkseni alle joka 300. kansalainen on jo lääkäri (anteeksi vähäinen googletustarkistusintoni). Onko missään vaiheessa käynyt mielessä, että kuitenkin työnantajapuolella voisi joku mättää kun tätä suurta pulaa esiintyy pääkaupungissakin, ja jopa täällä kulttuurikehdossamme Turussa?

Lähetetty: 16.01.2009 23:12
Kirjoittaja Onslow
^^
Huoh.. 5-6 kpl 20 vuotiaita jannuja hakkaamassa 14 vuotiasta kersaa sorkkarautojen ja puukkojen kera. On ne kovia jätkiä.

Lähetetty: 18.01.2009 0:45
Kirjoittaja Bhven
Pääkaupunkiseutu elättää suuren osan Suomea


Valtiontalouden tilinpidon mukaan ruuhka-Suomi elättää valtaosan valtakunnasta. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntien lisäksi vain Päijät-Häme, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Kymenlaakso maksavat valtiolle enemmän euroja kuin saavat siltä takaisin.

Suhteellisesti suurimpia nettomaksajia ovat itäuusmaalaiset. Maakunnasta maksetaan valtion kassaan 7 008 euroa asukasta kohti vuodessa. Takaisin tulee nelisen tonnia.

Euroissa pääkaupunkiseutu kirii kuitenkin ylivoimaisesti tuottavimmaksi alueeksi. Kun pääkaupunkiseudun maksamista verotuloista vähennetään valtion pääkaupunkiseudulle syytämä raha, riittävät jäljelle jäävät miljoonat Lapin, Kainuun, koko Pohjanmaan ja Karjalan sekä Keski-Suomen viulujen maksamiseen.


Hallituksen alueellistamissuunnitelmat ovat kirvoittaneet Helsingin Sanomien mielipideosastolla vilkkaan keskustelun siitä, elättääkö pääkaupunkiseutu muun maan vain toisinpäin.

"Itse asiassa pelkän Etelä-Helsingin osuus verotuloista on suurempi kuin monen maakunnan. Se johtuu siitä, että siellä olevat työpaikat ovat niin isopalkkaisia", Tilastokeskuksen yliaktuaari Aku Alanen sanoo.

Vastaavasti ahvenanmaalaiset ovat Suomen suurimpia nettosaajia. Jokaista saariston asukasta kohti valtio luovuttaa kirstustaan 11 737 euroa erilaisina toimintamenoina ja tulonsiirtoina. Takaisin tulee verotuloina vain 7 803 euroa.

Tukevasti saamapuolella ovat myös Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, koko Savo ja Lappi. Jokaista näiden maakuntien asukkia kohti valtio pulittaa yli tuhat euroa vuodessa.

Yhteensä valtion rahaa valuu maakuntiin noin 7 miljardia vuodessa. Suurimman osan niistä tuo kolmen miljardin maataloustuki.


Lähde: Helsingin Sanomat 17.1.2009 20:38