Quinevere kirjoitti:Joo, on diabetesmuotoja, jotka eivät liity läskiin, muitakin kuin se klassinen tyypin 1 diabetes. Mutta kyllä ylipainoisella insuliiniresistenssin syy on käytännössä juuri se ylipaino, ja tuo insuliiniresistenssi katoaa jos laihduttaminen onnistuu.
Tai sitten ei katoa. Itse asiassa tässä yritän vähän ehdotella, että monella homma voisi mennä juuri niin päin, että insuliiniresistenssi on ensin ja aiheuttaa tuota ylipainoa, joka osaltaan taas pahentaa insuliiniresistenssia. Joka taas lihottaa entistä enemmän, eli harvinaisen ikävä noidankehä.
Tähän ketjuun itse asiassa voisi sopia muutama havainto raskausajaltani, jolloin mittailin verensokereitani vähintään 12 kertaan vuorokaudessa (min. 2 tunnin välein myös yöllä...) ja tarkkailin syömisiäni suurennuslasilla. Minulla on nimittäin aina ollut melko voimakas insuliiniresistenssi, hoikkanakin. Olen jo teini-ikäisenä tarvinnut 10 yksikköä insuliinia 40 hiilihydraattigramman käsittelyyn, kun normaalisti tuollaiseen määrään tarvitaan 4 yksikköä. No, raskausaikana elimistöni päätti pistää kaiken uusiksi, joten esim. 500g viinirypäleitä (80 g hh) tarvitsikin vaivaiset 2 yksikköä insuliinia, kun taas esim. yksi paahtoleipäviipale (10 g hh) vaatikin pahimmillaan 40 yksikköä insuliinia. Lisäksi samanlainen paahtoleipäviipale, joka aamulla saattoi vaatia sen 40 yksikköä, tarvitsikin illalla vain 5 yksikköä. (Kyllä, päädyin suosimaan tietynmerkkisiä ja mahdollisimman identtisenmuotoisia valmiiksiviipaloituja leipäsortteja, jotta olisin edes jotenkin pysynyt kärryillä.) Lisäksi mm. liha alkoi nostaa verensokereita niin tehokkaasti, että esim. päivällispihvi saattoi edellyttää 15 yksikön 8 tunnin ajalle tasaisesti jaksotettua insuliiniannosta, vaikka normaalisti liha ei todellakaan muutu hiilihydraateiksi. Sitten kun vielä ihmetellään, että miten yhteensä 0,5 yksikön _vähennys_ aamuyön insuliiniannoksista johti siihen, että aamulla 40 yksikköä vaatinut paahtoleipäpala alkoikin vaatia vain 20 yksikköä, niin alkaa huomata, että ihminen on pelottavan monimutkainen vempain.
Ei-diabeetikoilla elimistö hoitaa nuo laskemiset itse, mutta voi vain arvailla miten monimutkaisia yhdistelmiä noista tulee, vieläpä vähän eri jokaisella yksilöllä, riippuen vaikka kuinka monesta eri asiasta. Itse päädyin raskausaikanani lopulta pääosin elämään sokerilla, eli hedelmillä, karkeilla, mehuilla yms., koska jostain käsittämättömästä syystä ne tarvitsivat vähemmän insuliinia kuin mikään muu, ja esim. leivän edellyttämät insuliinimäärät olivat niin suuria, että ne pyrkivät takaisin ulos ihon alta kanyylin vierestä. Itse asiassa jopa tomaatit vaativat insuliinia pari yksikköä / kpl, joten vihanneksetkin olivat jossain määrin pakkosäännösteltyjä. Ja kuten sanottua, tuolla sokeriruokavaliollani minä laihduin koko raskausajan.
Insuliiniresistenssini katosi myös kokonaan, synnytyssalissa. Tänäkin päivänä insuliinitarpeeni on sama kuin viimeksi ala-asteiässä, ja näköjään se on vieläkin tippumassa, kun päivittäiset kävelymatkani ovat jonkin verran pidentyneet työmatkoihin liittyvien kävelyosuuksien takia.
Kun muistetaan, että hiilihydraatit myöskin edustavat vain osaa kalorimatematiikasta, niin kyllä minua hirvittää, että jotkut pitävät kalorimatematiikkaa jotenkin yksinkertaisena. Kaikkea muuta. Laihtuakseen pitää tietenkin kuluttaa enemmän kuin elimistö syödystä hyödyntää, mutta miten se kenenkin kohdalla käytännössä tapahtuu, on aivan toinen asia.
Tämä inputtisi todistaa, että olet tosiaan niitä vatipäitä, jotka kuvittelee että ihmiset lihoavat samasta kalorimäärästä samalla tavalla. Muuten väittämälläsi ei ole minkäännäköistä todistearvoa.
Olet sä melkoinen tasapainoilija.
.
