Kitinä

disasterpiece kirjoitti:miksi Kubrickin Hohto olikin niin täysin epäonnistunut tekele!

Tätä en kyllä osta. Onhan se ihan erilainen luenta kuin Kinkun alkuperäisromaani, mutta molemmat ovat hyviä. Kub-setä kaivoi tarinasta sen minusta olennaisimman osan - kauhun joka sekoava perheenjäsen voi herättää.

"Shiningistä" on kai tehty joku aika sitten alkuperäisteokselle uskollisempi tulkinta, onko kukaan nähnyt sitä? Liikkuvia pensaseläimiä, jee.

^Sulta meni pointti ohi. disasterpiece naureskeli sitä, miten vanhassa elokuvalehdessä teilattiin leffa, jota nykyään pidetään mestariteoksena.

Joo, tuota tarkoitin. Noista ajan lehdistä käy selkeästi ilmi, että suurin osa porukasta piti Kubrickin elokuvasovitusta epäonnistuneena ja mm. lehtien lukijaosiot olivat täynnä närkästyneitä kommentteja siitä kuinka Kubrick oli raiskannut hienon kirjan. Olen koettanut keräillä noita vanhempia elokuvalehtiä, niistä löytyy paljon muitakin esimerkkejä leffoista, jotka teilattiin ilmestyessään mutta jotka saavuttivat arvostusta vasta paljon myöhemmin. Esim. Carpenterin The Thing oli kai jonkinsortin floppi ilmestyessään.

Tuo uudempi TV-versio tuli katsottua joskus 90-luvun lopulla telkkarista ja itse tykkäsin siitä, että päähenkilön sekoamiselle annettiin paljon enemmän aikaa. Nicholsonin hahmohan näyttää täyskahjolta jo alun haastattelussa. Pitäisi tsekata joskus uudestaan tuo toinenkin versio.

The Sessions

Erilainen ja vakavuudestaan huolimatta ajoittain hauska. Helen Huntilla oli roppa kuosissa.

3,5/5

Kaappari

Oli niin paljon koomikkoja, että melko hupaisa oli. Aake Kalliala hyvä, muu osa leffasta roskaa, mutta suomalaista roskaa!

<3<3/<3<3<3<3<3

Black Death (BD) ***

Mustan surman ja noitavainojen aikoihin sijoittuva synkkä trilleri, jossa Sean Beanin johtama sotilasjoukko on matkalla selvittämään huhuja, joiden mukaan matkan päässä sijaitseva kylä on välttynyt jostain syystä täysin koko rutolta. Joukkio hakee luostarista mukaansa nuoren munkin matkaoppaaksi. Tässä elokuvassa kaikki ei tosiaan ole sitä miltä näyttää. Alkupuoli oli todella mukaansatempaava, mutta aivan lopussa ote hieman herpaantui ja epilogi oli minusta täysin turha. Silti, komea leffa kaikessa karuudessaan, tulee varmaan vilkaistua toistamiseenkin. Mustan Kyyn Percyä näytellyt Tim McInnerny hetkeksi katkaisi leffan tunnelman, en muista nähneeni näyttelijää missään muualla ja pelkkä miehen naaman näkeminen herätti hetkeksi huvitusta.

Dirty Mary Crazy Larry (BD) **

Rallikaksikko Peter Fonda ja Adam Roarke ryöstävät supermarketin saadakseen rahaa uuteen kilpa-autoon. Matkaan lyöttäytyy väkisin nuori nainen, josta kaksikko ei pääse eroon yrityksistä huolimatta. Kaahauskohtaukset toimivat hemmetin hyvin ja lopun taistelu helikopteria vastaan on ollut oikeasti ihan järjettömän vaarallinen stuntti. Valitettavasti leffa jankkaa yli puolet paikallaan ja yrittää kaivaa jotain parisuhdedraamaa Maryn ja Larryn välille. Elokuvan loppu oli kuitenkin melkoinen shokki. Roddy McDowall omituisen pienessä roolissa.

The Blood on Satan's Claw (BD) ****

Viime aikoina katottujen vanhojen Hammer-lemppareiden jälkeen tämä kilpailevan brittiläisen Tigon-lafkan kauhistelu vuodelta 1971 teki melkoisen säväyksen. Olin nähnyt tämän aiemminkin ja tykännyt silloinkin kovasti, mutta jotenkin noiden Hammer-leffojen jälkeen tämä iski vielä kovempaa. Juoni voisi periaatteessa olla puhdasta Hammeria; 1600-luvun syrjäisessä englantilaisessa kylässä pellon laidalta löytyy epämääräinen pääkallo. Pian kylän nuoret alkavat surmata toisiaan rituaalinomaisesti manatakseen paholaisen henkiin. Elokuvan tunnelmassa on paljon samaa kuin The Wicker Manissa ja Witchfinder Generalissa. Leffassa tapahtuu kaiken aikaa jotain mikä pitää jännitettä yllä, samoin jotkut kohtaukset ovat nykysilminkin vielä melko shokeeraavia. 17-vuotias Linda Hayden alastomana viettelemässä pastoria kirkossa, on raiskausta ja verisiä murhia. Silti kyseessä ei missään nimessä ole puhdas eksploitaatio, vaan nuo kohtaukset istuvat elokuvan kontekstiin. Toki alastomuus varsinkin oli tuon hetken "juttu", sensuurin hölläännyttyä muutamassa vuodessa rajusti kaikki odottivat näkevänsä kauhuelokuvissa nakuilua. Leffan kruunaa Marc Wilkinsonin mainion häiriintynyt musiikki. BD:llä loistavat ekstrat ja hyvä kuva.

The Brood (BD) ****

Tää leffa on tainnut parantua joka katselulla. Oliver Reedin esittämä psykiatri on keksinyt menetelmän, jolla ihmisten viha saadaan purettua fyysisiksi ilmentymiksi ja konkreettisesti ulos kehosta. Tärkeimpänä tutkimuskohteena hänellä on Samantha Eggarin esittämä Nola, joka on eristetty täysin muista potilaista. Nolan ex-mies havaitsee tyttärensä selässä mustelmia ja koettaa kieltää Nolaa tapaamasta enää lastaan. Kohta perheen ympäriltä alkaa kuolla porukkaa omituisten olentojen toimesta. Cronenberg pohjasi elokuvan omiin kokemuksiinsa avioerosta ja lasten huoltajuuskiistoista. Ohjaajan alkuaikojen "body-horror" kulminoituu loppukohtauksessa, joka on genren pysäyttävimpiä. Loistoleffa. Harmi vain, että brittikiekosta puuttuu se pitkä ohjaajan uraa käsittelevä dokkari, joka löytyy aussi-levyltä. Pitikö tästä tuplakappale ostaa ihan sen takia, kiinnostaisi kyllä...

Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa

Katsoin kaasussa ja samalla jutellen vaimon kanssa. Vaimo ei katsonut leffaa. Keskustelu ei liittynyt elokuvaan.

Vaikutti ihan OK:lta. Samaan hengenvetoon todettava, että ehkä selvinpäin molemmilla silmillä katsottuna olisi pitkästyttävä.

Hunter S Thompson ja Dr. Gonzo olisivat varmaankin olleet mielenkiintoisia ryyppykavereita..

Tix ja KKK ainakin ovat näköjään lukeneet alkuperäisen kirjan.

http://kitina.net/viewtopic.php?p=287115

Pitääpäs mennä kirjastoon katsomaan, jos löytyisi.

NuoriDaavid kirjoitti:Tix ja KKK ainakin ovat näköjään lukeneet alkuperäisen kirjan.

http://kitina.net/viewtopic.php?p=287115

Pitääpäs mennä kirjastoon katsomaan, jos löytyisi.

On tod vahva. Sekä leffa että kaikki muu HST:n kirjallinen tuotanto ovat olleet pettymyksiä tuon jälkeen.

NuoriDaavid kirjoitti:Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa

Katsoin kaasussa ja samalla jutellen vaimon kanssa.

Tuli tästä mieleen josko muistakin taidemuodoista voisi nautiskella muiden aktiviteettien ohella. Eli esim Mona Lisan voisi aina silloin tällöin siirtää pariksi viikoksi Louvren vessaan, niin siinä voisi sitten välillä vilkuilla Lissua samalla kun istuu paskalla ja lukee lehteä.

NuoriDaavid kirjoitti: Pitääpäs mennä kirjastoon katsomaan, jos löytyisi.

Eikö se ole toi?

^kiitos

On tullu katseltua tässä useampi leffa, kun on vaihteeksi ollut yksin kotona, jolloin äänentoiston on voinut kääntää elokuvateatterivahvuuksille.

Django unchained: Pidin. Aika takuuvarmaa Tarantinoa. Vahvoja henkilöhahmoja, kauniita kuvakulmia ja aivan loistava soundtrack. Kaikenkaikkiaan nautittava kokemus. Myönnettäköön, että Tarantino on tehnyt vastaavalla reseptillä useammankin leffan, joten ei tässä enää oikein paljon uutta ollut.

Hobitti: Tuli nyt tämäkin katsottua, mutta en oikein tiedä miksi. TSH leffoissa kiinnosti miten Tolkienin maailma on toteutettu elokuvamaailmaana, mutta se on jo nähty ja Hobitti jatkaa tutuissa maisemissa. Hyvää verrattuna TSH:n oli, että nyt elokuvan etenemistahti oli järkevämpi ja periaatteessa oli aikaa rakentaa henkilöhahmoja ja juonikuvioita. Sääli vain, että pinnalliset ja nykyään jo kovin kliseiset henkilöhahmot ja D&D henkiset juonikuviot ei vaan jaksa enää innostaa. Tuskin katson jatko-osia.

Sin City: Piti tarkistaa kertojaäänen ärsyttävyys aikaisemman keskustelun pohjalta, kun en ollut useampaan vuoteen leffaa katsonut; Ei edelleenkään ärsyttänyt.

Che Sankari ja Che kapinallinen: Vallankin Che Sankari oli hyvin documenttimainen. Sisälsi myös paljon vanhaa aitoa kuvamateriaalia. Ihan mielenkiintoinen, kun en ole aikaisemmin ko herran elämäntarinaan tutustunut. Jos ensimmäinen osa rakensi sankari myyttiä, niin toinen vastaavasti romuttaa sitä. Sen verran säälittäväksi yritelmäksi Chen johtama bolivian kapina jää. Elokuvakokemuksena parempaakin katsottavaa löytyy, mutta documenttina ihan mielenkiintoisia.

The Prestige pyörii just. Genren ykkössuosikkini The Illusionistin ohella. Vaikea sanoa kumpi parempi, kun ovat kuitenkin juoneltaan ja tunnelmaltaan aika erilaisia. Molemmista löytyy kuitenkin twisti jota en ekalla katsomiskerralla hoksannut. Mikä sinänsä ei vaadi paljoa

Vagabondo kirjoitti:hyvin documenttimainen, mutta documenttina ihan mielenkiintoisia.

FINNISH, motherfucker, DO YOU SPEAK IT?

MrM kirjoitti:

Vagabondo kirjoitti:hyvin documenttimainen, mutta documenttina ihan mielenkiintoisia.

FINNISH, motherfucker, DO YOU SPEAK IT?

Heikosti. Se oli aina mun heikoimpia aineita koulussa. Bonuksena vielä lievä lukihäiriö

^ tästä tuli mieleen se kuitti jostakin suomalaisesta kulttuurivaikuttajasta (en muista kuka), että puhuu sujuvasti seitsemää kieltä, valitettavasti suomi ei kuulu niihin (heitti kai jotakin "kansainvälistä vaikutelmaa" aina väliin korostaakseen matkustaneisuuttaan).

exPertti kirjoitti:^ tästä tuli mieleen se kuitti jostakin suomalaisesta kulttuurivaikuttajasta (en muista kuka), että puhuu sujuvasti seitsemää kieltä, valitettavasti suomi ei kuulu niihin (heitti kai jotakin "kansainvälistä vaikutelmaa" aina väliin korostaakseen matkustaneisuuttaan).

Andy McCoy?

Parin päivän saldo:

Madagascar 3

Levyltä löytyi valitettavasti dubattu versio, eli sillä mentiin. Yllättävän hauskan pätkän oli tämänkin tarinan venytyksestä saanut aikaiseksi. Venäläisten sirkuseläinten kohdalla tuli jossain kohtaa sellainen fiilis, että onkohan tämä jo hieman rasistista, mutta päädyin hyväksymään kärjistykset tehokeinona. Osa läpistä tuntui avautuvan vain aikuiselle ja merkittävä osa vain lapsille, eli samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin. Tykkäsin siitä, miten joukkoon oli kivasti ujutettu vähän yleistietoa lapsosille.

Kolme tähteä viidestä.


Frankenweenie

Burtonin nukkeanimaatio pikkupojasta, joka herättää kuolleesta rakkaan lemmikkikoiransa. Toteutettu mustavalkoisena. Ihan käsittämättömän kaunis ja visuaalisesti kiehtova elokuva, jonka näyttävyys jotenkin vielä syveni ja korostui kun katsoi bonusmateriaaleista filminpätkiä valmistusvaiheista. Tässä pysyi aikuisen mieli melkein paremmin mukana kuin lasten (9 ja 11), mutta tenavatkin kyllä kiittelivät Burtonin tarinankerrontaa. Eniten lapsia tuntui riemastuttavan bonusmateriaaleista löytyvä v. 1984 Burtonin Disneylle ohjaama Frankenweenien näytelty lyhytelokuvaversio.

Neljä tähteä viidestä, joista puolikas tulee bonusmatskun erinomaisuudesta.

The Limey

Steven Soderberghin arthouse-kostoraina. Vankilasta juuri vapautunut ikääntynyt brittikonna lentää rapakon taa setvimään tyttärensä kuolemaa. Käsivarakuvausta, väreillä pelaamista, kronologisesti hyppelehtivä leikkausrytmi. Maestro käytti samoja keinoja oikeastaan kaikissa myöhemmissäkin töissään. Tässä ne vielä tuntuvat tuoreilta eikä itsetarkoitukselliselta kikkailulta. Pääosassa pajatson tyhjentää Terence Stamp, pahiksena Peter Fonda.

Neljä sitruunaa viidestä

KKK kirjoitti:World War Z

(ja ihan elokuvissa, ettäs tiedätte)

Brad Pitt pelastamassa maailmaa zombipandemialta. Veri ja gore oli siivottu kokonaan pois - ilmeisesti alemman ikärajan ja laajemman yleisöpohjan toivossa. CGI-zombit olivat lopulta hypernopeudessaan ja megaparveilussaan aika epäuskottavia, vaikka jerikon muureilla ja helikoptereihin loikkivia elokuolleita oli tavallaan viihdyttävää katsella. Jossain arvostelussa hehkutettiin ensimmäisen puolituntisen intensiivisyyttä. Paaskat. "Dawn Of The Deadin" uusioversion alkukohtaus tykitti ihan eri skitsolevelit kuin Pittin perheen pakoilu Phillyn keskustassa.

"28 Days Later" onnistui aikanaan luomaan kokonaan uuden sprintterizombi-genren ja olemaan tätä tekelettä huomattavasti säpsympi. Parhaat zombileffat onnistuvat kehittelemään uskottavia survival-skenaarioita ja päähenkilöillä on - paremman ilmaisun puutteessa - kunnolla lihaa luiden ympärillä. WWZ:n hahmot olivat paperinohuita ja juonikin "vähän sinne päin".

Jos tämän katsoi pelkkänä kesäleffana, niin kolme tähteä. Zombigenren mittapuulla mitattuna vain kaksi.



"Tyynenmeren Perseennuolennan" eli "Pacific Rimin" trailerin näkeminen varmisti sen, että tuo tekele saa jäädä näkemättä. Voi ziisus mitä shaissea.

Zombiegenre alkaa olla aika lailla loppuun kaluttu (hih hih). Tykkäsin 2/5. Muutama visuaalisesti hieno kohtaus kuten toistensa päälle kiipeilevät zombit ja käsikranaatin räjäytys lentokoneessa.

Harmittaa taas typeryys: kyllä isralilaiset irl varmasti suojelisivat Jerusalemia paremmin. Rypälepommeja, tankkeja ja napalmia eikä pelkkä muuri.

NuoriDaavid kirjoitti:

KKK kirjoitti:World War Z

(ja ihan elokuvissa, ettäs tiedätte)

Brad Pitt pelastamassa maailmaa zombipandemialta. Veri ja gore oli siivottu kokonaan pois - ilmeisesti alemman ikärajan ja laajemman yleisöpohjan toivossa. CGI-zombit olivat lopulta hypernopeudessaan ja megaparveilussaan aika epäuskottavia, vaikka jerikon muureilla ja helikoptereihin loikkivia elokuolleita oli tavallaan viihdyttävää katsella. Jossain arvostelussa hehkutettiin ensimmäisen puolituntisen intensiivisyyttä. Paaskat. "Dawn Of The Deadin" uusioversion alkukohtaus tykitti ihan eri skitsolevelit kuin Pittin perheen pakoilu Phillyn keskustassa.

Muutama visuaalisesti hieno kohtaus kuten toistensa päälle kiipeilevät zombit ja käsikranaatin räjäytys lentokoneessa.

Parhaita tyyppejä oli ne labran silmät-pullistuu-päästä-vosu ja hampaitaan nakuttava heppu.

Mun elokuvanautintoa häiritsi viereisissä penkeissä istunut pariskunta. Mies ainakin kerran säikähti tosi paljon jotain zombieta ja ilmeisesti tätä kompensoidakseen sitten toistuvasti naureskeli muille zombeille. Miesten mimosan herkkä itsetunto taas pilasi kaiken.

NuoriDaavid kirjoitti:Mun elokuvanautintoa häiritsi viereisissä penkeissä istunut random idiootti.

Tämän takia ei pysty käymään elokuvateattereissa ollenkaan. No kotona on paremmin kaikki muukin elokuvanautintoon liittyvä.

ONNELLINEN MIES

Teevee-sovitus vuodelta 1979 Paasilinnan kirjasta. Siltainsinööri Akseli Jaatinen joutuu siltaa rakentaessaan törmäyskurssille pikkupaikkakunnan pikkusieluisten pikkupamppujen kanssa ja pistää pottuuntuneena koko kunnan polvilleen. Samaa aihettahan Artsi varioi useimmissa romaanissaan - aina on yksi mies, oman tiensä kulkija joka ei suostu sopeutumaan ulkoa ja ylhäältä annettuihin sääntöihin ja joutuu siksi ympäristönsä kanssa napit vastakkain. Äkkiä tulee mieleen ainakin Jäniksen Vuosi, Ukkosenjumalan Poika, Ulvova Mylläri, Onnellinen Mies, Kultainen Nousukas...

Kaikinpuolin kelpo luenta Paasilinnan romskusta. Harri Tirkkonen pääosassa loistava. Sivuosista diggailin erityisesti Oiva Lohtanderin aisankannattaja-rehtoria.