Sivu 24/24

Lähetetty: 29.12.2008 11:15
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Suomeen muutettujen, täällä kasvaneiden tyyppien karkottaminen muiden rangaistusten lisäksi kun tarkoittaa käytännössä vain ja ainoastaan sitä, että etniseen vähemmistöön kuuluvia rangaistaan kovemmin ja eri lailla kuin etniseen valtaväestöön kuuluvia. Tämä on niin selvästi länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista, että rapauttaa ihmisten uskoa oikeusjärjestelmän tasapuolisuuteen ja luotettavuuteen.
Perustelepa hieman. Miksi 'muita' ei saisi kohdella eri lailla kuin 'meitä'?

Ihmisiä kuolee joka päivä nälkään, muttei suomessa. Emme siis anna 'meidän' kuolla nälkään, mutta annamme 'muiden' kuolla. 'Muista' voi tiettyjen sääntöjen toteutuessa tulla 'meitä', mutta ei pelkästään sen perusteella, että he sattuvat fyysisesti asumaan 'meidän' keskuudessamme. Miksi siis 'meidän' keskuudessamme asuvia 'muita' pitäisi länsimaisen oikeuskasityksen mukaan kohdella paremmin kuin nälkään kuolevia muualla asuvia 'muita'?

Lähetetty: 29.12.2008 11:17
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
urpiainen kirjoitti:Huomaan muuten, että itsepintaisesti haluan kirjoittaa "karkoittaa". Mutta sehän on "karkottaa", eiks je? Mutta kuitenkin "tarkoittaa", ei "tarkottaa"? Hankalaa tämä äidinkieli.
Mä en muista kuin kantasanasäännön, jossa a/ä-loppuisiin tulee i, o/ö loppuisiin ei.

Tosin kuukle ilmoittaa 75/28 suhteen korkottaa sanalle. Voiko se silloin olla kauhean väärin kirjoittaa karkoittaa?

Lähetetty: 29.12.2008 11:18
Kirjoittaja exPertti
urpiainen kirjoitti:Välillä Pertti vaikuttaa melkein siltä, että et lainkaan ymmärä lukemaasi (lainaamaasi).
Luin kyllä, mutta tuo oli minun 2 senttiäni aiheesta.

Kyllä osa synnynnäisistäkin joutaisi karkottaa tekemiensä rikoksien takia jonnekin (vaikkapa Siperiaan), mutta näillä muualla syntyneillä se on sentään lakiteknisesti mahdollista.

Istuttaisipa tuo herranpelon noihin perkeleisiin. Sitä kai kaikki toivovat.

Lähetetty: 29.12.2008 11:19
Kirjoittaja Rouva Pupu
Turhaa panikoida. Nyt kun Suurpää (vai oliko se Vatipää, en muista) ja YK:n natsijoukot ovat ärähtäneet niin nämä hemmot eivät koskaan tule astumaan jaloillaan Somalian maaperälle. Ei tule tapahtumaan. Kyllä herra A:n rikoslista sai hengästymään, on siinä rikastettu kulttuuria kerrassaan ja tuotu värinää kaduille :h:

Lähetetty: 29.12.2008 11:24
Kirjoittaja urpiainen
exPertti kirjoitti:Kyllä osa synnynnäisistäkin joutaisi karkottaa tekemiensä rikoksien takia jonnekin (vaikkapa Siperiaan).
Vaikea kai se on oman maan kansalaisia karkottaa vieraan vallan alueelle. Mutta haistan tässä kepulle oivan mahdollisuuden hajasijoittelu-aluepolitiikkaan ja muuttotappio-periferian lisäkansoittamiseen. Pahoinpitelystä vuosi linnaa tai neljä Kainuuta?

Lähetetty: 29.12.2008 11:28
Kirjoittaja exPertti
urpiainen kirjoitti:Mutta haistan tässä kepulle oivan mahdollisuuden hajasijoittelu-aluepolitiikkaan ja muuttotappio-periferian lisäkansoittamiseen. Pahoinpitelystä vuosi linnaa tai neljä Kainuuta?
Voisit kyllä jättää maakunnissa asuvien loukkaamisen tuohon. Lopettavat vielä pk-seudun tukemisen suutuspäissään.

Lähetetty: 29.12.2008 11:33
Kirjoittaja exPertti
Rouva Pupu kirjoitti:Turhaa panikoida. Nyt kun Suurpää (vai oliko se Vatipää, en muista) ja YK:n natsijoukot ovat ärähtäneet niin nämä hemmot eivät koskaan tule astumaan jaloillaan Somalian maaperälle. Ei tule tapahtumaan. Kyllä herra A:n rikoslista sai hengästymään, on siinä rikastettu kulttuuria kerrassaan ja tuotu värinää kaduille :h:
Tätähän veikkasinkin tuolla aiemmin, että siinä on korkein oikeus kevyttä kamaa kun on kyse maahan raahatuista väkivaltarikollisista.

Lähetetty: 29.12.2008 11:57
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Vaikea kai se on oman maan kansalaisia karkottaa vieraan vallan alueelle.
Kuinka niin? Lakimiehet voivat hoitaa yksityiskohdat, mutta takaan sijoittavani kaikki tarvittavat rikolliset afrikkaan pientä korvausta vastaan. Soitin juuri kaverilleni Mugabelle ja Zimbabween mahtuu kuulemma 50 000 e per lärvi ihan supisuomalaisia valkonaamojakin. Hintaan sisältyy zimbabwen kansalaisuus ja miljoona zimbabwen dollaria, jottei tarvitse ihan tyhjästä aloittaa. Eli suomen kansalaisuus pois, Z-kansalaisuus tilalle, kaverilta sormenjäljet talteen ettei yritä takaisin ja eikun koneeseen.

Lähetetty: 29.12.2008 12:30
Kirjoittaja urpiainen
sivustahuutaja kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:Suomeen muutettujen, täällä kasvaneiden tyyppien karkottaminen muiden rangaistusten lisäksi kun tarkoittaa käytännössä vain ja ainoastaan sitä, että etniseen vähemmistöön kuuluvia rangaistaan kovemmin ja eri lailla kuin etniseen valtaväestöön kuuluvia. Tämä on niin selvästi länsimaisen oikeuskäsityksen vastaista, että rapauttaa ihmisten uskoa oikeusjärjestelmän tasapuolisuuteen ja luotettavuuteen.
Miksi 'muita' ei saisi kohdella eri lailla kuin 'meitä'?
No on siinä "muiden" eriarvoisessa kohtelussakin omat, aika ilmeiset ongelmansa, mutta se ei oikeastaan kuulu tähän. Argumentaationi kun kulki pikemminkin sillä uralla, että Suomeen pikkulapsina tuotujen ja täällä varttuneiden tyyppien kohteleminen "muina" on kohtuutonta: heitä pitäisi kohdella "meinä".

Lähetetty: 29.12.2008 13:13
Kirjoittaja sivustahuutaja
urpiainen kirjoitti:Argumentaationi kun kulki pikemminkin sillä uralla, että Suomeen pikkulapsina tuotujen ja täällä varttuneiden tyyppien kohteleminen "muina" on kohtuutonta: heitä pitäisi kohdella "meinä".
Olivatko nämä karkotetut tulleet suomeen pikkulapsina? Se, jota ei karkoitettu, oli tullut 10-vuotiaana ja asunut suomessa 16 vuotta, mutten löytänyt muista mitään tietoa.

EDIT: Hesari kertoi seuraavaa: "Karkotettavat ovat noin 25-vuotiaita miehiä, jotka ovat asuneet Suomessa yli puolet elämästään ja vastustavat karkotustaan Somaliaan.

Lähetetty: 29.12.2008 13:16
Kirjoittaja NuoriDaavid
sivustahuutaja kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:Argumentaationi kun kulki pikemminkin sillä uralla, että Suomeen pikkulapsina tuotujen ja täällä varttuneiden tyyppien kohteleminen "muina" on kohtuutonta: heitä pitäisi kohdella "meinä".
Olivatko nämä karkotetut tulleet suomeen pikkulapsina? Se, jota ei karkoitettu, oli tullut 10-vuotiaana ja asunut suomessa 16 vuotta, mutten löytänyt muista mitään tietoa.
Täältähän sitä voi lukea

http://www.kho.fi/17353.htm

edit: toista karkotettua koskevaa päätöstä ei enää ollut luettavissa, ei ilmeisesti ole riittävän merkittävä. Toinen karkotetuista siis oli " 10- tai 12-vuotiaana" saapunut ja ollut yli puolet elämästään suomessa.

Silti oikea päätös vaikka ei ehkä oikeudenmukainen (Sic!)

Lähetetty: 29.12.2008 17:16
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
NuoriDaavid kirjoitti:Silti oikea päätös vaikka ei ehkä oikeudenmukainen (Sic!)
Harmaalla vyöhykkeellä. Rajatapaus.

Lähetetty: 29.12.2008 18:13
Kirjoittaja Lolita
Mikä siinä nyt on niin kamalaa, rikollisia ulkomaalaisia karkotetaan tasaiseen tahtiin, ja Suomessa asuvat somalialaiset käyvät satunnaisesti Somaliassa lomalla. Bettina Sågbom kävi Somaliassa tekemässä dokumenttielokuvan. Miksi Pohjois-Somaliaan ei saisi karkottaa ketään?

Lähetetty: 29.12.2008 18:23
Kirjoittaja urpiainen
Lolita kirjoitti:Miksi Pohjois-Somaliaan ei saisi karkottaa ketään?
Tämä on nyt sikäli kumma kontribuutio tähän ketjuun, että tässä ketjussa (ainakin vuoden 2008 keskustelussa) kai vain minä olen karkotuksia paheksunut (ja YY vähän vierastanut), muut taas lämpimästi kannattaneet. Ja ainoana näiden karkotusten vastustajana olen joka viestissäni korostanut, että vastustan nimenomaan tätä Suomeen pikkulapsina tuotujen ja täällä kasvaneiden tyyppien "palauttamista". Tähän kai se YY:nkin emmintä perustui. Edes tuossa aiemmassa vuoden 2006 keskustelussa Vadim ei vastustanut palautuksia Pohjois-Somaliaan, ja vastaavasti 2006-vuosikerran Tix taisi rajata karkotuksia kannattavasta argumentaatiostaan ainakin alustavasti pois nämä Suomessa kasvaneet sankarit. Joten tosiaan, miksi Pohjois-Somaliaan ei saisi karkottaa ketään?

Lähetetty: 30.12.2008 0:40
Kirjoittaja Postulaatti
Lolita kirjoitti:Mikä siinä nyt on niin kamalaa, rikollisia ulkomaalaisia karkotetaan tasaiseen tahtiin, ja Suomessa asuvat somalialaiset käyvät satunnaisesti Somaliassa lomalla. Bettina Sågbom kävi Somaliassa tekemässä dokumenttielokuvan. Miksi Pohjois-Somaliaan ei saisi karkottaa ketään?
Lähinnä kai tilanne muuttuu kyseenalaiseksi siinä vaiheessa, kun tosiaan puhutaan lapsina Suomeen tulleista, joiden yhteiskuntakelvottomuus on osittain myös Suomen vastuulla. Onko lain kirjaimen lisäksi myös lain hengen mukaista pestä kätensä asioista, joihin olisi ollut mahdollista vaikuttaa jo aikoja sitten Suomessa. Nythän Somalia saa niskoilleen paatuneita suomalaistuneita rikollisia, joiden kehitykseen Somalialla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa ajallaan.

Lähetetty: 31.12.2008 0:51
Kirjoittaja Niba
Miksi Pohjois-Suomeen ei saisi karkoittaa ketään? Sieltähän kestää kauemmin tulla takaisin etelään kuin konsanaan Pohjois-Somaliasta?
Pohjois-Suomeen karkoitus voisi tepsiä paremmin noihin etelän ghettoutuneihin somalinuoriäpäriin?