Urheiluosasto
No voi pöh. Aikuiset ei pääsekään mukaan 3-4-vuotiaiden Kidz Playhin. =( Oltiin huomenna menossa ilmoittautumaan ja olin jo intoo piukeena varautunut viettämään seuraavat 13 torstai-iltaa mielikuvitus- ja loruleikkien, kuperkeikkojen ja taitoratojen parissa. Mutta ei sit. =(
Nyt minä lähden strippaamaan.
Nyt minä lähden strippaamaan.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
OT: 43 km fillarilla (21,5 - työt - 21,5).
Mutta siis nyt muistui taas mieleen miksi kapearenkainen katupyörä ei vain voi kuulua vaihtoehtoihin. Nuo metsäteiden pohjat oli nimittäin paikka paikoin niin upottavia, että tuolla hybridilläkin tuntui kuin suossa polkisi. Puhumattakaan noista pehmeäpohjaisista katutyömaista. Mulla kun ei tunnu olevan sellaista omaa aikaa niin paljoa, että voisi lähteä huolella tahkoamaan jotain pitkää bitumia edes pari kertaa viikossa.
Joten tyydyn osaani ja ilmoitan, että kyllä tuolla setilläkin kunto pysyy kohdillaan. Tai siis juuri nyt on menossa siihen suuntaan jossa se on joskus ollut.
Ja sitten näistä katutyömaista. Alkoi taas ihan pikkusen sapettamaan. Että jos ja kun tehdään ihan uutta, ihan uutukaisen uutta, niin miksi vitussa siihen risteysalueelle on pakko laittaa sellaiset katukivet, että niiden yli ei pääse kuin traktorilla? Mua ei taas niinku huvita yhtään mikään....

-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Toissapäivänä lenkki + lyhyitä vetoja. Tänään pientä futisreenausta + keskivartalon kuntopiiriä. Vituttaa muuten, kun lääkärin piti alkuviikosta soitella käden tarkastuksesta, eikä mitään ole kuulunut. Pitäis töihin päästä, salille ja Espanjaankin lähteä parin viikon päästä.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Oij, nyt löyty täydellinen yhdistelmä: StripAerobic + ShapeUp + uutuus FitnessFusion ("Joogan ja Pilateksen innoittamien harjoitteiden yhdistelmällä harjoitat tasapainoa, voimaa ja notkeutta"). <3 Sinänsä siis ihan hyvä etten päässykään torstai-iltojen Kidz Playhin (kakkara toki menee silti).
Alkuviikon saldo ma ShapeUp + Stretching, ti Strip + ShapeUp, ke Power. Huamena vissiin viä Power ellei joku kohta ruodossa pyydä vapaapäivää, lauantaina ois ihqn kuulonen parituntinen TuplaStrippiBikki, mutta kalenterissa ei taida olla aikaa sille.
Ihanat ostokset salilta palatessa: 3 pussia raneja, 3 pakettia fisupuikkoja, 3 askia röökiä. =P

^Äijä painaa tiukkaa settiä. Ylikunnon riski alkaa olla ilmeinen, ota vaikka viinaa välillä!
Itse olen polkenut sellaista kymmentä kilsaa per päivä eilen ja tänään, sekin tuntuu jostain syystä kovin tukkoiselta. Jos huomenna ei sada paskaa taivaalta koko päivää, käyn heittämässä vähän pidemmän lenkin.

- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Kyllä tankkauksesta tulee huolehtia! Ens viikonloppuna fisustamaan - eiköhän siellä saunan jälkeen pirtelö maistu. Mutta ylikunnosta ei vielä ole huolta. Vastahan tässä palautellaan peruskuntoa polven jäljiltä. Jos vaikka tonne lokakuulle sais kropan taas tikkiin, paksun piipun käteen ja verkot tötterölle.SikaMika kirjoitti:^Äijä painaa tiukkaa settiä. Ylikunnon riski alkaa olla ilmeinen, ota vaikka viinaa välillä!
Tänään: 9,9 km rullaluistelua ja sali (tissit ja selkä, 3x3)
Kuten tavallista, olkapäiden nivelet ilmoitti pe että nöy nöy nöyyy Poweria. Ne on mun heikko kohta.Lapitii kirjoitti:ma ShapeUp + Stretching, ti Strip + ShapeUp, ke Power, to StripAerobic + ShapeUp + FitnessFusion.
Huamena vissiin viä Power ellei joku kohta ruodossa pyydä vapaapäivää, lauantaina ois ihqn kuulonen parituntinen TuplaStrippiBikki
Paikkasin strippaamalla kaks tuntii lauantaina ja viimeistelin tänään TerveSelällä. Viikko on paketissa taas. =)
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Kait kaakunakin tuolla käy reenaa, voit päästä sitäkin joskus pätkimään.Bluntly kirjoitti:http://www.bjjcenter.fi/
En tiedä hoitaako se niitä toimistojuttuja siel olleskaan, toivottavasti ei