Sivu 23/81

Lähetetty: 06.02.2010 17:02
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti:
Ei vitutus vaan ihan puhdas huvitus. Kuulostat meinaan ihan samanlaiselta pissikseltä, kuin ne landen murkkuikäiset tytöt jotka uhkasivat isona lähteä Helsinkiin ja jättää sen kamalan junttilan taakseen lopullisesti.

Paitövei. Tosa vieressä ruokapöydässä istuu yks Lontoolaisperhe joka tuli Suomeen about neljä tuntia sitten. Kysyin niiltä et mimmoset kelit on olleet. Sanoi että eilen oli ollut kymmenen astetta lämmintä ja aurinkoista, mutta muuten kamalan koleaa, pimeää ja märkää.

Että se niistä mainitsemistasi paremmista keleistä.
Näytäpä minulle postaus, jossa olen maininnut, että täällä on hyvät ilmat nyt. Tai jossa olen yleensäkään puhunut keleistä täällä juuri nyt.

Satuin mainitsemaan, ettei pakkanen ja lumi kiinnosta. Jätkä vetää herneen nenään ja ryhtyy persekärpäseksi ja keksii, että minulla on kusi noussut päähän. Siis sinulla taitaa oikeasti olla jotain vikaa luetun ymmärtämisessä.

Minä siis en pidä lumesta enkä pakkasesta, joten tykkään kyllä olla ihan missä tahansa, missä ei ole lunta ja pakkasta talvella. Ja kyllä, on täällä vähän enemmän toivoa siitä, että kesällä on kunnolla lämmin (siis minulle riittävän lämmin).

Taitaa vituttaa sinua sekin, että olit VÄÄRÄSSÄ tuossa aiemmin koskien noita pääsiäispyhiä. Ottiko egon päälle?

Ps. Suosittelen postausten lukemista ilman tuota sairaalloista ennakkoasennettasi, jonka takia olet kykenemätön käymään asiallista keskustelua yhtään mistään.

Ainoa, mitä olet tässäkin osannut tehdä, on keksiä uusia kuvitelmia liittyen minuun ja luonteeseeni. Onko sellainen mielestäsi rakentavaa...

Lähetetty: 06.02.2010 18:18
Kirjoittaja McJanne
Oho, jos oisin tiennyt että näin suuri draama syntyy parista puolihuolimattomasta kommentista, olisin sulkenut suuni ajoissa. Anteeksi.

Lähetetty: 06.02.2010 18:33
Kirjoittaja Mayah
Olen asunut Lontoossa itse n. vuoden.

Ja jos pitäisi valita, kumman valitsen, kunnollisen talven lumineen ja pakkasineen (Suomi-malliin) vai kolme kuukautta kestävän kostean kylmyyden sateineen ja tuulineen (Lontoo-malliin) niin valinta on kyllä helppo.

Lontoon säät ovat helvetin vaihtelevat, varsinkin keväällä. Aina tuulee. Jos ei sada niin vähintäänkin on pilvistä. Kesä ja syksy sen sijaan olivat ihan kivoja aikoja, marraskuukin oli siellä vielä kuin Suomen syyskuu. Talvi sen sijaan oli todellakin ihan täyttä helvettiä. Lunta tuli kerran, tammikuussa, se oli kiva piristysruiske... mutta sitä iloa kesti vain päivän, sitten se vähäinen lumimäärä suli pois.

Ja ainakin siihen aikaan kun itse olin Lontoossa, ei maaliskuussa todellakaan ollut mitään t-paita kelejä. Paitsi jos tosiaan haluaa +10 asteessa värjötellä t-paidassa. Huhtikuussa vielä käytin ihan suosiolla villapaitaa takin alla. Toukokuussa sen sijaan oli mukavan kesäiset säät välillä, mutta kuten aikaisemmin totesin niin siellä ne säät ovat hyvin vaihtelevat. Mieleen jäi yksi päivä jolloin puolen tunnin sisään oli sattunut useampi lyhyt sadekuuro joiden välillä aurinko paistoi... siis noin viiden minuutin välein säätila vaihteli aika radikaalisti. Sateenvarjo oli kyllä ihan ehdoton, se oli pakko olla aina mukana :D

Ai niin, jos jollekulle jäi epäselväksi, niin valitsisin kyllä Suomen talven.
Jos oikeasti haluaa päästä lämpimään ilmastoon talveksi niin kannattaisi ehkä mennä pois Euroopasta kokonaan... ellei sitten tosiaan tykkää sateisesta säästä :wink:

Lähetetty: 06.02.2010 18:40
Kirjoittaja elco
Mayah kirjoitti: Jos oikeasti haluaa päästä lämpimään ilmastoon talveksi niin kannattaisi ehkä mennä pois Euroopasta kokonaan...
No toihan nyt on ihan selvä. Itse Nizzassa asuneena voin sanoa, että kyllä se aamun kolme astettakin tuntuu kylmältä - etenkin kun sisällä kämpässä on noin kymmenen astetta.

Jos haluaa hyvät kelit ja sivistysvaltion niin valinnanvaraa ei ole kovin paljon: ensimmäisenä tulevat mieleen Florida ja Australian Queensland. Brisbanessa on talvellakin sellaiset mukavat 18C päivälämmöt.

Lähetetty: 06.02.2010 19:07
Kirjoittaja nowaysis
Vitsi :D

Itse EN ole Lontoossa asunut, mutta sangen useasti siellä viettänyt eripituisia aikoja eri vuodenaikoina. Minua EI ole suuremmin haitannut myöskään Suomen viime talvien lumettomuus ja lämpöisyys, kaltaisilleni ihmisille(kuten Kreitsulle) YLEENSÄ lumeton ja harvemmin pakkassäinen Lontoon talvi tuntuu miellyttävämmältä vaihtoehdolta kuin toista viikkoa jatkuvat -20´C kelit. JA VAIKKA STADISSA NIITÄ HARVEMMIN ONKAAN, ON TÄÄLLÄ IHAN VARMASTI KYLMEMMÄT TALVET KUIN LONTOOSSA KESKIMÄÄRIN. Ja vaikka siellä jonain vuonna olisi lämmintä maaliskuusta lokakuulle, ei näin välttämättä ole kaikkina vuosina. KESKIMÄÄRIN SIELLÄ ON KUITENKIN LÄMPIMÄMPÄÄ KUIN TÄÄLLÄ, OLI VUODENAIKA MIKÄ HYVÄNSÄ.

JA TÄNÄ VUONNA PÄÄSIÄINEN, JOLLOIN TÄMÄN RIIDAN ALOITTANUT(EI OIKEASTI) DAVE PERHEINEEN ON SINNE MENOSSA, ON ITSEASIASSA HUHTIKUUN ALUSSA, JOKA ON JO HUOMATTAVASTI KEVÄISEMPÄÄ AIKAA KUIN MAALISKUUN ALKU, JOPA TÄÄLLÄ SUOMESSA.


:twisted: :P :? :) :?: :joikuus: :pikkugee: :rofl: :juristi: :kina: :ditto: :lala:

JOS MENNÄÄN ENGLANNISTA ETELÄÄN, ON SIELLÄ VIELÄ LÄMPIMÄMPÄÄ, ESIMERKIKSI ETELÄISESSÄ RANSKASSA ON LÄMPIMÄMPÄÄ KUIN POHJOISRANSKASSA, TOSIN NAPA-ALUEITA LÄHESTYTTÄESSÄ MOLEMMILLA PALLONPUOLISKOILLA KYLMYYS LISÄÄNTYY JA LÄMPIMYYS VÄHENEE.

NIBA?

Lähetetty: 06.02.2010 19:09
Kirjoittaja nowaysis
elco kirjoitti:
Mayah kirjoitti: Jos oikeasti haluaa päästä lämpimään ilmastoon talveksi niin kannattaisi ehkä mennä pois Euroopasta kokonaan...
No toihan nyt on ihan selvä. Itse Nizzassa asuneena voin sanoa, että kyllä se aamun kolme astettakin tuntuu kylmältä - etenkin kun sisällä kämpässä on noin kymmenen astetta.

Jos haluaa hyvät kelit ja sivistysvaltion niin valinnanvaraa ei ole kovin paljon: ensimmäisenä tulevat mieleen Florida ja Australian Queensland. Brisbanessa on talvellakin sellaiset mukavat 18C päivälämmöt.
HUOMAA KYLLÄ ETTÄ IHAN KORVATONTA JA HOMOA KUN PITÄÄ RETOSTELLA ETTÄ OIKEIN NIZZASSA ON ASUTTU. VARMAAN OLET ASUNUT JOSSAIN MUUALLAKIN JOSKUS, SENKIN SIKA. ITSE OLIN KERRAN AUZRALIASSA(ENIMMÄKSEEN KOALASSA OLESKELIN, JOSKUS MYÖS OUTBACKISSA) JA SIELLÄ OLI KAHDEKSANTOISTA ASTETTA PAKKASTA ETTÄ MIKSI SINÄ VALEHTELET ETTÄ OLISI MUKA LÄMMINTÄ KOSKA OLI KYLMÄ. IHAN SIKAA.

Lähetetty: 06.02.2010 19:09
Kirjoittaja Mayah
elco kirjoitti:
Mayah kirjoitti: Jos oikeasti haluaa päästä lämpimään ilmastoon talveksi niin kannattaisi ehkä mennä pois Euroopasta kokonaan...
No toihan nyt on ihan selvä. Itse Nizzassa asuneena voin sanoa, että kyllä se aamun kolme astettakin tuntuu kylmältä - etenkin kun sisällä kämpässä on noin kymmenen astetta.
Njoo, tämäkin vielä :D Suomessa (ja pohjoismaissa yleensäkin) tajutaan, että vaikka ulkona on kylmä niin se ei tarkoita sitä, että sisälläkin pitäisi olla kylmä. Briteissä ja muuallakin tuolla "lämpimämmässä" ilmastossa ne talot on mitä on, ikkunoissa on usein vain yksi lasi ja sisällä vetää... varsinkin vanhemmissa taloissa. Ja lämmityksessä säästetään, tottakai.

Lähetetty: 06.02.2010 19:12
Kirjoittaja Mayah
Mutta kun makuasioista on just niin hyvä kiistellä :h:

Lähetetty: 06.02.2010 19:14
Kirjoittaja nowaysis
ILMANKOSTEUS RANNIKKOKAUPUNGEISSA VAIKUTTAA SIIHEN, ETTÄ SE PIRUN KOSTEA KYLMYYS SAATTAA MAJAILLA MYÖS SISÄLLÄ, ELLEI SITÄ ASIANMUKAISESTI OSATA HÄÄTÄÄ. ITSE OLEN MAJAILLUT YHDESSÄ INHOTTAVAN KOSTEANKYLMÄSSÄ TALOSSA, MUUTEN OK.

Lähetetty: 06.02.2010 19:39
Kirjoittaja elco
nowaysis kirjoitti: HUOMAA KYLLÄ ETTÄ IHAN...
Tarjoilija! Minulla samaa, mitä tuo teiniäidin näköinen naisihminen otti. Ottaisin kuitenkin pienen annoksen näin alkuun.

Lähetetty: 06.02.2010 19:44
Kirjoittaja nowaysis
Päivällä Runebergin kakkua(siinä oli punssia..) ja sitten pienet päikkärit ;-)

Lähetetty: 06.02.2010 20:04
Kirjoittaja Elppis
Mä oon asunut Sambiassa. Mitä voitin?!?! SIellä oli kuuma.

Lähetetty: 06.02.2010 20:04
Kirjoittaja Vaola
elco kirjoitti:Tarjoilija!
Kutsuitte? Tänne vaan, Runebergin kakkua on vielä runsaasti jäljellä. :wink:

Lähetetty: 06.02.2010 20:46
Kirjoittaja Kai Nalo
Kreitsu kirjoitti: Taitaa vituttaa sinua sekin, että olit VÄÄRÄSSÄ tuossa aiemmin koskien noita pääsiäispyhiä. Ottiko egon päälle?
En tiennytkäään että persekärpäsen tittelin saa kun naureskelee samaa idiotismia jonkun toisen kanssa.

Mitä ravintoloihin tulee, niin sinä siis puhut jostain konkurssiin menneistä räkäläbaareista siellä slummikulmillasi ja minä puhun keskipäivän lapsiperheravintoloista sellaisilla paremman luokan alueilla missä ei pilleristit diilaa yötä päivää. Mutta mitäpä sinä niistä tietäisit.

Toisekseen, mun vieressä istuu kahden lapsen mutsi joka on asunut Lontoossa pian 10 vuotta. Uskon kyllä hänen tietoihinsa enemmän kuin sinun.

Eikä mulla mitään ennakkoasennetta ole, vaan suuri huvitus sinun kaltaisia "metropoliittteja" kohtaan. Olet kyllä melkoinen Hyacint Buckee. Ota Lipton.

Lähetetty: 06.02.2010 21:51
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti: En tiennytkäään että persekärpäsen tittelin saa kun naureskelee samaa idiotismia jonkun toisen kanssa.
Lue tarkemmin, ei se siitä tullut.
Kai Nalo kirjoitti: Mitä ravintoloihin tulee, niin sinä siis puhut jostain konkurssiin menneistä räkäläbaareista siellä slummikulmillasi ja minä puhun keskipäivän lapsiperheravintoloista sellaisilla paremman luokan alueilla missä ei pilleristit diilaa yötä päivää. Mutta mitäpä sinä niistä tietäisit.
En puhunut. Lue uudelleen koko kommentti, jos ei ekalla kerralla mennyt jakeluun.

Mistä päättelet, että asun jossain "slummikulmilla"?
Et muuten vastannut aiempaankaan kysymykseeni. Se voi johtua siitä, että nähtävästi luet aina vain yhden lauseen toisten kirjoituksesta (lainauksista päätellen)

Kai Nalo kirjoitti: Toisekseen, mun vieressä istuu kahden lapsen mutsi joka on asunut Lontoossa pian 10 vuotta. Uskon kyllä hänen tietoihinsa enemmän kuin sinun.
Voi kyynel. Mistä tiedoista tässä nyt puhutaan? pääsiäisaukioloajoistako, joista et itse tiennyt hevonvittua, kun luulit, että koko Lontoo pysähtyy silloin, heh, ja postasit jotain bank holiday -juttuja, vaikka et nähtävästi edes tiedä, mitä se tarkoittaa.
Kai Nalo kirjoitti: Eikä mulla mitään ennakkoasennetta ole, vaan suuri huvitus sinun kaltaisia "metropoliittteja" kohtaan. Olet kyllä melkoinen Hyacint Buckee. Ota Lipton.
Ja taas tämä sama levy, jota muistat toistaa joka kommentissasi. Panee miettimään onko sinulla jonkinasteinen pakkomielle liittyen tähän asiaan.

Lähetetty: 06.02.2010 21:53
Kirjoittaja Kai Nalo
Kreitsu kirjoitti:
Mistä päättelet, että asun jossain "slummikulmilla"?
Tuosta white trash-tyylistäsi.

No niin. En jaksa enää leikkiä kanssasi. Tylsää.

Lähetetty: 06.02.2010 21:56
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti:
Kreitsu kirjoitti:
Mistä päättelet, että asun jossain "slummikulmilla"?
Tuosta white trash-tyylistäsi.

No niin. En jaksa enää leikkiä kanssasi. Tylsää.
Et tietenkään jaksa, koska saattaisit vihdoin tajuta, että olet vähän idiootti, joka päättelee asioita ihan vaan mutulla.

Mutta joo, passaa jo minullekin. Kiitos vain, vaikka älyllisesti tämä keskustelu ei ollutkaan kovin haastavaa.

Lähetetty: 06.02.2010 22:05
Kirjoittaja Kreitsu
McJanne kirjoitti:Oho, jos oisin tiennyt että näin suuri draama syntyy parista puolihuolimattomasta kommentista, olisin sulkenut suuni ajoissa. Anteeksi.
No ethän sinä sitä aloittanut. Törkeää yrittää ottaa kunnia itselle! :P

Lähetetty: 06.02.2010 22:28
Kirjoittaja McJanne
Kreitsu kirjoitti:No ethän sinä sitä aloittanut. Törkeää yrittää ottaa kunnia itselle! :P
Sus'ki narttu, älä sie ny sotkeennu tähä laisin! :D

Lähetetty: 06.02.2010 22:38
Kirjoittaja Kai Nalo
Kreitsu kirjoitti:Lue tarkemmin, ei se siitä tullut.
No mistäs se muka tuli? Naureskelin elcon kanssa idioottimaista kommenttiasi Brittien säästä ja seuraavaksi nimittelet minua perskärpäseksi.

Jos odotat että sinua voisi ymmärtää paremmin, ei kannata jatkuvasti menettää hermojansa ja sekoilla quottausten ja fonttien kanssa.
Kreitsu kirjoitti:En puhunut. Lue uudelleen koko kommentti, jos ei ekalla kerralla mennyt jakeluun.
No puhuithan:
Kai Nalo kirjoitti:. Ainakin me ollaan törmätty suljettuihin kauppoihin ja ravintoloihin ihan olematttominakin pyhinä.
Kreitsu kirjoitti:No ne on varmaan niitä, jotka on mennyt/menossa konkkaan.
Luuletko ettemme me osaa lukea ovelta tekstiä: "suljettu tänään, auki taas huomenna"?

Kreitsu kirjoitti:Et muuten vastannut aiempaankaan kysymykseeni.
Anteeksi en huomannut. Mitä kilari-kohtaasi tarkoitat?
Kreitsu kirjoitti:Voi kyynel. Mistä tiedoista tässä nyt puhutaan? pääsiäisaukioloajoistako, joista et itse tiennyt hevonvittua, kun luulit, että koko Lontoo pysähtyy silloin, heh, ja postasit jotain bank holiday -juttuja, vaikka et nähtävästi edes tiedä, mitä se tarkoittaa.
Niin oli kai se bank holidaykin mainittu siinä linkissä. Sanoin että siellä on samoin kuin Suomessakin. Ja tiedäthän sinä miten paikat ovat auki Suomessa. - Jotkut ovat kiinni ja jotkut auki.

En tiedä miten sinä käsität käsitteen Bank holiday, mutta yleensä ottaen se tarkoittaa yleistä vapaapäivää. Ja jos on yleinen vapaapäivä, niin aika moni putiikki on silloin kiinni. Tämä johtuu katsos siitä, että ne työntekijät ovat nauttimassa siitä vapaapäivästään.

Äläkä takerru pääsiäiseen nyt. Minäkin kun alunperin puhuin "olemattomista pyhistä", enkä pelkästään pääsiäisestä.

Toisekseen asia mitä et näytä millään tajuavan. Davea kiinnostaa lapsiperheen kohteet, ei perheettömän menomestat. Minä olen reissanut siellä lapsiperheenä lapsiperheiden kera. Minä en kerro kokemuksiani niistä ravintoloista tai kaupoista, missä sinä tapaat käydä. Ja jos muistan lapsi-inhosi oikein, veikkaan ettet ole eläissäsi käynyt lähelläkään paikkaa, jossa lapsiperheet tuppaavat käymään.

Kreitsu kirjoitti: Ja taas tämä sama levy, jota muistat toistaa joka kommentissasi. Panee miettimään onko sinulla jonkinasteinen pakkomielle liittyen tähän asiaan.
Onon. Musta on kiva tylyttää ylimielisiä idiootteja.

Ota Lipton.

Lähetetty: 06.02.2010 22:42
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti: ...kiva tylyttää ylimielisiä idiootteja.
Et kai sinä tosissasi luule, että olet erityisen taitava "tylyttämään" ketään ainakaan kirjallisesti? Nyt kyllä purskahdan nauruun.

Lähetetty: 06.02.2010 22:45
Kirjoittaja Kai Nalo
Kreitsu kirjoitti:Nyt kyllä purskahdan nauruun.
Epäilen että et edes osaa tuota taitoa.

Lähetetty: 06.02.2010 22:47
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti: Epäilen että et edes osaa tuota taitoa.
No sinun kykysi tulkita ihmisiä saati sitten tekstiä näyttää muutenkin olevan aika alkeellinen, joten en ihmettele ollenkaan.

Lähetetty: 06.02.2010 22:54
Kirjoittaja Kreitsu
Kai Nalo kirjoitti: Toisekseen asia mitä et näytä millään tajuavan. Davea kiinnostaa lapsiperheen kohteet, ei perheettömän menomestat.
Kaikki minun linkkini, jotka aiemmin laitoin, olivat lapsiperhelinkkejä. Olisiko kannattanut edes vilkaista niitä ennen kuin pillastui.

Kai Nalo kirjoitti: Minä olen reissanut siellä lapsiperheenä lapsiperheiden kera.
Ou jee, saanko nimmarin!

Kai Nalo kirjoitti: Minä en kerro kokemuksiani niistä ravintoloista tai kaupoista, missä sinä tapaat käydä.
Ja taas olettamus. Mistä sinä tiedät, mistä paikoista kirjoitin, kun en maininnut edes nimiä? Ja missä paikoissa yleensäkään käyn, jos käyn. Et tiedä sitäkään onko minulla tapana käydä ravintolassa/baareissa.
Kai Nalo kirjoitti: Ja jos muistan lapsi-inhosi oikein, veikkaan ettet ole eläissäsi käynyt lähelläkään paikkaa, jossa lapsiperheet tuppaavat käymään.

Lapsi-inho?! Tulihan se(kin) ennakkoasenne sieltä! Mihinköhän se perustuu? Täytyy varoa, etten tapa kummipoikaani ja hänen sisartaan, kun tulen Suomeen :D

Lähetetty: 06.02.2010 22:55
Kirjoittaja Kai Nalo
Kreitsu kirjoitti:
Kai Nalo kirjoitti: Epäilen että et edes osaa tuota taitoa.
No sinun kykysi tulkita ihmisiä saati sitten tekstiä näyttää muutenkin olevan aika alkeellinen, joten en ihmettele ollenkaan.
Kyllä se huokuu tuosta ihan sinun koko olemuksestasi ja kaikesta mitä suolla ulos. Esim:
Kreitsu kirjoitti:
Riemumieli kirjoitti: aneemista ininää...
Jäkä jäkä, mikäs sinun ongelmasi on? Tai no, älä kerro - ei kiinnosta.