Kitinä

Rouva Pupu kirjoitti:Jos puhuttais mielenkiintoisesta, avartavasta ja jännittävästä elämästä niin Elco veis voiton ja vielä pariutuneena!!

Varmasti, jos pitää matkailua kaiken aana ja oona. Minä en pidä.

^En pidä minäkään, en ole matkustellut kuin kerran ulkomaille töihin! Mutta se on sitä silti!!

Rouva Pupu kirjoitti:Mutta se on sitä silti!!

No ei o. Mä ottaisin mielummin lämpimän 50m2 autotallin, kuin kuukauden loman papuavanhagalileassa.

Onslow kirjoitti:

Rouva Pupu kirjoitti:Jos puhuttais mielenkiintoisesta, avartavasta ja jännittävästä elämästä niin Elco veis voiton ja vielä pariutuneena!!

Varmasti, jos pitää matkailua kaiken aana ja oona. Minä en pidä.

Voittaako kisan vain niillä perusteilla, joissa sinä olet paras?
Onko muuten kukaan koskaan haukkunut sua ylimieliseksi tai itserakkaaksi?

Minä taas uskallan väittä että tällä palstalla ei ole ketään muuta, joka olisi viettänyt yhtä vauhdikkaan ja tapahtumia täynnä olevan sinkkuelämän kuin minä.

Aika rohkea väite.

Onslow kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Ylermille. Tunsin halua kommentoida tekstiäsi vaikka sen poistitkin, mutta vastustin.

Ylli perkele. Paa se takas!

Siinä oli kuusi riviä siitä mitä tämä vääntö on ollut. Lähinnä asemasotaa. Aihehan on jokaiselle läheinen ja monelle rakas. Jokaisella on siitä mielipide, usein vankka ja koskematon. On oikeastaan yksi lysti keskustella vanhemmuudesta tai lasten kasvatuksesta, koska ei toisen neuvoja juuri kuunnella, ei ainakaan toisen keskusteluun osallistuvan, varsinkaan eri mieltä olevan.

Väitän, että kuitenkin useimmiten asioista ollaan samaa mieltä, varsinkin suurista linjoista. Tätä ei kuitenkaan haluta nähdä, koska se tappaisi keskustelun, olisi tylsää ja etenkin mitätöisi koko aiemman asemasodan "tuloksen".

MGandhi kirjoitti: Voittaako kisan vain niillä perusteilla, joissa sinä olet paras?
Onko muuten kukaan koskaan haukkunut sua ylimieliseksi tai itserakkaaksi?

Sulla alkaa olla pahoja hebulimaisia ajojahtioireita. Mene uudestaan lomalle ja relaa paremmin tällä kertaa.

Se että sinä ihailet ja kadehdit Elcon elämää, ei tarkoita että muut tekisivät samoin.

Onslow kirjoitti:

MGandhi kirjoitti: Voittaako kisan vain niillä perusteilla, joissa sinä olet paras?
Onko muuten kukaan koskaan haukkunut sua ylimieliseksi tai itserakkaaksi?

Sulla alkaa olla pahoja hebulimaisia ajojahtioireita. Mene uudestaan lomalle ja relaa paremmin tällä kertaa.

Olen kyllä kohta lähössäkin.

Kettu! Kirjoittelin jo pätkän kommenttia tähän ketjuun. Snadisti tekisi mieli avautua näistä isyyteen liittyvistä asioista. Ja vähän siitäkin, miten erilaiset äidit kokevat äitiyden. Been there, done that.

Tästä ketjusta heräsi niin ristiriitaiset tunteet "vanhalle" ja nykyään myös uudelle isälle, että loppujen lopuksi tunteet on helppo niputtaa "siperia opettaa" -tunteen alle.

En minäkään koskaan uskonut olevani perheenisä tyyppi. Rokkikukko luulin olevani. Ja olin. Nykyään olen se joka oikeasti pärjää lasten kanssa, olen sen oppinut ja opetellut, vastuuta on otettava ja ihmettelen miksi tuo toinen on noin... Avuton. Helppo ymmärtää arjessa. Hän ei koskaan ole tullut toimeen lasten kanssa. Hän ei koskaan halunnut lasta. Hän ei koskaan uskonut saavansa lasta. Minulle lapset ovat osa elämää. Siskon, ystävän, naapurin... Suurin osa meistä kuolee, ja jos osaan Jeesusmaisesti ennustaa, niin jatkossakin, ihan kaikki. Ja sen vastapainona lapset ovat... No niin se vain menee. Ihmiset tekee lapsia. Ne nussii niin kuin apinat. Se on luonnollista. Se nyt vain on meissä kaikissa, että lapsia syntyy... Ja se jälkikasvusta huolehtiminen herää. Joku on ne kirjoittanut koodiin, Darwin tai Klingonit.

Lapset eivät ole rakettitiedettä.

HD

Valkonikki kirjoitti:
HD

HellDell? HuoriDaavid? Who? Ei poreile. Ai huutava koira?

Onslow kirjoitti:HellDell? HuoriDaavid? Who? Ei poreile.

HD

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Väitän, että kuitenkin useimmiten asioista ollaan samaa mieltä, varsinkin suurista linjoista.

Tuosta tuli mieleen tämä keskustelu:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/inde ... ic=32491.0

Onslow kirjoitti:
Tuosta tuli mieleen tämä keskustelu:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/inde ... ic=32491.0

Ahdistava keskustelu...

NuoriDaavid kirjoitti:Mun mielestäni parempi kysymys olisi, jos jonkun pitäisi kuolla

1)Sinun
2)Lastesi
3)Puolisosi

Niin kuka se olisi. Mn vastaus ei olisi ainakaan lasten.

Tätä piti oikein pohtia tässä parikin iltaa, ja kyllä oma lista järjestyksestä olisi about seuraava:
Lapsi, Puoliso, Minä
Perustelut Käänteisessä järjestyksessä:
- Itseäni en tahdo heittää kuolemaan se nyt yksinkertaisesti ei tuota minulle mitään kummempaa iloa. Tuonpuoleiseen (jota todennäköisesti ei ole) siirtymisessä pitäisi olla todella painavat syyt että siihen suostuisin. Tekisin toki kaikkeni tilanteen estämiseksi mutta vapaaehtoisesti en itseäni valitse.
- Toinen ja ensimmäinen sija onkin sitten ongelmallisempi, jos puolison henki olisi vaarassa synnytysvaiheessa ehdottomasti valitsen puolioson lapsen yli, siinä tilanteessa lapseen ei kuitenkaan ole kummoistakaan sidettä sitäpaitsi niitä saa ehkä lisää.
- Todennäköisesimmin sama järjestys pätee myöhemmissäkin vaiheissa, ellei sitten jostain syystä puoliso muutu nykyisestä paljon hankalammaksi.

Olen tietysti tällähetkellä lapseton joten en tiedä mitään lapsien tunnearvosta, mutta käytännöllinen puoli minussa valitsee näin.

JoeB kirjoitti:Lapsi, Puoliso, Minä. Olen tietysti tällähetkellä lapseton...

Tässä kai se vanhemmuuden muuttaminen konkreettisemmin näkyy. 99,99 % vanhemmista listassa viimeisenä on lapsi. Sitä on omalta osaltaankin vaikea uskoa, mutta kun pientä katsoo, niin sen vain tuntee sisällään.

Mikään muu ei olisi mahdollista tai mitään muuta ei voisi edes kuvitella. Vanhempi on se kilpi, joka suojelee lasta maailman myrskyiltä, oli lapsi sitten vähän isompi tai pienempi. Ja sitten vielä se osittainen kuolemattomuus geenien muodossa. Mushi, mushi, mutta silti.

^Komppaan riemaria rajusti arsclokkiin ilman liukkari.

Niin hämmästyttävää kuin se onkin, lähes jokainen vanhempi olisi valmis kuolemaan lastensa puolesta.

Evoluutio on valinnut meihin sellaiset geenit, että niin se menee.

Eli kyllä siinä mielessä asia on niin, että jos ajattelee, että oma vanhemmuus ei muuttaisi tuota, niin sitten ei tiedä vanhemmuudesta.

Tottakai vanhempia on monenlaisia ja jotkut jopa tappavat lapsensa. Silti 99% vanhemmista olisi valmis kuolemaan lastensa puolesta.

Kuulostaa oudolta jos ei ole omia lapsia, mutta vuosimiljoonien evoluutiota ei voi vastustaa.'

Vasta isäksi tulleiden ei kuitenkaan kannata tuntea huonoutta, jos ei heti tältä tunnu. En minä ainakaan heti näin ajatellut. Tämän tunteen kehittyminen kestää oman aikansa.

NuoriDaavid kirjoitti: Vasta isäksi tulleiden ei kuitenkaan kannata tuntea huonoutta, jos ei heti tältä tunnu. En minä ainakaan heti näin ajatellut. Tämän tunteen kehittyminen kestää oman aikansa.

Tuo halukkuus uhrata itsensä muuttuu lapsen iän myötä. Pikkuvauvat ovat viimeistä 150 vuotta lukuunottamatta kuolleet kuin kärpäset, joten siitä varmaan johtuu, ettei monikaan (ainakaan isä) uhraisi itseään vauvan vuoksi. Pahimmillaan lapsen menettämisen tuska lienee varhaisteini-ikäisen lapsen kohdalla: silloin investointi geenien jatkamiseen on suurimmillaan eikä sille vielä ole vastinetta lastenlasten muodossa. Parikymppisen lapsen kohdalla tuska taas pienenee.

Onslow kirjoitti: Varmasti, jos pitää matkailua kaiken aana ja oona. Minä en pidä.

Ja siis munattujen ihmissuhteiden määrä ja kallis viina stadissa on sitä aata ja oota? Eipä siinä, hieno hommahan se on se, että elit absoluuttisesti parhaan sinkkuelämän, mitä seurasi vielä hienompi vanhemmuus.

Vähän ohuella tässä minusta kuitenkin mennään, jos tässä pitää laskea drinkkien ja bloukkareiden määrää. Muita päihteitä kuin alkoholia ei vissiin lasketa? Tuleeko dildosta pyllyssä plussaa vai miinusta?

Tärkeintä on elää onnellisena ja olla kummittelematta kuoltuaan. Jos kuitenkin Nha Trangissa paistaisi edes joskus afa niin elämäni olisi merkittävästi nykyistä parempaa.

elco kirjoitti:Tuleeko dildosta pyllyssä plussaa vai miinusta?

Mä, elco, olen sun fani!

elco kirjoitti: Ja siis munattujen ihmissuhteiden määrä ja kallis viina stadissa on sitä aata ja oota?

Taidat olla pahasti krapuloissa ja kipeänä, kun tuohon johtopäätökseen tulit. Todetaan kuitenkin, että ei todellakaan. Minulle aata ja oota on mökkeily, eräily, rakentaminen, nikkarointi ja kaikki sellainen missä kädentaidoilla ja luovuudella on merkitystä. Puhumattakaan perheestä, hyvistä ystävistä ja niiden pysyvyydestä.

elco kirjoitti: Tärkeintä on elää onnellisena ja olla kummittelematta kuoltuaan. J

Tottakai on. Mielestäni en ole missään kohtaa kritisoinut sinun tapaasi elää, vaan todennut että se tapa ei vaan kiinnosta minua.
Minut tekee onnelliseksi joku muu asia kuin matkustelu. Eikai siinä siinä mitään ihmeellistä ole?

saira kirjoitti:

Onslow kirjoitti:
Tuosta tuli mieleen tämä keskustelu:

http://www.eroperhe.net/keskustelu/inde ... ic=32491.0

Ahdistava keskustelu...

:shock:

Ahdistavaa todellakin, en sitten tiedä ahdistuinko ns. "oikeasta asiasta". Muutamissa päiväkodeissa olen ollut ja toisessa harrastettiin sitä "sylihoitoa", en nyt kuolemaksenikaan muista mikä tuon menetelmän oikea nimi on (joku holding?). Kuitenkin, kestää niin kauan kunnes lapsi rauhoittuu. Yhden kerran koitin sitä eräälle "ongelmalapselle" (en tässä tietyistä syistä erittele miksi kyseinen lapsi ongelmallinen oli). Kesti kuusi tuntia (6h) saada lapsi rauhoittumaan, koko kuusi tuntia istui tiukasti minun sylissäni (pääsin helpolla, opiskelukaverini istui toisessa paikassa 11h lapsi sylissä).

Nyt ehkäpä koittaisin jäähypenkkiä ;)

Rouva Pupu kirjoitti: Nyt ehkäpä koittaisin jäähypenkkiä

Naughty step on toiminut emännän siskon muksuilla loistavasti, ja sama keino meilläkin tulee käytöön.

Rouva Pupu kirjoitti:Muutamissa päiväkodeissa olen ollut ja toisessa harrastettiin sitä "sylihoitoa", en nyt kuolemaksenikaan muista mikä tuon menetelmän oikea nimi on (joku holding?). Kuitenkin, kestää niin kauan kunnes lapsi rauhoittuu. Yhden kerran koitin sitä eräälle "ongelmalapselle" (en tässä tietyistä syistä erittele miksi kyseinen lapsi ongelmallinen oli). Kesti kuusi tuntia (6h) saada lapsi rauhoittumaan, koko kuusi tuntia istui tiukasti minun sylissäni (pääsin helpolla, opiskelukaverini istui toisessa paikassa 11h lapsi sylissä).

Söittekö välillä? Kävittekö pissakakallakin yhdessä sylikkäin?

Voipi olla että rauhoittumisnopeuteen vaikuttaa paljon sen kuinka tuttu pitelijä on (äiti paras, isi toiseksi paras?), eli kuinka luontevaksi ja turvalliseksi lapsi siinä olonsa tuntee, vaikka vähän väkipakolla pidettäisiinkin.

Frederik Krueger kirjoitti:
Voipi olla että rauhoittumisnopeuteen vaikuttaa paljon sen kuinka tuttu pitelijä on (äiti paras, isi toiseksi paras?), eli kuinka luontevaksi ja turvalliseksi lapsi siinä olonsa tuntee, vaikka vähän väkipakolla pidettäisiinkin.

Meillä rauhoittuu paremmin mun sylissä. Ilmeisesti penska haistaa/aistii/tietää äidin sylissä ollessaan tissin ja maidon läheisyyden, joten silloin tempoillaan hurjasti tissuttelua tai vaan tissitutin imemistä huvikseen.

Mua ainakin ahdistaa lapsikeskusteluissa eniten se ehdottomuus, joka näkyy molemmilla puolilla. Tavallaan unohdetaan se tosiasia, että lapsetkin yksilöinä reagoivat asioihin eri tavoilla. Mikään muotti ei sovi kaikille, vaikka kuinka hyvältä kuulostaisi ja vaikka kuinka hyvät aikomukset olisi.

Frederik Krueger kirjoitti: Söittekö välillä? Kävittekö pissakakallakin yhdessä sylikkäin?

Voipi olla että rauhoittumisnopeuteen vaikuttaa paljon sen kuinka tuttu pitelijä on (äiti paras, isi toiseksi paras?), eli kuinka luontevaksi ja turvalliseksi lapsi siinä olonsa tuntee, vaikka vähän väkipakolla pidettäisiinkin.

Tässä oli pakko pitää pissa-ja syömistauko. Syöminen tapahtui sylissä. Pääasia, että säilyi kontakti lapseen. Periaatteessa niitä ei kai pitäisi pitää, mutta yleensä puoli tuntia riittää. Nämä nyt oli erikoislapsia, tuskin olivat kovinkaan paljoa saaneet vanhempien sylissä istua. Voipi olla jopa niin, että kiukuttelu jatkui syystä että sylissä halutaan olla. Eihän se rangaistus ole (tai ainakaan pitäisi olla).

EDIT: sinänsä tuntui olevan oikea ratkaisu, koska taphtuman jälkeen lapsi alkoi selvästi tukeutumaan minuun enemmän ja avautumaan, joka sinänsä oli harvinaista. Joten oli se pieni hinta omalta kohdaltani "uhrautua".