Kitinä

Mirkku kirjoitti:^ romantiikan puute.

NuoriDaavid kirjoitti:Eilen töllöstä taas Alien 2:n

Hyvä leffa, mutta aivan pikkasen nyt häiritse katodisädeputkinäytöt ja se, että Burke kaivoi salkustaan printin, joka oli tulostettu rivitulostimella.

So Hard kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Eilen töllöstä taas Alien 2:n

Hyvä leffa, mutta aivan pikkasen nyt häiritse katodisädeputkinäytöt ja se, että Burke kaivoi salkustaan printin, joka oli tulostettu rivitulostimella.

Et ymmärrä. Alus on sisustettu antiikki-chic -tyylillä.

Suvinen kirjoitti:Katottiin eilen Drive.

Mirkku kirjoitti:

exsu kirjoitti:

Mirkku kirjoitti:Olen nyt viikon sisällä kattonu kolme Twilight-leffaa.

Onhan tää jo tuttu? http://www.twilightmoms.com/

Ei ole tuttu... eh... onneksi

Mä olen joskus aikaa sitten nähny tosta sarjasta ekan osan ja senkin tuplanopeudella. Nyt päätin, että katson kaikki putkeen, vaikka sisulla. Ja ylläripylläri... mä tykkäsin niistä .

Mut ehkä mä vaan tyydyn haaveilemaan omasta "vampyyrista/ihmissudesta"... (tai kiihkeääkin kiihkeämmästä suhteesta?)

Nergal kirjoitti:

Jestas, tämä rainahan oli Uwe Boll mallia. Oli joku uutinen että löytyy yhteneväisyyksiä norjan pikku ammuskelijaan. No tottahan se, mutta ei Uwe setä osaa elokuvaa tehdä. Kyllä tämän katsoi kerran vaikka ei krapulaa ollutkaan.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=EJsa-iemNwk[/youtube]

Suvinen kirjoitti:

Lolita kirjoitti:Katsoin eilen Humisevan harjun. Heathcliff FTW!

Mikä, kenen, milloin?

Elokuva kertoo synkänpuoleisen tarinan sisarusparista, jota elämä on lapsuudesta saakka paukutellut päähän vähemmän jaloa metallia olevalla lusikalla. Veli Oscar (Nathaniel Brown) asuu Tokiossa, jossa hän elättää itsensä huumekaupalla ja lennättää myöhemmin diilaustuloillaan myös siskonsa Lindan (miellyttävän persoonalliset piirteet omaava Paz de la Huerta; Choke, 2008) luokseen. Tokioon saavuttuaan Linda päätyy yökerhoon strippariksi ja seksisuhteeseen pomonsa kanssa. Oscar ei Lindan ura- ja miesvalinnasta ole mielissään, eikä Linda vastavuoroisesti pidä siitä, että Oscar sekaantuu huumeisiin. Päätarina on kuitenkin vain kapea kehys, jonka sisään varsinainen sisältö asettuu.

Enter the Void on teknisessä mielessä raikas ja erittäin ansiokas. Jo heti hengästyttävästä alkutekstijaksosta asti on selvää, että Noén tyylitaju voi yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Hypnoottiset kuvavälkyttelyt, DMT-trippijaksot ja niihin yhdistetty nerokas äänimaailma (säveltäjänä jälleen kerran Irréversibleenkin musiikit työstänyt Thomas "Daft Punk" Bangalter) eivät ehkä Noén tyylittelyyn jo tottuneille ole aivan uusinta uutta, mutta toimivat silti moitteetta. Heti elokuvan alkupuolella katsoja asetetaan päähenkilöveljen pään sisään ja tapahtumat nähdään ja koetaan hänen kauttaan (näin ollen katsoja näkee jakson aikana kuvassa myös päähenkilön silmänräpäykset). Point-of-view -asetelma on hyvin samankaltainen Kathryn Bigelow'n Strange Daysissä (1995) nähtäviin muistitallenneotoksiin verrattuna (elokuva, jonka Noé itsekin mainitsee innoittaneen POV-kokeilujaan). Myöhemmin kamera asemoituu third-person -näkymään päähenkilön takaraivon taakse.

exsu kirjoitti: Lukija oli alkuun pakahtumiseen saakka rakkaudentäyteinen ja liikkis, lopussa niin surullinen, että mieskin vielä pahoitteli nukkumaan mennessä, kun jäi niin haikea fiilis. Iski ihan täysillä, suosittelen! Viisi viidestä.

nowaysis kirjoitti:Låt den rätte komma in

Verisen kaunis esiteinien rakkaus- ja kostotarina 1980-luvun alun tukholmalaislähiöstä. Iiiihana

urpiainen kirjoitti:Midnight in Paris

Suvinen kirjoitti:tavallaan ihan hauska, mutta jää harmittavan pintapuoleiseksi. Myös lopun "tarinan opetuksen" olisi voinut jättää alleviivaamatta. Kummallinen leffa: oli katsoessa viihdyttävä, mutta arvostellessa hötöinen ja täynnä reikiä.

Kävin pitkästä aikaa ihan oikeassa leffateatterisas elokuvissa. Minusta tämä oli kaikenkaikkiaan loistavaa viihdettä. Todella hauska; jotenkin sai kaikkiin kliseisiin asetelmiinsakin todella häpeämättömän kepeän otteen, ikään kuin tuhannet muut leffat ja kirjat ottaisivat nämä samat kliseet niin raskassoutuisen tosikkomaisesti, että vain silloin niiden kliseisyys on häiritsevää, kun taas tämä leffa vain seilaa niiden yli esimerkillisesti. Tarinan opetuksen rautalankavääntö häiritsi kyllä minuakin, mutta olihan siinä tietysti kuitenkin omat twistinsä siinäkin: ensinnäkin, päähenkilön nemesis Paul oli jo saman opetuksen sanallistanut, ja toiseksi tätä rautalankajaksoa seurasi aika suoraan hersyvän absurdi juttu yksityisetsivän kohtalosta, joka hölmöydessään jotenkin nauroi samalla koko opetuksen vakavuudelle.

Syvällistä tästä ei saa tekemälläkään, mistä juontuu kai tuo Suvisen huomio siitä, että arvostellessa substanssi vähän katoaa. Mutta syvällisen vastakohta ei aina ole pinnallinen; tässä tapauksessa ehkä kepeä, kupliva, riemukas, hauska. Nautin.