Sivu 3/6

Lähetetty: 10.01.2011 13:27
Kirjoittaja Riemumieli
annepa kirjoitti:Voi olla, mutta jos on kysellyt jo pitempään, kun toinen pönöttää sohvalla, että onko joku vikana ja vastaus on "ei", niin mitäs teet? Nyt tämän purskeen aikana kaveri on ehottanut mm parisuhdeterapiaa mutta ei se nyt kuulema käy koska tässä ei ole mitään pelastettavaa. Kaverini on ottanut lusikan kauniiseen käteen - jos se ei siinä aikaisemmin ollut - ja koittaa saaha selvää tilanteesta ja on omien sanojensa mukaan valmis yrittämään korjata tilannetta, esimerkiksi juuri pariterapialla.
Jos tämä pitää paikkansa kertomallasi tavalla, kaverisi siippa on vain seonnut. Pakkopaitaa päälle ja kaverille uutta suoleen.

Lähetetty: 10.01.2011 13:36
Kirjoittaja küllküll
^ Minusta tuo taas kuulostaa ihan normaalilta suomalaisen miehen käytökseltä. Asioista ja vitutuksista ei puhuta, haudotaan vaan. Sitten tulee kulminaatiopiste vastaan ja seuraa toiminta > tässä lähtöpäätös.

Defaultisti tunneasioista puhuminen on suomalaiselle miehelle edelleenkin helvetin vaikeaa, ellei lasketa jurripäissä parhaalle kundikaverille mumisemista kaljatuopin ääressä.

Disclaimer: Miehiksi en laske tässä:
- kaikenmaailman sensitivity training-illoissa ramppaavia heikkoleukaisia tinttitukkia
- muita metroseksuaali-urpanoita
- yliopistoilla ikuisesti jumittavia villapaita-resupettereitä, jotka väittävät olevansa feministejä notta edes joskus heruisi pesää joltain pallinmurskaaja-telaketjufeministiltä
- isiä, jotka komppaavat edistyksellisen feministiäidin päätöstä olla kertomatta lapselle tai kenellekään muulle lapsen sukupuolta ettei vaan sorruta stereotyyppisiin roolimalleihin, jotka rajoittavat lapsen kehitystä

Lähetetty: 10.01.2011 13:39
Kirjoittaja NuoriD
küllküll kirjoitti:^ Minusta tuo taas kuulostaa ihan normaalilta suomalaisen miehen käytökseltä. Asioista ja vitutuksista ei puhuta, haudotaan vaan. Sitten tulee kulminaatiopiste vastaan ja seuraa toiminta > tässä lähtöpäätös.

Defaultisti tunneasioista puhuminen on suomalaiselle miehelle edelleenkin helvetin vaikeaa, ellei lasketa jurripäissä parhaalle kundikaverille mumisemista kaljatuopin ääressä.

Disclaimer: Miehiksi en laske tässä:
- kaikenmaailman sensitivity training-illoissa ramppaavia heikkoleukaisia tinttitukkia
- muita metroseksuaali-urpanoita
- yliopistoilla ikuisesti jumittavia villapaita-resupettereitä, jotka väittävät olevansa feministejä notta edes joskus heruisi pesää joltain pallinmurskaaja-telaketjufeministiltä
- isiä, jotka komppaavat edistyksellisen feministiäidin päätöstä olla kertomatta lapselle tai kenellekään muulle lapsen sukupuolta ettei vaan sorruta stereotyyppisiin roolimalleihin, jotka rajoittavat lapsen kehitystä
:paska:

Miksi miehen olisi sen vaikeampi puhua tunteistaan kuin naisenkaan?

Lähetetty: 10.01.2011 13:39
Kirjoittaja annepa
So Hard kirjoitti:
annepa kirjoitti:No miksi se ei lähe?
Onko se joku automatia että eron tullessa miehen pitää lähteä kämpästä? Voisihan se kaverisikin muuttaa pois jos ahdistaa asua saman katon alla.

Käytännön asiat nyt yleensä ottavat aikansa.
Ei tietenkään ole automaatti että mies lähtee. Mies haluaa erota -> mies lähtee. Vaimo ei halua erota -> vaimo ei lähe mihinkään. Jos se mies on niin kaameessa tilanteessa kun esittää olevansa ja jos se ämmä on kerran niin karmaiseva kun nyt näyttää että on, niin lähtis nyt käveleen sen sijaan että haukkuu ja esittelee ihan älyttömiä väitteitä siinä kämpässä. Tai ehkä se on masokisti.

Vaimo muuten ottaa asiat yllättävän hyvin. Ensishokin jälkeen se on paljon rauhallisempi ku minä jolla ei oo mitään tekemistä asian kanssa :o

Lähetetty: 10.01.2011 13:41
Kirjoittaja Dumis
Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Maailmassa ei ole mitään vaikeampaa kuin ihmissuhteet.
Kaakuna oli aikoinaan viisas kun ei antanut mulle mitään mahdollisuutta olla puhumatta, joskus semmoista koulua toivoisi kaikille ihmisille suhteissaan.

Lähetetty: 10.01.2011 13:42
Kirjoittaja annepa
Riemumieli kirjoitti: Jos tämä pitää paikkansa kertomallasi tavalla, kaverisi siippa on vain seonnut. Pakkopaitaa päälle ja kaverille uutta suoleen.
Sitähän tässä pelätään että se on oikiasti kilahtanut jotenkin. Mutta hulluhan ei myönnä olevansa hullu koska ei se saatana ole hullu O_o En oo koskaan nähny tämmöstä kolmenkympin kriisiä. Ois kyllä mielenkiintoista puhua herran kanssa mutta parempi nyt että en edes yritä. Olen vaan likasankona sille ystävättärelleni.

Odotellaan...

Lähetetty: 10.01.2011 13:45
Kirjoittaja annepa
Dumis kirjoitti:Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Maailmassa ei ole mitään vaikeampaa kuin ihmissuhteet.
Kaakuna oli aikoinaan viisas kun ei antanut mulle mitään mahdollisuutta olla puhumatta, joskus semmoista koulua toivoisi kaikille ihmisille suhteissaan.
Joo, on puhuttu. Kuulema. Jos vaste on tyyliä "sä et inspiroi mua harrastaan mitään" ja "susta ei koskaan tuu mitään" niin aika heikoilla jäillä ollaan jo. Tyypit on kolmekymppisiä, ne on jo jotain.

Toivottavasti kuitenkin jatkavat puhumista. Kaiken lisäksi se ukko on alkanu juomaan huomattavasti enemmän kuin ennen. Mut ei sekään oo ongelma kuulema. Siis miehen mielestä.

Lähetetty: 10.01.2011 13:47
Kirjoittaja küllküll
NuoriD kirjoitti:Miksi miehen olisi sen vaikeampi puhua tunteistaan kuin naisenkaan?
Ei siihen mitään biologista estettä olekaan. Kasvatuksellisia senkin edestä. Puhun vain omien havaintojeni pohjalta, en yritäkään esittää että tämä olisi joku Tieteellinen FaKKKta (tm)

Lähipiiristä löytyy vaan aika monta esimerkkiä tästä. Esim oma faija.

Lähetetty: 10.01.2011 13:53
Kirjoittaja So Hard
annepa kirjoitti:Vaimo muuten ottaa asiat yllättävän hyvin. Ensishokin jälkeen se on paljon rauhallisempi ku minä jolla ei oo mitään tekemistä asian kanssa :o
Sisters are doing it for themselves. *hoil*

Mä ne osta noita yksisuolisia versioita eroista.

Lähetetty: 10.01.2011 13:56
Kirjoittaja Dumis
annepa kirjoitti:Joo, on puhuttu. Kuulema.
No onko se ukko puhunut aikasemminkin, vai onko asioita kuittailtu olan kohotuksilla ja annettu olla. Eli onko käytös muuttunut nyt radikaalisti, ettei enää osaa puhua mistään mitään? Kosko jos on niin kaipa sitä pehmustetulle vaan. Mut jossei ikinä ole osattu kunnolla puhua, niin kait suhe sitten jossain välissä ajaa umpikujaan, kun jompikumpi/kummatkin ei jaksa enää väistellä.

Oli keissi mitenpäin tahansa, niin näkisin ettei ystävättärelläsi ole muuta mahdollisuutta kuin kaivaa se syy ulos vaikka henkisesti lähes väkivalloin, muutoin saattaa jäädä traumaa hänelle riittämättömyydestä ynnä muita itsensä syyttelymahdollisuuksia.

Lähetetty: 10.01.2011 13:56
Kirjoittaja annepa
So Hard kirjoitti:
annepa kirjoitti:Vaimo muuten ottaa asiat yllättävän hyvin. Ensishokin jälkeen se on paljon rauhallisempi ku minä jolla ei oo mitään tekemistä asian kanssa :o
Sisters are doing it for themselves. *hoil*

Mä ne osta noita yksisuolisia versioita eroista.
Joo-o, ois mielenkiintoista tietää se toinen näkökulma.

Lähetetty: 10.01.2011 14:01
Kirjoittaja salanikki
Dumis kirjoitti:Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Pöh. Nikitön satunnainen lukijakin tietää paremmin. Parisuhdeongelmissa miehen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana sanonut naistani kauniiksi ja kertonut rakastavani häntä" ja naisen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana ottanut mieheltäni suihin". Jos vastaus on ei, ongelmat ovat oma syy, mutta toisaalta ratkaisu ongelmiin on helppo. Jos vastaus on kyllä, mutta silti on ongelmia, ei mitään ole tehtävissä vaan on erottava välittömästi.

Lähetetty: 10.01.2011 14:01
Kirjoittaja annepa
Dumis kirjoitti:Oli keissi mitenpäin tahansa, niin näkisin ettei ystävättärelläsi ole muuta mahdollisuutta kuin kaivaa se syy ulos vaikka henkisesti lähes väkivalloin, muutoin saattaa jäädä traumaa hänelle riittämättömyydestä ynnä muita itsensä syyttelymahdollisuuksia.
Ystävättäreni näkee asian niin että hänen on pakko kaivaa syy esiin vaikka miten päin eikä hän tee mitään edistääkseen eroa, koska hän ei halua päästää ukkoa taas kerran kuin koira veräjästä asioita käsittelemättä eikä halua helpottaa mitenkään ukon ratkaisua. Ei kyllä aio vaikeuttaakaan eroa (miten edes voisi).

Tätä miestä on pitänyt kohdella erityisesti ja häneltä on pitänyt sietää paskaa käytöstä koska "hänellä oli vaikea lapsuus". Tästä minulla on ihan omakohtaisia kokemuksia. Kun en enää sietänyt, ukko räpsähti.

Lähetetty: 10.01.2011 14:05
Kirjoittaja NuoriD
salanikki kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Pöh. Nikitön satunnainen lukijakin tietää paremmin. Parisuhdeongelmissa miehen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana sanonut naistani kauniiksi ja kertonut rakastavani häntä" ja naisen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana ottanut mieheltäni suihin".
Eli kumpikin pitää puolisoaan vähäjärkisenä?

Lähetetty: 10.01.2011 14:06
Kirjoittaja Riemumieli
salanikki kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Pöh. Nikitön satunnainen lukijakin tietää paremmin. Parisuhdeongelmissa miehen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana sanonut naistani kauniiksi ja kertonut rakastavani häntä" ja naisen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana ottanut mieheltäni suihin". Jos vastaus on ei, ongelmat ovat oma syy, mutta toisaalta ratkaisu ongelmiin on helppo. Jos vastaus on kyllä, mutta silti on ongelmia, ei mitään ole tehtävissä vaan on erottava välittömästi.
:on: Erittäin hyvin sanottu siellä takana!

Lähetetty: 10.01.2011 14:12
Kirjoittaja Dumis
annepa kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Oli keissi mitenpäin tahansa, niin näkisin ettei ystävättärelläsi ole muuta mahdollisuutta kuin kaivaa se syy ulos vaikka henkisesti lähes väkivalloin, muutoin saattaa jäädä traumaa hänelle riittämättömyydestä ynnä muita itsensä syyttelymahdollisuuksia.
Tätä miestä on pitänyt kohdella erityisesti ja häneltä on pitänyt sietää paskaa käytöstä koska "hänellä oli vaikea lapsuus". Tästä minulla on ihan omakohtaisia kokemuksia. Kun en enää sietänyt, ukko räpsähti.
Njoo, nyt ollaan sit umpikujassa ja siten varmasti on sitä paskalastia niskassa sen verran kun asioista ei aikasemmin ole kunnolla puhuttu.
Ukkelin pitäs
1)tunnistaa ongelmat ja avautua niistä
2) ja sitten toimia tulevaisuudessa ongelmia ehkäisevästi

Yleensä taitaa olla liian paha pala ja tämmöiset tilanteet päätyy eroon, kun ei uskalleta kyseenalaistaa omaat toimintaa ja käyttää järkeään jos sitä ei ole aikasemminkaan tarvinnut tehdä.

Pääsinpäs Dr Philittämään \o/

Lähetetty: 10.01.2011 14:15
Kirjoittaja annepa
Dumis kirjoitti: Yleensä taitaa olla liian paha pala ja tämmöiset tilanteet päätyy eroon, kun ei uskalleta kyseenalaistaa omaat toimintaa ja käyttää järkeään jos sitä ei ole aikasemminkaan tarvinnut tehdä.

Pääsinpäs Dr Philittämään \o/
Naulan kantaan, keittiöpsykologia rules. Odotan tätä kuin kuuta nousevaa, koska sitten ystävättäreni pääsee rakentaamaan elämäänsä uudestaan ja ehjäytymään. Tätä ei tietenkään saisi ääneen sanoa koska mun pitäisi hyvänä ystävänä kannustaa pelastamaan liitto. Sanoin silti, myös asianosaiselle naiselle. Sanoin että ota rahat ja juokse.

Lähetetty: 10.01.2011 14:17
Kirjoittaja Riemumieli
Lapsuuden traumoilla ei oikein voi ratsastaa, jollei ole vähintään yrittänyt paikata psyykettään. Sinänsä traumat kyllä vahingoittavat ihmisen elämää ja lapsuuden paskat jaetaan seuraaville sukupolville, mutta ne eivät ole validi syy sietää huonoa käytöstä.

Tähän voisi vielä lisätä, että jos on ollut kurjaa, menkää lanttumaakarille. Esim. väkivaltainen vanhempi voittaa aina vaan, jos lapsi pilaa aikuisena elämänsä/ihmissuhteensa turvattoman lapsuudenkodin aiheuttamista vammoista johtuen.

Lähetetty: 10.01.2011 14:19
Kirjoittaja annepa
NuoriD kirjoitti:
salanikki kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Niin, 99% parisuhdeongelmista toimii neuvo: "puhukaa".
Pöh. Nikitön satunnainen lukijakin tietää paremmin. Parisuhdeongelmissa miehen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana sanonut naistani kauniiksi ja kertonut rakastavani häntä" ja naisen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana ottanut mieheltäni suihin".
Eli kumpikin pitää puolisoaan vähäjärkisenä?
Siis jos hellu sanois mulle että "olet kaunis, rakastan sinua" niin ajattelisin heti että a) se on tehny jotain vitun pahaa ja koittaa tasoittaa tietä tai b) se on saanu jonku kolauksen päähänsä ja sillä on aivotärähys. Se ei oo koskaan sanonu mua kauniiksi tai että se rakastaa mua joten tämmöinen käytös olisi hyvin erikoista ja saisi epäilemään asioita.

Lähetetty: 10.01.2011 14:22
Kirjoittaja Dumis
annepa kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:
salanikki kirjoitti: Pöh. Nikitön satunnainen lukijakin tietää paremmin. Parisuhdeongelmissa miehen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana sanonut naistani kauniiksi ja kertonut rakastavani häntä" ja naisen on kysyttävä itseltään "olenko viimeisen viikon aikana ottanut mieheltäni suihin".
Eli kumpikin pitää puolisoaan vähäjärkisenä?
Siis jos hellu sanois mulle että "olet kaunis, rakastan sinua" niin ajattelisin heti että a) se on tehny jotain vitun pahaa ja koittaa tasoittaa tietä tai b) se on saanu jonku kolauksen päähänsä ja sillä on aivotärähys. Se ei oo koskaan sanonu mua kauniiksi tai että se rakastaa mua joten tämmöinen käytös olisi hyvin erikoista ja saisi epäilemään asioita.
Eli kun se olis kosimassa sua "kulta olet maailman kaunein, rakastan sinua..." (hypoteettisessa tilanteessa), niin sä monottaisit sitä munille ja sit kysyisit "mitä sä sika olet nyt tehnyt?"
:D

Lähetetty: 10.01.2011 14:23
Kirjoittaja exPertti
annepa kirjoitti:Se ei oo koskaan sanonu mua kauniiksi tai että se rakastaa mua joten tämmöinen käytös olisi hyvin erikoista ja saisi epäilemään asioita.
Mitä se hellittely teillä sitten on?

"hyvin otit suihin, akka"? :D

Lähetetty: 10.01.2011 14:24
Kirjoittaja annepa
Riemumieli kirjoitti:Lapsuuden traumoilla ei oikein voi ratsastaa, jollei ole vähintään yrittänyt paikata psyykettään. Sinänsä traumat kyllä vahingoittavat ihmisen elämää ja lapsuuden paskat jaetaan seuraaville sukupolville, mutta ne eivät ole validi syy sietää huonoa käytöstä.

Tähän voisi vielä lisätä, että jos on ollut kurjaa, menkää lanttumaakarille. Esim. väkivaltainen vanhempi voittaa aina vaan, jos lapsi pilaa aikuisena elämänsä/ihmissuhteensa turvattoman lapsuudenkodin aiheuttamista vammoista johtuen.
No NIIIINNN mutta kun mikään ei ole vikana niin eihän sitä TARVI mennä lanttumaakarille! Mikä helvetti se on niin kauhia paikka mennä päälääkärille? Luuletteko että siinä leimautuu HULLUksi? Mitä väliä...

T:hullu

Lähetetty: 10.01.2011 14:25
Kirjoittaja Riemumieli
"Kontilles huora. Laita ruokaa ja ime tätä perseessä ollutta kyrpää!" :?:

Lähetetty: 10.01.2011 14:28
Kirjoittaja Riemumieli
annepa kirjoitti:No NIIIINNN mutta kun mikään ei ole vikana niin eihän sitä TARVI mennä lanttumaakarille! Mikä helvetti se on niin kauhia paikka mennä päälääkärille? Luuletteko että siinä leimautuu HULLUksi? Mitä väliä...
Harva on analyyttisesti niin taitava, että osaa arvioida tilaansa ja vielä harvemmin sellainen, jolla on ollut ns. vaikea lapsuus. Vanhemmat kun ovat jumalia ja esim. väkivaltainen vanhempi on jumala^2, koska on terrorisoinut perhettään ja hallinnut pelolla.

Vastaavasti tällaisilla yksilöillä on harvoin kykyä empatiaan, koska ovat oppineet, että inhimillisellä lämmölle ei ole sijaa elämässä.

Lähetetty: 10.01.2011 14:29
Kirjoittaja annepa
exPertti kirjoitti:
annepa kirjoitti:Se ei oo koskaan sanonu mua kauniiksi tai että se rakastaa mua joten tämmöinen käytös olisi hyvin erikoista ja saisi epäilemään asioita.
Mitä se hellittely teillä sitten on?

"hyvin otit suihin, akka"? :D
Ei meillä oikeestaan ole verbaalista hellittelyä tyyliin kulta, muru, rakkain tms. Kiitosta ja arvostusta sit kyllä, esim "minusta oli kiva kun teit taas lumityöt" ja "teitpä hyvää ruokaa taas kerran".

Fyysistä hellittelyä on sit ihan nokko :]

Dumis me ollaan puhuttu tää avioliittoasia selväksi joten todellakin monottaisin mutta vain henkisesti. Tai ehkä malttaisin kysyä että "kuis korkea kuume sulla on vai ootko ottanu jotain aineita?"