Kitinä

Manaaja kirjoitti:Nii. Iteki suosittelen siks mieluummin semmosia valmiiks vittumaisia miehiä.

Luin, että itekin suosit!

swirl kirjoitti:^^Ai niinku ihan vakavissaan sun pahimmalla raivarilla on jotain tekemistä sun pesukoneesi kanssa?

Meniks vitsi taas ohi?

Mä oon täälläki kertonu miten murjotin ku hää oli laittanu pyykit kuivumaan kun nukahdin päikkäreille. Ja huuli mutrussa laitoin ne uudestaan omalla tavallani.

Raivoissani mä oon sille ollu aika hemmetin useesti, enkä ees alota asiasta. Mut ku hää on naaman edessä ni en ainakaan loppuvaiheessa uskaltanu enää huutaa. Kas.

Mä vähän luulen että se melkein tarvii jollain tasolla sen omakohtaisen kokemuksen ennen kun voi hiffata niitä signaaleja, mielestäni aika ikävää.

Muistan joskus ennen tuota suhdetta lukeneeni että esim. vahva mustasukkaisuus, omistushaluisuus yms. on sellaisia merkkejä. Niitä ei esim. meidän suhteessa ollut. Oikeastaan ei mustasukkaisuutta laisinkaan, saati omistushaluisuutta.

Lähtisin melkein siitä, että semmoset ohimennen ilmaistut vähättelyt, halventamiset yms. joita ei välttämättä edes tajua/huomaa on aika hyviä merkkejä tulevasta. Kokemuksella ne tietty sitten huomaa mitä selvimmin, mutta ideaalitilanne olis ettei tarttis kantapään kautta oppia.

Vaikka menneisyys on kuulemma paras tulevaisuuden ennuste, niin tunnistan itsessäni väkivaltaisen puolen. Se liittyy jotenkin omanarvontuntoon, kunniaan sekä kykyyn ja haluun puolustaa oikeudenmukaisuutta. Omaa perhettäni puolustaisin todennäköisesti myös väkivaltaisesti, sellaista tilannetta ei vaan ole (vielä) tullut eteen. Pimahtamisianne lukiessa voin samaistua varsin kitkattomasti lähes jokaiseen väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Mä olen lopettanut yhden suhteen siksi, että oli jatkuvasti sellainen fiilis, että on vain ajan kysymys, että milloin tyyppi lyö. Se oli kännissä aivan sairaan mustasukkainen sekopää ja loppuaikana sanoin, että hän ei saa tulla luokseni kännissä. Eiköhän sitten seuraavana yönä ollut rikkonut meidän alaoven lasin ja levitellyt verta pitkin rappukäytävää, kun mulla oli puhelin äänettömällä.

Soitin poliisit, kun heräsin siihen että hakkasi ovea ja huusi ihan hulluna, huoritteli ja muuta. Tyyppi vietti yön putkassa, enkä suostunut näkemään enää koskaan sen jälkeen, vaikka lähetteli tekstareita vuosien ajan. Joskus pari vuotta tapahtuneen jälkeen soitti (vastasin, kun oli tuntematon numero) juuri kun olin maalaamassa juuri ostamani asunnon seiniä silloisen poikaystäväni kanssa. Alkoi samantien huorittelemaan ja itkemään. WTF?! Onneksi pääsin eroon silloin kun pääsin.

Ootteko tekin seurustelu rekkiksen kans

No siis jos rekkis on naamaltaan ja kropaltaan Calvin Kleinin alusvaatemalli niin sitten ollaan oltu saman kanssa tekemisissä. Jos ei sovi kuvaukseen, meillä ei oo sama exä.

RP kirjoitti:No siis jos rekkis on naamaltaan ja kropaltaan Calvin Kleinin alusvaatemalli niin sitten ollaan oltu saman kanssa tekemisissä. Jos ei sovi kuvaukseen, meillä ei oo sama exä.

Ei tod

Mut muuten noi kuvaukset menee aika yksiin. Lisätään viel patologinen valehtelija ja narsisti. Ja hemmetin hyvä puhumaan ihmiset pikkusormensa ympäri..

Pahimmin olen suuttunut kumppanilleni nykyisen suhteen alussa. Puhuimme puhelimessa ja olin niin vihainen, että käytökseni muuttui robottimaiseksi (kaikki tunteet, myös vihan tunne, vain hävisivät jonnekin) ja se mekanismi, joka yleensä estää minua sanomasta liian julmia asioita, meni pois päältä. Tämä oli paljon pahempaa kuin kaikki kiljumiset, riehumiset, itkemiset ja sen sellaiset, joita myös koettiin suht. tiheällä frekvenssillä, ja vahingoitti suhdetta pitkäksi aikaa pysyvästi. Onneksi ei ole koskaan toistunut.

Varmaan silloin kun aikoinaan jossain ruottin laivan baarissa yks urpoke ei tykännyt kun broidi meni kuulemma sen kaverin paikalle istumaan. Oltiin kaikki kaverit samassa nipussa ja yhtäkkiä se urpoke sanoo broidille että "lähe menee siitä, se on mun kaverin paikka"... veli siinä yrittää puhua jotain, niin urpoke vetää pienen sivumyötäisen broidin poskelle yks-kaks. Sitten minäkin herään ja sanon että nyt on parempi antaa olla. Kina jatkuu siinä ja sitten urpoke linttaa kunnolla poskelle, jolloin dyykkaan pöydän yli urpokkeen kurkkuun kiinni ja vien sen maihin.
Pidän siinä pari sekkaa ja urpoke saa pari osumaa kengästä ja kysyn että haluaako hän lisää? Kieltävän vastauksen kuultuani nousen ylös ja sanon että nyt on parempi lähteä eri suuntaan kävelee.

RP kirjoitti:

Zeb kirjoitti:

RP kirjoitti:Päivä meni ihan ok, kunnes ottaessani perunaa exä kuiskasi "ehkä sun ei kannattais syödä kun oot tommonen läski huora" tjmv.

Kuulostaa kivalta suhteelta.

Itse olisin kyllä mennyt vaan hiljaiseksi, noussut ylös ja poistunut paikalta.

Oleellisinta ei liene se miten sinä olisit toiminut. Wha?

Lisäksi voi olla hieman vaikea ulkopuolisena tietää, miten itse olisi toiminut, jos ei ole tietoa (ja kokemusta) kaikesta mikä mainittuun tilanteeseen on johtanut.

Pahin on lapseni lyöminen. Ei ole muut pysyneet muistissa sen jälkeen.

Manaaja kirjoitti: P-P-P-PARTY BREAKER COMBO MOVE BONUS!

Tässäkohtaa repesin ääneen.

Joo Vesperi on kyllä

huima kirjoitti:Joo Vesperi on kyllä

Voi kun tietäisittekin!

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:Pahin on lapseni lyöminen. Ei ole muut pysyneet muistissa sen jälkeen.

Paha joo. Varmaan syyllisyys ja häpeä on potenssiin jotain isoa verrattuna kokemuksiin jostain muista läimäisyistä. Jännä (tietysti hyvä) miten suhtautuminen lasten kurittamiseen on muuttunut. Muistan itseäni lyödyn lapsuudessa kuritusmielessä parikin kertaa, eikä se ole oikein tai hyväksyttävää mutta kasvoin silti täysipäiseksi, kai. Vähän ärsyttää kaivella muistilokeroista mitä omassa lapsuudessa on käynyt, jotta osaisi välttää virheitä ja toistaa hyviä tekoja.

Oma pahinta suuttumista en osaa edes nimetä. Varmaan joku tilanne johon liittyy korkean luokan pettymystä ja loukatuksi tulemista. Olen koittanut työstää omia raivoamistapoja ja olin mielestäni jo hyvällä mallilla tulossa maltillisemmaksi ihmiseksi. Hormonien heittelyn myötä vanhat, pahat tavat nostavat taas päätään, eikä väsyneenä ja stressattuna oikein jaksa keskittyä olemaan rakentava kaiken aikaa. Pitää silti yrittää, inhottaa oma mouhoaminen valtaan päästessään.

Mä en pääse tollasiin svääreihin lainkaan Taidan olla melkoinen lahna! Ex-vaimo veteli päin näköä pari kertaa kun sain hänet sanansäilällä kunnon kierroksille, mutta hän on niin pieni ja hento nainen, että teko aiheutti enemmänkin hilpeyttä. Mut joo kotona on lapsena nähnyt ihan tarpeeksi, ettei ole tarvinnut itse koskaan soveltaa.

Asiaan vastatakseni, niin tossa vuosi sitten taisin paiskata paistinpannun tiskipöydälle/kaakeleihin oikein voimalla, mutta siinä ne isommat kierrokset taitaakin olla. Ei helpottanut yhtään. En tule toistamaan.

EveryWoman kirjoitti:Lisäksi voi olla hieman vaikea ulkopuolisena tietää, miten itse olisi toiminut, jos ei ole tietoa (ja kokemusta) kaikesta mikä mainittuun tilanteeseen on johtanut.

Tietysti jos olisi toisenlaiset geenit ja toisenlainen eletty elämä niin voisin olla vaikka Pupu tai EW. Mutta nykyrealiteettien puitteissa ei ole sanallista provokaatiota joka saisi itseni riehumaan miehen/poikaystävän perheen edessä.

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:Pahin on lapseni lyöminen. Ei ole muut pysyneet muistissa sen jälkeen.

Mä en tuota ole koskaan tehnyt. Muutaman kerran umpiväsyneenä keskellä yötä karjunut pojalle että vittu se pää kii jo, ja lyönyt nyrkillä patjaa.

Tyttöä teki kans mieli aikanaan läpsästä kun oli uhmaiässä, ja mä nään siitä painajaisia vieläkin...että löisin tyttöä...

Melnais kirjoitti:Vähän ärsyttää kaivella muistilokeroista mitä omassa lapsuudessa on käynyt, jotta osaisi välttää virheitä ja toistaa hyviä tekoja.

Sama, mua ahdistaa toi tasasin väliajoin aika isostikin. Lisäks kuulin just siskoltani, että oon kullannut aika paljon asioita lapsuudestamme, sellaisia, joita en todellakaan ole edes tarkoittanut. Tiedostamatonta parantelua vanhempien kuoltua...

Suutun ihan äärimmäisen harvoin nykyään, oon ylpeä paljosta, monesta tilanteesta. Sitten on nämä parikin sellaista, joita kadun, mutta jotka morkkiksineen ehkä kuitenkin piti kokea.

Mä vähän luulen että kaikilla on se joku tietty tilanne jolloin menee kuppi nurin, se ei vaan ehkä ole vielä osunut kohdalle. Mulla se näyttäis olevan toi läheisten satuttaminen, omasta kropasta niin väliä...

Eiköhän se ole jonkinlainen asiankäsittelymekanismi miettiä mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa, pitääkö siitä kenenkään herneitä imuroida.

En pysty muistamaan millään mitään hirveää raivokohtausta. Synarela-kuurin jälkeen suutahdin työpaikalla ja huudin muuttomiehille, että missä mä sitten töitä teen, jos te viette mun pöydän. Kahteen viikkoon en tehnytkään töitä. Ja kerran kävin grillijonossa nuorukaisen rinnuksiin kiinni, kun se ei mennyt sivummalle polttamaan tupakkaa vaikka grillitäti pyysi. Huuteluksi sekin meni. Taidan olla vaan sanan säilällä sivaltelija, edes eksälle en muista raivonneeni kunnolla, kun se jäi kiinni toisen naisen luo muuttamisesta ja laitettiin ero vireille. Joo, kylmä halveksunta on mun juttu.

Dumis kirjoitti: urpoke vetää pienen sivumyötäisen broidin poskelle yks-kaks. Sitten minäkin herään ja sanon että nyt on parempi antaa olla. Kina jatkuu siinä ja sitten urpoke linttaa kunnolla poskelle, jolloin dyykkaan pöydän yli urpokkeen kurkkuun kiinni ja vien sen maihin.

Narttu

Joskus nuoruudessani asuin väkivaltaisen kusipään kanssa kokonaiset neljä vuotta. Ekan puolen vuoden jälkeen jonkunlainen väkivalta oli päivittäistä. Pelko ja nuoruuden tyhmyys estivät lähtemästä. Kun viimeinkin sain kerättyä kamani monen sattumuksen seurauksena ja menin hakemaan loppuja omiani vuokratusta autotallista, tyyppi olikin odottelemassa. Solvasi ties millä sanoilla mutta ei heti käynyt päälle kun mulla oli kaveri mukana. Sitten ei kai voinut hillitä itseään vaan otti kaksin käsin tukasta kiinni ja väänsi niin saatanasti. Mulla vähän keitti ja otin käteen ekan esineen josta sain kiinni ja löin niin kovaa kuin jaksoin. Hallitunkin varrella siis. Kahdesti. Olisin varmaan nuijinut tyypin jauhelihaksi ellei kaveri olis kiskonut mua pois.
Tän jälkeen jouduin neljä kertaa vaihtamaan puhelinnumeron ja salaamaan osoitetiedot. Luultavasti saan samanlaisen verenpunaisen raivarin jos vielä ikinä näen tyypin jossain.

ninnithequeen kirjoitti:Muutaman kerran umpiväsyneenä keskellä yötä karjunut pojalle että vittu se pää kii jo, ja lyönyt nyrkillä patjaa.

Jostain syystä tuo on todella kamalaa ja pelottavaa
Vähän vanhemman lapsen kanssa voit pyytää anteeksi, selittää ja luvata ettei koskaan enää, mutta riehua pienelle vauvalle?

Edit: Nyt kun luin sanomani, niin tarkennan Ninni, etten tarkoittanut arvostella sinun tekemisiäsi, vaan omalla kohdalla, omissa ajatuksissa tuo on tosi pelottavaa.

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti: Suutun ihan äärimmäisen harvoin nykyään, oon ylpeä paljosta, monesta tilanteesta. Sitten on nämä parikin sellaista, joita kadun, mutta jotka morkkiksineen ehkä kuitenkin piti kokea.

Minusta suuttumisessa ei oo mitään vikaa. Siinä on, jos sen käsittelee väkivallalla. Tai jos suuttuu aiheettomasti tai saa paskaraivarit siitä että toinen laittaa haarukan lautasen viereen väärin päin.