Kitinä

EveryWoman kirjoitti:Mun mielestä tästä ketjusta voisi itse asiassa tulla aika kiinnostava, jos keskustelijat lakkaisivat pyörittämästä maailmaa Gattacan ympärillä ja kertoisivat omia tarinoitaan.

*

Itselläni on tietääkseni vain yksi tapaus (kuudennelta luokalta), joka on jäänyt mieleen tyyppinä johon olin ihastunut mutta jota en koskaan "saanut". Ja sitten lisäksi kaksi, joiden kanssa seurustelin ja jotka jättivät. Mutta olikos nyt kyse juuri sellaisista jotka ovat jääneet alun alkaenkin vain haaveeksi?.

Juu, tarkoitus olisi muidenkin avautua. Ja ehkä tosiaan enemmän täyttymystä vaille jääneistä ihastuksista kuin normisuhteista jotka ovat katkenneet. Vaikka toki niistäkin saa laittaa sossupokee jos kovin surettaa, siitä vaan.

Sun tarinaan, että ruahahaha, sait mitä ansaitsitkin Ehkä tahtomattasi johdit poikaparkaa harhaan ja sitten poikien välinen solidaarisuus (kaikkia misuja arvokkaampi) toimi, mikä oikein onkin!

Se jutussasi pisti miettimään, että kyseessä oli kuudes luokka. Kun lasken, ihan kuudennen luokan lopussa täytin 13 vuotta. Ja vanhastaan "teensejä" ovat vasta 13-vuotiaat, ei 12-vuotiaat. Ja kuitenkin sinä olit mielestäsi "teini" ja sinulla oli "raggarivaihe", teilllä oli "bileitä", joissa vetäydyttiin makkariin, sitten kielisuudeltiin ja kaiken lisäksi teistä oli luontevaa "seurustella"?? Te ette olleet vielä teinejä, vaan LAPSIA. Eikö tuonikäisten pikkutyttöjen pitäisi vielä leikkiä nukeilla?

Siis herrajumala mun aikaan ei kovimmillakaan tyypeillä ollut sutinan tapaistakaan ennen kuin vasta kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla. Ihan muutama harva avoimesti seurusteleva pari oli vasta lukiossa!

Koska se sun kouluaikaan tai nykyään aloitetaan? Seitsenvuotiainako? Ihmekös sitten, että nykynaiset ovat jo kakskymppisinä kaiken kokeneita Lutkia

öööö... vähän kuitenkin itsestäni vielä... luulen löytäneeni diagnoosin.

exPertti kirjoitti:

par-sky kirjoitti:

bliss kirjoitti: Häiritsevän tutun näköinen.

Mietin ihan samaa.

Tuohan on äitini.

Hitto, en huomioinut, että Kitinäläiset saattaa tuntea kaikki.
Jos, niin älkää möläyttäkö, mutta jonkun epäselvän tunnistusvihjauksen asiayhteyden voisi minulle kertoa. Ei hänelle mitään, hänhän tappaisi mut.

ExPertille, että sattuneesta syystä en joudu maksamaan sinusta ruokkoa Siittimeni ei koskaan käynyt vaginassaan ja tuolla oli silloin se valitettava periaate, ettei halua lapsia.

Muuten onhan tuo mun (vanhoin) silmin kohtuuhyvin säilynyt. Ja eikös ainakin tuo muinainen itämaisen tanssin kuva ole aika pantavin efektein? Säilyvää tyyppiä voi olla, nimittäin tuolta kysyttiin henkkarit tupakkaa ostaessa vielä 32-vuotiaana.

Manaaja kirjoitti:Tää on kyllä niin legendaarista, varsinkin toi ensimmäinen kappale. Sä olet kyllä aivan uskomaton.

Ja niin on kyllä tuo nainenkin. Siis kuinka vitun turhauttavaa, masentavaa ja riittämättömän tuntuista voi olla katsella viisikin kuukautta ketään tuolla tavoin, antaa noin saatanan suoria vihjeitä jatkuvasti, ja tulla silti jatkuvasti käytännössä katsoen torjutuksi.

Eiköhän "keskivertolutka" olisi lyönyt hanskat naulaan jo kahden viikon jälkeen, viidestä kuukaudesta puhumattakaan. Kun ei kelpaa niin ei kelpaa, ei sitä kukaan edes itsetunnon pieniä rippeitä omaava jaksa kuukausitolkulla katsella.

Niiiii...
olihan näitä muitakin tapauksia
Kommentoin asiallista vittuiluasi juuri löytämäni diagnoosin kera lopuksi, annettuani puuduttavia lisäkeisejä todisteeksi.

-Jo rippikoulussa minua yritteli aktiivinen nätti tyttö, joka riparin loputtua kysyi minulta: "Kai me vielä tavataan?" Ja minä katsoin velvollisuudekseni sanoa "Enpä usko". Vaikka olin kovasti haaveillut ja vuosia olin liikuttunut moisesta.

-Biologian harjoitustöissä olin korviani myöten pihkaantunut työpariini, joka misu oli juurikin minulle tyypillistä tumma -hoikka-pystytisumisutyyppiä. Kuitenkaan en uskaltanut "ehdotella" mitään. Kerran harkitsin, kuultuani että hänellä on lemmikkirotta, josko uskaltaisin kysyä saanko nähdä sen rotan, mutta se tuntui minusta liian törkeältä ehdotukselta. Käsittääkseni kurssin lopulla antoi vinkin, että menisimme yhdessä ulos syömään, mutta minä tajusin vasta vuosia myöhemmin. Ei mikään selvä tapaus, tosin kun en tuohon reagoinut, likka lakkasi puhumasta minulle Itse olin muuten niin täpinöissäni, että sain siitä eläinfysiologian kurssista ryhmän ainoa kolmosen, joka oli lisäksi koime plus. Rakastuminen tekee minulle hyvää.

- (astetta surkeempaa) Historian opintojen puolella satuin katsomaan yhtä misua silmiin, ja hää kahteli takasin. Myös seuraavilla luennoilla. En uskaltanut puhutella, joten lopulta vaikutin stalkkerilta.

-Koiran kanssa ulkoillessa tapasin tavata yhden blondin saksanpaimenkoirineen, odotteli meitä... ei vinkkiäkään multa muusta kuin koirista

-Sitten kuvien nainen. Ikinä kenenkään naisen kanssa en ole kokenut vastaavaa samanhenkisyyttä.

Sen tekee kipeeksi se, että lopulta todella uskoin. Nimittäin ennen sitä vappua lopulta sain hienosti kiertäen sanottua olevani hänestä kiinnostunut myös "sillai". Sitten hän itse soitti ja sopi ne vapputreffit. Kaksi päivää minä onneton annoin itseni uskoa, että kaikista mokistani huolimatta minä Kelpasin, ja että minullekin on tässä maailmassa Joku. Sitten tuo soitti ja kertoi, ettei tule mitään, kun "se yks" niiiiin loukkaantui.

Meinasin kuolla siihen. Meinaan, en ole uskonnollinen, mutta sen treffisopimuksen jälkeen sanoin Jumalalleni: "Kiitos. Ja älä pudota minua nyt. Älä pudota minua nyt".

-Sitten olin kaksi vuotta kanttuvei. On mulla ennen ja jälkeen paskasti mennyt, mutta ei koskaan sellaista kipua.

-Sitten sain töitä ja löysin nettitreffailun. Jotain 12 niistä tapasin, neljän luona yövyinkin, kaksi yötä joka paikassa, kun vaativat jäämään. Tuo kermakakkunainen oli kai selvin mahdollisuus. Hän lopuksi sanoi että mä olin kai että Jesh!, kun kutsui minut silloin yöllä. Johon minä että totta kai. ja etkös sinä sellaista ajatellut. Hän: "No joo, mä olin kännissä". Johon minä: "No juotetaan sut uudestaan känniin" Hän: "Ei se enää onnistu, myöhäistä".

-Öhh.. jätetään se mun viettelemä onnistunut nettitreffattu listasta pois, rikkoo kuviota ne indimideetit. Siitä vasta tajusin kun kaupassa kysyi: "Onhan sulla varmasti kortsuja?" Minä tarvitsen melko selvän luvan, että uskallan toimia

-City/Kitinämisuja en niin laske. Kuitenkin ehkä sen, että kahden tai varmasti yhden kanssa niissä mentiin aika pitkälle, siis tapaamatta viestitellen toki. Yksi lupasi sitä ihteensä (ja kyse ei ole Homien mainitsemasta säpitapauksesta). Kun nämä sitten aina sortuivat juuri ennen sovittua tapaamista, mulle tuli "EI TAAS!" -dejavuu, jolloin hepuloin niin, että päätäni aukomalla sain Citystä ja Kitinästa paritkin bannit.

Sitten luvattuun diagnoosiosuuteen.

MANAAJA
Uskoisitko, kun sanon, että arviosi minusta on oikeastaan helvetin imarteleva? Tuollainenhan tarkoittaisi, että olen sittenkin Ihminen, ja olisin voinut Kelvata! Silti tuosta tulee väistämättä eteen myös se, että minä se olen syyllinen ja ollut erittäin loukkaava naisia kohtaan. Varsinkin tuon kuvien naisen tapauksessa olisin siis pettänyt Pyhistä Pyhimmän. Syyllinen. Turvallisempaa ajatella, etten kelpaa...

Tähän tarttis huutaa avuksi joku moderni diagnoosi, kuten vaikka yleisen sikailun voi nykyään selittää sanomalla olevansa AD/HD-potilas.

Ja minä olen ihmetellyt, eikö minun vaivalleni tosiaan ole mitään tautinimikettä. Ja eilen löysin sellaisen! Tosin niin harvinainen ja epätodennäköisenä pidetty luonnehäiriö, että sille ei vielä ole psykiatreilla virallista tautiluokitusta.

"Love Shyness".
Ovat miehiä. Eivät ole välttämättä sosiaalisesti kyvyttömiä tai täysujoja, mutta heidän on mahdotonta lähestyä naisia romanttis/seksuaalisesti. Kuolevat neitsyinä. Paitsi ne, jotka lopulta menevät huoriin kuten minäkin. Sellaisen yleisyys "Love Shynessistä" kärsivillä muuten osoittaa, että kyse ei ole seksuaalisista estoista. Mutta toisaalta heille huoran panemiset ei sinällään merkitse mitään itse ongelman kannalta.

Tästä linkistä. Sunday Times. Suurin osa sopii hyviin minuun:
http://tinyurl.com/ksy74y

Lukekaa muukin, mutta edittinä lainaus:

Love shyness is not an officially recognised condition; it is not in the American DSM-1V — the clinicians’ bible for psychiatric diagnoses. But the men who claim to suffer from love shyness (LS) all have in common the complete inability to initiate or to engage in romantic interplay. This renders them terminally, heartbrokenly, virginally lonely. They hold down jobs, they have some friends — these men are not antisocial, unattractive losers. They are normal, unassuming men in whom the confidence to approach women is missing.

Gat kirjoitti:Hitto, en huomioinut, että Kitinäläiset saattaa tuntea kaikki.
Jos, niin älkää möläyttäkö, mutta jonkun epäselvän tunnistusvihjauksen asiayhteyden voisi minulle kertoa. Ei hänelle mitään, hänhän tappaisi mut.

ExPertille, että sattuneesta syystä en joudu maksamaan sinusta ruokkoa Siittimeni ei koskaan käynyt vaginassaan ja tuolla oli silloin se valitettava periaate, ettei halua lapsia.

Ei edes tuo heitto saanut sinua perääntymään. Kova on asenne.

Ei jaksa etsiä, löytyi nimellä FBstä 153 profiilia.

Jotenkin aika osuvaa, että Spede osottautuu Gattiksen pojaksi.

Vesper kirjoitti:Jotenkin aika osuvaa, että Spede osottautuu Gattiksen pojaksi.

Huumoria se huonokin huumori on.

Unohtamatta neitseellistä sikiämistä ja reilun kymmenen vuoden ikäeroa.

Gat kirjoitti: MANAAJA
Uskoisitko, kun sanon, että arviosi minusta on oikeastaan helvetin imarteleva? Tuollainenhan tarkoittaisi, että olen sittenkin Ihminen, ja olisin voinut Kelvata! Silti tuosta tulee väistämättä eteen myös se, että minä se olen syyllinen ja ollut erittäin loukkaava naisia kohtaan. Varsinkin tuon kuvien naisen tapauksessa olisin siis pettänyt Pyhistä Pyhimmän. Syyllinen. Turvallisempaa ajatella, etten kelpaa...

Olet kerrankin ymmärtänyt asian täysin oikein. Nyt kun vielä sisäistät sen. Olisit todellakin kelvannut, useita kertoja. Olet vain nöyryyttäviä pakkeja jakeleva mokaaja. Miksi kuvittelet että suurin osa näistä naisista ovat loukkaantuneet ja lopettaneet puheyhteydet kanssasi?

Bluntly kirjoitti:"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.

Tää jaksaa ilostuttaa mua vuodesta toiseen.

Menin ja googletin sen pojan nimen, johon olin teininä aivan mielettömän ihastunut. Ei ehkä olisi kannattanut, selvisi että hän on nykyisin erään ala-asteen opettajana kotipaikkakunnallani. Nyt vaivaa ajatus, että joku päivä se kävelee mua kadulla vastaan...
Hän siis opiskeli ihan toisella puolen Suomea, ja sen verran mitä tiedän, niin on nykyisin kihloissa. On nääs pikkuveljen kavereita (tai ollut), ja sen perhe on mun porukoiden tuttuja.

Luulenpa että jos olisimme vieläkin tekemisissä, niin olisin siihen vieläkin ihastunut. Onneksi emme ole.

Gat kirjoitti:Sun tarinaan, että ruahahaha, sait mitä ansaitsitkin Ehkä tahtomattasi johdit poikaparkaa harhaan ja sitten poikien välinen solidaarisuus (kaikkia misuja arvokkaampi) toimi, mikä oikein onkin!

Jäin miettimään, olisiko tilanne muuttunut, jos pojat olisivat tienneet totuuden, siis että noin kävi vain siksi että minun oli niin vaikea satuttaa toista antamalla rukkaset heti kärkeen (tai olisin varmaan juuri ja juuri pystynyt siihen ilman toisen osapuolen hypernopeaa enneaikaista.. reagointia). Joka tapauksessa tuo oli viimeinen kerta kun nössöilin tuolla tavoin. Nykyisin sanon kaiken suoraan, varmasti ihan liiankin suoraan. Siitä ihmiset sitten loukkistelevat, mutta parempi näin päin kuin että antaisin itseni kietoutua tuollaiseen epätotuuksien ja niiden seurausten ahdistavaan sekasotkuun.

Se jutussasi pisti miettimään, että kyseessä oli kuudes luokka. Kun lasken, ihan kuudennen luokan lopussa täytin 13 vuotta. Ja vanhastaan "teensejä" ovat vasta 13-vuotiaat, ei 12-vuotiaat. Ja kuitenkin sinä olit mielestäsi "teini" ja sinulla oli "raggarivaihe", teilllä oli "bileitä", joissa vetäydyttiin makkariin, sitten kielisuudeltiin ja kaiken lisäksi teistä oli luontevaa "seurustella"?? Te ette olleet vielä teinejä, vaan LAPSIA. Eikö tuonikäisten pikkutyttöjen pitäisi vielä leikkiä nukeilla?

No mä en ole koskaan toiminut sen mukaan, miten "pitäisi" tehdä, vaan sen mukaan miltä tuntuu. Aloitin hulinoinnin, kännäyksen ja muun sekoilun viidennellä luokalla. Kuudennen jälkeen koko setti lakkasi totaalisesti kiinnostamasta, joten lopetin sekä hulinoinnin että kännäyksen, enkä ole kumpaakaan sen jälkeen uudestaan aloittanut. Seksi puolestaan alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Siis herrajumala mun aikaan ei kovimmillakaan tyypeillä ollut sutinan tapaistakaan ennen kuin vasta kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla. Ihan muutama harva avoimesti seurusteleva pari oli vasta lukiossa!

Koska se sun kouluaikaan tai nykyään aloitetaan? Seitsenvuotiainako? Ihmekös sitten, että nykynaiset ovat jo kakskymppisinä kaiken kokeneita Lutkia

Mulla oli eka tahdonalainen seurustelusuhde seiskaluokalla jonkin verran vanhemman pojan kanssa, mutta en enää laske sitä mukaan jos kysytään kuinka monen kanssa olen seurustellut. En taida laskea enää sitä seuraavaakaan, jossa olin itse tosissani mutta tajusin vasta jälkikäteen että poika ei oikein tainnut olla. Se poika ei ollut myöskään kovin kiinnostunut seksistä. Muistan tehneeni ekstrapolaatioita siitä, milloin esim. edettäisiin kotipesälle, merkitsemällä edellisten merkittävien tapahtumien päivämäärät aikajanalle ja piirtämällä siitä vektoria tulevaisuuteen.. Kundi jätti mut ennen arvioitua kotipesäpäivämäärää! Mikä oli ehkä hyvä, koska sen jälkeen pääsin vanhemman sedän hoiviin, ja hän hoitikin minua oikein hyvin.

Love shyness is not an officially recognised condition; it is not in the American DSM-1V — the clinicians’ bible for psychiatric diagnoses. But the men who claim to suffer from love shyness (LS) all have in common the complete inability to initiate or to engage in romantic interplay. This renders them terminally, heartbrokenly, virginally lonely. They hold down jobs, they have some friends — these men are not antisocial, unattractive losers. They are normal, unassuming men in whom the confidence to approach women is missing.

Oiskohan missään mitään kursseja, joilla tästä voi oppia eroon? Uskon, että tekemällä oppiminen voisi auttaa. Että voisi täysin turvallisessa koeympäristössä kokeilla, mitä tulisi sanottua ja miten toinen siihen reagoi. Ja saada ne muutama kymmenen ensimmäistä kontaktin ottamista pois alta, jonka jälkeen se varmaan alkaisi sujua paremmin myös irl.

Mä uskon, että sulle on olemassa jossakin joku. Sun pitää vain löytää se joku ja sitten tajuta, että se on hyvä just sulle. Ja sitten vielä uskaltaa lähestyä.

Mylwin kirjoitti: lyhensin vähän.

/thread

No joo, olihan se aika pitkäpiimäistä blogihenkistä jaarittelua. Ois voinut ehkä lisääkin lyhentää.

Manaaja kirjoitti:

Gat kirjoitti: MANAAJA
Uskoisitko, kun sanon, että arviosi minusta on oikeastaan helvetin imarteleva? Tuollainenhan tarkoittaisi, että olen sittenkin Ihminen, ja olisin voinut Kelvata! Silti tuosta tulee väistämättä eteen myös se, että minä se olen syyllinen ja ollut erittäin loukkaava naisia kohtaan. Varsinkin tuon kuvien naisen tapauksessa olisin siis pettänyt Pyhistä Pyhimmän. Syyllinen. Turvallisempaa ajatella, etten kelpaa...

Olet kerrankin ymmärtänyt asian täysin oikein. Nyt kun vielä sisäistät sen. Olisit todellakin kelvannut, useita kertoja. Olet vain nöyryyttäviä pakkeja jakeleva mokaaja. Miksi kuvittelet että suurin osa näistä naisista ovat loukkaantuneet ja lopettaneet puheyhteydet kanssasi?

Manaaja on taas oikeassa. Itselläni tuo ongelma oli vielä 5 tai 6 vuotta sitten. Itselleni oli helpompaa aloittaa itseäni paljon vanhemmista naisista. Heillä riitti ymmärrystä ja kokemusta. Nykyinen tyttöystäväni on sitten minua vain 2 vuotta vanhempi.

Suvinen kirjoitti:

RolloTomasi kirjoitti:En ole koskaan rakastanut ketään tapaamaani naista yhtä paljon kuin suosikkielokuviani.

Oi, onnellinen!

Toki, mutta on tuolla huonotkin puolensa.

Olen tätä ennenkin kysynyt, mutta annetaan luupin pyöriä;

Miksi sä gattis et hakeudu terapiaan? Kun sulla on

1. Rahaa
2. Aikaa

Mitä sä voisit siinä hävitä? Jos terapia ei auta, niin sitten se ei auta. Kokeilemalla se selviää.

NuoriD kirjoitti:Miksi sä gattis et hakeudu terapiaan?

Vaihtoehto 1: Gattis ei oikeasti ole niin sekaisin kuin väittää ja hauskuuttaa palstaa tarinoillaan
Vaihtoehto 2: Gattis on niin sekaisin, että ei löydä itsestään energiaa terapiaan

NuoriD kirjoitti:
Miksi sä gattis et hakeudu terapiaan? Kun sulla on

Vaihtoehto 1: Gatin mielipide terapiasta on: syvältä

Vaihtoehto 2: Orimattilan paroni ei tarvitse terapiaa vaan ykköstä ja hyvin rasvattua B-rappua.

Vaihtoehto 3: Hän on jo terapiassa mutta ei viitsi kertoa siitä tällä foorumilla.

Vaihtoehto 4: Koko Gatin habitus on täysin valheellinen virtuaalihahmo. Tosiasiassa hän on Tom Cruisen näköinen heppu, joka skorettaa jatkuvasti. Miitteihin muita ruNkkareita tapaamaan hän on lähettänyt jonkun peräkamarin poitsun Savonmualta.

Eiköhän Gattacan kannata jäädä ihan nykyiseen tuleen makaamaan. Kaikkein tuhoisin vaihtoehto voisi olla se, että saisi jollain ilveellä kasvatettua itselleen munat ja sattuisi löytämään jostain itselleen nousun myötä naisen. Sitten kun suhteelleen kävisi niin kuin niistä suurimmalle osalle käy eli lusikat menee jakoon, tyyppi olisi vielä nykyistäkin enemmän sekaisin. Kaikille paras vaihtoehto on että jatkaa nykyisellä linjallaan kun on kerran saanut itselleen uskoteltua olevansa omaa, parempaa rotuaan. Se, ettei hän siltikään ole onnellinen ei tietenkään johdu siitä että teoriassaan olisi jotain vikaa, vian täytyy löytyä teoriaa toteuttamattomasta todellisuudesta. Tai eihän sekään ole teorian mukaan todellisuutta vaan harhaa, Gattacalle omat harhansa ovat todellisuutta. Eihän tuo eroa mitenkään esimerkiksi uskonnollisesta hurmoksesta, turha PetriFB:llekään on ehdottaa Jumalan hylkäämistä kun ei sen mieli siihen millään pysty.

Jatka samaan malliin, Gat. Olet oikealla tiellä. Kuolet saappaat jalassa ja mulkku kourassa.

SikaMika kirjoitti:Jatka samaan malliin, Gat. Olet oikealla tiellä. Kuolet saappaat jalassa ja mulkku kourassa.

Mä taas näen tän ennemminkin niin, että kuolee mulkku maasturin pakoputkessa ja saapas päässä.

Elppis kirjoitti: mulkku maasturin pakoputkessa ja saapas päässä.

*kiihottuu*

Tämä ketju inspiroi katsomaan oman karkuunpäästetyn kuvia netistä. Pitäis mennä niiden keikalle kun ehtis, kovastihan tuo on kutsunut

NuoriD kirjoitti:Miksi sä gattis et hakeudu terapiaan?
.

exPertti kirjoitti: Vaihtoehto 2: Gattis on niin sekaisin, että ei löydä itsestään energiaa terapiaan

Kyllä.

Homeboy65 kirjoitti: Vaihtoehto 1: Gatin mielipide terapiasta on: syvältä.

Kyllä.
Useasta syystä.
En usko, että kukaan kallonkutistaja voisi ymmärtää ongelmiani paremmin kuin minä. Psykiatrille selittäminen veisi loputtomiin ja sitten psyko antaisi patenttiratkaisuja oman koulukuntansa oppien mukaan. Ehkä sellainen toimii ihmisille, joille toimii mikä vaan huuhaa, oli se sitten astrologiaa tai väriterapiaa. Todennäköisimmin päätyisin syöttämään psykolle oman tulkintani ongelmistani, ja hän olisi löytävinään sen sitten. Mutta nehän jo tiedän itsekin.

Sitten jos sopivin diagnoosi tosiaan sattuisi olemaan tuo mainitsemani Love Shyness, joka parhaiten mielestäni mätsää.. niin sehän ei ole virallinen tautiluokitus vielä ollenkaan joten sitä ei ole psykiatrille koulussaan opetettu. Kohtalotovereille on sentään oma keskustelufoorumi (en ole rekkautunut). Ihan skarppeja tyyppejä vaikuttavat olevan. Misogyniaa havaittavissa. Mutta ihmekös tuo.
http://love-shy.com/phpBB3/

Sitten että kun ennen olisin ollut julkisen puolen psykiatreista riippuvainen, niin ainakin täällä ne ovat kaikki naisia. Ja vahvasti luulen ettei nainen voi tätä ymmärtää, oli sitten koulutettu psykiatri tai ei.

Sitten viimeisenä ja ehkä tärkeimpänä: Jospas tilanteeni ei johdukaan mielen sairaudesta, vaan ihan oikeasti on maailman ominaisuus? Vaikka kuinka vaikea teidän on käsittää, että niin voisi olla. Silloin psykon kanssa keskustelu olisi noloa. Psykiatri olisi kuin tilanteessa jossa teeskentelisi opettavansa jalatonta miestä juoksemaan, vaikka kaikki näkee että sillä ei ole jalkoja.

Homeboy65 kirjoitti: Vaihtoehto 2: Orimattilan paroni ei tarvitse terapiaa vaan ykköstä ja hyvin rasvattua B-rappua..

Kyllä, oi kyllä.
Paitsi ei rasvattua B-rappua.

Homeboy65 kirjoitti: Miitteihin muita ruNkkareita tapaamaan hän on lähettänyt jonkun peräkamarin poitsun Savonmualta.

Se on mun debiili serkku Tauno, Tohmajärveltä.

SikaMika kirjoitti:Sitten kun suhteelleen kävisi niin kuin niistä suurimmalle osalle käy eli lusikat menee jakoon, tyyppi olisi vielä nykyistäkin enemmän sekaisin. .

En ole ajatellut noin pitkälle. En olettaisi suhteen olevan pysyvä. Pelkkä suhteen alkaminen olisi jo ihme, vaikka loppuisikin.

SikaMika kirjoitti: Kaikille paras vaihtoehto on että jatkaa nykyisellä linjallaan kun on kerran saanut itselleen uskoteltua olevansa omaa, parempaa rotuaan. .

Ota huomioon, että ylemmyydentuntoani kompensoi voimakas alemmuudentuntoni Johon on syytäkin. Enemmän tämä on tosisasioiden tunnustamista sikäli, että ilmeisesti olen eri rotua. Koska yleisimmät pariutumistavat kuten baareissa viihtyminen ja iso osa muusta nykysuomen tyylistä todella ovat minulle kuin vieraan planeetan olioiden maailmaa.

Gat kirjoitti:Enemmän tämä on tosisasioiden tunnustamista sikäli, että ilmeisesti olen eri rotua. Koska yleisimmät pariutumistavat kuten baareissa viihtyminen ja iso osa muusta nykysuomen tyylistä todella ovat minulle kuin vieraan planeetan olioiden maailmaa.

Hei hei hei mamu, kertaapa vielä miten pariutumisen piti tapahtua sinun maailmassasi? Eikö Suomessa enää pariuduta ollenkaan kyseisellä tavalla? Oletko vakuuttunut että sinulla flaksaisi perinteisellä tyylillä?

Homeboy65 kirjoitti:Vaihtoehto 2: Orimattilan paroni ei tarvitse terapiaa vaan ykköstä ja hyvin rasvattua B-rappua.

Gat kirjoitti:Kyllä, oi kyllä.
Paitsi ei rasvattua B-rappua.

No, kannattaisiko oikeasti siirtyä kolmosesta ykköseen?
Ei ainakaan pahentaisi tilannetta!

Gat kirjoitti:

Homeboy65 kirjoitti: Vaihtoehto 1: Gatin mielipide terapiasta on: syvältä.

Kyllä.
Useasta syystä.
En usko, että kukaan kallonkutistaja voisi ymmärtää ongelmiani paremmin kuin minä. Psykiatrille selittäminen veisi loputtomiin ja sitten psyko antaisi patenttiratkaisuja oman koulukuntansa oppien mukaan. Ehkä sellainen toimii ihmisille, joille toimii mikä vaan huuhaa, oli se sitten astrologiaa tai väriterapiaa. Todennäköisimmin päätyisin syöttämään psykolle oman tulkintani ongelmistani, ja hän olisi löytävinään sen sitten. Mutta nehän jo tiedän itsekin.
.

Olisiko vaarallista kokeilla? Mitä voisit menettää? Hiukan aikaa ja hiukan rahaa? Ymmärtääkseni molempia em. hyödykkeitä sinulla on riittävästi.

On totta, että oman pääsi sisällön tunnet parhaiten. Samalla on kuitenkin totta, että et pysty katsomaan omaa tilannettasi objektiivisesti, vaan jo määritelmän mukaan subjektiivisesti ja sen takia ulkopuolisella havainnoitsijalla saattaa olla jotain sellaista sanottavaa, mitä itse et tajua.

Lääkärin ei tarvitse sairastaa sydäninfarktia osatakseen hoitaa sitä, eikä silmälääkärinkään tarvitse itse olla heikkonäköinen.

Mutta oleellisin pointti on mielestäni, miksi et kokeilisi? Mitä vaaraa siitä voisi olla? Pahimmillaan hukkaisit hiukan aikaa ja rahaa, so what? Vaikea kuvitella, että yleistilanteesi voisi huonommaksi mennä. Miksi et uskalla ottaa sitä pientä riskiä, että terapiasta saattaisi olla apua?

Musta tuntuu, että tuo perintö oli sulle vain onnettomuus, koska se mahdollistaa sun eristäytymisen entistä paremmin ja vajoamisen alkoholismiin. Jos olisit ilman perintöä, joutuisit käymään työkkärissä ja välillä olemaan tukityöllistettynä, käymään työkykyarviossa jne. Nuo systeemit pitäisivät sut tod. näk. paremmin elävien kirjoissa ja tasapainoisempana kuin nykyinen elämäntyylisi.

Mielestäni tilanteesi oli parempi silloin, kun olit tukityöllistetty webmaster. Nyt sulla on toki enemmän rahaa Karhuun ja tupakkaan ja aamulla ei tarvitse lähteä töihin, mutta mielestäni se on pelkästään huono asia.

Se tärkein, joka pääsi karkuun, hän myös palaisi takaisin

Kiitos milli kun kerrot väliin omiasi, ettei pyöri mun moniongelmapersereiän ympärillä.

Editoin ylle tipahtaneen kommentin Sian "lusikat jakoon" -skenarioon.

Frederik Krueger kirjoitti:

Gat kirjoitti:Enemmän tämä on tosisasioiden tunnustamista sikäli, että ilmeisesti olen eri rotua. Koska yleisimmät pariutumistavat kuten baareissa viihtyminen ja iso osa muusta nykysuomen tyylistä todella ovat minulle kuin vieraan planeetan olioiden maailmaa.

Hei hei hei mamu, kertaapa vielä miten pariutumisen piti tapahtua sinun maailmassasi? Eikö Suomessa enää pariuduta ollenkaan kyseisellä tavalla? Oletko vakuuttunut että sinulla flaksaisi perinteisellä tyylillä?

Yllä olen kertonut sellaisista mahdollisuuksistani (joihin uskominen siis sekä imartelee että kaduttaa). , kaikki baarimaailman ulkopuolella Harvoin tapahtuneita (about neljän vuoden välein), ja nykyään todennäköisyys on sama kuin jos löytäisi kadulta ison tukon rahaa.

Mutta en irtoseksistäkään kieltäytyisi. Se maailma josta sitä saa on vaan minulle yhtä vieras kuin vaikka muslimikulttuuri teille. Ettekä tekään musulmaaniksi välttämättä alkaisi pelkän pillun takia.

NuoriD kirjoitti: Musta tuntuu, että tuo perintö oli sulle vain onnettomuus, koska se mahdollistaa sun eristäytymisen entistä paremmin ja vajoamisen alkoholismiin. Jos olisit ilman perintöä, joutuisit käymään työkkärissä ja välillä olemaan tukityöllistettynä, käymään työkykyarviossa jne. Nuo systeemit pitäisivät sut tod. näk. paremmin elävien kirjoissa ja tasapainoisempana kuin nykyinen elämäntyylisi.

Mielestäni tilanteesi oli parempi silloin, kun olit tukityöllistetty webmaster. Nyt sulla on toki enemmän rahaa Karhuun ja tupakkaan ja aamulla ei tarvitse lähteä töihin, mutta mielestäni se on pelkästään huono asia.

Ärh... "tukityöllistetty" olin siellä vain ekan vuoden. Seuraavat neljä vuotta normaalilla "toistaiseksi" -työsopimuksella kun kuulemma olin niin hyvä. Toinen juttu sitten, että 5,5 h työaikaa ei sido teoreettisetkaan minimipalkkasuositukset, eikä tuollaiset yhdistykset kunnon palkkaa pysty tai halua maksaa. Työsuhde päättyi kun niiltä katkesi yksi rahoitushana. Työsopimukseni väärennettiin määräaikaiseksi. Pulju käytti pääasiassa vuoden kertakäyttöorjia, siis tukityöllistettyjä. Toisen vakituisen, sihteerin, duunin onnistuivat
väärentämään "oppisopimuskoulutukseksi", mutta minun työlleni ei ollut asiaa ymmärtävää virallista valvojaa.

Sitten nykytilanteeni ei ole pääosin "perintö" vaan "sukupolvenvaihdos" niine helpotuksineen. Jollaisen voi tehdä ei-perillisenkin kanssa.

Kantaasi että hyi helvetti ei. Siellä konttorissa oli puuduttavaa eikä sosiaalisuuteni kehittynyt. Pyrinkin tekemään paljon töitä kotona, mihin pomo suostui aina kun oli uusi sivusto suunniteltavana.

Sitten nuo kurssit ja sosiaalitätien vastaanotot ym työttömänä ovat niin nöyryyttäviä ja turhia, että sitä rataa olisin jättäytynyt pois ja kenties suljettu laitokseen.

Terapiaan en edes jaksaisi lähteä. Enkä uskokaan ylläsanomistani syistä. Lisäksi todella voi olla, että tämä on maailman rakenne, parempi kuin sopeudun vaikka se tarkoittaisi eristäytymistä.

Minulla on huono kokemus shrinkeistä.
9-10 vee kävin kasvatusneuvolan tädeillä käsienpesupakkoneuroosin takia. Ei mitään hyötyä. Testasivat ÄO:kseni sen ajan (lasten) testeillä 145, vaikka eka kertaa sellaista näin ja järkeni hyytyi paniikista. Se vähän kohensi itsetuntoa.

Sitten joskus 15 vee oireilin taas pahasti pakkoneurooseissa. Paikallinen mielenterveystoimisto ei sopinut, koska isän kakkosnaisista ykkönen (siis osa hätäni aiheuttajaa) oli siellä psykologina. Siispä maksulliselle psykiatrille 80 km päähän. Monta kertaa. Olihan tympeetä. Halusi hoitaa perheterapiana. Kyseli joskus kaavamaisia juttuja, enimmäkseen oltiin kaikki hiljaa. Ei minkäänlaista apua.