Kitinä

Millaisesta itsepetoksesta on kyse kun sitä pitää ihan kadehtia? Minulla tulee 'itsepetoksesta' lähinnä mielleyhtymiä henkilön omaa elämää hankaloittavista asioista.

EDIT: Ellet sitten piikitellyt erästä aikaisempaa kirjoittajaa?

Johonkin henkilöön kohdistuvaa voimakasta ja läpitunkevaa kateutta en muista ainakaan aikuisiällä kokeneeni. Jos taas hakemalla hakee, voihan sitä tuntea ohimenevää 'kateutta' tai harmistusta mitättömien asioiden takia, vaikka että toinen vei viimeisen lipun näytökseen juuri nenäni edestä. Ei paljoa paina.

Kreitsu kirjoitti:Minä kadehdin ihmisiä, jotka tuntuvat saavan kaiken tosi helpolla eli ovat syntyneet kultalusikka suussa ja perseessä ja ties missä.

Minä en. Sen sijaan vittuunnun kyllä yli kaiken siitä spoiled-efektistä joka siihen yleensä liittyy, että (noin hieman kärjistetysti) itketään ja kiukutellaan kaikista mitättömistä vitun pikkuasioista ja flippaillaan jos vedenkeitin menee rikki. Kehitellään itselle suuria tunteita nostattavia muka-ongelmia kun todellisia selviytymisongelmia ei omassa elämässä ole kuten vaikkapa perheensä asuttaminen ja elättäminen varattomana tai menetetty terveys.

Eli toisin sanoen turhasta vinkuminen vituttaa yli kaiken silloin kun asiat ovat ihan liian hyvin itse vinkumiseen nähden, ja alkaa tuntua siltä että valittaa ja vinkua pitää vaan siitä hyvästä ettei osata koskaan tyytyä mihinkään kun kaikki on aina ollut liian hyvin.

[quote="Herra Manala"][/quote]
http://www.viruscomix.com/page392.html

NegaDuck kirjoitti:

Herra Manala kirjoitti:

http://www.viruscomix.com/page392.html

Joo en mäkään ymmärrä vertailuja siihen mitä tapahtuu miljardin kilometrin päässä, vaan siihen mitä tapahtuu oman yhteisön sisällä.

Mitäs sitten kun yhteisöön saapuu joku uusi tyyppi jolla on vieläkin vaikeampaa kuin aikaisemmalla vaikeimman elämän edustajalla? Siirtyykö se raja koska muilla helpommin elävillä on oikeus whinettää? Entä jos joku vaikeaa elämää viettävä lähtee lätkimään yhteisöstä?

Kadehdin sittenkin, ihanissa isoissa kartanoissa asuvia ihmisiä.

NegaDuck kirjoitti:Entä jos joku vaikeaa elämää viettävä lähtee lätkimään yhteisöstä?

Mä nyt tarkoitin yhteisöllä ihan tällaista yhteiskunnallista tasoa. Ei, siihen ei vaikuta kenenkään tuleminen ja meneminen.

Kultalusikan perseeseen antaa kyllä "anteeksi" kelle tahansa, sillä ei se kultalusikka siellä perseessä ole yleensä sen ihmisen oma syy, vika tai valinta. Toisilla vaan käy arpaonni paremmin. Minusta on vähän pimeetä, että ihmisille lyödään arvo- ja kateuspotentiaalileimoja otsikkoon sellaisilla perusteilla. Ei sellaista ihmistä voi vaatia myöskään heittämään kultalusikoitaan mäkeen, sellaiset vaatimukset ja odotukset ovat nimenomaan katellisten ihmisten ajatuksia. Mutta jos sitä kultalusikkaa perseessään ei osaa arvostaa, ei sitä kultalusikkaansa ansaitse. Silloin olisi paljon reilumpaa että ne avaimet esimerkiksi taloudelliseen riippumattomuuteen, vapauteen ja ahdistamattomuuteen olisi jollain toisella joka sitä oikeasti elämäänsä tarvitsisi, ja joka sitä elämisen vapautta osaisi myös tosissaan arvostaa.

Kateudesta en voi tosiaan omalta kohdaltani puhua, sillä sallisin mieluusti kaikille oikeuden esimerkiksi taloudellisesti stressittömään elämään. Se taloudellisen turvan hakeminen on kuitenkin se asia, mikä meitä ihmisiä paikasta toiseen hengenlähtöön asti juoksuttaa. Vituttavimmat asiat siinä on Pertti Peruskansalaiselle nämä:
1. Duuni on perseestä, se stressaa
2. Ei ole oikein tarpeeksi fyrkkaakaan, se stressaa

Eli: Duuniaika = stressiä, vapaa-aika = stressiä. Kaikki on loppupeleissä kiinni rahasta. Harvalla on nimittäin niin luova työpaikka, että siellä suostuisi jatkamaan omia töitään ilman liksaa, jos vaikka lottoarvonnassa tupsahtaisi miljoona euroa yht'äkkiä tilille. Heitäkin toki on, ja onnellisia ovat he. Yleensä he muuten ovat kutsumusammatissa olevia naisia.

Herra Manala kirjoitti:Vituttavimmat asiat siinä on Pertti Peruskansalaiselle nämä:
1. Duuni on perseestä, se stressaa
2. Ei ole oikein tarpeeksi fyrkkaakaan, se stressaa

Eli: Duuniaika = stressiä, vapaa-aika = stressiä.

Allekirjoitan. Tuota on tullut kokeiltua. Tein inhoamaani työtä (olin kyllä hyvä siinä) ja siitä saatavalla rahalla en tullut toimeen. Se on sellainen tuplavitutuspyörre.

Onneksi älysin lähteä takaisin kouluun.

Herra Manala kirjoitti:Kultalusikan perseeseen antaa kyllä "anteeksi" kelle tahansa, sillä ei se kultalusikka siellä perseessä ole yleensä sen ihmisen oma syy, vika tai valinta.

Entä jos on lähtenyt kurjista oloista mutta ankaralla työllä onnistuu saamaan kultalusikan perseeseensä, ja sitten whinettää kun vedenkeitin menee rikki?

NegaDuck kirjoitti:Entä jos on lähtenyt kurjista oloista mutta ankaralla työllä onnistuu saamaan kultalusikan perseeseensä, ja sitten whinettää kun vedenkeitin menee rikki?

Ei kai silloin puhuta kultalusikasta, jos se on täysin ansaittua, eikä suurimmaksi osaksi arpaonnen tuotosta? Jos vedenkeittimen rikkoutumisen taas kokee aidosti elämänlaatua huonontavaksi asiaksi samaan tapaan kuin huonotuloisuutta yhdistettynä työstressiin, niin ei sekään ihan normaalia ole.

Herra Manala kirjoitti:Jos vedenkeittimen rikkoutumisen taas kokee aidosti elämänlaatua huonontavaksi asiaksi samaan tapaan kuin huonotuloisuutta yhdistettynä työstressiin, niin ei sekään ihan normaalia ole.

Minä voisin kyllä nähdä vedenkeittimen hajoamisesta romahtamisen oireena jostain muusta, esimerkiksi juurikin työstressistä. Jos joku täällä rupeaa itkemään hajonneesta vedenkeittimestä, ei se välttämättä tarkoita että hän kokee sen Aidosti Elämänlaatua Huonontavana Asiana, ehkä se vain on se korsi joka katkaisee kamelin selän sillä hetkellä. Jos silloin joku hyökkää itkijän kimppuun kritisoiden häntä perspektiivin puutteesta, seurauksena on vain lisää vitutusta.

^ No toki vedenkeittimen hajoamisesta saa itkeä.

Jos on köyhä.