Kitinä

En tiedä uskallanko vastata tähän juuri tällä hetkellä, varsinkaan tässä haukkalaumassa..

.. mutta vastaan ns. ennnakkotapausten perusteella. En usko väkivaltaan, läpsäytys näpeille tai luunappi kun lapsi puree tmv. on musta hyväksyttävää. En kuitenkaan ottaisi yleiseksi käytännöksi, vaan nimenomaan viimeiseksi pisteeksi. Mun mielestä se on kuitenkin lempeämpää kuin huutaminen. Huutaminen ja sen kovan äänen pelkääminen on jäänyt aikuisikään traumoineen, luunapit ja tukistukset ei. Mä ainakin toivon että osaan olla huutamatta päin lapsen naamaa ellen osaa tilannetta muuten käsitellä.

Mutta mistä mä tiedän ennenkuin mulla on omia lapsia.

Joku kyseli eläimistä? Samoilla linjoilla - koiran niskavilloista tukistaminen tai korvasta nipistys on ollut meillä aina osa koiran "kasvatusta". Meillä koirat kyllä ovat olleet muuta kuin bichon frisé- luokka, aina kovia palveluskoiria umpiluukalloineen ja joilla on kokoakin. Remmillä en ole koskaan huitaissut kuin vahingossa leikkiessä, enkä nyrkkiä/kovempaa kämmentä ole antanut.

Nyrkkisääntö koulusta: Pelko ei ole kunnioitusta.

Ja asiasta. Itse olen saanut opin kotoa että kaikkea voi toki koittaa, mutta jos saa kuokkaansa niin siitä on turha tulla vinkumaan, varsinkin jos siitä on erikseen varoitettu.

Samalla logiikalla antaa mahdollisien lapsien koittaa, jos touhu on tukkapöllyn arvoista, niin sitä sitten tulee.

Minä, keskimääräisellä tavalla lapsuudessa kuritettu, totean että minulle on jäänyt varsin massiiviset traumat. Miksei kaikkia muita ole kuritettu, perhana.

Geetz kirjoitti:Jostain syystä uhmakkaan neitini kanssa uhmaava olemukseni ei toimi mitenkään.

Ei kai sen uhmakohtauksiin kuulukaan toimia. Pikkusiskoni uhmaikää helpotti kummasti eräs tekemämme diili. Sovimme, että kotioven ulkopuolella käyttäydytään aina hyvin, kun taas kotona saa olla juuri niin sietämätön kuin haluaa. Vastapalveluksena lupasin, etten ikinä enää suutu vahingoista. Pikkusiskoni mielestä diili oli niin hyvä, että se päti aina. Jos uhmakohtaus meinasi alkaa kodin ulkopuolella, tarvitsi vain rauhallisesti kysyä "ollaaks me nyt kotona?" ja kohtaus laantui siihen. (Siksipä tiedänkin että nuo siskonikin muistamat epäreilut suuttumiset ovat niin varhaisilta ajoilta kuin ovat. Minunkin lupaukseni piti.)

Psykotädit tietää sanoa, että äiti on se luotettavin ja turvallisin juuri nyt, joten äitille on purettava kiukut ja äitin seurassa uskalletaan kokeilla. Onhan se faktaa, että Känkkäränkkä-noita tulee yli kerran viikossa kutsumattomanakin. Se pitää vaan takoa omaan päähänsä niin kaikki menee helpommin.

Tuota olenkin miettinyt, että suurin osa pikkusiskoni uhmakohtauksista kohdistui juuri minuun, joten äiti on todellakin ollut hämmästyttävän pienessä roolissa hänen elämässään. Voi vain kuvitella minkälaisissa syyllisyydentunnoissa äiti välillä velloo.

Ei päätä tai pyllyä vuodatuksella koska meillä tiskataan nyt fairylla pikkuveljen sormia, argh.

EveryWoman kirjoitti:Jännää, kuinka kaikki ne, joita on lapsena toistuvasti kuritettu, korostavat sitä ettei traumoja ole jäänyt. Ja tyypilliseen uhrirooliin kuuluvalla tavalla mainitsevat vanhempien olleen aivan oikeassa kuritustoimissaan (eli syyllistävät tapahtuneesta itseään). Onkohan ketjussa yhtäkään tyyppiä, joka ei johdonmukaisesti noudattelisi tätä kaavaa?

Tämä minullakin pisti erityisesti silmään. Oikein kiinnostavaa. Mikäköhän tässä on? Ilmeisesti moni täälläkin on rakentanut identiteettinsä paljon sen varaan, että ainakin lähiperhe tukee ja rakastaa kaikissa tilanteissa. Jos sitten oikein rupeisi käsittelemään sitä, että nämä lähiperheenjäsenet ovat oikeasti pahoinpidelleet kriisitilanteessa, voi se muodostua liian syvältä ravistelevaksi harjoitukseksi. Siispä se on kiire selittää pois niin, että pahoinpitelijöissä ei olekaan mitään moitittavaa, ja perheidyllin kulissi on taas pystyssä.

Aika lailla kummastelen, että niin moni täällä *hyväksyy* pahoinpitelyn. Joku taisi jopa mainita, että vain normaalin, lievän kurittamisen, kuten koivunoksalla takapuoleen ruoskimisen. Puistattavaa. Tuollainen piekseminen on kyllä niin henkisesti nöyryyttävää että ruumiillista autonomiaa loukkaavaa että pahaa tekee. Ja joku pitää sitä normaalina ja lievänä. Oi voi.

Siinä ole Geetzin linjoilla, että monen tukkapöllyn tai tarpeettoman kovakouraisen kiinnipidon hätätilanteessa ymmärrän hyvin, vaikka en hyväksykään. Tosin, jos tuo teippaaminen oli tosiaan tarkoitettu ihan kirjaimellisesti ymmärrettäväksi, olen siitä aika järkyttynyt, eikä ymmärryskään taida ihan riittää. Juuri tämänhän Geetz halusi lapsettomalta kuulla?

Omasta taustasta sen verran, että minua ei ole koskaan lyöty tai luunappeja annettu. Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta. Ymmärrän kyllä sitkin: muutama vuosikymmen sitten se ei ollut kovin tavatonta, ja samassa tilanteessa moni aikalainen olisi varmaan lyönyt. En kuitenkaan missään nimessä hyväksy, ja toivon itse onnistuvani paremmin, jos joskus kasvattajaksi päädyn.

EveryWoman kirjoitti:Jännää, kuinka kaikki ne, joita on lapsena toistuvasti kuritettu, korostavat sitä ettei traumoja ole jäänyt. Ja tyypilliseen uhrirooliin kuuluvalla tavalla mainitsevat vanhempien olleen aivan oikeassa kuritustoimissaan (eli syyllistävät tapahtuneesta itseään). Onkohan ketjussa yhtäkään tyyppiä, joka ei johdonmukaisesti noudattelisi tätä kaavaa?

Omfg. Uhrirooli ja piilotraumat. Kyllä lapsikin voi tajuta, että teki väärin ja saa rangaistuksen siitä. Saati sitten aikuinen, joka miettii analyyttisesti lapsuutensa tapahtumia. Se syy miksi sitä tässä kontekstissa "korostetaan" johtuu ainoastaan siitä, että aina kun aiheesta puhutaan, kukkahattutädit vetävät juuri tuon kortin, että traumoja jää vaikkei niitä näkyisikään.

*vetää jarrarikalsarit jalkaan ja ajelee kuliksi*

EveryWoman kirjoitti:Olen tunnistanut sen, miten pahaa kurittaminen teki,

Minä olen penskana saanut monet kerran maistaa koivuniemen herraa, ja aina ihan ansiosta. Ehkä nuo asiat olisi tuolloin voinut faijani hoitaa toisin puhumalla ja opastamalla. Tosin siinä onnistuakseen, hänen olisi pitänyt naulata minut vaatteista seinään kiinni, että olisin pysynyt paikalla edes sen minuutin.

Sanomattakin lienee selvää että olin kamala kakara. Rasavili, kuriton ja aina päälläni joka paikassa. Koivuniemen herra lauloi persuksille autojen kivittämisestä, joella jäälautoilla leikkimisestä, tulitikkuleikeistä ulkorakennuksessa tai mutsin fillarin totaalisesta hajottamisesta. Mielestäni ansaitsin ne kurittamiset jo tuolloin ja olin niin varautunut niihin, joten en niitä mitenkään pahana edes pitänyt. 5 minuutin kipu persuksilla 5:n tunnin sikahauskoista leikeistä. Se oli halpaa huvia se

Sen sijaan enemmän minua häiritsi jatkuva faijani reissaaminen ja kotoa poissa olo. Kun muiden kavereiden faijat harrastivat ja pelasivat poikiensa kanssa yhdessä. Minun faijani oli työmatkalla aina jossain päin. Se taatusti jätti jotain jälkiä ja se on se asia jonka taatusti tulen oman jälkikasvuni kohdalla muuttamaan, jos niitä on edes tullakseen. En aio pilata välejäni omaan jälkikasvuuni tekemällä liikaa töitä. En ikinä.

Ja toisin kuin luulet, en kannata kakaroiden kurittamista fyysisesti. Minulla on sitä hommaa varten avovaimo, jonka verbaalinen piinapenkki on paljon pahempi rangaistus, kuin kokemani kymmenet koivunimen-herra-sessiot yhteensä. Saakoot kuriton penska penska rangaistuksensa siitä!

urpiainen kirjoitti:Ilmeisesti moni täälläkin on rakentanut identiteettinsä paljon sen varaan, että ainakin lähiperhe tukee ja rakastaa kaikissa tilanteissa.

Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta. Ymmärrän kyllä sitkin

Rakastaako perheesi sinua? Jännittääkö työhaastateluissa vai miksi olet uhriroolissa ja ymmärrät ja puolustelet? Pitääksesi perheidylliä yllä?

Tix kirjoitti:kukkahattutädit vetävät juuri tuon kortin, että traumoja jää vaikkei niitä näkyisikään

Sanoin: saattaa jäädä. Yritin lähestyä aihetta pehmeästi ja eri vaihtoehdot huomioonottaen, mutta ilmeisesti otti silti liian koville?

urpiainen kirjoitti:Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta.

urpiainen kirjoitti:Tosin, jos tuo teippaaminen oli tosiaan tarkoitettu ihan kirjaimellisesti ymmärrettäväksi, olen siitä aika järkyttynyt, eikä ymmärryskään taida ihan riittää. Juuri tämänhän Geetz halusi lapsettomalta kuulla?

Joo, se nyt on jääny pelotteeks, jota en ehkä oo tajunnu ihan niin pahaks. Ehkäpä sun järkyttymises vähän herätti pohtimaan.

Siis aidosti oikeasti ihmettelin miten äitini ja anoppini kauhistelivat asiaa, vaikka kerroin kuinka "hepposasti" homma meni. Ja naureskellen kerroin, en todella tainnut tajuta asian vakavuutta tai sitten muilla on siitä pelottavampi kuva.

Meillä on jäähytuolilla hiljasuus-pakko ja jäähyaika alkaa aina vasta siitä kun neiti on ihan hiljaa. Pahana hetkenä en oo ite kestäny sitä huutoa ees takapihalta ikkunan läpi kuunnella vaan oon menny ja hipihiljaa uhannu laittaa kevyen tiimariteipin (joka jääny sopivasti siihen esille lahjojen pakkailun jäljiltä) tytön huulille --> tietenkään ei oo tajunnu mitä se teippaus muka huutoa estää ja sitten se on näytetty. Ilman mitään voimakeinoja tai pahoja sanoja. Teippi huulille, selittäminen, että nyt et pysty huutamaan ja äitin korviin ei satu enää. Teippi pois. Pelko on tietty jääny siitä inhottavasta tunteesta teipin poistossa, oletan.

En oo ihan varma lopetanko teipillä uhkailun, mutta yritän pitää sen ns. vikana keinona. Ja kirjtoin aiemmin väärin kun mainitsin pari kertaa teipanneeni. Tapahtunut siis vain kerran ja uhkailu on sen jälkee toiminut erittäin hyvin. Kehuin jopa neuvolassa miten loistavan keinon olen löytänyt vaikeimpiin hetkiin... (*häpeillen*)

masa kirjoitti:-- 5 minuutin kipu persuksilla 5:n tunnin sikahauskoista leikeistä. Se oli halpaa huvia se

Eli täysin hyödytöntä väkivaltaa. Miten typeriä me aikuiset ihmiset olemmekaan, huoh...

masa kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta.

Niin, kuten sanoin, ymmärrän tekoa. Kuin myös sen, että ajallisessa kontekstissaan tuo saattoi olla jopa aika edistyksellistä toimintaa. Mutta nykystandardeilla se on mielestäni nimenomaan järkyttävää toimintaa: en voisi kuvitellakaan, että joku vielä nykyään pitäisi lapsen lyömistä tai tukkapöllyn antamista hyväksyttävänä toimintana. Moraalilla historiallisena ilmiönä on taipumus kehittyä/muuttua. Kitinää lukuunottamatta on nykyisin aika yleisesti tunnustettua, että eettiset velvollisuudet ulottuvat kaikkiin ihmisiin. 100 vuotta sitten niitä ei ulotettu ei-eurrooppalaisiin, naisiin tai lapsiin.

Niin, ja kai vielä voisi lisätä, että ymmärtääkseni tässä ketjussa kyseltiin harkittua suhtautumista ja asennoitumista lasten pahoinpitelyyn. Tämä on tietysti eri asia kuin sen ennustaminen, tuleeko koskaan niin tehneeksi. Toki on mahdollista (vaikkakin epätodennäköistä), että väsyneenä ja hätääntyneenä voisin jossain tilanteessa sortua vaikkapa läpsäisyyn. Tämä ei poista sitä, etteikö moinen käytös olisi minusta tuomittavaa.

masa kirjoitti:Minä olen penskana saanut monet kerran maistaa koivuniemen herraa, ja aina ihan ansiosta. Ehkä nuo asiat olisi tuolloin voinut faijani hoitaa toisin puhumalla ja opastamalla. Tosin siinä onnistuakseen, hänen olisi pitänyt naulata minut vaatteista seinään kiinni, että olisin pysynyt paikalla edes sen minuutin.

Sanomattakin lienee selvää että olin kamala kakara. Rasavili, kuriton ja aina päälläni joka paikassa. Koivuniemen herra lauloi persuksille autojen kivittämisestä, joella jäälautoilla leikkimisestä, tulitikkuleikeistä ulkorakennuksessa tai mutsin fillarin totaalisesta hajottamisesta. Mielestäni ansaitsin ne kurittamiset jo tuolloin ja olin niin varautunut niihin, joten en niitä mitenkään pahana edes pitänyt. 5 minuutin kipu persuksilla 5:n tunnin sikahauskoista leikeistä. Se oli halpaa huvia se

Sen sijaan enemmän minua häiritsi jatkuva faijani reissaaminen ja kotoa poissa olo. Kun muiden kavereiden faijat harrastivat ja pelasivat poikiensa kanssa yhdessä. Minun faijani oli työmatkalla aina jossain päin. Se taatusti jätti jotain jälkiä ja se on se asia jonka taatusti tulen oman jälkikasvuni kohdalla muuttamaan, jos niitä on edes tullakseen. En aio pilata välejäni omaan jälkikasvuuni tekemällä liikaa töitä. En ikinä.

Saako kommentoida henkilökohtaisuuksiin menevästi? Vaikuttaa nimittäin ainakin luetun perusteella siltä, että rajut leikit saattoivat olla tapa taata isän huomio edes hetkeksi. Se on kai ihan yleismaailmallinen ilmiö, että lapsi haluaa mieluummin vaikka selkäsaunan kuin jää kokonaan huomiotta. Tästä näkökulmasta on varsin ymmärrettävää, jos et ole pitänyt kurittamista erityisen pahana.

Mutta hieno juttu jos olet tuon poissaolon vaikutuksen tiedostanut ja päättänyt itse toimia toisin. Se on jo puoli voittoa! Jäljellä enää käytännön toteutuksen pohtiminen: muistelen lukeneeni juuri jostain kertomuksen siitä, kuinka sunnuntaiaamunakin hakeudutaan autoa näpläämään, ettei vain tarvitsisi ainakaan kotona olla.

masa kirjoitti:Ja toisin kuin luulet, en kannata kakaroiden kurittamista fyysisesti. Minulla on sitä hommaa varten avovaimo, jonka verbaalinen piinapenkki on paljon pahempi rangaistus, kuin kokemani kymmenet koivunimen-herra-sessiot yhteensä. Saakoot kuriton penska penska rangaistuksensa siitä!

Tsihii! Ja harjoituskohteena ex kuriton penska? *muistaa vielä, kuinka masa kaihosi itselleen naista*

Näyttäkää minulle yksikin tavallisesta tukistamisesta traumoja saanut? Olisiko kuitenkin niin, että lapsen tukistaminen tai luunappi äärimmäisenä kurinpitokeinona hyvin harvoin traumatisoi ketään.

masa kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:Lievää tukkapöllyä olen saanut, ja pidän sitä aika järkyttävänä tekona ja epäonnistumisena vanhempieni puolelta.

Mulkoile vain! Mulla isä on kerran tai kaksi pöllyttänyt tukasta ja vaikutti kyllä etäännyttävästi ja kunnioitusta laskevasti vielä 20 vuotta myöhemminkin, eli niin kauan kuin isä eli. Kurinpidollista vaikutusta tuskin oli, koska äiti pärjäsi kanssani hyvin ilman minkäänlaista väkivallan uhkaa. En tiedä olenko poikkeus, mutta jos onnistuin tuosta vähästä kantamaan lievää kaunaa vuosikymmenet, niin ei senkään puolesta lähtisi itse kokeilemaan omaan lapseeni. Niillä voi olla norsun muisti.

EveryWoman kirjoitti: Tsihii! Ja harjoituskohteena ex kuriton penska?

Ei sentään. nykyään mä osaan jo antaa periksi. 15 vuotiaana mä en antanut, vaikka mitä tapahtui

prosessi kirjoitti:

Vadim kirjoitti:Ehkä tämä kukkahattutäti on jonkinmoinen mielikuvitushahmo, jota kohtaan tälläkin palstalla tunnettu inho kumpuaa erilaisista kastroivista naispuolisista auktoriteeteista, joita pikkupojan elämässä saattaa tulla vastaan.

Mikä naispuolisista auktoriteeteista tekee niin kastroivia?

En tiedä, kysy niiltä!

Bluntly kirjoitti:

Vadim kirjoitti:

Tix kirjoitti:Mikä on kukkahattutädin vastakohta? Jarrarikalsonkijannu? Kulipääsetä? Auttakee, ootte te ennenkin auttaneet.

Kulipääsetä kuulostaa lupaavalta.

Joillakin taitaa liian kireät kalsarit haitata ajattelua.

Se ei ollut henkilökohtaista!

Pyry-Matias kirjoitti:Näyttäkää minulle yksikin tavallisesta tukistamisesta traumoja saanut?

Urpianen ja Zeb?

masa kirjoitti:

Pyry-Matias kirjoitti:Näyttäkää minulle yksikin tavallisesta tukistamisesta traumoja saanut?

Urpianen ja Zeb?

Onko suhtautumisen muuttuminen kurittajaan trauma? En nyt oikein sellaisena pitäisi.

No kertokaas nyt sitten, että mistä johtuu tämä silmitön väkivallan, ilkivallan ja välinpitämättömyyden kasvu, jos kerta nykypäivän kurittamiskielteiset kasvatusmetodit ovat parempia, kuin tukkapöllö ja nurkkaan seisomaan -metodit?

Geetz kirjoitti:Jostain syystä uhmakkaan neitini kanssa uhmaava olemukseni ei toimi mitenkään. Se suoraan sanoen nauraa päin naamaa (mikään ei ole vttumaisempaa) ja oon pari kertaa teipannu suunsakin hermostuksissani. Nyt neiti pelkää sitten teippirullaa mut sehän sopii mulle. Rulla on hyvin esillä hankalina päivinä. Asia kauhistuttaa skidin isovanhempia, mutta uhkasin teipata ne ulos meidän elämästä, joten nykyään kauhistelevat vain mielessään. Ja muistutin, että sain ite selkääni siinä missä miehenikin, joten tyst ny ja hip hip omien asioiden pariin.

Meillä oli vitsa ripustettuna keittiön seinälle... Siis lapsuudenkodissani, ei täällä minun perheessä. Muistan kun se laitettiin sinne, mutta sen jälkeen en kiinnittänyt huomiota koko kapistukseen, ennenkuin äitini otti sen pois sanoen, ettei ole ollut tarvetta sille kun oon ollut niin kiltisti. Eli taisi olla aika tehoton pelote...

Vaikka sanoin että ymmärrän vanhempiani, voisin silti luetella lonkalta muutaman paremman rangaistuksen tai peloitteen, kuin se vitsa seinällä. Siis sellaisia keinoja jotka olisivat tepsineet minuun lapsena. Esim. viikko ilman telkkaria tai vielä pahempaa: ilman musiikkia ja kasettisoitintani. Olisihan noita, joten vaikka sanon että ymmärrän, niin onhan se ihan selvää että noilla konsteilla on menty ns. "helpoimman kautta". Tiedän että jos joku muu em. mainituista rangaistuksista olisi otettu käyttöön, olisin todennäköisesti ollut sen viikon aivan kamalan kiukkuinen ja todella rasittava. Voi olla, että kolmen lapsen kotiäitinä ollut äitini ei ehkä olisi jaksanut tuota viikkoa sellaisena. Ja vaikka se onkin selkeä osoitus tietyntyyppisestä heikkoudesta, niin nyt kahden lapsen äitinä ymmärrän kyllä.

Onneksi minua ei ole kasvatettu pelkällä vitsalla kuitenkaan. Enemmän niitä muita rangaistuksia oli.

masa kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:

masa kirjoitti:Tuota tuota. Pelkäätkö sinä noita yllämainittuja asioita??

En.

Entä oletko tunnistanut jotain muita traumoja itsestäsi, jotka saattaisivat olla peräisin tuosta kurittamisestasi?

Tämä kiteyttää erinomaisesti säännön, jonka mukaan tällä palstalla on aavistuksen itsetuhoista paljastaa itsestäsi mitään henkilökohtaista, koska sitä tullaan joka tapauksessa käyttämään sinua vastaan.

masa kirjoitti:No kertokaas nyt sitten, että mistä johtuu tämä silmitön väkivallan, ilkivallan ja välinpitämättömyyden kasvu, jos kerta nykypäivän kurittamiskielteiset kasvatusmetodit ovat parempia, kuin tukkapöllö ja nurkkaan seisomaan -metodit?

Ei minusta jäähyissä mitään pahaa ole, joten älä tee tyhmiä oletuksia.

Sanoisin, että väkivalta ja välinpitämättömyys johtuu joko väkivallasta tai välinpitämättömyydestä.

Vadim kirjoitti:Tämä kiteyttää erinomaisesti säännön, jonka mukaan tällä palstalla on aavistuksen itsetuhoista paljastaa itsestäsi mitään henkilökohtaista, koska sitä tullaan joka tapauksessa käyttämään sinua vastaan.

Mä en ole vieläkään ymmärtänyt, millä tavoin mun henkilökohtaisia asioita muka voitaisiin käyttää mua vastaan - etenkin jos olen vielä itse niistä avoimesti kertonut. Mikä ihmeen pelote se on olevinaan?