Kitinä

Ann kirjoitti:Sitä en ymmärrä miksi tytöt ja pojat eivät voi olla samoilla liikuntatunneilla? Oltiin viidenteen luokkaan asti samassa ryhmässä ja kivaa oli, kunnes tytöt pakotettiin jumppaamaan rummun tahdissa.

haha. naur*

Sinä olit rinnakkaisluokallani ja kolmas kuulantyönnössä.

Mylwin kirjoitti: Ei aina tarvitse käyttää perinteistä "en osaa opettaa, joten tehkää ryhmätöitä" tai "oikoluen tässä näitä kalvoja kun en osaa tehdä näyttöesityksiä, muista havainnollistamisvälineistä puhumattakaan" - metodeja.

*tuntee piston sydämessään* Just mun metodit!

Edit: Tai siis olen kyllä jo siirtynyt kalvoista PowerPointiin. Toivottavasti opiskelijat osaavat arvostaa sitä.

Ketjun aiheeseen löyhästi liittyvää asiaa:

Minun mielestäni kouluissa ei huomioida tarpeeksi erilaisia oppijoita, mistä ehkä suurimpana esimerkkinä on joustamattomat poissaolorajat. Minä törmäsin vielä lukiossakin läsnäolopakkoon, mikä oli varsin turhauttavaa, koska tiesin oppivani parhaiten itsekseni. Tästä esimerkkinä eräs kielten opettaja ei päästänyt minua kurssista läpi poissaolojen takia, vaikka menestyinkin kokeessa hyvin. Uskomatonta, ettei opetushenkilökunnassa ole vielä sisäistetty, että tärkeintä on OPPIMINEN, eikä tapa millä opitaan.

Minusta ala- ja yläasteella sekä lukiossa on hoidettu ihan hyvin yleissivistä perusopetus, mutta valitettavasti oppimista tukevien osien kustannuksella. Monellako yläastelaisella tai lukiolaisella on oppimisprosessista edes alkeellisia tietoja. En tiedä olinko sitten keskivertoa huonommissa kouluissa, mutta minulle ei ainakaan tullut KERTAAKAAN vastaan oppimistaidon kehittämistä koskevaa opetusta. Miten ihmeessä lapsista ja nuorista saadaan elinikäisiä oppijoita, jos oppimis- ja arvoprosessi (sisäisten mallien tunnistaminen, motivaatio jne.) laiminlyödään noinkin törkeästi?

kvasaari kirjoitti:
Minun mielestäni kouluissa ei huomioida tarpeeksi erilaisia oppijoita, mistä ehkä suurimpana esimerkkinä on joustamattomat poissaolorajat. Minä törmäsin vielä lukiossakin läsnäolopakkoon, mikä oli varsin turhauttavaa, koska tiesin oppivani parhaiten itsekseni. Tästä esimerkkinä eräs kielten opettaja ei päästänyt minua kurssista läpi poissaolojen takia, vaikka menestyinkin kokeessa hyvin. Uskomatonta, ettei opetushenkilökunnassa ole vielä sisäistetty, että tärkeintä on OPPIMINEN, eikä tapa millä opitaan.

Tuo riippuu kokonaan koulusta. Tiedän ainakin yhden lukion (helsinkiläinen ns. eliittilukio), jossa ei lasketa poissaoloja ollenkaan. Se toimii, koska ko. koulun opiskelijat osaavat ottaa vastuun oppimisestaan ja haluavat oppia.
Meidän lukiossa taas on poissaolorajana 10 tuntia, mikä on aivan liikaa. Ne, jotka tuon ylittävät, ovat porukkaa, joka ei ole poissa oppiakseen itsekseen vaan ollakseen vain poissa. Poissaoloista on pelkkää harmia; asiat joutuu toistamaan tuhanteen kertaan, tehtäviä jää tekemättä ja kokeet menevät huonosti, kun lintsarit eivät ole kypsiä ottamaan asioista selvää tai opiskelemaan väliin jätettyjen tuntien asioita itsenäisesti.

Nykyään tosin on sellainenkin mahdollisuus kuin itsenäinen suorittaminen, jossa ei käydä tunneilla ollenkaan. Useimmiten ne suorittajat eivät saa mitään tehtyä, ja tulee pari päivää ennen kalmaviivaa paniikkisähköpostia, että saisko lisää aikaa. - Harva lukiolainen vielä on kovin aikuinen.

Aito_Johanna kirjoitti:*tuntee piston sydämessään* Just mun metodit!

Edit: Tai siis olen kyllä jo siirtynyt kalvoista PowerPointiin. Toivottavasti opiskelijat osaavat arvostaa sitä.

Tottahan miekin käytän näyttöesityksiä oppitunteja pidettäessä mutta ainoastaan havainnollistamisvälineenä. Eli puhutaan tietystä kalvosta asioita, jotka ovat siinä silleen viitteellisesti.
Luentomonisteet, johon opiskelijat sitten täyttävät puuttuvat kohdat, on aika tehokas tapa saada opetettavat mukaan asiaan. Kuten myös aiheen hyvä motivointi, kyselevä esitystapa, jne jne..
Luovuutta peliin! Jos aikoo saada syväoppimista aikaan, on saatava aihe markkinoitua opetettaville siten, että ne haluavat oppia sen.
Lukiossa tosin asia on ehkä vähän eri, kun osa oppilaista ei välttämättä tunne alun perinkään opetusta pakkopullana. Mie kylläkin tunsin. =P

Vielä pitää purkaa sydäntäni ja kertoa omista kokemuksistani. Lukiossa törmäsin hirvittävään uskonnon, psykologian ja filosofian opettajaan. Filosofiassa ko. opetädillä oli tapana kieltää oppilaiden oma ajattelu. Taisipa täti jopa todeta, ettei meidän kannata miettiä noin vaikeita asioita ollenkaan, kun paljon viisaammat ihmiset (siis kuuluisat filosofit) ovat jo päätyneet erilaisiin ratkaisuihin. Niinpä me sitten ulkoluimme suurten filosofien ajatuksia ilman kritiikkiä ja kyseenalaistamista. Ehkei kukaan meistä ollutkaan ihan Wittgenstein, mutta tädin käyttämillä opetusmetodeilla filosofiasta ajauduttiin vauhdilla kokonaan historian puolelle. Kuinka filosofiaa voi yleensä sisäistää ilman omia ajatuksia?

Jätin sitten psykologian opinnot ja filosofian jatkokurssin lukion osalta kokonaan väliin, vaikka olinkin erittäin kiinnostunut noista aiheista. En vaan kestänyt yhtään ylimääräistä kurssia tädin opetusta.

Ps. Opettajan työ on uskomattoman vaativaa, ja arvostan ammattikuntaa kovasti (poislukien nuo opettajien irvikuvat). Hiukan opetusta itsekin kokeilleena olen huomannut oikean etenemisnopeuden löytämisen uskomattoman vaikeaksi tehtäväksi. Opetukselle taitaa olla yhtä monta erilaista vaatimusta kuin on oppilaita. Tasapainoile siinä sitten.

On rikos ihmiskuntaa vastaan, että länsimaista filosofiaa opetetaan nykyään kouluissa. Sehän on paskaa, näennäisongelmia, lapsille kiviä päähän.

Itse olen joskus miettinyt, että monella opettajaksi valmistuneella voi olla vaikeuksia ymmärtää että kaikista oppilaista ei ole mukavaa ja hauskaa oppia ja joillekin se on jopa vaikeaa. OKL:n on vaikeaa päästä opiskelemaan ja siksi sinne pääsee paljon niitä, jotka ovat ns. kilttejä kympin tyttöjä, jotka ovat itse kokeneet ala-asteella oppimisen helppona ja mukavana ja kinunneet lisätehtäviä. Tämä on nyt yleistystä, kaikki opettajat eivät toki ole näitä, mutta itse huomasin OKL:n opiskelujen aikana, kuinka joiltakin opiskelijoilta puuttui kokonaan se ymmärrys, että matematiikka voi olla jollekin vaikeaa tai muuta vastaavaa.

Itse en opetusharjoittelujen lisäksi ole opettanut päivääkään. Olen töideni puolesta käynyt puhumassa kouluissa suurillekin oppilasmäärille, mutta päivittäiseen opetustyöhön minua ei saa. Suurin syy siihen on se, että tunnen liian suurta vastuuta omasta roolistani pienten ihmisten elämässä, en haluaisi olla se, joka on loppuelämäksi pilannut Pirkon kiinnostuksen biologiaan tai Pekan innostuksen numeroihin. Tästä aiheesta olisi niin paljon tilitettävää, mutta taidan sen jättää tässä tekemättä..

Nowaysis kirjoitti: En nyt tarkkaan muista kuinka paljon didaktisia opintoja aineopettajuus(puhumattakaan yo:n viroista, joihin otetaan vaikkapa antisosiaalisia tutkijoita trademark) vaatii, ei se kovin paljoa taida olla. Minusta tässä onkin suuri ero, siis muualla kuin okl:ssa on pääpaino opetettavassa asiassa, ei opettamisen opettamisessa. Jos joku on kovin pätevä tietyllä alalla, oletetaan hänen ilmeisesti pystyvän siirtämään tiedon muiden ihmisten päihin vaikka näin ei välttämättä olisikaan.

Minä olin kyllä tyytyväinen didaktiikan opetukseen. Kasvatustiede muuten oli höpönlöpöä, mutta nimenomaan käytännöllinen opettamisen opiskelu oli hyödyllistä, monipuolista ja kiinnostavaa. Didaktiikan professorimme nyt oli omituinen; sanoimme häntä kuminaamaksi, koska tädillä ei koskaan ilmekään värähtänyt, oli ilmeisesti jotain nappeja vedellyt. Mutta eihän hän pitänyt kuin murto-osan luennoista. Muu väki oli asiaporukkaa ja heiltä sain paljon ammatissa käyttökelpoista oppia.

Aito_Johanna kirjoitti:Kasvatustiede muuten oli höpönlöpöä..

Niinpä. =)

Otin 7v tyttöni mukaan kurssille, joka käsitteli vuorovaikutusta. Siinä kun me aikuiset sitten pähkäilimme, että millaisia viestejä ihmiset lähettävät toisilleen ja miten niihen vastataan, mimmi paukautti kovaan ääneen: "miksi täällä opiskellaan tällaista? Kyllähän jo lapsi tietää nämä asiat!"