Kitinä

Zeb kirjoitti:Minusta tuntuu tältä ja minä uskon ja haluan näin on minun perusteluni tässä asiassa, eikä sen ole tarkoitus vakuuttaa ketään muuta.

Sukunimesikin taitaa vaihtua ensi elokuussa?

Minulla on tyttönimeni lisäksi ollut kaksi muutakin sukunimeä, ja Freudin riemuksi jätin ensimmäisen eroni jälkeen vaihtamatta nimeäni takaisin tyttönimeeni, selityksenä se, etten olisi kuitenkaan saanut aikaiseksi kaikkien muovikorttieni uusimista. (Sinänsä hupaisaa on, että ajokortissani luki tyttönimeni kahdeksan vuotta nimeni vaihtumisen jälkeen, ennen kuin poliisi sattumalta huomasi asian ja vaati uusimaan kortin. Silloin olin kyllä jo eronnut, joten poliisi ehdotti että kortin uusimisen sijaan vaihtaisin nimeni. Uusin kortin.) Tällä kertaa taidan palata juurilleni ja ottaa käyttöön tyttönimeni, Freudin riemuksi.

Geetz kirjoitti:Eli silloin kun ajattelin palkkatyöllä eläväni loppuikäni. Sittemmin avioehto tulikin toisten (suvun) vuoksi kirjoitettua. Ja se oli puolisolle niin itsestään selvyys, ettei asiasta taidettu etukäteen edes jutella.

Eikö kenenkään vanhemmat ole jutelleet avioehdosta kakaroilleen? Meillä se oli sellanen "naikkariin et jumalauta mene ilman sitä ja tätä paperia" -juttu, josta jauhettiin jo rippikouluiässä. Luottoa löytyy.

Mun äiti taitaa olla samalla tapaa vinksahtanut kuin minäkin, joten tällä puolen ei tuollaisia ongelmia. Miehen vanhemmat tietävät naikkarisuunnitelmista, mutta eivät ole myöskään ottaneet missään kohtaa avioehtoasiaa esiin, enkä usko että ottaakaan, vaikka niillä jkv enemmän rahaa onkin kuin mulla. Luulen, että luottavat minuun, ja ovat itsekin aikanaan menneet naikkariin ilman ehtoja.

Enemmän sanomista saattaa tulla siitä, että ollaan mietitty ottaa miehen äidin tyttönimi. Kummankaan mielestä miehen nykyinen sukunimi ei ole kiva. Miehelle ehkä kelpaisi minun, mutta minusta se ei ole koskaan ollut nätti, ja ehkä kuitenkin jostain ihme vanhanaikaisesta irrationaalisesta syystä haluan sukunimen tulevan miehen puolelta. Saas nähdä pökrääkö miehen suku kun kuulee tämän uutisen. Ollaan kuitenkin mietitty, että tämä on meidän elämä, vaikka toki muidenkin tunteet kuuluu ottaa huomioon.

prosessi kirjoitti:

Zeb kirjoitti:Minusta tuntuu tältä ja minä uskon ja haluan näin on minun perusteluni tässä asiassa, eikä sen ole tarkoitus vakuuttaa ketään muuta.

Sukunimesikin taitaa vaihtua ensi elokuussa?

Olet sä aika Freud ja Teletappi myös, ks. yllä

Zeb kirjoitti:Enemmän sanomista saattaa tulla siitä, että ollaan mietitty ottaa miehen äidin tyttönimi. Kummankaan mielestä miehen nykyinen sukunimi ei ole kiva. Miehelle ehkä kelpaisi minun, mutta minusta se ei ole koskaan ollut nätti, ja ehkä kuitenkin jostain ihme vanhanaikaisesta irrationaalisesta syystä haluan sukunimen tulevan miehen puolelta. Saas nähdä pökrääkö miehen suku kun kuulee tämän uutisen. Ollaan kuitenkin mietitty, että tämä on meidän elämä, vaikka toki muidenkin tunteet kuuluu ottaa huomioon.

Hei, ei tämä tähän aiheeseen kuulu! Tee uusi kysely!

urpiainen kirjoitti:Hei, ei tämä tähän aiheeseen kuulu! Tee uusi kysely!

Sun vuoro!

Zeb kirjoitti:Ollaan kuitenkin mietitty, että tämä on meidän elämä, vaikka toki muidenkin tunteet kuuluu ottaa huomioon.

Toi nimihomma on kyllä hankala. Itse, siis jos olisin menossa naimisiin, en haluaisi oikeastaan kummankaan suvun nimeä meille. Samannimisiä haluaisimme kuitenkin olla. Jos ryhtyisimme ihan uudennimisiksi, suvut varmaan ottaisivat sen henkilö-, ei kun siis sukukohtaisena loukkauksena. Varmaan kuitenkin mieluiten niin. Olisipa edes tasapuolisesti loukattu kummankin sukua!

Oikeastaan koska sukunimemme ovat molemmat yhdyssanoja ja muutenkin luonteeltaan aika lähellä toisiaan, voisimme ehkä ottaa toisesta alkuosan ja yhdistää sen toisesta otettuun loppuosaan. Nätimpikin siitä tulisi. Pitänee ehdottaa, jos joskus tulee ajankohtaiseksi!

urpiainen kirjoitti:Tee uusi kysely!

Turhaa pingottelua. Eihän täällä muissakaan ketjuissa pysytä alkuperäisessä aiheessa.

EveryWoman kirjoitti:

Zeb kirjoitti:Ollaan kuitenkin mietitty, että tämä on meidän elämä, vaikka toki muidenkin tunteet kuuluu ottaa huomioon.

Toi nimihomma on kyllä hankala.

Plää. Ihan yksinkertanen homma. Morsiuspari tekee niinko parhaaks näkee ja muut saa aivan oman maun mukaan ottaa nokkiinsa tai olla ottamatta.

Mies otti minun sukunimeni monestakin syystä kesällä. Hänen isänsä toki oli jo jättänyt pojalleen hyvästit kun toissakesänä kuuli esikoisemme saaneen minun sukunimeni (millä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mikä perheen yhteiseksi nimeksi lopulta valitaan, eikä asia mitenkään liittynyt häneen, mutta ukko valitsi olla kuuntelematta). No, hyvästit vaan. Eipä taida ukko tietää, ettei poikansa kulje enää sillä nimellä kuin aiemmin.

Muu suku ei ollut edes yllättynyt. Itse asiassa isäni jopa otti huolissaan puheeksi, että ei kai hänen joskus vuonna 5 ääneen ilmaisemansa mietinnät sukunimen todennäköisestä sammumisesta ole vaikuttaneet päätökseemme. Ei, iskä, ei se kuulunut niihin useampiin syihin.

Mida kirjoitti: Hänen isänsä toki oli jo jättänyt pojalleen hyvästit kun toissakesänä kuuli esikoisemme saaneen minun sukunimeni

Kuulostaa 1800-luvulle sijoittuvan näytelmän dramaattiselta käänteeltä. Ei kukaan oikeasti nykyaikana toimi noin!

Mida kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Toi nimihomma on kyllä hankala.

Plää. Ihan yksinkertanen homma. Morsiuspari tekee niinko parhaaks näkee ja muut saa aivan oman maun mukaan ottaa nokkiinsa tai olla ottamatta.

No siis periaate on yksinkertainen, sukulaisten reaktioiden kanssa taiteilu ei. Kyse kun on ihmisistä, jotka eivät varmasti tule laittamaan välejä poikki, tuli mitä tuli, vaan jatkavat kontaktin ottamista ja pahimmassa välientulehtumistapauksessa paskan niskaankaatamisyrityksiä hamaan hautaan asti.

Mutta no. Mitäpä sitä etukäteen moisia murehtimaan. Ehkä vaan jotenkin sairaalla tavalla tykkään murehtia sellaisista jutuista, joiden kohdalla on (olevinaan) harvinaisen selvää että en voi niihin omalla toiminnallani vaikuttaa.

EveryWoman kirjoitti:

Mida kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:Toi nimihomma on kyllä hankala.

Plää. Ihan yksinkertanen homma. Morsiuspari tekee niinko parhaaks näkee ja muut saa aivan oman maun mukaan ottaa nokkiinsa tai olla ottamatta.

No siis periaate on yksinkertainen, sukulaisten reaktioiden kanssa taiteilu ei. Kyse kun on ihmisistä, jotka eivät varmasti tule laittamaan välejä poikki, tuli mitä tuli, vaan jatkavat kontaktin ottamista ja pahimmassa välientulehtumistapauksessa paskan niskaankaatamisyrityksiä hamaan hautaan asti.

Mutta no. Mitäpä sitä etukäteen moisia murehtimaan. Ehkä vaan jotenkin sairaalla tavalla tykkään murehtia sellaisista jutuista, joiden kohdalla on (olevinaan) harvinaisen selvää että en voi niihin omalla toiminnallani vaikuttaa.

Nojoo, eipä minulla ole koskaan ollut ilo nauttia lähipiirissäni tuollaisen väen seurasta (jos ei siskon ja mun teini-iän vihanpitoa lasketa). Vaikka erityisen fiksua väkeä ei kaikki lähisuku olekaan, niin eipä silti onneksi ole joukossa henkilöitä, joilla olisi intressiä ottaa elämäntehtäväkseen vainota. Vaikka toisaalta en tiedä mihin suorituksiin äitini yltää jos hän joskus päättää luopua kulisseistaan. Ehkäpä itse olen tyhmänrohkea yksilöllisyyteni toteuttamisessa.

Eipä tuo edellinen kirjoitus ollut tarkoitettu piikittelyksi, ilkeilyksi tai miksikään julistukseksi. Vähän niinkun vastareaktio, jos sanotaan, että asia on näin, että ei se nyt aina ole noin. Tuli sitten ulos siinä samassa "asia on näin"-muodossa, mikä nyt olisi pitänyt älytä huonoksi. Pahoittelen.

Mida kirjoitti:Eipä tuo edellinen kirjoitus ollut tarkoitettu piikittelyksi, ilkeilyksi tai miksikään julistukseksi. Vähän niinkun vastareaktio, jos sanotaan, että asia on näin, että ei se nyt aina ole noin. Tuli sitten ulos siinä samassa "asia on näin"-muodossa, mikä nyt olisi pitänyt älytä huonoksi. Pahoittelen.

Ei mitään syytä pahoitella, kun enhän minä pahastunut!! Kunhan tarkentelin introspektiivistä pohdiskeluani. Mitä mainitsemaasi mahdolliseen tyhmänrohkeuteen tulee, niin totta munassa mekin teemme omien asioidemme (= mm. yhteinen nimi) suhteen juuri niin kuin parhaaksi katsomme, riippumatta siitä mitä sukuselkkauksia siitä seuraa. Ei se siis ainakaan minun mielestäni ole tyhmää.

EveryWoman kirjoitti:

Mida kirjoitti:Eipä tuo edellinen kirjoitus ollut tarkoitettu piikittelyksi, ilkeilyksi tai miksikään julistukseksi. Vähän niinkun vastareaktio, jos sanotaan, että asia on näin, että ei se nyt aina ole noin. Tuli sitten ulos siinä samassa "asia on näin"-muodossa, mikä nyt olisi pitänyt älytä huonoksi. Pahoittelen.

Ei mitään syytä pahoitella, kun enhän minä pahastunut!! Kunhan tarkentelin introspektiivistä pohdiskeluani. Mitä mainitsemaasi mahdolliseen tyhmänrohkeuteen tulee, niin totta munassa mekin teemme omien asioidemme (= mm. yhteinen nimi) suhteen juuri niin kuin parhaaksi katsomme, riippumatta siitä mitä sukuselkkauksia siitä seuraa. Ei se siis ainakaan minun mielestäni ole tyhmää.

No, tällä kertaa riitti se, että lukemani perusteella vaikutti mahdolliselta, että edes hiukan harmitti (ja tavasin sitä viestiä ihan tosi tosi monta kertaa). Perkele, kun tässä on nyt muutamana päivänä tullut mielipideöityä vähän enemmän kuin yleensä ja kun ei jaksa viiiiiiimesen päälle aina hioa (eikä raskauspöhö pää taivu, se on ihan vissi ilmiö sekin), niin saa korjata ja oikaista ja selventää ja nyppiä turhia herneitä muiden nokasta ihan turhaan, kun olisihan sen voinut alunperinkin fiksummin ja kattavammin ja perusteellisemmin ja eri näkökulmat huomioiden ilmaista ite ja plääääääh. Joku kyllästymispiste tuli ihan vaan tuolla perusteella tuohon kohtaan. Semmone dramaattisen liioittelun paisuva tarve, että mää en ikin enää kirjot mitää. Kakat se paikkaansa pidä. Hmph. Olis pitäny pistää tää vitutusketjuun.

Zeb kirjoitti:Joo, siis jos aviomieheni saisi aivokasvaimen niin sitten murehtisin rahojani?

Niin, eikös olekin huvittava ajatus? Tuollaista tuskin voisi tapahtua kuin elokuvissa.

Ihan voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että seurustelin tuossa parikymppisenä pari vuotta naisen kanssa, jonka kanssa kaikki natsasi. Naimiaisiin oltiin menossa ja kaikkea muuta kivaa ja hienoa. Elämä oli yhtä ruusuilla tanssimista.

Sitten tyttöselleni pamahti pahanlaatuinen aivokasvain, joka vei tyttöni mennessään. Ennen sitä kasvaimet kasvoivat aivokalvon ja aivojen välistä, aiheuttaen painetta ja puristusta aivoihin. Erinäiset osat hänen aivoistaan muodostuivat toimintakyvyttömiksi johtuen siitä, että kasvaimien aiheuttama paine tuhosi aivosolukkoa.

Ensiksi meni luonne. Yli vuoden verran elin ihmisen kanssa etsien hänelle parasta mahdollista hoitoa, kun hän samaan aikaan mm. sattumalta keksi, että olenkin hänen pahin vihollisensa. Kyseinen neiti mm. kokeili jonkinnäköistä Guinnessin uutta ennätystä sen suhteen miten paljon tuntemattomia sänkykumppaneita voi yhden viikonlopun aikana itselleen kerätä. Muistaakseni toistakymmentä onnistui hankkimaan. Minä katsoin kaikkea sitä vierellä ja yritin saada eukkoa kuntoon. Fat chance.

Tosiaan, huvittava ajatus. Että nyt joku aivokasvainkin vielä. Sitäkö varten tässä pitäisi avioehtoja rustailla. :D:D:D:D

Herra Manala kirjoitti:

Zeb kirjoitti:Joo, siis jos aviomieheni saisi aivokasvaimen niin sitten murehtisin rahojani?

Niin, eikös olekin huvittava ajatus? Tuollaista tuskin voisi tapahtua kuin elokuvissa.

...

Tosiaan, huvittava ajatus. Että nyt joku aivokasvainkin vielä. Sitäkö varten tässä pitäisi avioehtoja rustailla. :D:D:D:D

Olen tainnut joskus jotain kuullakin tuosta tragediastasi. Minusta avioehto ei kuitenkaan ole ratkaisu siihen, että puolisoni sairastuu vakavasti, koska mulla on edelleenkin silloin niitä isompia murheita kuin ne fyrkat. Sehän tässä se huvittava osuus olikin kun urpiainen pohti rahanmenetystä sellaisessa tilanteessa, eikä siis niissä kasvaimissa ole mitään hauskaa vaikka paljon hymiöitä laitoitkin.

Joo, meni sitten kaikki suunnitelmat kuitenkin uusiksi, joten avioehdolla ei todellakaan olisi tehnyt yhtään mitään. Kaiken neuvottelun lopputuloksena päädyimmekin Elukan kanssa jakamaan tsydeemit niin, että maatila jää Elukalle, toinen talo myydään ja laitetaan rahat puoliksi, ja eläimet jaetaan sen mukaan, kummasta kuvittelemme eläinten itsensä enemmän pitävän. Lopputulokseksi jäi, että vain kolme kissaa pitää minusta enemmän, joten voin yhtä hyvin muuttaa mukelon kanssa takaisin kaupunkiin asumaan. Tästä tuli vielä paljon suurempi luopuminen kuin olin alunperin luullutkaan, mutta ainakin äitini pistää bileet pystyyn.

Herra Manala kirjoitti:

Zeb kirjoitti:Joo, siis jos aviomieheni saisi aivokasvaimen niin sitten murehtisin rahojani?

Niin, eikös olekin huvittava ajatus? Tuollaista tuskin voisi tapahtua kuin elokuvissa.

Ihan voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että seurustelin tuossa parikymppisenä pari vuotta naisen kanssa, jonka kanssa kaikki natsasi. Naimiaisiin oltiin menossa ja kaikkea muuta kivaa ja hienoa. Elämä oli yhtä ruusuilla tanssimista.

Sitten tyttöselleni pamahti pahanlaatuinen aivokasvain, joka vei tyttöni mennessään. Ennen sitä kasvaimet kasvoivat aivokalvon ja aivojen välistä, aiheuttaen painetta ja puristusta aivoihin. Erinäiset osat hänen aivoistaan muodostuivat toimintakyvyttömiksi johtuen siitä, että kasvaimien aiheuttama paine tuhosi aivosolukkoa.

Ensiksi meni luonne. Yli vuoden verran elin ihmisen kanssa etsien hänelle parasta mahdollista hoitoa, kun hän samaan aikaan mm. sattumalta keksi, että olenkin hänen pahin vihollisensa. Kyseinen neiti mm. kokeili jonkinnäköistä Guinnessin uutta ennätystä sen suhteen miten paljon tuntemattomia sänkykumppaneita voi yhden viikonlopun aikana itselleen kerätä. Muistaakseni toistakymmentä onnistui hankkimaan. Minä katsoin kaikkea sitä vierellä ja yritin saada eukkoa kuntoon. Fat chance.

Tosiaan, huvittava ajatus. Että nyt joku aivokasvainkin vielä. Sitäkö varten tässä pitäisi avioehtoja rustailla. :D:D:D:D

Sinä et tiedä mistään mitää. Katsopa minkä läpi nämä elämän sankarit ovat tulleet: http://kitina.net/viewtopic.php?t=6279

Noi läpät vetää vertoja jo keskitysleireiltä selvinneille. (kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Crowbar kirjoitti: Noi läpät vetää vertoja jo keskitysleireiltä selvinneille. (kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Hei, ois se kyllä aika kamalaa ollut jos olisin uidessani törmännyt pöhöttyneeseen lilluvaan ruumiseen Vieläkin ulkohuussissa istuessani rantaa katsellen, odotan juhannuksen tiennoilla pienoista ruumiin kohtaamista. Ihmiset tykkää hukkuilla siellä päin enemmän kuin sielu sietää.

Crowbar kirjoitti:(kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Lapsuuden traumojen idea on se, että aikuisena ne nolottavat.

?

Crowbar kirjoitti:(kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Mulle se oli avuksi. Muistin taas, että skideille ei välttämättä kannata tunkea ihan kaikkea pakolla mahaan.

En usko avioliittoon instituutiona, joten ei tarvitse miettiä avioehtoakaan. Toisaalta jos joskus menen ihastumaan tai rakastumaan niin, että alan täysin sekoilla niin siinä tapauksessa haluan ehdottomasti avioehdon.

Aito_Johanna kirjoitti:

Mida kirjoitti: Hänen isänsä toki oli jo jättänyt pojalleen hyvästit kun toissakesänä kuuli esikoisemme saaneen minun sukunimeni

Kuulostaa 1800-luvulle sijoittuvan näytelmän dramaattiselta käänteeltä. Ei kukaan oikeasti nykyaikana toimi noin!

Täh. No huh. Salettiin toimii. Toi on just oikee meno. Käytäntöhän on, että muijan vanhemmat maksaa myötäjäiset ja miehen nimi siirtyy suvussa.

Sinänsä tämä on allekirjoittaneelle melko sama juttu, koska joka tapauksessa naimisiin mennessä sukunimeksi tulisi joka Hetfield tai Ulrich......No Ruusunen voisi käydä myös.

Crowbar kirjoitti:Sinä et tiedä mistään mitää. Katsopa minkä läpi nämä elämän sankarit ovat tulleet: http://kitina.net/viewtopic.php?t=6279

Noi läpät vetää vertoja jo keskitysleireiltä selvinneille. (kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Totta. Toi ketju on tosiaan aivan uskomaton. Kova elämä, purkat on loppu. Luulin aina että mun elämä on ollut pikkusen mediaanista vittumaisempi, mutta ton ketjun luettuani tajusin, että mun elämä on ollut the vittumaisin.

EveryWoman kirjoitti:

Crowbar kirjoitti:(kaikin puolin yksi noloimmista ja ääliömäisimmistä ketjuista tällä palstalla)

Lapsuuden traumojen idea on se, että aikuisena ne nolottavat.

Onkohan sulla nyt pienoinen ymmärrysvinoutuma sen suhteen mitä "trauma" tarkoittaa? Uskoin joulupukkiin ja isoon pahaan suteen, joskus pelotti -sadut on vähän eri asia.

Persaukisia molemmat eikä suurempia perintöjä tai palkankorotuksia ole luvassa... joten ei, ei tehty avioehtoa.

Tekisin kyllä jos toinen pyytäisi, mun mielestä se on tapakysymys, eikä siitä tule kieltäytyä. On muitakin laillisia tapoja ns. suojata omaisuutensa kuin avioehto jos se siitä on kiinni..

Se, että tekeekö avioehdon ei mun mielestä ole missään tapauksessa toisen väheksymistä eikä aseta avioliitolle minkäänlaisia paineita.