Sivu 3/4
Lähetetty: 24.09.2007 14:51
Kirjoittaja William Somerset
Googlebot kirjoitti:Ekalla kerralla suomalaisessa kylpylässä keski-ikäinen nainen, rentoutti ihan mukavasti. Toisen kerran tilasin samanmoisen Tallinnassa, jolloin pääsin nuoren lihaksikkaan miehen käsittelyyn. Jaiks.
Lihaksikas tai luiseva mies ei oman muistini mukaan ole koskaan päässyt hipiääni käsiksi hieronnan merkeissä. Tai sitten muistini blokkaa tapahtuneen homoeroottisena kokemuksena, yhtä kaikki – ei ole koskaan tapahtunut. Mutta siis Pärnussa taannoin oli sellainen keski-ikäinen selkeästi alipalkattu maatuska joka naama kurtussa suoritti hieronnan rutiininomaisena pakkopullana. Se ei ollut eroottinen kokemus. Yhteen aikaan taas kun olin vielä toisessa toimipisteessä suorittamassa annettuja työtehtäviä, kävi siellä sellainen nuorehko ihan nätin näköinen tyttö suorittamassa näitä hierontoja. Ei hänkään nyt riemusta kiljunut kun pääsi hipiääni käsiksi, mutta minusta se siitä huolimatta tuntui mukavammalta kosketukselta kuin maatuskan suorittama hinkkaus. Maatuskalta en olisi koskaan ikinä missään olosuhteissa vastaanottanut kokovartalohierontaa, kun taas tältä tytöltä olisin voinut sellaisen ehkä joskus jossain oikeissa olosuhteissa vastaanottaa. Siis on sillä merkitystä kuka hieroo. Päiväunissani hieronnan suorittaa BettyGee. Tuttavallisemmin beegee, the ultrababe.
Lähetetty: 24.09.2007 15:05
Kirjoittaja Niba
Taitaa teillä olla pahasti puurot ja vellit sekaisin..
Saigon Parturillani oli kyllä thai-hierontaa, vaikka vietnamilaisia taitavat olla, tukkani kyllä sitten leikkasi venäläinen tyttö..
Ja hammashuolto suoritettu..
Taas kolme vuotta vabaata siitäkin surmasta..

Lähetetty: 24.09.2007 15:26
Kirjoittaja Rouva Pupu
William Somerset kirjoitti:Päiväunissani hieronnan suorittaa BettyGee. Tuttavallisemmin beegee, the ultrababe.
Soot aikamoinen herrasmiäs.
Piti nousta sohvalta ja keskeyttää leffaputki. Naapuri taloon asteli kyttiä koiran kanssa. Olen utelias ja lyön vetoa itseksein mikä asunto kyseessä. Osaa olla rasittava vatsaflunssa, sattuu vuon.
Lähetetty: 24.09.2007 15:39
Kirjoittaja Stinky
Hnmmmm... Mäpä tiedänkin mitä taidan saada synttärilahjaks... ♥♥♥
Ja lauantaina lähetään duuniporukan kanssa Tallinaan ottaa kauneushoitoja. Uuh. Pedikyyri hier ai kam.
Lähetetty: 24.09.2007 15:51
Kirjoittaja Feiz
Tänään voisi laittaa pari työhakemusta 2 viikon lomailun jälkeen.
Motivaatio 0
Viha omaa alaa kohtaan 10
Olen kovasti miettinyt mitä haluaisin tehdä ja kovasti tekisi mieli yrittää päästä lukemaan psykologiaa yliopistolle. Tosin haaveisiin vaikuttaa tämä eläkeikä ja se, että pääsyprosentti kyseiselle linjalle alle 10.
Lähetetty: 24.09.2007 16:00
Kirjoittaja Pyry-Matias
Itketin juuri lähtevää sihteeriämme, kun ojensin itse tehdyn kortin ja Koko-sarjan kippokvartetin. Veimme hänet toki jo lounaalla raflaan syömään, joten emmekö olekin kultaisia

Lähetetty: 24.09.2007 16:07
Kirjoittaja 1108
Hop!
Emäntä häippäs savoon sukuloimaan jätti mut siis yksin. Ei paskempi tilanne, himmailen kalsareissa etätöitä tehden himassa ja tykitän heviä, ruuaksi kokkasin nakkikastiketta muusilla. Hivenen miehinen olo. Puuttuu ainoastaan kalja kourasta ja porno pyörimästä telsussa. Eli johtopäätös: alan warettaan pornoa ja painun kauppaan ostaan keppana puikkoja.
[youtube]
http://youtube.com/watch?v=fr0OW8pDmiI[/youtube]
Näihin tunnelmiin, mars messukylän lähikauppaan.
Lähetetty: 24.09.2007 17:09
Kirjoittaja Niba
Pyry-Matias kirjoitti:Itketin juuri lähtevää sihteeriämme, kun ojensin itse tehdyn kortin ja Koko-sarjan kippokvartetin. Veimme hänet toki jo lounaalla raflaan syömään, joten emmekö olekin kultaisia

Onsehyvä että vähän sihteeriraukkaa palkitsette vuosien piinan kestämisestä..

Lähetetty: 24.09.2007 17:21
Kirjoittaja Googlebot
William Somerset kirjoitti:Mutta siis Pärnussa taannoin oli sellainen keski-ikäinen selkeästi alipalkattu maatuska joka naama kurtussa suoritti hieronnan rutiininomaisena pakkopullana. Se ei ollut eroottinen kokemus.
Ajattelen asiaa silleen että palkkansa (urheilu-/kylpylä-)hierojan ammatista saava luultavasti toivoo ettei kenenkään hänen asiakkaansa mielessä edes häivähtäisi ajatus eroottisesta kokemuksesta, riippumatta siitä kumpaa sukupuolta hieroja on ja kuinka hottis tapaus on asiakkaana.
Lähetetty: 24.09.2007 17:30
Kirjoittaja William Somerset
Rouva Pupu kirjoitti:Soot aikamoinen herrasmiäs.
Oi kiitos, rouva beegee! Pus! Parane pian!
Lähetetty: 24.09.2007 17:33
Kirjoittaja William Somerset
Googlebot kirjoitti:Ajattelen asiaa silleen että palkkansa (urheilu-/kylpylä-)hierojan ammatista saava luultavasti toivoo ettei kenenkään hänen asiakkaansa mielessä edes häivähtäisi ajatus eroottisesta kokemuksesta, riippumatta siitä kumpaa sukupuolta hieroja on ja kuinka hottis tapaus on asiakkaana.
No jos nyt ihan totta puhutaan, niin siinä kivun, pelon ja tuskan sekaisessa tunnetilassa on eroottiset ajatukset aika kaukana. Ja kun on päässyt kipukynnyksen yli, niin on sen verran auvoinen ja raukea olo, että tekee mieli korkeintaan lasillista viiniä ja savuketta.
Lähetetty: 24.09.2007 17:34
Kirjoittaja isohaara
Että meillä osaavat nuo isot herrat tuon motivoinnin jalon taidon rakentavaa kritiikkiä antaessaan..."Lauantaina mokattu pahemman kerran...saatanan paha virhe...älä selitä...alaisia ei ole koulutetttu...vielä kerran niin ei hyvä seuraa...firman tärkein myymälä...edustaa yhtiötä sen kaikille sidosryhmille...oot nyt kioskin päällikkö, onneksi olkoon!"
Vittu kun oon hajalla!
Lähetetty: 24.09.2007 18:15
Kirjoittaja Lolita
Lähetetty: 24.09.2007 18:57
Kirjoittaja 1108
[youtube]
http://youtube.com/watch?v=KtxTdK0yZKk[/youtube]
Uusin Nightwishin video.
Ja muistakaa lapset, biisi on tehty Tarjasta.
Lähetetty: 24.09.2007 19:12
Kirjoittaja Lolita
1108 kirjoitti:Uusin Nightwishin video.
Just näin Voicelta, kerrankin tunnen olevani ajan tasalla
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Lähetetty: 24.09.2007 19:21
Kirjoittaja 1108
Lolita kirjoitti:Just näin Voicelta, kerrankin tunnen olevani ajan tasalla
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Vähänkö olen ylpeä!
PS: Vaimo meni sukuloimaan kai nyt saan nörteillä koneen ääressä? Tiskattu on ja pyykiä en saa pestä (vaimon sana on kai sitten laki...)
Lähetetty: 24.09.2007 19:24
Kirjoittaja Bliss
1108 kirjoitti:pyykiä en saa pestä
Meinas naurattaa

Lähetetty: 24.09.2007 19:31
Kirjoittaja Haemaeraemies
Huoh, vitun paskat suomalaiset heikkoineen itsetuntoineen, vihaan teitä kaikkia. Vihaan teitä kaikkia vitun paskiaisia jotka viinapäissänne ette kykene toimimaan kuin sivistyneet ihmiset,vaan sen sijaan toimitte kuten osaa odottaa,eli kuin likaiset eläimet.Hävettää olla samaa rotua tollasten paskojen kans.
Kaverini ja hänen tyttöystävänsä pahoinpideltiin kotimatkalla parin sankarin toimesta kun kaverini tyttö oli puolustanut sanallisesti omaa kunniaansa. Päivä tapauksen jälkeen toveri kävi uudelleen lääkärissä valittamassa päänsärkyä..Eikä sitten koskaan palannut siltä reissulta vaan kuoli sisäisiin vammoihin. En tiedä mihin,mutta mitä väliä, meni jo.
vitun vittu.
Lähetetty: 24.09.2007 19:32
Kirjoittaja Mulli75
Bliss kirjoitti:1108 kirjoitti:pyykiä en saa pestä
Meinas naurattaa

Sama täällä.
Se on varmaan antanut näytöt tai sitten vaimo vaan epäilee taitoja.
Aikuisten vaatteista saa pyykinpesukoneella tehtyä hyvin pienen lapsen tai vauvan vaatteita tai uusia värejä vaatteisiin.

Lähetetty: 24.09.2007 19:33
Kirjoittaja BettyB.
Seinäjoella! Lenkille!
Lähetetty: 24.09.2007 19:39
Kirjoittaja Lolita
1108 kirjoitti:PS: Vaimo meni sukuloimaan kai nyt saan nörteillä koneen ääressä? Tiskattu on ja pyykiä en saa pestä (vaimon sana on kai sitten laki...)
Saat nörtteillä, pelata ja ottaa kaliaa, mä annan luvan.
Lähetetty: 24.09.2007 19:39
Kirjoittaja Geetzu
Haemaeraemies kirjoitti:... vitun vittu.

Lähetetty: 24.09.2007 19:54
Kirjoittaja 1108
Lolita kirjoitti:Saat nörtteillä, pelata ja ottaa kaliaa, mä annan luvan.

Lähetetty: 24.09.2007 19:55
Kirjoittaja 1108
Haemaeraemies kirjoitti:vitun vittu.
Otan osaa ja totean että minun pitäisi päästä eduskuntaan.
Lähetetty: 24.09.2007 20:57
Kirjoittaja saira
Haemaeraemies kirjoitti:
vitun vittu.
Otan osaa!