Sivu 3/4
Lähetetty: 28.12.2006 16:29
Kirjoittaja Keikaus
CandyMan kirjoitti:Turvalukko hidastanee palomiesten pääsyä sisään, mutta toisaalta ehkäpä he tulisivat hätätilanteessa joka tapauksessa kirveellä sisään, luulen.
Olen vähän miettinyt, että jos liimaisi sellaisen "Asunnossa on lemmikkejä" -tarran oveen, niin tulisivat, vaikka turvalukko olisikin kiinni.

No ei vaineskaan, ei saa aiheuttaa turhaa työtä hädän hetkellä.
Veikkaan, että palokunta tulee pienellä viiveellä meidän rappuun, kun viimeisen vuoden aikana ovat tulleet kaksi kertaa väärän hälytyksen vuoksi. Ekan kerran poltin suitsukkeita ja naapurintyttö teki hälytyksen ja toisella kerralla tein hälytyksen itse, kun luulin naapurin herätyskelloa palohälyttimeksi.
Lähetetty: 28.12.2006 16:33
Kirjoittaja Vaola
En voi mennä Blissin puolesta sanomaan, mutta omasta puolestani voin sanoa sen verran, että me kyllä tavallaan "yritettiin loppuun saakka". Tarkoittaen että vielä edellisenä päivänä ennen eroa juttelimme jouluun liittyvistä kuvioista, ja mitä leffaa pitäisi päästä yhdessä katsomaan (muiden juttujen ohella). Mutta seuraavana iltana kylmän rauhallisesti keskustelinkin hänen kanssaan erosta.
En aina itsekään ymmärrä edellä mainitsemiani asioita, mutta meidän ongelmamme olivat sitä luokkaa, että en ole koskaan ajatellut niistä tänne sen kummemmin kertoa. Joten siinä mielessä monelle palstatuttavalle suhteeni päättyminen oli ehkä yllätys. Vaikka se tuskin ketään erityisemmin kiinnostikaan. Ne harvat, joista on City-/Kity-/Kitinä-vuosien aikana tullut RL-ystäviä, osasivat tätä varmasti odottaa.
Vielä kerran Bliss: Jaksuja, oikeasti. Muistan kyllä miltä tuntui jäädä puolitoistavuotiaiden kanssa yksin, ja siinä samalla käsitellä tunteita, hoidella asioita jne. Ei ole helppoa ei, mutta se balanssi löytyy sieltä jostain. Ihan varmasti, jossain vaiheessa.

Lähetetty: 28.12.2006 16:38
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Vaola kirjoitti:En voi mennä Blissin puolesta sanomaan, mutta omasta puolestani voin sanoa sen verran, että me kyllä tavallaan "yritettiin loppuun saakka". Tarkoittaen että vielä edellisenä päivänä ennen eroa juttelimme jouluun liittyvistä kuvioista, ja mitä leffaa pitäisi päästä yhdessä katsomaan (muiden juttujen ohella). Mutta seuraavana iltana kylmän rauhallisesti keskustelinkin hänen kanssaan erosta.
En aina itsekään ymmärrä edellä mainitsemiani asioita, mutta meidän ongelmamme olivat sitä luokkaa, että en ole koskaan ajatellut niistä tänne sen kummemmin kertoa. Joten siinä mielessä monelle palstatuttavalle suhteeni päättyminen oli ehkä yllätys. Vaikka se tuskin ketään erityisemmin kiinnostikaan. Ne harvat, joista on City-/Kity-/Kitinä-vuosien aikana tullut RL-ystäviä, osasivat tätä varmasti odottaa.
On omiakin kokemuksia tuollaisesta, että edellisenä päivänä jutellaan vielä tulevista touhuista ja seuraavana päivänä onkin yllättäen edessä muutto. Ihminen on mestari huijaamaan itseään ja muita.
Siinä tulee kyllä erityisen varovaiseksi ja sitä huomaa kyllä itsestään halun pitää sen oman tilansa joka suhteessa. Ikäänkuin varautuu alitajuisesti kaikkeen.
Lähetetty: 28.12.2006 16:40
Kirjoittaja Mylwin
Olo on vähän pöpperöinen vielä matkustamisesta ja joulusta, mutta kotona on kivaa olla niin eiköhän se tästä.
Anna pelaa civ3:sta ja mie call of duty kakosta. Kuolkaa, fasistisiat!
Lähetetty: 28.12.2006 17:01
Kirjoittaja Bluntly
Muilla isoja ongelmia, minulla vain pieniä. Dikipoksin kake sanoi viimeisen sanansa, ei ollut iskunkestävä.
Lähden salille purkamaan tunteitani.
Ja lopuksi sanon vain, jotta ketuttaa. Buukkasin itseni kurssille kun ei keikkoja muka ollut tiedossa. No nyt sitten pomo suvaitsi ilmoittaa, että olisihan niitä ja itkee kun en pääse niitä hoitamaan.
Lähetetty: 28.12.2006 17:19
Kirjoittaja Sannnu
Todellakin jaksuja eronneille.
Mun päivän ongelma on ihan pieni, mutta sitäkin vittumaisempi, nimittäin isukki, joka hankki laajakaistan, muttei osaa sitä kuitenkaan käyttää ja nyt mun pitäis olla joku helpdesk.
Tein aamulla ennen duuniin tuloa kattilallisen luumukiisseliä. Huomenna riisipuuroa sen kanssa. Kävin myös jumpassa

Lähetetty: 28.12.2006 17:24
Kirjoittaja CandyMan
Mylwin kirjoitti:Anna pelaa civ3:sta ja mie call of duty kakosta. Kuolkaa, fasistisiat!
Tuollainen yhdessätekeminen on juuri se onnellisen parisuhteen a ja ö. Muut ottakaa mallia. Onko teillä kaksi puuceetä samassa asunnossa?
Civ-aiheinen kysymys: onko mitään syytä sekaantua aiempiin osiin vaiko suoraan hankkia uusin (Civ4)? Ts. onko uudemmissa kaikki mitä vanhemmissakin?
Niin ja jaksuja todellakin kaikille eronneille, myös minulle. Tosin onhan siitä jo aikaakin.
Lähetetty: 28.12.2006 17:29
Kirjoittaja Stadinarska
BLISS, tietenkin olen pahoillani puolestasi, mutta voisit kertoa sopivasti jos viitsit, hieman lisää. Kuinka noin pieni varoitusaika. (Halaus sulle)
Stadinarska
Lähetetty: 28.12.2006 17:32
Kirjoittaja silsis
CandyMan kirjoitti:Onko teillä kaksi puuceetä samassa asunnossa?
En osaa tuohon vastata. Harmi. Mutta jäin pohtimaan aihetta. Väitän, että kaiken lukemani perusteella A&M:lla on yhteinen eritelaboratorio. Anna hoitaa isonhädän ja Jopi pienen. Hitsi, siellä ne varmaan tälläkin hetkellä pistävät pipettiin dordonia ja fäntää ja huutelevat mittaustuloksia exel-taulukkoon kirjattavaksi. Jotain C.S.I-tyylistä settii...
Lähetetty: 28.12.2006 17:36
Kirjoittaja Keikaus
Juu, jaksuja kaikille, joihin sattuu. Kyllä se siitä, lupaan, ja ero on uuden alku. Suhteet ovat niin yksinkertaisia, mutta kuitenkin niin monimutkaisia. Ja moni ero turha, uskaltaisin epäillä. Ihmiset taitavat suhtautua suhteisiin välillä sillä meiningillä, että tämä ei ole nyt enää jännittävää eikä huvita, joten lähden etsimään sitä jännitystä uudesta suhteesta (ja taas erosta). Asenteeni johtuu varmaan siitä, että olen katsonut jo varmaan kaksi vuotta putkeen Dr. Philiä. Hyvä, kun olen omaa elämääni ehtinyt siinä sivussa elää. No, sinkulla on aina aikaa.
Mietin useasti menneitä suhteitani lämmöllä (aika kullittaa muistot?) ja ajattelen, että kylläpä oli mukavaa ja helppoa (no ei kyllä aina ollut), koska kaikki mieheni (ainakin melkein) ovat olleet sitä sorttia, että ovat pystyneet puhumaan ihan kaikesta ja neuvottelemaan asioista. En kyllä muunlaista haluaisikaan. Otetaanpa pienet (syön pakastemansikoita) itseään ilmaiseville ihanille miehille! I love you!
Lähetetty: 28.12.2006 17:40
Kirjoittaja CandyMan
Stadinarska kirjoitti:BLISS, tietenkin olen pahoillani puolestasi, mutta voisit kertoa sopivasti jos viitsit
Eiköhän koko loppuviikon pehmosossupornokiintiö tullut jo kerralla täyteen.
Lähetetty: 28.12.2006 17:46
Kirjoittaja Mylwin
CandyMan kirjoitti:Mylwin kirjoitti:Anna pelaa civ3:sta ja mie call of duty kakosta. Kuolkaa, fasistisiat!
Tuollainen yhdessätekeminen on juuri se onnellisen parisuhteen a ja ö. Muut ottakaa mallia. Onko teillä kaksi puuceetä samassa asunnossa?
Kolome, joista kaksi läppäriä. Wlan mahdollistaa vielä eri huoneissa pelaamisen. Nyt ollaan tosin vierekkäin niin voi pusnusia samalla.
Civ-aiheinen kysymys: onko mitään syytä sekaantua aiempiin osiin vaiko suoraan hankkia uusin (Civ4)? Ts. onko uudemmissa kaikki mitä vanhemmissakin?
Osta nelonen suoraan, ei siitä puutu paljoa mutta hakkaa kyl Annan mukaan kolmosen mennen tullen. Mulla on vielä kolmonen koeajamatta, mut nelosesta tykkäsin kun oli lainassa.
Lähetetty: 28.12.2006 17:50
Kirjoittaja Stadinarska
CandyMan kirjoitti:Stadinarska kirjoitti:BLISS, tietenkin olen pahoillani puolestasi, mutta voisit kertoa sopivasti jos viitsit
Eiköhän koko loppuviikon pehmosossupornokiintiö tullut jo kerralla täyteen.
Candyman, mistä nyt taas vetää tai vuotaa?
Käyttäytymisesi alkaa alenemaan ala-arvoista.
Lähetetty: 28.12.2006 17:51
Kirjoittaja CandyMan
Mylwin kirjoitti:Osta nelonen suoraan, ei siitä puutu paljoa mutta hakkaa kyl Annan mukaan kolmosen mennen tullen. Mulla on vielä kolmonen koeajamatta, mut nelosesta tykkäsin kun oli lainassa.
No hyvä. Joskus muinoin ostin Civ 2:n jonkun uusitun version, mutta paketti taitaa edelleen olla avaamatta jossain varastossa.

Lähetetty: 28.12.2006 18:14
Kirjoittaja Camilla
Jaksuja Bliss
Käyn taas vähäisten yöunien takia ylikierroksilla mutta väliäkös tuolla. Isi soitti tunti sitten että oli löytänyt mulle joululahjaksi jonkun kivan läppärin ja asentelee sitä nyt kotona. Matkankin maksoin tänään ja varasin rokotusajat, kohta pääsee lomalle!
Tein pyhän päätöksen etten mene mihinkään alennusmyynteihin.. vähän kyllä houkuttais.
Lähetetty: 28.12.2006 18:19
Kirjoittaja Niba
Joulu ei olekaan rauhan aikaa tai sitten ainoa hetki miettiä siirtoja? Toisaalta tälläiset jutut on tullut varmasti harkittua tarkkaan jo enemmän varhaisessa vaiheessa.
Vaikka tekisin mitä tahansa, naisen jättäminen jälkikasvun saamisen jälkeen haisee pahasti todella keskenkasvuisuudelle! Jotkut hunsvotit kasvavat ns. isyyden kanssa ja toiset eivät. Tietysti tässä yrittää jotain lohdutusta antaa..toivottavasti menestyksellä. Varmasti olisi isäksi mukavaa päästä, vaikka ei millä hinnalla tahansa.
Alfaurokset tietenkin haluavat levittää itseään usealle suunnalle, vaihtavat naista useasti ja varmasti heidän lapsistaan tulee sitten vahvoja tai heikkoja, joko itsestään hyvin huoltapitäviä tai sitten mallin puutteessa täysin homoja. Tietenkin konservatiivista puhetta, muttei useinkaan mene asiasta kovin ohi. Vaikka varmuutta siitä onko heikko isä lapselle hyvä malli vai ei olekaan! Tietysti tuossa oli lähinnä kyse miespuolisista jälkeläisistä. Vaikutusta tyttölapsiin on tässä vaikeampi sanoa. Kertokaat tytöt miten asia on? Ainoa pysyvä elämässä on muutos.
Lähetetty: 28.12.2006 19:12
Kirjoittaja Rouva Pupu
Keikaus kirjoitti: Asenteeni johtuu varmaan siitä, että olen katsonut jo varmaan kaksi vuotta putkeen Dr. Philiä.
Etpä ole yksin

Tosin aika lailla se niitä itsestään selvyyksiä latelee, ei niinkään uutta tietoa. Fanitan1!
Piti itsekin käydä varmistamassa oma paikkansa kesken miehen puNttausta ja pitää pieniä puheita epämieluisista yllätyksistä, mä en pidä edes iloisista yllätyksistä. Sen mielestä olin taas käynyt lukemassa Ellejä, josta saa "pahoja vaikutteita"
Dr.Phil ja Ellit = toimiva parisuhde

Lähetetty: 28.12.2006 19:43
Kirjoittaja Niba
Parempi kerta Rutina kuin ainainen Kitinä?

Lähetetty: 28.12.2006 20:07
Kirjoittaja selika
-deleted-
Lähetetty: 28.12.2006 20:10
Kirjoittaja Sannnu
Aika jänskä tutkimustulos...
Lemmikkejä omistavat työikäiset sairastavat enemmän ja liikkuvat vähemmän kuin muut ikätoverinsa, todettiin Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.
Sairastelun syy ei kuitenkaan ole lemmikeissä, vaan lemmikkieläimiä on eniten niillä, joilla on ikänsä ja sosioekonomisen asemansa vuoksi keskimääräistä isompi riski sairastua. Tutkimuksen mukaan lemmikkien omistajat tupakoivat jonkin verran muita useammin ja harrastavat liikuntaa vähemmän kuin muut.
Yli nelikymppisillä, omakotitaloasujilla ja parisuhteessa elävillä lemmikkejä on enemmän kuin muilla. Lemmikkejä on enemmän matalasti kuin korkeasti koulutetuilla ihmisillä.
20-54-vuotiaiden suomalaisten terveyden yhteyttä lemmikin omistamiseen tutkittiin osana valtakunnallista terveysvaikutusten tutkimusta. Tutkimukset on julkaistu kansainvälisellä
Lähetetty: 28.12.2006 20:42
Kirjoittaja Lolita
PerttiMakimaa kirjoitti:On omiakin kokemuksia tuollaisesta, että edellisenä päivänä jutellaan vielä tulevista touhuista ja seuraavana päivänä onkin yllättäen edessä muutto. Ihminen on mestari huijaamaan itseään ja muita.
Näin on. Itse olen ollut kerran se huijattu ja toisella kerralla huijasin itse. Olo oli kuin tyhjenevällä ilmapallolla, kun lopulta tajusi, että teeskentelee hampaat irvessä. Enemmän kuitenkin teeskenteli itselleen kuin sille toiselle, leikki, että kaikki on hyvin ja just niin kuin minä haluaisin kaiken olevan.
Huijattuna taas, elämältä putosi hetkessä pohja ja koko elämä tuntui loppuvan. Tuntui kuin koko suhde ja yhteinen elämä olisi ollut vain valetta toisen puolelta.
Siinä tulee kyllä erityisen varovaiseksi ja sitä huomaa kyllä itsestään halun pitää sen oman tilansa joka suhteessa. Ikäänkuin varautuu alitajuisesti kaikkeen.
Ja tämä on nyt. Alusta asti on mennyt melkein ääripäähän sen kanssa, että pysyy rehellisenä itselle ja toiselle. On tainnut olla aika hankalaa ja kipeetä menoa, mutta ainakin kumpikin tietää just tarkkaan missä mennään ja miltä tuntuu. Omaa tilaa ja aikaa huomaa kaipaavansa enemmän kuin aikaisemmin. Tiedä sitten onko se iän tuomaa vai jonkinlaista selustan varmistamista. Minä minä minä, ehkä en tällä kertaa hukuta itseäni johonkin toisen elämään ja haluihin.
Lähetetty: 28.12.2006 20:43
Kirjoittaja slam
kaljan perään tarvinnee vähän perunaa heittää, että olisi jotain paskannettavaa... vittuuks tässä.
kekseliätön fiilis.

Lähetetty: 28.12.2006 20:46
Kirjoittaja Ann
CandyMan kirjoitti:
Civ-aiheinen kysymys: onko mitään syytä sekaantua aiempiin osiin vaiko suoraan hankkia uusin (Civ4)? Ts. onko uudemmissa kaikki mitä vanhemmissakin?
Osta suoraan nelonen. Löytynee ainakin Kampin keskuksen EB-Gamesista, muualla on vaan sitä kokoelmaboxia, joka kylläkin sisältää aiemmat osat, mut maksaakin sitten ~50€.
Lähetetty: 28.12.2006 20:47
Kirjoittaja Ann
Sannnu kirjoitti:Aika jänskä tutkimustulos...
Kaikkeen ne apurahoja jaksaakin myöntää.
Lähetetty: 28.12.2006 20:48
Kirjoittaja Keikaus
Lolita kirjoitti:
Siinä tulee kyllä erityisen varovaiseksi ja sitä huomaa kyllä itsestään halun pitää sen oman tilansa joka suhteessa. Ikäänkuin varautuu alitajuisesti kaikkeen.
Ja tämä on nyt. Alusta asti on mennyt melkein ääripäähän sen kanssa, että pysyy rehellisenä itselle ja toiselle. On tainnut olla aika hankalaa ja kipeetä menoa, mutta ainakin kumpikin tietää just tarkkaan missä mennään ja miltä tuntuu. Omaa tilaa ja aikaa huomaa kaipaavansa enemmän kuin aikaisemmin. Tiedä sitten onko se iän tuomaa vai jonkinlaista selustan varmistamista. Minä minä minä, ehkä en tällä kertaa hukuta itseäni johonkin toisen elämään ja haluihin.
Kuulostaa hyvältä. Pari vuotta kun kestätte tuota rakastavaa särmien hiomista, niin rauha asettuu satamaan.

Olen siis ihan tosissani. Onhan seurustelutyylini "hei, puhutaan ihan kaikesta".