Haemaeraemies kirjoitti:PILK NUS: Psykedeeleillä/ Hallusinogeeneillä EI OLE MITÄÄN tekemistä MDMA:n aka ekstaasin kanssa.MDMA ei ole hallusinogeeni/psykedeeli.Se on empatogeeninen stimulantti, jonka toimintaperiaate on hyvin selvä: aiheuttaa onnellisuutta ja empatiaa massiivisella serotoniini ja noradneraniili ryöpyllä ja tätä kautta on myös neurotoksinen huolimattomalla käytöllä sekä sisältää addiktiopotentiaalin.
Okei, kiitos tiedosta.
Mutta sen ihmisen onnellisuutta et voi kiistää,voin lyödä vaseman kiveksi vetoa että se ihminen ei tule kokemaan yhtä vaikuttavaa onnellisuuden tilaa kovinkaan herkällä,koska tilanne oli epätodellinen,hallusinaatio kuten ew sanoisi.Kyllä,se ei ole täysin luonnollinen tila,mutta miksi se muka veisi pois jotain siitä kokemuksesta ja niistä muistoista mitä hänelle sieltä jäi?
En välttämättä ymmärrä miksi kannattaisi keskustella siitä, veisikö jokin kokemuksesta jotakin "pois" (ehkä en vain ymmärrä mitä tarkoitat). Minua reaalimaailmaan pohjautumattomien onnellisuuskokemusten hankkiminen arveluttaa siksi, että se ei kehitä henkilön omaa onnellisuuskykyä ja todennäköisesti lisäksi laskee hänen motivaatiotaan kehittää sitä. Aivan: onnellisena eläminen on taito, jonka voi oppia.
Voi tietysti kysyä, mitä vikaa on kemiallisesti aikaansaadussa onnellisuudessa. En tiedä mitä mieltä olisin, jos tarjolla olisi sellaisiakin kemikaaleja, joiden käyttöön ei liittyisi mitään riskejä ja haittavaikutuksia ja joiden vaikutuksen alaisena voisi olla jatkuvasti. Luultavasti minua epäilyttäisi edelleen, koska uskon että onnellisena elämiseen liittyy myös onnellisuus-, tyytymättömyys- onnettomuus- ja tyytyväisyyskokemusten syklisyys. En tiedä miten mahtaisi käydä, jos tuota sykliä yrittäisi imitoida kemiallisesti - tai jos käyttäjä paskat nakkaisi koko hommasta ja pyrkisi kokemaan onnellisuutta taukoamatta.
Mutta joo, eipä moisia troppeja taida edes markkinoilla olla (korjaa, jos olen väärässä). Olen käsittänyt, että ihmiset hankkiutuvat vaikutuksen alaiseksi silloin kun huvittaa olla iloinen, mutta ei tarvitse ottaa vastuuta normaalielämän asioista - esimerkiksi käydä töissä tai hoitaa lapsia tai ajaa autoa jne. Tässä mallissa suurin osa ajasta olisi hyvä osata täyttää omavaraisella onnellisuudella. Ja olen tosiaan aika skeptinen sen suhteen, miten hyvin tämä pitkällä aikavälillä sopii kemiallisen onnellisuuden kanssa yhteen.
Miksei se sille ihmiselle sillä hetkellä ollut täyttä todellisuutta,hän kuiteskin eli ja koki sitä,ja edelleen voi muistoissaan siihen palata?Humalassa jos olet baarissa niin et oikeasti ole koskaan ollut siellä,kuvittelet vaan?Joo,sun jutut kuullostaa mun korvaan yhtä järjettömiltä.
Tähän joudun kainosti huomauttamaan, että yllä olevat rivit ovat sinun sanojasi - eivät minun. Jos ne vaikuttavat järjettömiltä, vastuu on valitettavasti itselläsi.
Tuo tytön tuntema euforia,onnellisuus,empatia ja läheisyyden tunne on sellaisia tekijöitä jotka kultaa muistot hiton tehokkaasti ja lähettää ne sinne "kultaisten muistojen" kategoriaan,ja silloin niistä tulee näitä eräitä elämän parhaita kokemuksia,enkä voi mitenkään tuomita että ihminen muistelee sitä hehkulla ja lämmöllä.
No minuakaan ei tuomitseminen voisi vähempää kiinnostaa. Sama se, mitä joku lapseton nuori muija itsellään/itselleen tekee, kunhan ei muita vahingoita. Ja vielä hullummalta tuntuu ajatus
muistelemisen tuomitsemisesta!
Mietin asiaa vain omasta näkökulmastani: haluaisinko minä, että elämäni parhaat muistot eivät erityisemmin liittyisi todelliseen minä-maailma interaktioon? Haluaisinko joka kerta joutua muistamaan, ettei kokemukseni ollut totta muualla kuin oman aivokemiani kontekstissa? Voidaan väittää, ettei ihmisellä muuta olekaan kuin oma aivokemiansa, enkä minä edes tunne tarvetta kiistää tätä väittämää. Kuitenkin ne tapahtumat, jotka minun määritelmälläni luokitellaan "todellisiksi", antavat aivan erilaisen mahdollisuuden oppimiseen ja omien tietorakenteiden kehittämiseen, kuin kemiallisesti aivoissa aikaansaadut vastineensa. Jos esimerkkitilanne olisi ollut "todellinen", sen kokija olisi voinut ajatella:
Nämä ihmiset pitävät minusta niin paljon, että saan sisään astuessani aikaan massapalvontailmiön! Tätä tietoa hän olisi voinut hyödyntää myöhemmässä elämässään. Sellaisesta tarkoituksenmukaisuudesta ja jatkuvuudesta kumpuaa ihmisen itselähtöinen onni.
Siis: koska uskon, että elääkseen kokonaisvaltaisesti tyydyttävää elämää olisi valittava vain joko kemiallinen tai luonnollinen onnellisuuden tapa, enkä usko edellisen olevan mahdollinen, valitsen jälkimmäisen.
