Kitinä

Exsat kirjoitti: Haluaisin lisätä tähän vielä sen, että vaikka kokemus ja oppiminen ovat pääsääntöisesti hyvästä, niin elämää nähneen kanssa parisuhteessa on myös omat ongelmansa. Siis elämää vähän laajemmin kuin pelkän lisääntymiskokemuksen kannalta ajateltuna.

Vaikka moni kokemus vahvistaa ja antaa perspektiiviä, niin samalla ne voivat myös pahimmillaan rikkoa jotain pysyvästi.

Huomionarvoinen pointti. Ja sekin vielä siihen, että samahkon kaltaisetkin kokemukset vaikuttavat ihmisiin niin eri tavoin - ei voi sanoa jonkin kokemuksen oleva ylipäätään pelkästään jonkinlaista, kaikki suhteutuu persooniin. Yksilöjuttuja.

Kokemus voi siten vaikuttaa miten vain, koska kokemus vaikuttaa siten miten ihminen siihen suhtautuu, miten hän sen kokee.

Mulle sopisi elämäni naisen kanssa,kunhan sellainen löytyy
olisi avoliitto.Naimisiin mennään jos on ihan pakko.

Edit: Huomasin että tuolla kysyttiin kosimisestakin,mä ainakin tuntisin oloni kovin imarrelluksi jos nainen kosii,mutta kyllä se perinteiden mukaan menee että miehen kuuluu kosia rakastamaansa naista eikä toisinpäin.
Arkiaskareiden lomassa kosinta kuulostaa pelkkänä ajatuksenakin
harmaalta ja ankealta. Ravintolassa,Kaupungin Yössä,Lomalla se olisi
paljon hohdokkaampaa,kunhan erilaisessa paikassa kuin kotioloissa.

Enthu kirjoitti:Naimisiin mennään jos on ihan pakko.

Ja mikähän sellainen tilanne olisi?

Geetzu kirjoitti:

Enthu kirjoitti:Naimisiin mennään jos on ihan pakko.

Ja mikähän sellainen tilanne olisi?

Voisin kuvitella että jomman kumman tai pahemmassa tapauksessa molempien suku vaatii juhlallisia seremonioita&kirkkohäitä.

Enthu kirjoitti: Voisin kuvitella että jomman kumman tai pahemmassa tapauksessa molempien suku vaatii juhlallisia seremonioita&kirkkohäitä.

Sitten voi pitää vaan muuten isot bileet. Painostus on huono alku millekään, saati sitten avioliitolle.

Enthu kirjoitti:

Geetzu kirjoitti:

Enthu kirjoitti:Naimisiin mennään jos on ihan pakko.

Ja mikähän sellainen tilanne olisi?

Voisin kuvitella että jomman kumman tai pahemmassa tapauksessa molempien suku vaatii juhlallisia seremonioita&kirkkohäitä.

Naimapakko, voi jösses... Siinä on kyllä oikeat syyt avioitua! x)

Yönmustaritari kirjoitti:

KnightRider kirjoitti:c) Sanoo ettei ”taloudellinen tilanteenne vielä salli häitä” -->

Tämähän ei tuota ongelmaa, koska myötäjäiset kuuluu naisen suvulle vai mitä sanoo vittumies vittuvitunisollaäNmällä.

Sun läpät kuulosti ihan ajalta jolloin miehet olivat vielä miehiä ja naiset pakkonaitettiin keittiöön.

Sä et varmaan ees meikkaa.

Ai jaaa, sen saattoi lukea noinkin? Naisen unohtuminen sivuhenkilöksi johtui siitä, että vastasin vain kosinta-kysymykseen (=kosimattomuuden joskus johtuvan mahdollisesti raadollisistakin syistä).

Mutta kuten me modernit miehet - en osaa sanoa oletko kirjoitusten perusteella enemmän parisuhdepehmo vai muuten vain yleishumanisti - tiedämme, The Nainenhan on kaikkea muuta kuin sivuhenkilö.
It takes two to tango

(Joo, mulla on shellainen shöpö sheeprakuvioitu meikkilaukku ja heteropyllydildo tyynyn alla, mutta miehisyydestäni epävarmana en ole vielä uskaltanut käytellä niitä tosimiehen kapistuksia.)

HellBell kirjoitti:

Yönmustaritari kirjoitti:

sinkkumatti kirjoitti:elämää nähnyt

Mitä tää tarkottaa?? ..

Yhdyn Yönmustan ja Elppiksen kyseenalaistusrintamaan.

HellBell kirjoitti:Kokemus voi siten vaikuttaa miten vain, koska kokemus vaikuttaa siten miten ihminen siihen suhtautuu, miten hän sen kokee.

Kuten joku (alkuperäislähde unohtunut) vakkari vanhassa Cityssä joskus kirjoitti:

“Kokemukset sinällään eivät jalosta ihmistä. Matti Nykänenkin on varmaan kokenut paljon.”

kyllä mä naimisiin haluan... miksi? ehkä kun sitä on pienestä tytöstä asti haaveillut omista prinsessahäistään! tosin ne hää-mielikuvat ovat muuttuneet parissakymmenessä vuodessa, mutta se usko romanttiseen rakkauteen on ja pysyy

Voisin haluta naimisiin, jos löytyisi se molemminpuolinen rakkaus joka on enemmän kuin hormonitasapainon hetkellinen häiriö. Eli toisen tunteminen kannattaa. Pitää tietää, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuikäni. Kirkkohäihin suhtaudun vakavasti: Kyse on Jumalan silmien edessä solmittavasta pyhästä avioliitosta. Siinä kaksi ihmistä lupaa rakastaa toisiaan niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kuolemaan asti ja liitolle pyydetään siunausta korkeimmalta taholta.

Sillä ei kai ole mitään väliä, kumpi kosii.

Suvinen kirjoitti:Syy näille uteluille on oma romantiikannälkäinen tilanteeni; käymme nyt yhdessä neljättä vuotta ja suhteemme kukoistaa. Minusta olisi täydellinen aika kihlautua, ja leikittelen ajatuksella häistä silloin tällöin. Asiasta on puhuttu juuri tyyliin "mennään naimisiin, jooko, mennäänmennään" johon tulee vastaus "joo joo, joskus". Tuota tuskin voi laskea lupaukseksi?

Jos kyseessä on alle 30-vee kundi, tuo on täysin luonnollinen reaktio.

IMHO koko avioliitto on varsin yliarvostettu instituutio. Se ei millään tavalla lujita jo ennestään tervettä/toimivaa suhdetta. Toki kuolemantapauksen sattuessa rengastettu saa eläkettä, eikä jää ns. täysin tyhjän päälle.

Häiden järjestäminen on perkeleen kallista ja stressaavaa puuhaa, semminkin kun monella täysjärkisellä daamilla tuntuu karkaavan mopo TÄYSIN käsistä hääkuumeen ottaessa vallan. Välillä tuntuu, että homma suunnitellaan enemmän pohjalta "miten teen ystävättäreni kateellisiksi" enemmän kuin "mihin meillä oikeasti on varaa" / "mitä me oikeasti haluamme". Siinä miespolo sitten roikkuu mukana statistina, yrittäen harjoittaa damage-controlia... Itse en suostu näkemään järjen hiventäkään yhtälössä "maksetaanpa 5.000 euroa yhden päivän prinsessaleikistä, kyllähän sen pankille maksaa parissa-kolmessa vuodessa takaisin". Minä olenkin epäromanttinen paskiainen

Hauskoja juhliahan nuo ovat - kunhan ei itse tarvitse olla juhlakaluna tai MC:nä.

Turbohaltija kirjoitti:Pitää tietää, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuikäni..

Tuokinhan on toki vain yhden hetken tunne. Eihän voi tietää haluaako sitä kuuden vuoden päästä vielä. Tottakai sitä kovasti haluaa haluta, mutta aina se ei riitä. Mutta eihän sitä kannattaisikaan kai elämäänsä elää ajatellen koko ajan, että 'ei voi tietää' ja 'mitä jos se kuitenkin muuttuu'...... Itsellä siihen vaan on vahva taipumus. Ja myös, että 'kaikki loppuu aikanaan kuitenkin'.

sinkkumatti kirjoitti:

HellBell kirjoitti:Yhdyn

mutta siti kokemukseni mukaan jalkikasvua omaavat naiset ovat huomattavasti realistisempia ihmisinä, kuin lapsettomat kanssasisarensa.

Toihan on pelkästään negatiivinen asia. Miksi pitäisi olla realistinen? Siinä vaiheessa, kun ihminen kadottaa sisäisen lapsensa, hän kadottaa myös sen osan itsestään, jota ei pitäisi koskaan kadottaa.

Ja taas mun kokemuksieni mukaan ns. realistisia ihmisiä löytyy ihan niin lapsellisista, kuin lapsettomistakin.

Voyageur kirjoitti:Toihan on pelkästään negatiivinen asia. Miksi pitäisi olla realistinen?

No, toiset tykkäävät jalat maassa ihmisistä ja toiset keräävät ympärilleen haaveilevia haihattelijoita, jotka ovat turvallaan jatkuvasti.

sinkkumatti kirjoitti:

Voyageur kirjoitti:Toihan on pelkästään negatiivinen asia. Miksi pitäisi olla realistinen?

No, toiset tykkäävät jalat maassa ihmisistä ja toiset keräävät ympärilleen haaveilevia haihattelijoita, jotka ovat turvallaan jatkuvasti.

Oli miten oli, niin Sinkkumatissapa on sellaista isäntächarmia, että pois alta. Ja sulla on ihana maha!

Keikaus kirjoitti: Ja sulla on ihana maha!

Raskaana elefantille jo kymmenkunta vuotta. Synnytys on kyllä jo alkanut, mutta vasta kärsä näkyy.

sinkkumatti kirjoitti:

Keikaus kirjoitti: Ja sulla on ihana maha!

Raskaana elefantille jo kymmenkunta vuotta. Synnytys on kyllä jo alkanut, mutta vasta kärsä näkyy.

Ei se iso ole (siis sun vatsa), mutta sangen miehekäs! Sellainen, jota tekee koko ajan mieli silittää ja hieroa. Mun täytyy kyllä sanoa, että vatsa on miehen vartalossa aika ihana alue.

Äh, ei Suvinen kysykään tässä ketjussa, menisikö joku kanssaan naimisiin!

No, kai tähänkin paljon tylsempään kysymykseen voi jotain vastata. Vaikka en olekaan koskaan ollut edes lähellä mennä edes kihloihin, en pitäisi ollenkaan mahdottomana mennä joskus naimisiin, jos oikea ihminen vain osuu vastaan. Sehän voisi olla jopa oikein houkutteleva idea. Mitään "pakko löytää joku jonka kanssa avioitua" -tuntemuksia minulla ei sen sijaan ole koskaan ollut. Eikä oikeastaan itse avioitumistapahtumankaan suhteen minulla ole mitään kummempia pakkomielteitä (enää: joskus aiemmin olisin saattanut olla aika tiukka ruokatunnilla maistraattiin -linjan mies). No, kirkkohäät tuntuisivat edelleen aika vierailta, kuin myös kaikki prinsessaunelmahössötykset. Ja ajatuskin perinteisistä juhlaohjelmista tai lahjalistoista on aika piinaava. Mutta kivat ja lämminhenkiset bileet sukulaisille ja ystäville olisi ihan mukava järjestää. Mutta tämä kaikki tietysti riippuu siitä, minkälaisen ihmisen kanssa sitä olisi - jos olisi - menossa naimisiin. Yhdessähän se pitäisi miettiä, mikä juuri meille sopii. Aika kummana pidän ajatusta, että joku olisi miettinyt ehdottoman kannan tällaisiin asioihin ennen kuin tietää, kenen kanssa kysymys aktualisoituu - jos aktualisoituu ollenkaan.

Turbohaltija kirjoitti:Sillä ei kai ole mitään väliä, kumpi kosii.

Kosimisasiassa olisin kyllä varmaan todella epäromanttinen tylsimys. Minusta tuntuu hyvin vieraalta asetelma, jossa toinen kysyy ja toinen sitten vastaa kyllä tai ei. Tällaisen asian, jos jonkin, täytyy olla yhteinen päätös jota vatvotaan yhdessä pitkäänkin.

urpiainen kirjoitti: Kosimisasiassa olisin kyllä varmaan todella epäromanttinen tylsimys. Minusta tuntuu hyvin vieraalta asetelma, jossa toinen kysyy ja toinen sitten vastaa kyllä tai ei. Tällaisen asian, jos jonkin, täytyy olla yhteinen päätös jota vatvotaan yhdessä pitkäänkin.

Joo, mutta olis silti aika ihana, että vaikka olisikin sitä molemminpuolista suostumusta ja varmistelua jo suoritettu, niin toinen silti suorittaisi jonkun kosiorituaalin ihan vain tavan vuoksi.

irmelianneli kirjoitti:

Turbohaltija kirjoitti:Pitää tietää, että juuri tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuikäni..

Tuokinhan on toki vain yhden hetken tunne. Eihän voi tietää haluaako sitä kuuden vuoden päästä vielä. Tottakai sitä kovasti haluaa haluta, mutta aina se ei riitä. Mutta eihän sitä kannattaisikaan kai elämäänsä elää ajatellen koko ajan, että 'ei voi tietää' ja 'mitä jos se kuitenkin muuttuu'...... Itsellä siihen vaan on vahva taipumus. Ja myös, että 'kaikki loppuu aikanaan kuitenkin'.

Olet oikeassa. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti. Onhan varmasti niitäkin liittoja, jotka oikeasti kestävät. Ehkä niistä ei vain pidetä niin paljon melua. Milan Kundera pohti jossain kirjassaan juuri tuota tietämättömyyden ongelmaa. Miten muka ihminen voi tietää rakastavansa loppuikänsä, kun ei edes huomisesta ole varmuutta? Lisäksi ihminen elää mitättömän lyhyen ajan; jos hän eläisi vaikka tuhat vuotta, hän tajuaisi miten mitätöntä ja ailahtelevaa on yhden elinajan tieto. Haluaisin kuitenkin joskus yrittää, loppukoon sitten jos loppuu, enemmän se vituttais jos ei uskaltais edes koskaan yrittää - elämä menis ihan hukkaan.

Aito_Johanna kirjoitti:

Camilla kirjoitti:

mölli kirjoitti:Voisin kyllä jos saisin aatelisen arvonimen sitä kautta ja/tai eukko olisi rikas ja vaatis sitä.

Käsittääkseni aateliseksi voi vaan syntyä?

Minun käsittääkseni nainen saa aatelisarvon, jos nai aatelismiehen, mutta aatelisnaisen naiva mies ei? (Ainakin tunnen naisen, joka on mennyt naimisiin aatelisen miehen kanssa ja käyttää aatelissormusta.) Oli kummalla tavalla tahansa, mölli-paralla ei ole mahdollisuuksia!

Höpsis. Länsi-Intian saaristosta löytyy ukka-bukka-maita, joissa aatelisarvo on järjestelykysymys. Ja rahaahan mölliltä tai ainakin sen äidiltä piti löytyä?

Lähes kaikki nigerialaiset opiskelijat ovat prinssejä, joten luultavasti Lagosin torilla myydään prinssitodistuksia. Sieltä vaan hakemaan arvonimeä, kyllä prinssinä olisi hieno olla.

mölli kirjoitti: Ai sulla on mies nykyjään

Tai nainen?

mölli kirjoitti:anna kun arvaan ihastuit sen personallisuuteen eikö vain?

Kireeseen takapilluun.

Suvinen kirjoitti:

urpiainen kirjoitti:Äh, ei Suvinen kysykään tässä ketjussa, menisikö joku kanssaan naimisiin!

Jos ei tuo ukko kohta ala taipumaan, voin perustaa sellaisen ketjun

Mikäs se sun kuppikokos olikaan?

Exsat kirjoitti:Joo, mutta olis silti aika ihana, että vaikka olisikin sitä molemminpuolista suostumusta ja varmistelua jo suoritettu, niin toinen silti suorittaisi jonkun kosiorituaalin ihan vain tavan vuoksi.

Olisiko tällöin sormukset käyty kuitenkin yhdessä jo valitsemassa, vai olisiko se sormukseton kosinta (tai peräti sormukseton kihlaus?), vai kelpaisiko miehen ostama yllätyssormus? (Siskolla tapahtui juuri näin, että kun raskaus oli varmistunut, niin miekkonen yllätti totaalisesti ja oli käynyt ostamassa sormuksen, ja ruusut ja siitä sitte..) Itse en kyllä miehen valitsemaa rinkulaa välttämättä haluais, oli tyypin maku kuinka cool tahansa. Itsehän sitä joutuisi kuitenkin (julkisillakin paikoilla) käyttämään, niin olis ihan kiva vähän vaikuttaa itsekin sen kapineen valintaan.