Kitinä

Bluntly kirjoitti:Kakarat on ihan kivoja kunhan ovat yli 330 metrin päässä meikäläisestä, teipattuna seinään tai kattilassa.

Näitä kommentteja ei aina jaksa. Kuulostavat psykopaatin tekeleiltä. Jos kuka tahansa kertoo mistä tahansa kansanryhmästä tämän olevan parasta kattilassa, niin mitä siitä voi sanoa. EPIC FAIL.

No sinä nyt vain olet tuollainen. Minua tämä edelleen naurattaa:

Bluntly kirjoitti:

Tuo onkin hauska kuva.

urpiainen kirjoitti:

annepa kirjoitti:

Kreitsu kirjoitti:En jaksa lukea ainakaan just nyt kaikkia kommentteja, mutta onko jo mainittu se, kun ihmetellään että "kuka sinua sitten hoitaa, kun olet vanha eikä ole lapsia?" Että siis pitäskö pukata kersat maailmaan, että on joku hoitaja sitten vanhana?

Ei ole mainittu, mutta minä olen kuullut tämän myös. Olen vastannut, että rahalla saa ja hevosella pääsee.

Ehkä kysyjät tarkoittavat pointtinsa vähän abstraktimmassa mielessä ikään kuin sukupolvienvälistä hoitosuhdetta - ja siis myös itseään - koskevana. Kuten Soininvaara kirjoittaa...

Ehkä, mutta en usko että suinkaan kaikki jos edes suurin osa. Kommentointi nimittäin monesti jatkuu sillä, että kuka sinua tulee sitten sinne vanhainkotiin katsomaan.

urpiainen kirjoitti:Hienoa! Tällä saattaa välttyä virkamiestyönä suoritettavasta pakkohedelmöittämisestä.

Pitää vilkaista MOLsta avoimet paikat valtiolla.

elco kirjoitti:Pääideologi Soininvaara on tapansa mukaan yhtä metsässä kuin pää-äänenkannattajansa täällä.

Aivan yhtä lailla voisin sanoa, ettei hyvätuloisten tarvitsisi maksaa enemmän veroja kun muiden, koska he maksavat oman osuutensa maksamalla yhtä paljon kuin muutkin. Toisekseen, kyllä sitä nyt mitataan rahalla viattomia lapsia kun kyseessä on niiden maksamat verot ja maksut muille kuin itselleen.

On hän siinä mielessä oikeassa, että ilman lapsia tämä yhteiskunta kuolee. Vai arveletko, että humamamujen loistava lisääntymisaktiviteetti sataa huoltosuhteen laariimme?

Suvinen kirjoitti:Kyllähän siinä päälimmäiseksi nousi kaikki mitä tästä vahinkoraskaudesta on seurannut, ja suurin este sen tiellä etten tekisi juuri niinkuin haluan on lapsi.

Oletko ihan varma, että lapsi ei ole sellainen helppo tekosyy jonka voit lausua peilin edessä syyksi saamattomuudelle muuttaa elämääsi haluamaasi suuntaan? Kaikillahan meistä on näitä tekosyitä, kun jotenkin sitä pitäisi pystyä aina elämään omien saamattomuuksiensa kanssa.

Kysy kokeeksi lapseltasi, että mikä sinulla on hätänä kun on näin vaikean tuntuinen pätkä?

Toinen aika toimiva tapa toimia lasten kanssa, kun yrittää saada heidät tekemään mitä haluat on perustella asia seuraavasti:"sinun pitää pukea vaatteet päälle nopeasti, että vanhempi ehtii tekemään asian X". Lapset tuntuvat tarvitsevan muunkin syyn motivoituakseen kuin vain sen, että on taas joku mystinen kiire. EVVK, taidanpa leikkiä vielä.

Mä alan ilmeisesti olla siinä iässä, missä tuttavapiirissä alkaa tapahtumaan ( Riemikselle!) näitä lapsiperheiden vanhempien av(i)oeroja. Onneksi hulluja, vastuutaan kantamattomia tai lapsistaan vähät välittäviä tyyppejä on aika vähän, joten näistä muutamista lähempää seuraamistani eropariskunnistakin melkein kaikki ovat päätyneet jonkinlaiseen 50-50 ratkaisuun lasten hoidossa, esim. viikko toisella ja taas viikko toisella. Yksi havainto tässä on se, että aika monella tyypillä tuntuu eron pahimman järkytyksen jäätyä taakse kalvavan jonkinlainen huono omatunto siitä, että usean kohdalla tämä järjestely osoittautuukin lähes ideaaliksi! Saa elää sitä lapsettoman arkea matkusteluineen, harrastuksineen, ravintoloineen aivan tarpeeksi, mutta saa myös nauttia myös oman lapsen arkeen tuomasta riemusta ja rakkaudesta aika täysipainoisesti. Yksi tällainen, eronnut tuttavani tässä suosittelikin lapsettomalle, mutta lapsia ilmeisesti piakkoin haluavalle pariskunnalle suuresti lasten hankkimista, mutta jonkun muun kuin puolison kanssa: Ei kun suoraan tähän huippujärjestelyyn, jossa puolet ajasta on lapsettoman parin aikaa ja puolet lapsen kasvun seuraamisesta nauttimista.

Koskaan ei ole hyvin.

^tuohan on vanhaa suomalaista kansanperinnettä, kyllä me ollaan viisas kansa!

Fiksuimmat taisivat ja taitavat myös sen käki-tekniikan, jolloin välttyy siltäkin vähältä vaivalta.

Mä kyllä pidän itseäni etuoikeutettuna, koska minulla on lapsia. En ole sekuntiakaan epäröinyt ekan lapsen syntymän jälkeen, ettenkö haluaisi perhe-elämää. Pelkkä työssä käyminen ja harrastaminen tuli auttamatta ja voimakkaana tiensä päähän jo ennen kolmeakymmentä ikävuottani.

urpiainen kirjoitti:Ei kun suoraan tähän huippujärjestelyyn, jossa puolet ajasta on lapsettoman parin aikaa ja puolet lapsen kasvun seuraamisesta nauttimista.

Mä niin näen sieluni silmin sen, kun peruspertti käy ehdottomassa puolisolle että "kulta, haluaisitko alkaa vuoroviikkoiseksi äitipuoleksi lehtolapselleni?"

Tuosta kaverin kanssa lapsi -aiheesta on ollut juttua Hesarissakin. Otetaan rusinat pullasta (itse en kyllä jaksaisi sellaistakaan: ei ole biologinen kello paukahdellut enkä koe tarpeelliseksi pusertaa pentuja tähän maailmaan, kun ei edes itseä kiinnosta).

http://www.hs.fi/elama/a1375321156650

Mulle sopis tollainen lainalapsi. Ehkä.

Mulle ei sopisi puolikas. Tulisi liian ikävä ja myös huoli, olen aika kova huolehtimaan mitä tohon muksuun tulee. Rusinat pullasta -tilanne on mulle kokonainen perhe ja isovanhemmilta tarpeeksi yökylämahdollisuuksia. Melkein ideaaliin ollaan päästy.

Alkuperäiseen kysymykseen, en todella ymmärrä miksi jotakuta voisi suututtaa toisten ihmisten muita vahingoittamattomat valinnat.

Pertsan kanssa (taas!!1) samaa mieltä, minäkin soisin ystävilleni sen saman onnen jonka lapsi on minulle tuonut. Se onni on ainutlaatuista, en mistään muusta asiasta olisi _itse_ voinut kokea vastaavaa. En kuitenkaan tuputa lasta kenellekään joka ei sellaista halua, omasta kokemuksestani saanen silti kertoa joskus jos siltä tuntuu?

Jos joku ei jaksa kuunnella lapsijuttujani ikinä, niin ei ole mun tyyppinen ihminen. Mun ikisinkku ystäväni kuuntelee näitä varmaan vastapainoksi sille kun minä kuuntelen hänen koirajuttujaan Ei sillä että mulla olisi mitään koiria vastaan, mutta pakko myöntää että hän puhuu niistä Paljon.

Jäin oikein miettimään onko mulla yhtään miespuolista kaveria joka puhuisi jostain aiheesta joka ei kiinnosta pätkääkään paljon. Ei tullut mieleen ketään. Onkohan se mun kaveripiirin piirre vai sukupuolinen ominaisuus?

Oon kirjoittanut ja muotoillut useita avautumisia, mutta jätänpä henkilökohtaisuudet väliin. sen kuitenkin sanon, että vähiten ymmärrän sitä porukkaa, jotka hylkää parisuhteen loppuessa suhteen aikana tehdyn yhteisen jälkikasvun sille toiselle vanhemmalle, ja tapaavat muksujaan joku hyvin vähän tai eivät lainkaan. Ja jos tapaavat, niin mahdollisimman kaukana tavallisesta arjesta, jossain hiton hoplopissa tai huvipuistossa.

Kuten tiedämme en ole täysin vapaaehtoisesti lapseton vaan alun alkaen tahattomasti sellainen. Nykyään haluan ehdottomasti pysyä lapsettomana ilman mitään haikeutta perhe-elämää kohtaan. Jos lapsi(a) olisi siunaantunut silloin kun piti, niin eläisin aivan toisenlaista elämää, vaikea edes kuvitella millaista. Elämä on nyt mennyt näin, ja näin se haluan ehdottomasti elääkin. Mielipiteet lapsista ja lasten vanhemmista on aika tavalla samaa kastia Bluntlyn ja Elcon kanssa, mikä on ilmeisesti naiselle sopimatonta. Viis siitä. Läheisimmät kaksi lasta on ihania, mutta niin paljon kuin nautinkin kummallisena tätinä olosta, omia en halua. No, okei tykkään mä leikkiä melkein kaikkien lasten kanssa.

Minun lastenhankinnastani ei ole juuri kukaan koskaan ollut kiinnostunut tai ainakaan kysellyt mitään, enkä ole kohdannut Hämiksen mainitsemaa vihaa tai vähättelyä. Että ei sitten kuitenkaan ollut annettavaa tähän keskusteluun. Mutta mistä löytää lapsettomia kavereita? Tai sellaisia joiden perhe-elämä jää sinne kotiin ja kaverien kanssa ollaan kaverien kanssa?

Riemumieli kirjoitti:

Bluntly kirjoitti:Kakarat on ihan kivoja kunhan ovat yli 330 metrin päässä meikäläisestä, teipattuna seinään tai kattilassa.

Näitä kommentteja ei aina jaksa. Kuulostavat psykopaatin tekeleiltä. Jos kuka tahansa kertoo mistä tahansa kansanryhmästä tämän olevan parasta kattilassa, niin mitä siitä voi sanoa. EPIC FAIL.

Jonathan Swift?

SH, jos minuun/ystävääni viittaat, niin kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi pätkääkään. Mutta joskus voi tulla yliannostus kun keskeiset kiinnostuksenkohteet ei oo yhteneväiset. Mäkin taisin puhua joskus koirista ihan yhtä antaumuksella, nyt riittää vähempi. Lapsiasiat sinänsä ei kiinnostaneet ennen kuin oli oma, mutta jos jollain läheisellä ystävällä olisi ollut tuolloin lapsi, niin toki olisin ollut kiinnostunut (kohtuudessa pysyttäessä), koska lapsi nyt on keskeinen osa vanhemman elämää ja ystävän elämästä nyt yleensä ollaan kiinnostuneita koska ystävä.

Kottarainen kirjoitti:Pertsan kanssa (taas!!1) samaa mieltä, minäkin soisin ystävilleni sen saman onnen jonka lapsi on minulle tuonut. Se onni on ainutlaatuista, en mistään muusta asiasta olisi _itse_ voinut kokea vastaavaa. En kuitenkaan tuputa lasta kenellekään joka ei sellaista halua, omasta kokemuksestani saanen silti kertoa joskus jos siltä tuntuu?

Jos joku ei jaksa kuunnella lapsijuttujani ikinä, niin ei ole mun tyyppinen ihminen. Mun ikisinkku ystäväni kuuntelee näitä varmaan vastapainoksi sille kun minä kuuntelen hänen koirajuttujaan Ei sillä että mulla olisi mitään koiria vastaan, mutta pakko myöntää että hän puhuu niistä Paljon.

En minäkään tuputa. Itseasiassa IRL puhun melko varovaisesti ja harkiten siitä ilosta minkä lapset tuovat elämääni. Ja useimmiten tapaan puhua lapsista ihmisten kanssa joilla on itselläkin jotakin sanottavaa asiaan. Kuten esim. tuoreilla vanhemmilla.

Tuo viimeinenkin on minusta olennaista, että jos eivät ystävänä asiat kiinnosta sen vertaa ettei edes kohteliaisuudesta kiinnostu niistä niin mikäs ystävä se sitten on?

Suvinen kirjoitti:...mutta oikestaan aloin vasta löytää oman elämän eväitä siinä vaiheessa kun tämä tilanne tuli päälle. Nyt kun vauvavuoden ovat ohi ja olen alkanut taas tutkailla vaihtoehtoja unelmien toteuttamiseen nousee seinä aika usein vastaan juuri koska lapsi.

Itselle taisi käydä jossakin määrin noin. Voin kuvitella, että elämäni olisi helposti voinut mennä aika lailla eri tavalla kuin meni. Mutta en tosiaankaan tarkoita sitä, että lapset olisivat esteenä millekään. Vaan sitä, että elämän isot suuntaviivat piirtyvät yllättävän pienistäkin nyansseista lopulta. Samoin voin kuvitella ajatuksen vapaaehtoisesta lapsettomuudesta syntyvän.

Mistä ihmeestä sinä oikein haaveilet, jota lapsi noin tehokkaasti estää? Reppumatkailusta ilman päämäärää viisi vuotta? En keksi (ehkä haavettani olla Hustlerin kykyjenetsijä lukuunottamatta) oikein mitään mitä lapset estäisivät itsellä. Jotenkin tuntuu pikemminkin, että vaihtoehdot ovat lisääntyneet.

exPertti kirjoitti: En minäkään tuputa. Itseasiassa IRL puhun melko varovaisesti ja harkiten siitä ilosta minkä lapset tuovat elämääni. Ja useimmiten tapaan puhua lapsista ihmisten kanssa joilla on itselläkin jotakin sanottavaa asiaan.

Minusta tuputtaminen ja puhuminen ovat kaksi eri asiaa. Tuputtaminen on käsittääkseni sitä, mistä tämä ketju lähti liikkeelle. Hämis vielä lisäsi tuputtamiseen tuo suuttumus-osan. Puhuminen taas... no, ihmiset tuppaa puhumaan niistä asioista mitkä niillä kiinnostaa ja mitä niiden elämässä tapahtuu. Ei kait siinä mitään ongelmaa ole.

annepa kirjoitti:Puhuminen taas... no, ihmiset tuppaa puhumaan niistä asioista mitkä niillä kiinnostaa ja mitä niiden elämässä tapahtuu. Ei kait siinä mitään ongelmaa ole.

Ei minustakaan ole.