Päähenkilö on nimettömäksi jäävä stunt-driver, joka tekee päivisin autostuntteja elokuviin ja lisäksi heittää kuutamokeikkaa pakoauton kuljettajana. Naapurin yksinhuoltajaäidin kanssa aluksi pientä vipinää, kunnes tämän siippa palaa vankilasta. Vanhat haamut prässäävät parannusta vannoneen venkulan vielä yhdelle keikalle ja Goslingin hahmo tarjoutuu pakoauton kuljettajaksi. Vituiksihan keikka menee.
Paikoin hitaasti, lähes hypnoottisesti etenevä arthouse-pätkä piti otteessaan ensiminuuteilta alkaen. Angelo Badalamentin (Twin Peaks, anyone?) ambientin äänimaton katkaisivat satunnaiset eteeriset elektrobiisit, joiden kuulakka naislaulu kertoi päähenkilön mielenmaisemasta sen, mitä erittäin vähäpuheinen päähenkilö jätti sanomatta. Tää Gosling oli mulle uusi kasvo, mutta erittäin vakuuttavan minimalistisen roolityön jäbä pisti tiskiin. Elokuvan valaisu oli muuten yksi pätevimpiä aikoihin. Ilman liian näkyviä kikkailuja hienoja maalailuja liikkuvilla valoilla ja varjoilla. Oli muuten erittäin virkistävää katsoa pitkästä aikaa elokuvaa, jossa kuvan annetaan puhua enemmän kuin päähenkilöiden.
Setä suosittelee
