Sivu 193/260

Lähetetty: 15.10.2009 17:27
Kirjoittaja Frederik Krueger
nastamuumio kirjoitti:mutta asiaa myös epäilyttää siksi, että etten oppinut silloin mitään kurssilla. Voiko jotkut ihmiset vaan olla luonnostaan niin lahjattomia, ettei krooli onnistu millään, noista käännöksistä nyt puhumattakaan? Toiset on enemmän luotoja liikkumaan kuin toiset?
Minusta tuntuu todennäköisemmältä että joko olet ollut väärässä tasoryhmässä, tai opettaja on todella huono. Ainakin minulle on tullut jatkuvasti pikkusälää miten tietyt asiat tehdään oikein. Mukaan on eksynyt yksi jonka olisi ehkä kannattanut harkita menemistä alemmille kursseille kun jo 25m uinti tuntuu tuottavan jaksamisvaikeuksia.

Voin sanoa ettei se kääntymisen harjoittelu ollut kenellekään helppoa, ja vaikealta se tuntuu vieläkin. Harjoittelua harjoittelua.

Vaikka en suoraan usko siitäkään olevan uimaongelmissasi kyse, välillä näkee treeneissä sun muissa kuinka vetreän ja urheilullisen näköiset nuoret ovat kuin perunasäkkejä joutuessaan käyttämään kehoaan hieman itselleen oudolla tavalla. Viime maga-treenien jotkut erikoisemmat lihaskuntoharjoitteet olivat aika karmeaa katseltavaa, vetäjäkin puisteli päätään epäuskoisena katsoessaan porukan suorituksia. Tuntui kuin jotkut olisivat unohtaneet miten kävellään, ja kyseinen porukka on sentään harrastanut lajia puolestatoista vuodesta pariin vuoteen.

Kyllä se nyt on kuulkaas Suomen nuoriso sillä lailla että ne kaikki MacBookkinne ja IPhonenne lentävät samantien roskiin, niiden syytä kaikki tällainen henkinen ja fyysinen vetelyys. Meillä IBM ThinkPad/Nokia-puhelimien käyttäjillä tuntuu menevän paljon paremmin.

Lähetetty: 15.10.2009 17:38
Kirjoittaja Frederik Krueger
Piilareista tuli mieleeni että jos ja kun joudun joskus hankkimaan lasit, mihinkään hemmetin piilaripelleilyyn en lähde mukaan, ja vastustan piilarien hankkimista kaikille niille nelisilmäläheisilleni joista yhtään välitän. Tähän päätökseen päädyin kun aiemmin tänä vuonna erään tutuntutun toinen silmä sokeutui "piilarionnettomuuden" seurauksena. Ei vittu saatana, ihmisen turhuudellakin on hintansa. Juujuu, yksittäistapaus eikä saa yleistää, mutta silti. Turhaa, aivan turhaa...

Sinne näöntarkastukseen tosiaan pitäisi mennä kaiken varalta kun kerran työnantaja maksaisi mahdolliset linssit, kun kerran vielä töitä on. Sangat nyt voin vääntää vaikka itse rautalangasta tai käytetyistä klemmareista.

Lähetetty: 15.10.2009 17:56
Kirjoittaja nastamuumio
Frederik Krueger kirjoitti: Minusta tuntuu todennäköisemmältä että joko olet ollut väärässä tasoryhmässä, tai opettaja on todella huono. Ainakin minulle on tullut jatkuvasti pikkusälää miten tietyt asiat tehdään oikein. Mukaan on eksynyt yksi jonka olisi ehkä kannattanut harkita menemistä alemmille kursseille kun jo 25m uinti tuntuu tuottavan jaksamisvaikeuksia.
Mä olen ollut tässä ryhmässä, lainaus Helsingfors simmsälskapetin sivuilta: "AIKUISTEN TEKNIIKKA (ikäsuositus 15v-)
Uimataito 100 m yhtä mittaa. Ei vaadita tekniikan pohjataitoja. Tavoitteena on oppia selkä, rinta ja vapaauinnin eli krooliuinnin tekniikkaa ja saada lisää mielekkyyttä kuntouintiin."

Rintauintitekniikkani on sujuva eikä siinä ole ainakaan suuria ongelmia, ja sen perusteella joku arvelikin, että olen väärässä ryhmässä, kun sitä osaan sen verran hyvin. Kurssin alussa jotkut osallistujista uivat rintauintiakin pää ja kasvot täysin pinnalla, mutta jotenkin heidän oppimiskykynsä tuntui olevan varsin nopea. Simmsällskapet ei aikuisille alempaa tasoa järjestä, ja tykkäsin sikäli niiden kurssista, että sen aika sunnuntai-iltaisin on mulle kerta kaikkisen mainion sopiva. En ole mikään atleetti, mutta tanssimisen myötä mulle on jonkinlaista kehonhallintaakin hiukan kertynyt.

Lähetetty: 15.10.2009 22:48
Kirjoittaja Frederik Krueger
nastamuumio kirjoitti:mutta asiaa myös epäilyttää siksi, että etten oppinut silloin mitään kurssilla. Voiko jotkut ihmiset vaan olla luonnostaan niin lahjattomia, ettei krooli onnistu millään, noista käännöksistä nyt puhumattakaan?
nastamuumio kirjoitti:Rintauintitekniikkani on sujuva eikä siinä ole ainakaan suuria ongelmia
Onko tämä jokin sukupuolisidonnainen juttu? Muistaakseni millikin valitteli joskus kuinka krooli ei tunnu vain sujuvan toisin kuin rintauinti (olikos milli jopa ollut jossain uimaseurassa?) ja harvoin näen muutenkaan naisten kroolaavan, jos jätetään kilpailijat pois laskuista.

Minulla taas oli toisinpäin, krooli tuntui aina helpolta polskuttelulta, eihän siinä tehdä muuta kuin potkitaan jalat suorina ja kauhotaan, välillä muistaa haukata sivulta happea. Rintauinti taas tuntui aina monimutkaiselta, monivaiheiselta tekniseltä suoritukselta. Nykyisin sekin sujuu kai ihan ok, mutta korkea kynnys sen oppimiseen oli, ja paljon sitä on joutunut hiomaan.

Lähetetty: 19.10.2009 13:05
Kirjoittaja Frederik Krueger
Aseleiri oli älyttömän hyvä. Fyysisesti ei pääosin kovin rasittava koska leiri oli tekniikkapainotteinen, paitsi siinä vaiheessa vähän kun meidät laitettiin huitomaan miekoilla ilmaa useampi sata kertaa. Siinä meinasi jo pukata vähän hikeä ja puuskututtaa, mutta vain melkein. Kädet ja hartiat kyllä kipeytyivät siinä yhteydessä. Sunnuntaina menin leirin jälkeen normitreeneihin.

No tänään ehdin käydä jo punttisalilla, viime viikon toinen kerta jäi lopulta kokonaan väliin työ- yms. kiireiden takia. Inhottavaa kun käy noin.

Lähetetty: 19.10.2009 15:37
Kirjoittaja Niba
Frederik Krueger kirjoitti:Aseleiri oli älyttömän hyvä. Fyysisesti ei pääosin kovin rasittava koska leiri oli tekniikkapainotteinen, paitsi siinä vaiheessa vähän kun meidät laitettiin huitomaan miekoilla ilmaa useampi sata kertaa. Siinä meinasi jo pukata vähän hikeä ja puuskututtaa, mutta vain melkein. Kädet ja hartiat kyllä kipeytyivät siinä yhteydessä. Sunnuntaina menin leirin jälkeen normitreeneihin.

No tänään ehdin käydä jo punttisalilla, viime viikon toinen kerta jäi lopulta kokonaan väliin työ- yms. kiireiden takia. Inhottavaa kun käy noin.
Ei tämä ollut en urheillut palsta!

Lähetetty: 19.10.2009 15:57
Kirjoittaja Frederik Krueger
Niba kirjoitti:Ei tämä ollut en urheillut palsta!
Minähän ilmoitin jo että minulle on kannattavampaa ilmoittaa poikkeamisista normaalirutiiniini, kuin rapsata ihan joka päivä mitä sinä päivänä on tullut tehtyä. Noin kova raportointitahti saattaisi haitata urheiluani. Piinkova viikkourheiluohjelmani löytyy aikaisemmista viesteistäni, ou jeah.

Lähetetty: 20.10.2009 11:34
Kirjoittaja nowaysis
En ole urheillut sitten toissa viikon perjantain, enkä urheile tälläkään viikolla. Toivon mukaan ens viikolla onnistuis. Pää on kestäny tosi hyvin, mitä sitä turhia tressaan :]

Lähetetty: 20.10.2009 18:58
Kirjoittaja bliss
Kävellen töihin, aika tasan 8 km, aikaa meni 1.05.22.
Takaisin sama matka mutta kevyttä intervallia kävely/juoksu, ekat 15 min 4 min/1 min, joppumatka 3 min/2 min. Pääsin himaan ajassa 56.01.01

Aika huono. Pitää juosta kovempaa. Tai koko matka :P

Lähetetty: 20.10.2009 19:29
Kirjoittaja Dumis
Salilla noin tunti painon nostelua. Pientä kunnon kohoamista havaittavissa rapakunnosta ylöspäin, ehkä sit ens kesänä olis kunnossa... jossei hajoo sitä ennen jostain :roll:

Lähetetty: 20.10.2009 22:56
Kirjoittaja Frederik Krueger
Selkä oli eilisen punttisalin jälkeen vähän jumissa joten mietin jo tämän päivän treenien perumista, mutta onneksi en tehnyt niin. Uimakoulu tuntui rauhoittavan selän hyvin, enää ei pakota.

Uimakoulussa harjoiteltiin etukäteen kovasti pelkäämääni selkäuinnin käännöstä, mutta sehän olikin ihan easy peasy. Ensi kerralla on vuorossa rintauinti, jei! Johan sitä onkin odotettu. Enkä varmaan enää koskaan ui selkääkään! :cheer: :cheer: :cheer:

Maga-treeneissä sain parin muun kanssa lähtöpassit meitä ylempien tasojen treenivuoroihin, koska tarvittiin tilaa meitä alemmilta tasoilta tuleville uusille harjoittelijoille. Kuvittelevatko ne voivansa pakkosiirrellä minua mielinmäärin paikasta toiseen kuin somalilasta?!? :x

No oikeastaan ihan hyvä, sopii aikatauluihini paljon paremmin eli pääsen tiistaina suoraan uimakoulusta magatreeneihin. En joudu odottelemaan kahvilassa kahta tuntia ennen treenejä, kuten tänään (vaikka tietenkin käytin odotusajan järkevästi tekemällä töitä läppärillä ja DNA-mokkulan avulla). Jälleen jei! :cheer: :cheer: :cheer:

Lähetetty: 20.10.2009 23:08
Kirjoittaja Niba
Ryhdistin ja otin sauvat käteen jälkeä syntyi vähän, kaveri soitti kesken mutta jatkoin yhdellä sauvallla tasatyöntöjä..
Kuva
ja tulokset..
Kuva


Kivoja kuvia..

Lähetetty: 21.10.2009 23:10
Kirjoittaja Frederik Krueger
Ai niin sitähän minun pitikin mainostaa että työpartyissa löysimme sellaisen Linnanmäki-voimanmittauslaitteen, ja pakkohan meidän oli laittaa töpseli seinään jotta pystyisimme mittaamaan voimiamme, ettei sentään tarvinnut alkaa heti painia. Mukava ilta olisi voinut saada ikävän käänteen jos joku olisi kuollut tai ruvennut itkemään.

Laitteen asteikko oli nollasta kymppiin (tarkkuus 0.5 välein). Kun kukaan meistä ei saanut sitä yli yhdeksikön, edes yli 190senttinen väkivahvan oloinen karpaasi jonka silmämääräisesti arvioin paikan vahvimmaksi, epäilimme josko laite edes menee sen yli. Naiset saivat laitteen yleensä jonnekin nelosen paikkeille, niille miehille naurettiin avoimesti joilla se jäi jonnekin 7 tienoille.

No minäpä päätin sitten koittaa aikuisten oikeasti, ja minulla pamahti porukan ekana mittari kymppiin, ihhihii! Pääsin kymppikerhoon, ekana! Aatella! Saivat taustalla ähinäämme naureskelleet sikaniska-partajeesusovimikotkin ajattelemisen aihetta, perkele!

Illan mittaan muutama muukin sisuuntunut sai puristettua laitteen kymppiin, en siis valitettavasti jäänyt illan ainoaksi kymppikerholaiseksi. Toki on myönnettävä että ilmeisesti puristustekniikallakin oli väliä. Mutta joka tapauksessa, olen nyt todistetusti mestaristasoa ja voittaisin taatusti minkä tahansa Linnanmäen voimamieskisan!

Lähetetty: 25.10.2009 19:33
Kirjoittaja Stinky
On taas päivittelyt unohtunut.. Viikolla kävin kerran lenkillä, en muista päivää. Meni huonosti.
Perjantain lenkki meni huonosti. En ees mitannut matkaa. Eilen 4.5km ja ylämäet kävelin ku ei vaan irronnut. Tänään lenkki sujui ja fiilis on nyt mitä loistavin.

Lähetetty: 27.10.2009 18:49
Kirjoittaja Stinky
Muistan taas mainita että kävelen töihin ja takas joka päivä eli yhteensä n. 6 kilsaa. No okei, ehkä max 3 kertaa kuussa joku työkamu nappaa autoonsa matkan varrelta..
Tänään taas hölkkälenkki tuolla sateessa. Miks mä en jaksa ton mun maagisen 4 kilsan yli hölkätä. Mitä? Häh?

Lähetetty: 28.10.2009 0:04
Kirjoittaja Frederik Krueger
Jee, tiistain uusi päivärytmi eli uimakoulusta suoraan saunanraikkaana magaan sopii just hyvin, ei jää yhtään odotteluaikaa mutta ei joudu kovasti kiirehtimäänkään.

Rintauinnin potku oli yllätys, ai noinko se menee? Miksi Jani Sievinen opetti sen (kuten myös käsivedon) eri tavalla Elixirissä? No ei ihmekään ettei Jani pärjännyt rintauinnissa.

Lähetetty: 28.10.2009 0:29
Kirjoittaja Pulkannaru
Viikonlopun hyötyliikunnat: metsätöitä yht 2230kcal. Lisäksi remppajuttuja, joissa en viittänyt pitää sykevyötä päällä.

Lähetetty: 29.10.2009 19:41
Kirjoittaja Stinky
Kävin hölkällä. Ja tulin siihen tulokseen että mä tarviin siihen vierelle jonkun joka potkis vähän perseelle kun meinaa meno hyytyä. No, tulipahan taas tehtyä ja kuitenkin ihan hyvä fiilis vaikka jalat oli vähän raskaat.

Lähetetty: 29.10.2009 21:04
Kirjoittaja milli
crossing pro -tunti.. ihan tappoa. kaloreita paloi kyl oikein kiitettävästi, vaikka tuntui, etten pystynyt pistämään parastani.

puolitoista viikkoa taukoa urheilusta, flunssasta, silmäleikkauksesta ja muista menoista johtuen.

Lähetetty: 01.11.2009 18:23
Kirjoittaja Frederik Krueger
Tänään EN mene iltatreeneihin, annan jalan parantua rauhassa. Epäilen jalkaan kohdistuneesta kovasta potkusta tulleen lihasrevähtymän tms., mitään mustelmaa tms. ei lihaisessa kipukohdassa tosin näy.

Huominen punttisalikäyntikin lienee vaakalaudalla, just kun ajattelin testata työpaikan uudemman ja siistimmän punttisalin. Ehkä hyvä näin, huominen lienee muutenkin niin kiireinen työpäivä että olisi joka tapauksessa paineita jättää väliin.

Lähetetty: 01.11.2009 22:37
Kirjoittaja Pulkannaru
Hyötyliikuntaa 720kcal.
Ehtisköhän huomenna lenkille? Eikä vaan aina vaan prkleen hyötyliikuntaa ja Bodya, Sporttia Ja Tsemppistä

Lähetetty: 02.11.2009 10:18
Kirjoittaja Stinky
Eilen 5km kävelylenkki. Krapulassa ei uskaltanut hölkätä ettei ois sydän pysähtynyt..

Lähetetty: 03.11.2009 23:15
Kirjoittaja SikaMika
Nonniin. Edelliset urheilut urheiltu 14.10, joten vajaat kolme viikkoa meni sairastellessa. Jos olisin viitsinyt päivittää tuolta ajalta mitä vittua syöt tänään -ketjua, olisitte purskahtaneet itkuun. Painoa tuli tuossa ajassa heittämällä muutama kilo lisää. :?

Tänään kuitenkin taas jalkeilla. Tuli pyöräiltyä 41.14km ja pelattua ekaa kertaa moneen vuoteen sulkapalloa (1h).

Lähetetty: 03.11.2009 23:48
Kirjoittaja Dumis
Reilu tunti punttia joka sisälsi n. 12 minsaa fillaria melkein täysillä.

Lähetetty: 03.11.2009 23:50
Kirjoittaja nowaysis
Kiva, mulla taitaa nyt olla kolme ja puoli viikkoa viime kerrasta..Vai kaksi ja puoli? Tosin oon sen painon suhteen heikommilla, antibiootit vei aika tehokkaasti ruokahalut. Kompensoin nyt pizzalla, dallaspullilla ja dumleilla. Vähän halloumia kans.