urpiainen kirjoitti:Hustvedtin The Enchantment of Lily Dahl oli sitten kuin hieman heikompi, aiempi versio mestarillisesta What I Loved -romaanista. Mutta oli tämäkin hieno. Samaan aikaan trilleri, kertomus heräämisestä seksuaaliseen aikuisuuteen, epätodennäköisestä ystävyydestä ja takapajulan mentaliteetista. Ja tämä kaikki kiinnostavilla henkilöillä. Oivaa.
Muut uudet ostokset odottavat vielä hyllyssä. Mutta pysykää samalla Bat-kanavalla, ja saanette siistäkin urpiaisraportit.
Luin kirjan
Sen pidemmittä horinoitta haluaisin julistaa, että Siri Hustvedt on suosikkikirjailijoitani. Nyt hänen ensimmäinen romaaninsa The Blindfold. Tämäkin on heikohko verrattuna What I Loved -romaaniin - mutta erinomainen verrattuna lähes mihin tahansa muuhun nykykirjaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Austerin Oracle Night. Nyt sitten taas oikein hyvää Austeria. Olen tässä viimeaikoina marissut aika paljon sitä, miten paljon Auster postmodernisteilee erilaisilla kirjallisia konventioita rikkovilla kikoilla etäännytyksistä tarinoihin tarinoiden sisällä ja alluusioihin muualle. Tässä romaanissa oli taas uusi kikka: alaviitteet. Melkein ärsyttävää, mutta toisaalta aika toimivaa. Kertoja kertoo rakastuneensa vaimoonsa ensi silmäyksellä ja tämän olevan elämänsä merkittävin kokemus - mutta toisaalta kertoo tapauksen kirjaimellisesti toisen tarinan alaviitteenä. Hassua.
urpiainen kirjoitti:Joo, olet varmaan oikeassa. Vielä parempi esimerkki on juuri lopettamani Austerin Travels in the Scriptorium. Saahan se varmasti kirjallisuustieteen perusopiskelijan haltioitumaan vyöryttämällä sellaisen määrän tarinoita tainoiden sisällä, epäluotettavia kertojia sun muita postmodernisteiluja, puhumattakaan avuttomana ison veljen käsissä pyristelevän Mr. Blankin ilmiselvästä allegoriasta aikamme yksilöön, mutta ei tämä muuta sitä seikkaa, että peruslukijalle kirja on, suoraan sanottuna, vähän tylsä.Clay kirjoitti:Auster nimenomaan EI ole monenkaan asian yläpuolella - ehkä naiivismilla on joku oma tarkoituksensa, joka on sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Sun pitäis olla näissä jutuissa parempi!urpiainen kirjoitti: Lukaisin Timbuktun. Onhan siinä Austermaisia havaintoja ja mukavaa kerrontaa, mutta kyllä vain kyseessä on välityö. Jos maailmassa on oikeutta, niin nyt jo Austeria nolottaa, että meni moisen opuksen nimellään julkaisemaan. Onhan se hassun hauskaa, että kertojaksi pannaan koira, joka sitten koiramaisesta naiivista perspektiivistä kommentoi ihmisten edesottamuksia, mutta Austerin pitäisi olla moisen yläpuolella. Perusamerikkalaisen keskiluokkaisen ihanneperheen rakoileva avioliitto on kuitenkin tavoitettu loppupuolella ihan hyvin.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Howard Stern: Miss America
Hieman kevyempää luettavaa elämänkertojen ja tieteellisten teosten seassa. Kirja on jatkoa filmatisoidullekin "Private parts":lle, ja on siis herra Sternin omaelämänkerrallinen jatkoteos. Eli periaatteessa kyseessä on tarina tiskijukasta, joka heittämällä omannäköistään kakkapissapieru-huumoria radiossa vuosikausia nousee maan suosituimmaksi radiopersoonaksi - niin suosituksi, että hän kykenee mm. valituttamaan suosikkiehdokkaitaan poliittisiin virkoihin. Kirja koostuu pitkälti tyypin radio- ynnä muiden tempauksien kertaamisesta, mutta sisältää myös paljon hänen ajatuksiaan niihin ja moniin muihinkin asioihin liittyen.
Jos olet nähnyt Private partsin etkä pitänyt siitä, älä haaskaa aikaasi näihin yli 500 sivuun. Minä pidin.
Hieman kevyempää luettavaa elämänkertojen ja tieteellisten teosten seassa. Kirja on jatkoa filmatisoidullekin "Private parts":lle, ja on siis herra Sternin omaelämänkerrallinen jatkoteos. Eli periaatteessa kyseessä on tarina tiskijukasta, joka heittämällä omannäköistään kakkapissapieru-huumoria radiossa vuosikausia nousee maan suosituimmaksi radiopersoonaksi - niin suosituksi, että hän kykenee mm. valituttamaan suosikkiehdokkaitaan poliittisiin virkoihin. Kirja koostuu pitkälti tyypin radio- ynnä muiden tempauksien kertaamisesta, mutta sisältää myös paljon hänen ajatuksiaan niihin ja moniin muihinkin asioihin liittyen.
Jos olet nähnyt Private partsin etkä pitänyt siitä, älä haaskaa aikaasi näihin yli 500 sivuun. Minä pidin.
Viikon aikana luettu:
Peter F Drucker: The Essential Drucker. Loistava liikkeenjohdon koontiteos. Suosittelen. Pelkkää asiaa eikä mitään vuosittain vaihtuvia hypetyksiä.
Jimmy Buffett: A Pirate Looks at Fifty.
Buffett on yllättävän hyvä kirjoittaja. Enemmän pidän kirjoistaan kuin musiikistaan.
Martin Gilbert: Churchill and America.
Kiinnostuin Churchillista kun luin Michael Dobsin häntä käsittelevät romaanit. Ne antavat ihan erilaisen, ihmisläheisen kuvan, siihen aikaan ja ihmisiin kuin puiseva historiankirjoitus, jotä tämä kirja on. Halusin kuitenkin tutustua taustoihin.
Stephen Budionsky: Battle of Witts. Kertoo miten toisessa maailmansodassa murrettiin salakirjoituskoodia ja käytettiin tietoja hyväksi. Vaatii kyllä kiinnostusta aiheeseen.
Carl Hiaasen: Skin Tight. Luin taas uudelleen kun kyllästyin siihen Dickin Blarunner-kirjaan, josta aiemmin keskusteltiin. Tylsä, ei sitä viitsinyt uudelleen. Leffa paljon parempi.
Hiaasen on ehdottomasti suosikkikirjailijoitani ja olenkin kerännyt kaikki hänen kirjansa. Hänellä on aina mainioita tyyppejä, niin konnia kuin sankareitakin ja taustalla vielä hyvä luonnonsuojeluajatuskin.
Peter F Drucker: The Essential Drucker. Loistava liikkeenjohdon koontiteos. Suosittelen. Pelkkää asiaa eikä mitään vuosittain vaihtuvia hypetyksiä.
Jimmy Buffett: A Pirate Looks at Fifty.
Buffett on yllättävän hyvä kirjoittaja. Enemmän pidän kirjoistaan kuin musiikistaan.
Martin Gilbert: Churchill and America.
Kiinnostuin Churchillista kun luin Michael Dobsin häntä käsittelevät romaanit. Ne antavat ihan erilaisen, ihmisläheisen kuvan, siihen aikaan ja ihmisiin kuin puiseva historiankirjoitus, jotä tämä kirja on. Halusin kuitenkin tutustua taustoihin.
Stephen Budionsky: Battle of Witts. Kertoo miten toisessa maailmansodassa murrettiin salakirjoituskoodia ja käytettiin tietoja hyväksi. Vaatii kyllä kiinnostusta aiheeseen.
Carl Hiaasen: Skin Tight. Luin taas uudelleen kun kyllästyin siihen Dickin Blarunner-kirjaan, josta aiemmin keskusteltiin. Tylsä, ei sitä viitsinyt uudelleen. Leffa paljon parempi.
Hiaasen on ehdottomasti suosikkikirjailijoitani ja olenkin kerännyt kaikki hänen kirjansa. Hänellä on aina mainioita tyyppejä, niin konnia kuin sankareitakin ja taustalla vielä hyvä luonnonsuojeluajatuskin.
When the going gets weird, the weird turn pro.
Dr. Hunter S. Thompson
Dr. Hunter S. Thompson
Lue Brian Churchillin muistelmateos "Nuoruuteni". Tosiaan silmiä avaava. Tyyppi oli kaukana supersuorittajayksilöstä tai lapsinerosta. Puolet kirjasta Winston valittaa, miten kurjaa koulussa oli, miksi vitussa lapsia pakotetaan siihen mitä eivät halua/johon ei C:n perustelujen mukaan ole tarvettakaan.. ja miten pikku-Winston lunttasi minkä kerkisi, lintsasi aina kun saattoi ja erityisesti ylpeili sillä ettei koulussa oppinut latinaa yhtään (selvisi lunttaamalla). Ja kuitenkin.. moni voisi sanoa, että oli silti tai just tuon kautta Euroopan pelastaja.
IDOLINI!!!
IDOLINI!!!
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
-Quarter
Luettu on. Tästä ollaan samaa mieltä, on yksi minunkin idolini.Gattaca kirjoitti:Lue Brian Churchillin muistelmateos "Nuoruuteni". Tosiaan silmiä avaava. Tyyppi oli kaukana supersuorittajayksilöstä tai lapsinerosta. Puolet kirjasta Winston valittaa, miten kurjaa koulussa oli, miksi vitussa lapsia pakotetaan siihen mitä eivät halua/johon ei C:n perustelujen mukaan ole tarvettakaan.. ja miten pikku-Winston lunttasi minkä kerkisi, lintsasi aina kun saattoi ja erityisesti ylpeili sillä ettei koulussa oppinut latinaa yhtään (selvisi lunttaamalla). Ja kuitenkin.. moni voisi sanoa, että oli silti tai just tuon kautta Euroopan pelastaja.
IDOLINI!!!
Suurin osa ns suurmiehistä on ihan samanlaisia tolloja kuin me muutkin. Osa paljon hullumpia kuten Stalin, Hitler ja Mao ym.
Tuuriahan Churchillilakin oli paljon. Kerrotaan, että pääministeriksikin tuli vain kun eräs sähke luettiin väärin.
Piti kuitenkin tiukasti linjansa natsien vastaisuudessaan, vaikka oli kuinka epäsuosiossa ja sillä sitten loi suuruutensa. Tekihän hän jo ensimmäisen maailmansodan aikana kaikenlaista. Käynnisti mm tankkien tuotannon ja modernisoi laivastoa.
When the going gets weird, the weird turn pro.
Dr. Hunter S. Thompson
Dr. Hunter S. Thompson
Mistä löytäisin enemmän juttua Churchillin buurisodan seikkailusta, josta kuulemma sen ajan lehdissä kohistiin? (öööh.. netistä? )BrianW kirjoitti: Piti kuitenkin tiukasti linjansa natsien vastaisuudessaan, vaikka oli kuinka epäsuosiossa ja sillä sitten loi suuruutensa. Tekihän hän jo ensimmäisen maailmansodan aikana kaikenlaista. Käynnisti mm tankkien tuotannon ja modernisoi laivastoa.
Siis pakeni vankeudesta ja sitten puolen Afrikan halki?
Sen olen lukenut, että Churchillin suosikkiase ratsailla oli "Ukko-Mauser" -pistooli. Koska C oli huono sapelinkäyttäjä
Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
-Quarter
Niin ja oli mukana viimeisessä suuressa ratsuväkihyökkäyksessä, jonka armeija koskaan teki.Gattaca kirjoitti: Mistä löytäisin enemmän juttua Churchillin buurisodan seikkailusta, josta kuulemma sen ajan lehdissä kohistiin? (öööh.. netistä? )
Siis pakeni vankeudesta ja sitten puolen Afrikan halki?
Sen olen lukenut, että Churchillin suosikkiase ratsailla oli "Ukko-Mauser" -pistooli. Koska C oli huono sapelinkäyttäjä
Tämmöinen ainakin löytyy Helmet-systeemistä. Uskon, että sen saa sinnekin kirjastoon tilattua.
Churchill, Winston S.
Teos Frontiers and wars : his four early books covering his life as soldier and war correspondent, edited into one volume / Winton S. Churchill
Julktiedot London : Eyre & Spottiswoode, 1962
Sisällys The Malakand field force. The river war. London to Ladysmith. Ian Hamilton's march
Huomautus englanti
KIRJA / BOK
When the going gets weird, the weird turn pro.
Dr. Hunter S. Thompson
Dr. Hunter S. Thompson
Wehrmachtin matkaopas Suomeen
Suomessa II Maailmansodassa palveille kraut-joukoille jaettu opas "paikalliseen kansaan ja kulttuuriin" on huomattavasti kuivakkaampi lukukokemus, mitä esipuhe ja kansipaperit lupaavat. "Korkkarisaksan Sanakirjasta" irtoaa paljon enemmän hupia. Mielenkiintoinen julkaisu siitä huolimatta.
Suomessa II Maailmansodassa palveille kraut-joukoille jaettu opas "paikalliseen kansaan ja kulttuuriin" on huomattavasti kuivakkaampi lukukokemus, mitä esipuhe ja kansipaperit lupaavat. "Korkkarisaksan Sanakirjasta" irtoaa paljon enemmän hupia. Mielenkiintoinen julkaisu siitä huolimatta.
Juha Vuorinen: Vaippaihottumaa, juoppohullun päiväkirja 4
Kauas on Juha-poika joutunut sitten Juoppohullun päiväkirjan, joka oli nautittavaa tykitystä. Etenkin loppua kohden kirja muuttui niin hemmetin tylsäksi ja vaalenpunaiseksi hömpäksi. Sain kirjan luettua loppuun vai siksi että odottelin homman kääntyvän taas normaaliksi menoksi. Jos tämä sarja saa vielä viidennen osan niin jäänee lukematta.
Kauas on Juha-poika joutunut sitten Juoppohullun päiväkirjan, joka oli nautittavaa tykitystä. Etenkin loppua kohden kirja muuttui niin hemmetin tylsäksi ja vaalenpunaiseksi hömpäksi. Sain kirjan luettua loppuun vai siksi että odottelin homman kääntyvän taas normaaliksi menoksi. Jos tämä sarja saa vielä viidennen osan niin jäänee lukematta.
Mies taas tavallaan tykkäsin, että päähenkilö kokee ns. henkisen kehittymisen matkan. Okei, kahden ekan osan häröilyjä oli kiva lukea, mutta jos sama sekoilu jatkuisi kirjasta toiseen, alkaisi se maistua puulta. "Vaippaihottuman" loppu oli kieltämättä vähän turhan hattarainen. Mulla on kuitenkin sellainen kutina, että kunhan Justiina vähän kasvaa, alkaa taas sattua ja tapahtua kaikenlaistaTsaari kirjoitti:JJos tämä sarja saa vielä viidennen osan niin jäänee lukematta.
Xaviera Hollander: Onnellinen madame
Kyllä huomasi, että kirja on 70-luvulta. Suomennokset olivat nykymittapuulla tökeröitä ja Xaviera itse puhui mustista neekereinä, ja kaikista valtavirrasta seksuaalisesti poikkeavista sairaina ja perversseinä. Asenteet ovat muuttuneet, enää ei "kreikkalainen yhdyntä" ole lainkaan niin hurja juttu, ihan vaan anaalia.
En kuitenkaan voinut olla miettimättä, mitä on mennyt vikaan ja miksi Xaviera käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Ilman pidäkkeitä kelpasivat niin miehet, naiset, nuoret kuin koiratkin.
Sydney Biddle-Barrows pesee muistelmissa tämän kyllä yksi-nolla.
Kyllä huomasi, että kirja on 70-luvulta. Suomennokset olivat nykymittapuulla tökeröitä ja Xaviera itse puhui mustista neekereinä, ja kaikista valtavirrasta seksuaalisesti poikkeavista sairaina ja perversseinä. Asenteet ovat muuttuneet, enää ei "kreikkalainen yhdyntä" ole lainkaan niin hurja juttu, ihan vaan anaalia.
En kuitenkaan voinut olla miettimättä, mitä on mennyt vikaan ja miksi Xaviera käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Ilman pidäkkeitä kelpasivat niin miehet, naiset, nuoret kuin koiratkin.
Sydney Biddle-Barrows pesee muistelmissa tämän kyllä yksi-nolla.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Ehdottomasti kannattaa! Tai siis, the Autograph Man on ehkä vähän heikko ja keinotekoisen tuntuinen, mutta esikoisteos White Teeth on loistava. Siitä puuttuu kokonaan tuo On Beautya vaivaava pyrkimys nykyaikaiseen (ja amerikalaistettuun) versioon jopa eteerisestä englantilaisesta epookkiromaanista (se mainitsemasi tasapaksu jaarittelu). White Teeth on *erinomaisen hauska*, täynnä hienoja henkilöitä, joita kohtaan kirjailija on armoton mutta lämpimästi ymmärtävä. Uskon, että pitäisit siitä paljon enemmän kuin On Beautystä!Suvinen kirjoitti:vähän liikaa tasapaksua jaarittelua tässä kyllä oli. Ehkä sitä takakannessa luvattua "säkenöivää älykkyyttä" oli sitten mun makuuni vähän liikaa.
Ovatko muut Z. Smithit samanlaisia, kannattaako toiseen enää tarttua?
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Onko kukaan lukenut Marjaneh Bakhtiarin kirjaa Kalla det vad fan du vill (Suom. Mistään kotoisin)? Jos, niin muistuttaako se teistä liikaa Zadie Smithin Valkosia hampaita? Vai olenko mä rasisti ja vaan mielessän niputan yhteen kaikki eurooppalaiset kirjailijat, joilla on sukujuuria Euroopan ulkopuolella?
Mulla on tuo Bahktiari nyt lukusillaan ja kirjoittelen siitä piakkoin jotain analyysia. Ei se huono ole ja ehkä Smithiä enemmän keskittynyt juuri siirtolaistaustaisten nuorten ongelmiin ja sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan ymmärtämisyrityksiin, mutta jotenkin tuon huumori on vaan mun mielestä samanlaista, muttei kuitenkaant toimi niin hyvin. Tuossakin on sellaisia polveiluja eri suuntiin, mutta Smithiin verrattuna nuo polveilut jäävät ikään kuin kesken.
Mulla on tuo Bahktiari nyt lukusillaan ja kirjoittelen siitä piakkoin jotain analyysia. Ei se huono ole ja ehkä Smithiä enemmän keskittynyt juuri siirtolaistaustaisten nuorten ongelmiin ja sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan ymmärtämisyrityksiin, mutta jotenkin tuon huumori on vaan mun mielestä samanlaista, muttei kuitenkaant toimi niin hyvin. Tuossakin on sellaisia polveiluja eri suuntiin, mutta Smithiin verrattuna nuo polveilut jäävät ikään kuin kesken.
Olen lukenut Bakthiarin kirjan, mutta en Valkoisia hampaita, joten en voi verrata. Mistään kotoisin oli ihan ok, joskin tyyliltään kummaa jaarittelua, saivartelua ja kitinää, jotenkin vähän ärsyttävä.Edith kirjoitti:Onko kukaan lukenut Marjaneh Bakhtiarin kirjaa Kalla det vad fan du vill (Suom. Mistään kotoisin)? Jos, niin muistuttaako se teistä liikaa Zadie Smithin Valkosia hampaita?
Ainakin sitten kun seuraavaksi nähdään, tyrkytän sulle lainaan Valkoiset hampaat, jos et ole siihenkään mennessä lukenut. Tahdon ammattilaisen mielipiteen näistä kirjoista.Aito_Johanna kirjoitti: Olen lukenut Bakthiarin kirjan, mutta en Valkoisia hampaita, joten en voi verrata. Mistään kotoisin oli ihan ok, joskin tyyliltään kummaa jaarittelua, saivartelua ja kitinää, jotenkin vähän ärsyttävä.
Mun mielestä tuo Mistään kotoisin ei oikein pääse vauhtiin, vaan jää paikoilleen jotenkin, vaikka siirtyykin nopeasti tuokiokuvasta toiseen. Kummallista. Kun taas Valkoset hampaat tuntuu vauhdikkaammalta juuri siksi, että siinä syvennytään hetkiin, tunteisiin, mielikuviin ja kaikkeen mieleen tulevaan.
Neil Strauss: Pelimies
Suosikki-rock-journalistini matka internet-pokaajien hämmentävään alakulttuuriin on niin kiehtovanhämmentävä lukukokemus, että se kestää tulla luetuksi toisenkin kerran. Jos olisin vielä poikamies, ei ole täysin mahdotonta että kokeilisin kirjan neuvomia setin avauksia, negaustekniikkaa ja mausteankkurointia sargatessani yössä
Kirjassa esiintyvät "scoretus-gurut" näkyvät vieläkin olevan aktiivisia, bongasin ainakin Tyler Durdenin ja Mysteryn
Ensiksimainitun toimintatavoissa taitaa olla kyllä kehittämisen varaa..
Suosikki-rock-journalistini matka internet-pokaajien hämmentävään alakulttuuriin on niin kiehtovanhämmentävä lukukokemus, että se kestää tulla luetuksi toisenkin kerran. Jos olisin vielä poikamies, ei ole täysin mahdotonta että kokeilisin kirjan neuvomia setin avauksia, negaustekniikkaa ja mausteankkurointia sargatessani yössä
Kirjassa esiintyvät "scoretus-gurut" näkyvät vieläkin olevan aktiivisia, bongasin ainakin Tyler Durdenin ja Mysteryn
Ensiksimainitun toimintatavoissa taitaa olla kyllä kehittämisen varaa..
Viimeksi muokannut Sheetlord, 29.05.2007 11:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Muista, että naiset ovat myös lukeenet tuon kirjan ja ovat tod.näk immuuneja pelimiehen kuluneimmille fraaseille ja aktioille. Toisin kuin yleisesti luullaan, naiset eivät rakastu renttuihin, he vain naivat niitäSheetlord kirjoitti:Neil Strauss: Pelimies
Suosikki-rock-journalistini matka internet-pokaajien hämmentävään alakulttuuriin on niin kiehtovanhämmentävä lukukokemus, että se kestää tulla luetuksi toisenkin kerran. Jos olisin vielä poikamies, ei ole täysin mahdotonta että kokeilisin kirjan neuvomia setin avauksia, negaustekniikkaa ja mausteankkurointia sargatessani yössä
Toki. Kirjailija toteaakin, että homman lähdettyä paisumaan temppujen toimivuus alkoi muuttua aika kyseenalaiseksi. Tyhmempikin böönä haistaa palaneen käryä, kun viides ukko saman illan aikana haluaa lukea kädestä tai tehdä taikatemppuja. Ainoa kirjan neuvoma tekniikka jota olen tietoisesti kokeillut ja toimivaksi havainnut on "negaus" - kun seurueen kauneinta naista ignooraa riittävän kauan, hän alkaa ihmetellä mikä hänessä on vikana ja aktiivisesti tavoitella huomiotasiRahkapussi kirjoitti:Muista, että naiset ovat myös lukeenet tuon kirjan ja ovat tod.näk immuuneja pelimiehen kuluneimmille fraaseille ja aktioille
Tiedätkö, että tuo toimii vain alle 30-vuotiailla, joilla on minäkuvan kanssa isompi ongelma kuin kehtaavat myöntää Vanhemmilla toimii ihan suora puhe tyyliin: "Olet ihan ehta lyyli, mennäänkö panemaan?"Sheetlord kirjoitti:Toki. Kirjailija toteaakin, että homman lähdettyä paisumaan temppujen toimivuus alkoi muuttua aika kyseenalaiseksi. Tyhmempikin böönä haistaa palaneen käryä, kun viides ukko saman illan aikana haluaa lukea kädestä tai tehdä taikatemppuja. Ainoa kirjan neuvoma tekniikka jota olen tietoisesti kokeillut ja toimivaksi havainnut on "negaus" - kun seurueen kauneinta naista ignooraa riittävän kauan, hän alkaa ihmetellä mikä hänessä on vikana ja aktiivisesti tavoitella huomiotasiRahkapussi kirjoitti:Muista, että naiset ovat myös lukeenet tuon kirjan ja ovat tod.näk immuuneja pelimiehen kuluneimmille fraaseille ja aktioille
Juu, isot pojat on kertoneet, että esimerkiksi Tampereen "Pannuhuoneella" (tanssiravintola Seurahuoneella) voi asiansa ilmaista aika suoraan. Toisaalta, vaikka olisin vapaa, miksi ihmeessä haluaisin skorailla 40-50 -vuotiaita, jos minulla kerran olisi mahkuja saada kolmikymppisiäkin?Rahkapussi kirjoitti:tuo toimii vain alle 30-vuotiailla, joilla on minäkuvan kanssa isompi ongelma kuin kehtaavat myöntää Vanhemmilla toimii ihan suora puhe tyyliin: "Olet ihan ehta lyyli, mennäänkö panemaan?"
Sori, menee offtopikiksi. Strauss on joka tapauksessa ihan pätevä kirjoittaja . Ei ukko tietenkään mitään maailmankirjallisuuden klassikoita työnnä, mutta äijän Marilyn Manson sekä Motley Crue-biot ovat lajityyppinsä parhaimmistoa. Aion myös lukaista saman tekijän Jenna Jameson-henkilökuvan heti kun sen jostain näppeihini saan.