Kitinä

prosessi kirjoitti: Varmaan haluaisin, mutta kuten tässä ketjussa totesin, olen menettänyt uskoni miehiin. Ei niin, etteikö maailma olisi täynnä ihan kelvollisia miehiä, mutta kun minä itse en ole mikään ihan kenelle tahansa sopiva tapaus. Enkä enää oikein jaksa uskoa, että sellaista miestä löytyisi, joka oikeasti pärjäisi kanssani niin hyvin, että hän jaksaisi jopa rakastaa minua. Enkä ole valmis leikkimään tyhmää ja avutonta luodakseni illuusioita, vaikka sillä tuon ongelman periaatteessa voisi kiertää. Kun sinä kysyit, tarvitsenko minä miestä mihinkään, niin enhän minä tosiaankaan tarvitse kuin yhteen asiaan, ja siihenkin urpiaisella oli vaihtoehtoja. Ja kestääkö yksikään mies ajatusta siitä, ettei häntä oikeasti tarvita, että hänen kanssaan viihdytään vain koska se on kivaa?

No ihan silleen aikuisten oikeasti niinQ uskon, että kyllä kunnon miehiä on olemassa ja jopa sellaisia, jotka eivät tarvitse koirakoulutusta.

Ongelma on tietysti markkinoiden epätäydellisyys, jonka uskon johtuvan siitä, että kaikki informaatio markkinaosapuolista ei ole kaikkien saatavilla.

Maailmassa on siis aivan varmasti mies, joka on sinulle hyvä valinta ja jolle sinä olet hyvä valinta ja jonka kanssa elätte onnelisina elämänne loppuun loppuun asti.

Ongelmana on miten löydätte toisenna ja miten tunnistatte toisenne löytäessänne.

Mutta sinähän olet nettideitistä löytänyt jo kaksi hyvää miestä; Elukan ja Aarnen, eli eikö tuo kannusta jatkamaan?

prosessi kirjoitti: Ja kestääkö yksikään mies ajatusta siitä, ettei häntä oikeasti tarvita, että hänen kanssaan viihdytään vain koska se on kivaa?

Jotkut taitavat jopa toivoa tuota. Toisin päin se käy pitkän päälle juurikin koulutetun koiran roolista. Både och olisi tietenkin Jackpot.

prosessi kirjoitti:Varmaan haluaisin, mutta kuten tässä ketjussa totesin, olen menettänyt uskoni miehiin. Ei niin, etteikö maailma olisi täynnä ihan kelvollisia miehiä, mutta kun minä itse en ole mikään ihan kenelle tahansa sopiva tapaus. Enkä enää oikein jaksa uskoa, että sellaista miestä löytyisi, joka oikeasti pärjäisi kanssani niin hyvin, että hän jaksaisi jopa rakastaa minua. Enkä ole valmis leikkimään tyhmää ja avutonta luodakseni illuusioita, vaikka sillä tuon ongelman periaatteessa voisi kiertää. Kun sinä kysyit, tarvitsenko minä miestä mihinkään, niin enhän minä tosiaankaan tarvitse kuin yhteen asiaan, ja siihenkin urpiaisella oli vaihtoehtoja. Ja kestääkö yksikään mies ajatusta siitä, ettei häntä oikeasti tarvita, että hänen kanssaan viihdytään vain koska se on kivaa?

Joskus on hyvä ja lähes pakollistakin käydä tässä murheen alhossa. Yleensä sieltä masennuksen alakuopasta voi tulla hyödyllistäkin mukana ellei sitten jää sinne kuoppaan vellomaan määrättömäksi ajaksi.

Yleisenä huomiona sanon, että tämä maa on ns. vaikeita ihmisiä pullollaan. Luultavasti et ehkä löydä ihan täydellistä kumppaniehdokasta, mutta hyvässä lykyssä ihmisen joka joustaa jossakin ja vaatii toisaalla joka alkaa jossakin kohtaa kuulostaa siltä juuri hyvältä jutulta. Tietty pelkkään kriteeriasetteluunkaan ei kannata pysähtyä. Keskiverrosti suurimmat yllätykset ihmisistä olen löytänyt juuri niistä joista ei mitään yllättävää pitänyt löytyäkään.

NuoriD kirjoitti:Mutta sinähän olet nettideitistä löytänyt jo kaksi hyvää miestä; Elukan ja Aarnen, eli eikö tuo kannusta jatkamaan?

Aarne on hyvä ystävä ja Elukka on ex. Ei vältsisti kannusta jatkamaan.

Tosin toinen tapaus toimitti äskettäin aikansa venkoiltuaan valokuvansakin, väitti kuvan toimittamisen häiritsevän keskustelua. Oli oikeassa, kyseisen kuvan perusteella kyseessä on komein ikinä näkemäni mies. En taida enää osata vastata sille mitään. Liian. Liian. Liian. (Eikä kyseessä itse asiassa edes ole minun ilmoitukseeni vastannut tapaus, vaan yksi niistä joiden ilmoituksia lähdin kommentoimaan katalan kriittisesti...)

exPertti kirjoitti:Joskus on hyvä ja lähes pakollistakin käydä tässä murheen alhossa. Yleensä sieltä masennuksen alakuopasta voi tulla hyödyllistäkin mukana ellei sitten jää sinne kuoppaan vellomaan määrättömäksi ajaksi.

En käyttäisi tässä yhteydessä sanaa masennus, koska nautin aivan liikaa elämästäni. Ehkä juuri siksi minusta tuntuukin siltä, ettei ole pienintäkään tarvetta tinkiä vaatimuksistani, koska olen niin tyytyväinen nykytilanteeseen, minkä seurauksena sitten kukaan ei kelpaa. Niinpä ei olekaan mitään kuoppaa, mistä voisi päästä pois.

prosessi kirjoitti:Liian. Liian. Liian.

Kuinka niin?

prosessi kirjoitti:En käyttäisi tässä yhteydessä sanaa masennus, koska nautin aivan liikaa elämästäni. Ehkä juuri siksi minusta tuntuukin siltä, ettei ole pienintäkään tarvetta tinkiä vaatimuksistani, koska olen niin tyytyväinen nykytilanteeseen, minkä seurauksena sitten kukaan ei kelpaa. Niinpä ei olekaan mitään kuoppaa, mistä voisi päästä pois.

Juu mietin mikä sana parhaiten kuvastaisi läpikäymiäsi tunnelmia.

Olen tästä puhunut ennenkin joillekin palstalaisille, että ylisuuren kriteerimuurin ylläpitäminen voi kertoa jostakin muustakin kuin suuresta vaatimustasosta kumppanille.

prosessi kirjoitti:Kun sinä kysyit, tarvitsenko minä miestä mihinkään, niin enhän minä tosiaankaan tarvitse kuin yhteen asiaan, ja siihenkin urpiaisella oli vaihtoehtoja. Ja kestääkö yksikään mies ajatusta siitä, ettei häntä oikeasti tarvita, että hänen kanssaan viihdytään vain koska se on kivaa?

Täsmälleen samaa olen miettinyt minäkin aikanani. Sopivan tyypin löydyttyä ja opittuani luottamaan häneen olen kuitenkin huomannut myös tarvitsevani häntä. Ei siten, ettenkö pärjäisi elämässä varsin hyvin myös yksin, mutta kuitenkin jollakin aivan olennaisella ja tärkeällä tavalla. Hän on siis ajan kuluessa onnistunut tekemään itsestään minulle tarpeellisen.

Jos minulta kysytään, niin tuo onkin paras tapa päätyä suhteeseen. Jos jo ennen suhdetta omassa elämässä ammottaa jonkinlainen valmiiksi muotoutunut tarvitsevuuden aukko, johon toisen pitäisi sitten itsensä sovittaa, siitä voi seurata kai lähinnä jompi kumpi seuraavista tilanteista:
1. hän onnistuu siinä, minkä jälkeen olet hänestä ikävällä tavalla riippuvainen, koska et koe voivasi selviytyä ilman häntä suhde kehittyy epätasapainoiseksi; tai
2. hän epäonnistuu siinä, jolloin suhdetta ei tule tai siitä tulee lähtökohtaisesti puutteellinen ja onneton.

Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Tätä on hieman vaikea selittää, koska konsepti on näennäisesti niin ristiriitainen, mutta näin olen itse sen kokenut.

EveryWoman kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Liian. Liian. Liian.

Kuinka niin?

Välillä tulee tarve sanoa, etten ole mikään vuori, johon saa kiinnitellä vapaasti kiipeilyhakoja sopiviin kohtiin.

^Tuon perusteella: nyt välittömästi aivot narikkaan ja antaudu!

prosessi kirjoitti:Minulla on hassu taito...

Näetköhän sä tässä nyt jotain mitä haluat nähdä, etkä suinkaan kykene objektiivisesti tarkkailemaan tilannetta? Jotenkin pelottavaa tekstiä, että ihmissuhteilu olisi noin suunnitelmallista ja laskelmoitua peliä. Etkö kykene mitenkään näkemään asiaa niin, että mies reagoi asioihin spontaanisti omana itsenään?

EveryWoman kirjoitti:^Tuon perusteella: nyt välittömästi aivot narikkaan ja antaudu!

Pitäisi pystyä jatkamaan sitä keskusteluakin... ...joka, hmmm, on saavuttanut aika kummallisia ulottuvuuksia.

EDIT: Heitin aivot narikkaan ja tulin kahdesti.

Nehemiah James kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Minulla on hassu taito...

Näetköhän sä tässä nyt jotain mitä haluat nähdä, etkä suinkaan kykene objektiivisesti tarkkailemaan tilannetta? Jotenkin pelottavaa tekstiä, että ihmissuhteilu olisi noin suunnitelmallista ja laskelmoitua peliä. Etkö kykene mitenkään näkemään asiaa niin, että mies reagoi asioihin spontaanisti omana itsenään?

Jos kyseessä olisi toisenlainen mies, tuskin näkisin sitä noin. Ymmärtäisit, jos lainaisin tänne keskusteluamme, mutten lainaa.

Nehemiah James kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Minulla on hassu taito...

Näetköhän sä tässä nyt jotain mitä haluat nähdä, etkä suinkaan kykene objektiivisesti tarkkailemaan tilannetta? Jotenkin pelottavaa tekstiä, että ihmissuhteilu olisi noin suunnitelmallista ja laskelmoitua peliä. Etkö kykene mitenkään näkemään asiaa niin, että mies reagoi asioihin spontaanisti omana itsenään?

Joillekin tuollainen on spontaania leikkiä ja nimenomaan omana itsenä olemista. Nimimerkillä Saman kokenut.

prosessi kirjoitti:Ja se alkuperäinen ilmoitushan oli niitä, jotka ottivat minua päähän, koska ne antoivat niin negatiivisen kuvan mieskunnasta, mistä syystä siihen sitten vastasinkin hyvin voimakkaasti arvostellen. Eikä se silloinkaan väittänyt minun olleen väärässä arvioineni...

Okei, no tämä hieman mietityttää. Esitän disclaimerin: aivot narikkaan siinä tapauksessa, että voit kaikesta huolimatta luottaa hänen pyrkivän ajamaan molempien osapuolien etua pitkällä tähtäimellä.

EveryWoman kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Ja se alkuperäinen ilmoitushan oli niitä, jotka ottivat minua päähän, koska ne antoivat niin negatiivisen kuvan mieskunnasta, mistä syystä siihen sitten vastasinkin hyvin voimakkaasti arvostellen. Eikä se silloinkaan väittänyt minun olleen väärässä arvioineni...

Okei, no tämä hieman mietityttää. Esitän disclaimerin: aivot narikkaan siinä tapauksessa, että voit kaikesta huolimatta luottaa hänen pyrkivän ajamaan molempien osapuolien etua pitkällä tähtäimellä.

Olen saanut uskottavan selityksen ilmoituksen sisällölle, eikä se ollut alunperinkään pahimmasta päästä, ennemminkin kummallinen niin kauan kun motiivit eivät olleet selvillä.

^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin (eli näkee sinut joiltakin osin sinua itseäsi paremmin), mutta se on myös mielettömän hieno mahdollisuus kasvaa. Ja jos joku voi auttaa sinua kasvamaan (ja sinä häntä), siitä seuraa juuri edellä kuvailemani myönteinen tarvitsemisen kokemus. Suosittelen uskaltamaan!

Itse en ainakaan haluaisi olla omassa suhteessani ainoa, jolla on siihen kontrolli. Se merkitsisi myös sitä, että joutuisin ottamaan vastuun kaikesta itse. Sellaisella suhteella puolestaan en tee mitään.

^Onneksi mitään ei tarvitse päättää kovin pian, edes tapaamisen suhteen.

EveryWoman kirjoitti:^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

NuoriD kirjoitti:

EveryWoman kirjoitti:^Aiheesta vielä: onhan se pelottavaa ja voi tuntua oudolta, jos ei ole tottunut siihen että joku pystyy tuolla tavalla ottamaan kontrollin .

Homma tapahtuu omassa päässänne. Olette prossun kanssa vain sub-henkisiä, siitä se johtuu

Sitten on kyllä taivaanpappa hauskan jekun keksinyt: sub-henkinen yksilö, joka saa vieraat koira(a)t istuutumaan pelkällä katseen voimalla. Ja sitäpaitsi minäkin osaan naksutella muiden aivoja tarpeen vaatiessa (ovat kovasti ihmetelleet eräällä toisella palstalla, miksi banneja toistensa perään vuosien ajan saaneet ihmiset ovat yllättäen alkaneet käyttäytyä erinomaisesti, eivät vielä ole arvanneet uutta ylläpidon jäsentä naksutteluineen osalliseksi), mikä välillä harmittaa minua (tulee mieleen koirien naksutinkoulutus...) Siinä mielessä ehkä toinen naksuttelija olisi tasaväkisempi vastinpari kuin joku muu.

Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

prosessi kirjoitti: Mutta, mutta, on tuossa sitten kuitenkin monenlaisia mutkia, kuten se, ettei kumpikaan osapuoli ole valmis kompromisseihin juurikaan missään asiassa, joten täytyy selvittää hyvin huolella se, että toimisivatko elämäntavat riittävän hyvin yhteen ilman kompromisseja. Tässä tapauksessa saattaisivat ehkä jopa toimia.

Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

NuoriD kirjoitti:Hmm. Kuulostaa kovin epäromanttiselta ja juridiselta, kuin kävisitte liikeneuvotteluja ja olisitte kirjoittamassa monisivuista sopimusta.

Romanttisena hupakkona kuvittelisin, että ensin ihastuttaisiin, soviteltaisiin pissavehkeitä yhteen ja vietettäisiin aikaa yhdessä ja katsottaisiin, mihin se johtaa pitkällä tähtäimellä.

Ihastuminen ja pissavehkeet johtavat harhaan aivan liian helposti. Näin päin pähkäillessä on tietenkin mahdollista, että ihastumista ei "liikeneuvottelujen" jälkeen tapahtuisikaan, mutta jos niin kävisi, ei suhde varmaan alkaisikaan, kun taas väärään henkilöön ihastuminen voisi liiankin helposti johtaa taas kerran sitkeän ja rasittavan monivuotisen yrittämisen jälkeen eroon. Olen liian vanha sellaiseen.

^Lainaan EW:tä:

EveryWoman kirjoitti:


Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

NuoriD kirjoitti:^Lainaan EW:tä:

EveryWoman kirjoitti:Jos taas kumppani saa itse muotoilla itselleen sopivan aukon täytettäväksi, homma toimii paremmin, koska tämä ei estä sinua pärjäämästä ilman häntä, mutta aukon täytyttyä elämäsi on kuitenkin niin paljon aiempaa rikkaampaa ja mahdollisuutesi niin paljon monipuolisemmat, että myönnät mielelläsi tarvitsevasi häntä.

Voihan tuo liikeneuvottelumalli toki periaatteessa toimia, mutta itse uskon, että pariutuminen lähtee ihastuksesta. On turha käydä pitkällisiä neuvotteluja ja laatia sopimuspapereita yhteisistä pelisäännöistä ensin ja katsoa sitten, ihastutaanko.

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta toisaalta sitten taas en oikeastaan halua ottaa sitä riskiä, että ihastuisin vääränlaiseen henkilöön. Tosiasia kun on, että hormonit ihan aikuisten oikeesti voivat sotkea arvostelukykyä. Niinpä teen mieluummin turhaa työtä.

Uskon, että suhteessa esiintulevia asioita ei ole mahdollista kattavasti kuvata ennen suhdetta, ja näin ollen ne todelliset issuet tulevat esiin vasta suhteen aikana.

Tästäkin samaa mieltä, vaikka ennustajanlahjani melko hyviä ovatkin. Mutta on kahdenlaisia ongelmia, ylitsepääsemättömiä ja ylitsepäästäviä. Ensiksimainittuja ovat sellaiset asiat, joissa kumpikaan osapuoli ei joko pysty tai halua joustaa. Ne kannattaa selvittää jo etukäteen, sen jälkeen voi sitten keskittyä loppujen ongelmien ratkaisemiseen.

Mutta toki lopputulos ratkaisee. Jos tuo johtaa onnelliseen yhdessäoloon, niin hieno juttu!

Johtaisi nyt ensin edes siihen, että uskaltaisin tavata...