Pappailu?

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 12:33

Onslow kirjoitti:Väittämäni on niinkin klassikko kuin se, että oman lapsen kohdalla vasta tajuaa miten syvästi voikaan jotakin rakastaa.

Eikö kumppania voi rakastaa yhtä vahvasti? Siis en kysy rakastatko sinä, vaan uskotko ettei kukaan missään ikinä koskaan voisi.

Rouva Pupu · Viesti Kirjoittaja **Rouva Pupu** » 23.01.2009 12:34

daddykillkill kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti:Jos johonkin voisin kuvitella samaistuvani teoreettisella tasolla, se lienisi KK.
Hei, nyt vähän rajaa. Ämmähän käy suorastaan päälle! "Oh behave!" :h:

MutQ soot mun toisen elämän (jota ei sitten tullutkaan) Matti *punastelee*

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 12:36

EveryWoman kirjoitti:Eikö kumppania voi rakastaa yhtä vahvasti? Siis en kysy rakastatko sinä, vaan uskotko ettei kukaan missään ikinä koskaan voisi.

Näin dokkarin jossa avustettua itsemurhaa suunnittelevan miehen vaimo oli päättänyt itsemurhata itsensä miehensä kanssa samaan aikaan vaikka oli täysin terve. Hänellä oli myös lapsia ja lastenlapsia. Silti hän halusi kuolla miehensä kanssa, joten kyllähän se mahdollista on.

prosessi · Viesti Kirjoittaja **prosessi** » 23.01.2009 12:42

Rouva Pupu kirjoitti:Arvostin suuresti kun neuvolatäti soitti ja kertoi ajatelleensa josko haluaisin suorittaa vauvanhoito- ja synnytyksen jälkeisen neuvontahommelin mieluummin pienessä neljän pariskunnan tapaamisessa kuin isossa ryhmässä.

Muistuipa mieleeni se oma ryhmätapaamiseni, jossa tulppa irtosi nielustani ja avauduin oikein urakalla siitä, mikä kaikki vanhemmuudessa on nykyaikana pielessä. Paikalla tietenkin kaikki Askolassa vuoden sisällä synnyttäneet. Siinä vaiheessa kun sain suuni lopulta tukittua, epäilin päätyväni lynkkauksen kohteeksi, mutta ne olivat liian järkyttyneitä sanoakseen sanaakaan. Myöhemmin ne sitten vielä päättivät alkaa tavata säännöllisesti, ja kun itse parempaa tekosyytä keksimättä vetosin autottomuuteeni, useampikin äiti lupautui toimimaan kuskina. Ilmeisesti minusta olisi saanut erinomaisen kauhistelun ja selän takana pahaa puhumis -kohteen, mihin tehtävään en kuitenkaan ollut kovinkaan innostunut.

Riemumieli · Viesti Kirjoittaja **Riemumieli** » 23.01.2009 12:43

Onslow kirjoitti:Näin dokkarin jossa avustettua itsemurhaa suunnittelevan miehen vaimo oli päättänyt itsemurhata itsensä miehensä kanssa samaan aikaan vaikka oli täysin terve.

Kuulostaa lähinnä mielisairaudelta, ei rakkaudelta.

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 12:44

Riemumieli kirjoitti: Kuulostaa lähinnä mielisairaudelta, ei rakkaudelta.

Niinpä.

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 12:49

Onslow kirjoitti:
Riemumieli kirjoitti: Kuulostaa lähinnä mielisairaudelta, ei rakkaudelta.
Niinpä.

Mutta mä kysyin rakkaudesta, en mielisairaudesta.

Rouva Pupu · Viesti Kirjoittaja **Rouva Pupu** » 23.01.2009 12:50

prosessi kirjoitti: :D Muistuipa mieleeni se oma ryhmätapaamiseni, jossa tulppa irtosi nielustani ja avauduin oikein urakalla siitä, mikä kaikki vanhemmuudessa on nykyaikana pielessä. Paikalla tietenkin kaikki Askolassa vuoden sisällä synnyttäneet. Siinä vaiheessa kun sain suuni lopulta tukittua, epäilin päätyväni lynkkauksen kohteeksi, mutta ne olivat liian järkyttyneitä sanoakseen sanaakaan. Myöhemmin ne sitten vielä päättivät alkaa tavata säännöllisesti, ja kun itse parempaa tekosyytä keksimättä vetosin autottomuuteeni, useampikin äiti lupautui toimimaan kuskina. Ilmeisesti minusta olisi saanut erinomaisen kauhistelun ja selän takana pahaa puhumis -kohteen, mihin tehtävään en kuitenkaan ollut kovinkaan innostunut.

Heh, voin hyvin kuvitella tilanteen :) Kyllä hiukan mietin josko kyseessä on joku ongelmaryhmä, onnistuinhan jo aiemmin erään opiskelijan säikäyttämään... ovat ottaneet opiksi? Ovat sitten päättäneet olla säikyttelemättä ihmisiä enempää. Ainakin neuvolatäti totesi "hyvä" kun kerroin vähentäneeni huomattavasti kiroilua :)

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 12:53

EveryWoman kirjoitti: Mutta mä kysyin rakkaudesta.

En usko.

Enkä myöskään ala jankuttamaan tästä kanssasi, joten älä vaivaudu kirjoittamaan 5*A4:sta

MGandhi · Viesti Kirjoittaja **MGandhi** » 23.01.2009 12:57

Onslow kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti: Korjaan tuon oikeaan muotoon "vapaaehtoisesti lapseton ei menetä mitään".
Olen vahvasti erimieltä tästä. Väittämäni on niinkin klassikko kuin se, että oman lapsen kohdalla vasta tajuaa miten syvästi voikaan jotakin rakastaa.

Ja juurin tämä on se ärsyttävä asenne, josta puhuin aiemmin.

Mä rakastan itseäni niin paljon, että siinä jää muksut kakkoseksi.

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 12:59

Onslow kirjoitti:
EveryWoman kirjoitti: Mutta mä kysyin rakkaudesta.
En usko.

Enkä myöskään ala jankuttamaan tästä kanssasi, joten älä vaivaudu kirjoittamaan 5*A4:sta

En, koska vastasit oikealla sanamuodolla. "Ei voi" tai vastaava muotoilu olisi aiheuttanut päinvastaisen reaktion.

Tekee silti mieli esittää lisäkysymys (muutkin saavat vastata ja Masan ei tarvitse ellei halua): jos joutuisit luopumaan loppuelämäksesi joko puolisostasi tai lapsestasi, kumman valitsisit?

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 13:01

MGandhi kirjoitti:Mä rakastan itseäni niin paljon, että siinä jää muksut kakkoseksi.

Mä taas rakastan itseäni niin paljon, että siinä ei jää ympäristökään kakkoseksi (siinä määrin kuin voin asiaan vaikuttaa)!

NuoriDaavid · Viesti Kirjoittaja **NuoriDaavid** » 23.01.2009 13:01

EveryWoman kirjoitti:
Tekee silti mieli esittää lisäkysymys (muutkin saavat vastata ja Masan ei tarvitse ellei halua): jos joutuisit luopumaan loppuelämäksesi joko puolisostasi tai lapsestasi, kumman valitsisit?

Mun mielestäni parempi kysymys olisi, jos jonkun pitäisi kuolla

1)Sinun
2)Lastesi
3)Puolisosi

Niin kuka se olisi. Mn vastaus ei olisi ainakaan lasten.

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 13:04

MGandhi kirjoitti: Ja juurin tämä on se ärsyttävä asenne, josta puhuin aiemmin.

Mä rakastan itseäni niin paljon, että siinä jää muksut kakkoseksi.

Samat sanat sinun kohdallasi. Puhut itsevarmana asiaa jota et ole edes kokenut.

Sama kuin Gattaca väittäisi tietävänsä miltä tuntuu rakastella kahden pystytisun kanssa saman aikaisesti

Rouva Pupu · Viesti Kirjoittaja **Rouva Pupu** » 23.01.2009 13:05

EveryWoman kirjoitti: Tekee silti mieli esittää lisäkysymys (muutkin saavat vastata ja Masan ei tarvitse ellei halua): jos joutuisit luopumaan loppuelämäksesi joko puolisostasi tai lapsestasi, kumman valitsisit?

En voi, enkä osaa vastata tuohon enää. Rakastan miestäni uskomattoman vahvasti ja syvästi. En oikeastaan koskaan uskonut kykeneväni rakastamaan näin.

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 13:05

NuoriDaavid kirjoitti:Mun mielestäni parempi kysymys olisi...

Minä kuitenkin halusin kysyä juuri sen kysymyksen, jonka kysyin. Edit: pelkkää vastausta mieluummin toki haluaisin kuulla sen perusteluineen.

NuoriDaavid · Viesti Kirjoittaja **NuoriDaavid** » 23.01.2009 13:06

Mun mielestä lapselliset ovat tässä "kumpi tietää paremmin miltä toisesta tuntuu" väittelyssä sikäli vahvemmilla, että jokainen lapsellinen on joskus ollut lapseton, eli heillä on kokemusta asiasta.

Lapsettomilla ei ole kokemusta lapsellisuudesta.

Rouva Pupu · Viesti Kirjoittaja **Rouva Pupu** » 23.01.2009 13:07

Onslow kirjoitti:
MGandhi kirjoitti: Ja juurin tämä on se ärsyttävä asenne, josta puhuin aiemmin.

Mä rakastan itseäni niin paljon, että siinä jää muksut kakkoseksi.
Samat sanat sinun kohdallasi. Puhut itsevarmana asiaa jota et ole edes kokenut.

Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. Eli ei tästä päästä asiassa eteenpäin kenenkään osalta.

bedlam · Viesti Kirjoittaja **bedlam** » 23.01.2009 13:09

Riemumieli kirjoitti:Noin niin kuin itsekkäästi ajatellen voisi pohtia, mitä virkaa elämisellämme on, jollemme lisäänny? Lisääntymisen kautta saavutettu geenien kuolemattomuus on SE juttu.

Jos jonain aamuna herätessäni huomaisin ajattelevani kirjaimellisesti näin, tutkailisin mitä on tullut juotua edellisenä iltana ja hyppäisin varmaan parvekkeelta. Tosin asun kolmannessa kerroksessa, mutta koettaisin tulla pää edellä.

Minusta on suunnattoman ahdistava ajatus, että elämällä on jotain virkaa vasta kun tekee jälkeläisiä. Mitenkä ihmiset, jotka ei syystä tai toisesta voi saada jälkeläisiä? Heidän elämälläänhän ei ole joka tapauksessa mitään virkaa?

MGandhi · Viesti Kirjoittaja **MGandhi** » 23.01.2009 13:11

daddykillkill kirjoitti:^ Gandhilla on nyt jotain pihviä tämän lapsi-asian kanssa (en rupea ääneen arvailemaan ettei taas lyödä keittiöpsykan kirjalla päähän), joten en usko että mies muuttaa näkemyksiään ihan noin helpolla - vaikka ansiokas puheenvuorosi sinänsä olikin.

Mulla ei (edelleenkään) ole piffejä lapsiasian kanssa vaan vanhemmuusasian kanssa. Kiitos. Itsekin voisin yhtyä Rva Pupuun, että koen sun olevan yksi vähiten ärsyttävistä vanhemmista tällä palstalla (Pupu ei toki sanonut näin, mutta minä sanon).

Itsellä on ollut ollut välillä todella rajun negatiivisiakin tunteita poitsua kohtaan ensimmäisten kuukausien aikana. Iski joku sellainen lapsellinen kiukuttelu tyyliin sisaruskateus: "nyt kun tuo vauva tuli, niin minä en saa tehdä enää mitään eikä vaimoltakaan irtoa huomiota". Välillä vitutti todella raskaasti.

Tässä onkin ehkä yksi seikka joka mua mietityttää. Kun lapsi syntyy ja vanhempien päässä alkaa naksumaan jumpperit eri asentoihin, puolisohan jää auttamatta kakkoseksi lapseen verrattuna. Minä kun en halua olla saatana kakkonen! Tässä tapauksessa kakkonen EI ole ykkönen!
Ja sitten vielä aiemminkin pohdittu skenaario, jossa lapset lentävät pesästä ja vanhemmat joutuvat oppimaan elämään taas toistensa kanssa, joka joko onnistuu tai epäonnistuu. Vituttaahan se todeta siinä vaiheessa, ettei meillä ole enää mitään muuta yhteistä kuin lapset. Nojoo...

MGandhi · Viesti Kirjoittaja **MGandhi** » 23.01.2009 13:13

Onslow kirjoitti:
Samat sanat sinun kohdallasi. Puhut itsevarmana asiaa jota et ole edes kokenut.

Näin. Tähän 'Mulla on lapsi, sulla ei, joten turpa kiinni kun mulle puhut'-korttiin mulla ei ole vastinetta. Tämän matsin häviän joka kerta.

Rouva Pupu · Viesti Kirjoittaja **Rouva Pupu** » 23.01.2009 13:14

NuoriDaavid kirjoitti:Mun mielestä lapselliset ovat tässä "kumpi tietää paremmin miltä toisesta tuntuu" väittelyssä sikäli vahvemmilla, että jokainen lapsellinen on joskus ollut lapseton, eli heillä on kokemusta asiasta.

Riippuu lähtökohdista. Väitän ettei aina lapsia halunnut entinen lapseton todellakaan tiedä mitä tunnen, ei todennäköisesti ole edes tutkalla. Lähempänä voi olla ihminen, joka ei halunnut lapsia, mutta muutti tutkansa suuntaa. Mutta ei se silti tiedä, koska lähtökohdat edelleen erilaiset. Kukaan ei tiedä toisten tunteista, hyvä jos ihminen edes itse.

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 13:35

Rouva Pupu kirjoitti: Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. .

Jos tietää jo etukäteen ettei oma fiilis muutu ollenkaan lapsen saamisen myötä, niin voi lapsi parkaa.

EveryWoman · Viesti Kirjoittaja **EveryWoman** » 23.01.2009 13:37

Onslow kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti: Ja sä taas oletat että kaikki kokee asian samanlailla kun sinä. .
Jos tietää jo etukäteen ettei oma fiilis muutu ollenkaan lapsen saamisen myötä, niin voi lapsi parkaa.

Mites jos se fiilis on jo ennen lapsen saamista sellainen, mikä joillakuilla on vasta lapsen saamisen jälkeen? Eivät kaikki ole itsekkäitä ja vastuuttomia paskoja vanhemmuutensa ensi metreille saakka.

Onslow · Viesti Kirjoittaja **Onslow** » 23.01.2009 13:44

MGandhi kirjoitti: Näin. Tähän 'Mulla on lapsi, sulla ei, joten turpa kiinni kun mulle puhut'-korttiin mulla ei ole vastinetta. Tämän matsin häviän joka kerta.

No kerrohan. Millainen fiilis sulla on kuvitellusta lapsesta joka kärsii esimerkiksi refluksoireista siten, että se itkee 4-5 tuntia suoraa huutoa, se on todella pahoinvoivan näköinen ja oksennus lentää jopa metrin päähän.

Millainen fiilis sulla on sillä hetkellä, kun et voi tehdä mitään auttaaksesi ja helpottaksesi lapsesi oloa. Pelaatko xboxia hyvillä mielin ja annat lapsen huutaa, vai osaatko jo tosiaan tällä hetkellä myötäelää sen vanhemman tunteita, joka tuota tilannetta elää?